HALLITUS UINUILI TURHAN KAUAN .

Anonyymi

Hallitus on ollut unelias koronan päihittämisen kitkemiseksi. Alueet eivät rohkene-osaa tehdä mm kokoontumisrajoituksia jossa ongelma piilevät. Muu eurooppa , Ruotsia lukuun ottamatta ottavat kovat aseet koronan kitkemiseen ,täällä hameväki tyynnyttelee ja mumisee vapausriistoista ihmisiä kohtaan. Ja kova lasten väkivallan kierre syvenee-väkivalta nyrkkikerho perutettavaksi ja alueet vastaamaan lasten kouluturvasta!Naispäättäjiä pidetään muumeina ketkä eivät vakuuta mitään ja ketään.

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus lähti tomeralla paatoksella..viimeinkin maaliskuussa hoitamaan koronaa ja lopetti sen kahden kuukauden päästä. Se kaksi kuukautta oli määräyksiä, kansalaisten liikkumisen rajoittamista. Annettiin ymmärtää, että Suomen kansalaiset eivät saa poistua Suomesta, mikä olikin perustuslain vastainen. Suomalaiset yritykset polkaisivat oman tuotantonsa suojelemaan viruksilta; bleksit apteekkeihin, kauppoihin, asiakaspalveluun ja niitä maskeja...jotka jäivät ulkomaisten maskien testausten jalkoihin.
      Lopuksi tomerat toimenpiteet, määräykset, olivatkin suosituksia, ohjeita, neuvoja.
      Varoitettiin, että tulee toinen aalto ja kolmas. Kansalaiset kuuliaisesti tottelivat; isovanhempia/vanhuksia ei tavattu, oltiin etätöissä/-opiskeltiin, pestiin käsiä, eristyksessä, jne.

      Mutta kun se luottamus päättäjiin hiipui. Aluksi syyteltiin -tieto ei kulje. Sitten ministerit syyttelivät toisiaan ja se jatkui ja laajeni, THLn, aluevirastojen...niin ja nyt kansalaiset. Tilannetta ei yhtään paranna, vaikka kuinka kehutaan Suomen koronatilanteen olevan ainoastaan Marinin ansiota.
      Kyllä se on ainoastaan meidän pienen, harvaan asutun kansan, kansalaisten ansiota.

      Kansalaisilla on elämä. On perheet, lapset, läheiset..
      Kansalaiset kyllä pesee edelleen käsiään, pitää turva välejä, maskeja...Mutta lapsiperheet varsinkin haluavat lapsilleen normaalia elämää (ei korona uhan pelossa), sosiaaliset välit/yhteenkuuluvuuden tunteen isovanhempiin, sukulaisiin.
      Emme voi koronan takia jättää ihmissuhteita vain etäisiksi digisuhteiksi. Emme perinteitä, kulttuuriamme, kanssakäymistä, harrastuksiamme.

      Uhkaileminen valmiuslailla saa vain kiihdyttämään huoletonta yhdessäoloa. Pelosta ettei taas hetkeen nähdä, olla yhdessä.

      Kuinka montakymmentä tuhatta ihmistä, läheistä kuolee joka vuosi. Huumeisiin, väkivaltaan, sairauksiin, liikenneonnettomuuksiin...Kuinka paljon tulee kuolemaan nyt, ensivuonna, seuraavana...kun ihmiset eivät pääse ajoissa hoitoon/leikkauksiin koronan vuoksi?
      Elämä on lyhyt, sitä ei kannata tuhlata korona pelossa. Kriisissä tarvitsemme aina muita ihmisiä. Tulee muita viruksia tämänkin jälkeen, onko meillä valmiuksia ottaa niitä vastaan; taloudellisesti ja yhdessä...ei nyt vain Marinin kilven kiillottamisen vuoksi.

      Tiedetään, mitkä ovat tartuntalähteitä, niihin olisi pitänyt puuttua. Ne olisi pitänyt olla selvitetty jo kesän aikana, eikä odottaa toista aaltoa...ja kolmas on tulossa..rokotteella on turha manipuloida "ehkä jo ensi kuussa", kukaan ei siihen usko. Korkeintaan keväällä ja kuinka korkea niiden teho enää on?

    • Anonyymi

      Suomessa toimittu ja hallitus toiminut hyvin koronan osalta.
      Olisiko voitu ja haluttu toimia jyrkemmin, mutta siihen ei ollut edes mahdollistuutta kun oppositio oli yksi este.
      Puoluepolitiikka valitettavasti Suomessa on säälittävällä tasolla vaikka kyse näinkin vakavasta asiasta. Esimerkiksi Kokoomuksen Vapavuori ja Orpo räksyttää jatkuvasti eikä heillä kuitenkaan ole itsellä uskottavaa linjaa mitä oikeasti haluavat muuta kun moittia hallitusta. Tänään ovat jotain mieltä, eilen olivat jotain toista mieltä, ja huomenna ovat toista mieltä kun tänään ja ovat taas sitä mieltä mitä olivat eilen.

      Kokoomus jo kannatuksena vuoksi näköjään hiljentänyt Orpon, mutta Vapaavuori Helsingin pormestarina nolannut itsensä täysin kun ei edes itse ymmärrä vastuutaan eikö osaa tehdä päätöksiä omalta osaltaa koronan suhteen mitä hänelle kuuluu.

    • Anonyymi

      Miksi hallitus puuhailee tartuntalain alasissa asioissa kun päätösvalta kuuluu kunnille?
      Tekevätkö ministerit hallituksessa kuntapolitiikkaa koronalla?
      Katsokaa ketkä ministerit ovat ehdokkaina kuntavaalissa ja mitä he puhuvat nyt, miksi?
      Valmiuslailla uhkailu on pelkästään typeryyttä. Kiuru lupaili, että on sovittu tartuntojen määrän noususta.
      Vallanhimoinen hallitus ”säätää” kieltoja ja suosituksia niin, että tartuntojen määrä nousee tasolle jossa poikkeustila voidaan ottaa käyttöön.
      Tiedotustilaisuudessa Kiuru luki paperilta mitä pääkaupunkiseudun kunnat tulevat päättämään! ”Hallitus on todennut, että Kiurun ministeriön antama ohjaus tulee todella tarpeeseen”.

      • Anonyymi

        Lintilä onneksi jakaa ilmaista rahaa yrittäjille ja Kaikkonen antaa sotilaille luvan nostaa palkkaa mökillä makoillen , ei töitä tehden , jos sotiöas nyt työtä tekeekään , ainakaan tuottavaa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      KAKSI ASIAA MINKÄ HALLITUS OSAA ON VELAN OTTO JA TILIPÄIVÄNÄ OTOLLA KÄYNTI EIKÄ YHTEISKUNTA VASTUUT MIELESSÄ PYÖRI. NAURAN VIIKON SELÄLLÄÄN JUON KYLMÄÄ BISSEE SYÖ HAUDUTETTUA LAMMASTA KUN VELAN ANTAJAT TULEE MAILMALTA VELKOJA PERIMÄÄN JA VALTIO SELVITYS TILAAN JOPA KONKKAAN. JA RÖTÖS HERRAT KIIKKIIN SANO SMP VEIKKO VENNAMO 60 LUVULLA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe