”Hän aina meille lohdutuksen tuo oikealla hetkellä. Hän kuulee hartaan kaipauksen ja pysyy meitä lähellä. Hän ehtii kyllä auttamaan, yllättää meidät armollaan.”
Nämä virren 370 sanat tarttuivat korviini, kun kerran ajelin allapäin töistä kotiin. Määräaikainen työ oli päättymässä, eikä ollut varmuutta tulevasta. Toimeentulo huoletti ison perheen asuntovelkaista isää. Virsi jatkui: ”Nyt ehkä huokaat alla surun: ”Jo Herra minut hylkäsi.”Vaan taas Hän poistaa murheen sumun ja olet vielä rakkaampi. On aika täällä vaihtuva, myös murhepäivä loppuva.”
Kuuntelin virren loppuun ja vielä alusta uudelleen. Katselin kevättalvisen auringon kirkkaudessa kylpevää Kuoringan selkää silmien sumentuessa kyynelistä. Sain tuon virren välityksellä kokea suurta lohdutusta ja mietin, miksi sitä aina niin helposti unohtaa. ”Uskotaan Jumalasta hyvvää!” ”Kyllä se Taivaan Isä auttaa!” Nämä lauseet olen kuullut niin monta kertaa jo lapsuuskodissani, ja elänyt ne todeksi yhä uudelleen kaikkien koettelemusten keskellä.
Kaikkein suurin lohdutus on aina tullut syntien anteeksiantamuksesta. ”Oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat” (Room. 10:15). Lapsuuden tottelemattomuuksissa, nuoruuden lankeemuksissa, myöhemmin epäonnistuneena kasvattajana ja aviopuolisona ja kaikista laitimmaisen tuntoisena sananpalvelijana olen aina kuitenkin saanut kuulla lohduttavaa evankeliumia. Asafin tavoin olen saanut kokea: ”Minä olin vähällä horjahtaa, jalkani melkein pettivät. – – Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi. Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan.” (Ps. 73:2, 22–24.)
Ajallinen elämä sisältää monenlaisia koettelemuksia. Yksi on menettänyt läheisensä, toinen terveytensä, kolmas kamppailee toimeentulon kanssa. Me olemme monenlaisten ristien kantajia. Ristin kantaja saa kuitenkin aina nostaa katseensa Kristukseen: ”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.” (2. Kor. 1: 4–5.) Usko tuo sydämeen sanoin kuvaamattoman rauhan ja lohdutuksen.
Joulun aikaan on myös marttyyrikuoleman kohdanneen apostoli Stefanoksen muistopäivä. Hän joutui rohkean uskonsaarnan vuoksi kohtaamaan väkivaltaisen kuoleman (Ap. t. 6–7). Kun Stefanos vaipui polvilleen raivostuneiden ihmisten lähettämässä kivisateessa, hän ei huutanut heille vastaan tai ollut edes vihainen. Hän huusi kohti taivasta: ”Herra, älä lue tätä tekoa heille synniksi.” Hänellä oli armollinen mieli. Hän sai Pyhän Hengen kautta tuntea taivaallista lohdutusta jopa kauhealla tavalla osakseen tulevan ajallisen kuoleman edessä.
Ethän koettelemustenkaan keskellä unohda Jumalan lupauksia? Ajallinen elämä on lyhyt kuin kämmenen leveys, ja usko vie kerran perille taivaan kotiin, jossa ei ole ajan vaivoja, syntiä eikä kiusauksiakaan!
Osmo Heikkala
Jumala antaa lohdutuksen
Anonyymi
0
63
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743660
- 2012992
- 252890
- 492768
- 232683
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412455Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2512159Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241907Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2091888- 441847