Miten voi olla noin välinpitämätön. Tästä ei kärsi pelkästään Stora Enso vaan Covid19 leviää koko Oulun kaupunkiin. Toivottavasti yhtiö vetää tästä johtopäätökset.
Stora Enson projekti johtaja täysin epäonnistunut
Anonyymi
941326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Stora Enso Puolasta ostanut koronaa. Oulu siirtyy leviämisvaiheeseen..
Pakkokin ottaa puolalaisia ja muualta väkeä, kun omat on itsensä tyhmäksi lukeneita ja ei osaa itse edes ajatella. Siihen vielä eläkeläiset taakkana pientäkään kilpailukykyä tuhoamassa.
Osuu ilmeisesti ja uppoaa?
Kaveri kirjoittaa täyttä asiaa, mutta tyhmäksi itsensä lukeneilla ja eläkeloisilla toki erilainen sokea näkemys. Oma lehmä ojassa. Ketunhäntä kainalossa!
Työ on Suomessa kallista juuri työntekijän sivukulujen vuoksi. Ne sivukulut aiheutuvat juurikin sotu-maksuista, eläkemaksuista, koulutuksesta (korkeakouluopettajien palkat)jne. Mitä isompaa eläkettä ihmisille maksetaan ja mitä useampi eläkkeellä, sen enemmän eläkemaksut nousevat. Ja mitä enemmän kansaa koulutetaan kalliisti turhiin ammatteihin, sen enempi palkkaan tulee sivukuluja, joka laskee ostovoimaa ja kilpailukykyä. Siksi ulkomaalaisia Suomeen otetaan töihin, koska heidät ei tarvitse maksaa niin isoja sivukulujakaan! Vanhat myöskin sairastavat eniten, josta tulee sotu-kuluja!
Ongelma on rakenteellinen. Eläkkeitä tulee heti leikata 2000 euron bruttoon. Suomesta loppuu muuten työt paljon aikaisemmin kuin luullaan. Myyvien on loppumassa seuraavan 20 vuoden sisään. Eläkekassat tulee ottaa käyttöön ja eläkemaksut ainakin nuorimmilta työikäisiltä poistaa, koska he eivät tule eläkkeitä saamaan.
Sinä et täällä ala puheenvuoroja jakamaan, vitun nilkki! Mielelläni tapaisin sinut irl?
Osuit naulankantaan tää on niin totta!
No, myönnetään.
Kalevassa oli paha työsuojelurikos lapsi sahaa jätkänkyntilöitä moottorisahalla, ei 11-vuotias saa käyttää tuommoisia koneita,ilmoitus työsuojeluun
enemmän jääkiekkoottelut levittää koronaa
Älä puhu paskaa,valtio ei eläkkeitä maksa,valtiolle on tuloa suurista eläkkeistä verojen muodossa.
Tämä ei ole työsuojelu. Olet väärässä paikassa. Tee ilmoitus työsuojeluun.
Valtio maksaa osan eläkkeistä kyllä. Ja kuten tuolla kerrotaan, se palkasta perittävä eläkemaksu vie kansalaisen ostovoimaa. Se vaikuttaa myöskin suomen kilpailukykyyn. Eläkeläisten verotuotto menee heidän hengissä pitämiseen ja heidän aiheuttaman pahoinvoinnin korjaamiseen. Pahimpia ilmapiirin pilaamia on eläkeläiset joilla on iso eläke! Ahneita itsekkäitä paskoja, joilla ei elämässä muuhun järki riitä kuin rahan perässä menemiseen. Sairas arvomaailma!
Kuules tyyppi, jätä eläkeläiset rauhaan. Me olemme eläkkeemme itse ansainneet ja aikoinaan niska limassa töitä tehneet, jotta sinulla nuorempi polvi on ollut Suomen sosiaalituet käytössäsi, kun olet ehkä opiskellut, jolloin olet taatusti saanut opintotukea ja sekä asumistukea eli me silloin työssä olleet olemme nuo edut sinulle tarjonneet verorahoilla. Meidän eläkeläisten ei tarvitse enää rahan perässä juosta, turha sinun on meitä kahdehtia ja toistuvasti haukkua sekä nimitellä.
Voisit yksinkertaisia "talousohjeitasi" antaessa pitää pienempää suuta.
ÄLÄ JAUHA PASKAA!! Te ette ole mitään muuta tehneet kuin oleilleet suojatyöpaikoilla! Olette niin yksinkertaisia, että jaksatte olla vaan! Olisi jo aikoja sitten pitänyt tulla suoritepalkkaus Suomeenkin, koska aikapalkka on epäreilu osaavia ja hkeria kohtaan! Jos te olette eläkkeenne ansainneet, niin ottakaa ne rahat sieltä missä ne ansiot on! Miksi me teille mitään maksetaan? Menkää sinne eläkekassan ovelle kolkuttelemaan, että antakaa meidän rahat! Veikkaan ettei niitä rahoja sieltä todellisuudessa edes löydy! Ymmärrätkö, että ihmisten ostovoima ja suomen kilpailukyky kärsii siitä kun teille rapaperseille maksetaan ylisuuria eläkkeitä, teitä pidetään lääkkeillä hengissä ja käytätte julmetusti yhteiskunnan varoja.
Koko eläkejärjestelmä tulisi romuttaa. Jokainen voi säästää itse eläkkeensä ja elää sitten vanhana niillä. Miksi maksetaan kalliita eläkelaitoksilla ja kaikille välistävetäjille rahaa, jonka me työssäTEKEVÄT maksamme?!
Minä olen opiskellut ihan opintolainalla ja työtä tekemässä, toisin kuin sinä! Mitään asumistukea en ole saanut. Opintotukea jonkun verran ja sekin piti maksaa takaisin. Olen aina asunut omassa asunnossa! Ja meidän sukupolvelle ei ole mikään ollut ilmaista. Joka lääkärikäynti ja hammaslääkäri on pitänyt itse maksaa! Ja nyt elätetään teitä saatanoita ilmapiirin pilaajia! On se vittua!!! Mutta voin luvata, että muutos tulee!
Sinä vanha eunukki vitjapalli et tälläkään puheenvuoroja jakele!
HÄVETKÄÄ HELEVETIN MAANVAIVAT ITSEKKÄÄT! Hyi mitä ”ihmisiä”....
Pissakos+se+päässäs+kiehuu?
Ei+taida+tundra-teuvo+tietää+eläkkeistä+paskaakaan
Suomessa+keskimääräinen+kokonaiseläke+on+vain+1716+euroa.+
Nippanappa+10%+saa+tuon+yli+menevää+eläkettä.+Esim.+neljän+tonnin+eläkettä+saa+vain+muutama+tuhat+henkeä+ja+näistä+suuuri+osa+on+maksanut+omista+rahoistaan+lisäeläkkeensä.+Lisäeläkkeen+vero+on+todella+kova.
Keskimääräinen+eläke+olisi+vain+n.+1300+euroa+jos+mukaan+laskettaisiin+osaeläkettä+saavat.
Siis+sinä+et+näköjään+käytäntöä+tiedä,+vaan+uskot+jotain+kuulemiasi+ja+lukemiasi+satuja+joita+sinulle+syötetty.++Minulla+on+käytännön+kokemusta!+Se,+vaikka+keskieläke+NETTO+olisi+tuo+reilu+1700+euroa,+niin+sitten+meillä+on+niitä+jotka+eivät+ole+päivääkään+töitä+tehneet+ja+heillä+on+takuueläkke,+joka+on++834,52+e+/kk+BRUTTO+(Kela.fi).+Tämä
Tarkoittaa+sitä,+että+myöskin+todella+isoja+eläkkeitä+maksetaan.+Näitä+saavat+juuri+ne+jotka+on+yhteiskunta+eli+veronmaksajat+kalliilla+kouluttanut+ja+saaneet+sitten+suhteilla+jonkun+suojatyöpaikan+missä+tyhmät+istuneet+palkkansa+eteen+tuottamatta+mitään.++Nyt+he+ovat+täällä+veronmaksajien+kustannuksella+hengissä+pidettäviä+ja+passattavia+eläkeläisiä.+
Voin+tiedoksesi+kertoa,+että+isoimmat+maksettavat+eläkkeet+ovat+12+500€/kk.+Siitä+menee+melkein+puolet+veroa,+mutta+jäähän+siitä+vielä+>+6250€+käteen!+Ihan+hyvin+taakkana+olemisesta!+Määräaikaisena+työkyvyttömyyseläkkeenä+joku+voi+saada+yli+16+000+euroa+brutto,+joka+kuukausi.++Esimerkiksi+5000+euron+eläkkeestä+menee+veroa+vain+35%,+eli+kyllä+siinä+käteen+jää+aika+kivasti+tekemättä+mitään,+ja+verovarat+menee+näiden+elämän+ylläpitoon.+Töissä+kun+eläkeläinen+muka+välillä+käy,+niin+veroprosentti+eläkkeestä++tippuu+kivasti.+Esimerkiksi+lääkärit+yksi+ahne+ryhmä!+Ja+todellakin+nämä+syö+sitä+eläkekassaa+tyhjäksi+ja+nostaa+teoreettista+eläkeikää,+vaikka+käytännössä+1970+ja+jälkeen+syntyneet+eivät+tule+edes+eläkettä+saamaan+ainakaan+tällä+menolla.+
Kyllä+eläkekatoksi+lähdetään+ajamaan+sitä+2000€/kk+brutto.+Ja+eläkeläisiä+60v.+Eläke+harkinnanvaraiseksi+ja+sitä+ei+makseta+jos+on+säästöjä,+tuloja+tai+omaisuutta.+Se+runnotaan+läpi.+Ymmärrätkö?+Tämä+poistaa+tarpeen+eläkeputkelle+(=lisäpäiväoikeus)+ja+vapauttaa+työpaikkoja+nuorille,+jotka+niitä+töitä+tarvitsee.+Työelämää+toki+pitää+kehittää+ja+tehostaa,+jotta+se+ei+ole+enää+samanlaista+nysväämistä++ja+orjuutta+mitä+nykyäänkin+vielä.++Nuoret+ovat+niin+fiksuja,+että+haluavat+tehdä+muutakin+kuin+juosta+rakkikoiran+tavalla+rahan+perässä.
Kapitalistille terveys on sivuseikka kunhan pääsee palvomaan rahaa
Rahaa rahaaa
Kapitalisteja te kaikki suomalaiset kusipäät olette. Rahan ja materiaalin perässä menette, mitä nyt osa lusmuilee metsissä.
Paljonko tuli lisää tartuntoja?
Muutama pikku yskä tuli ehkä.
Halpatyövoimaa tuodaan ulkomailta samalla tuodaan koronaa. Hoidot maksaa tietenkin suomalainen veronmaksaja.
Tulevaa kartonkitehdasta on rakentamassa yhteensä 1800 henkilöä. Kuinka monta näistä on ulkomaalaistaustaisia - olen kuullut, että puolalaisia työntekijöitä olisi siellä todella paljon.
Tietääkö joku asiaa tarkemmin? Puolalaiset ovat täällä kommennuksella ja ovat perheellisiä miehiä, jotka todennäköisesti käyvät välillä kotimaassaan ja koronaa tuodaan matkatuliaisina Suomeen.
Tšekkejä, puolalaisia, romanialaisia, suomen eläkeläisiä siellä on töissä. Miksi?
Olisitte menneet sinne töihin yhtä halvalla.
Stora Enso yrittää kääntää huomion pois vihjaamalla, että tartuntojen syynä olisi ihmisten vapaa-ajan toiminta. Todellisuudessa tartunnat ovat levinneet tehdasalueella ei sen ulkopuolella.
Niin se varaan onkin. Vapaa-ajan toiminta, kun käydään kaupoissa ja sitten mennään pieneen asuntoon ahtaisiin olosuhteisiin. Kaupasta viedään tauti sinne asuntoon ja kohta 10 Covid -positiivista. Jokainen tartuttaa 1 - 2 töissä, niin meillä on 30 Covid-positiivista. Onneksi se ei ole vakava tauti läheskään kaikille. Ne jotka siitä ei parane on tarkoitettu kuolemaan. Luonnon laki!
Pahasti on projektin johto epäonnistunut. Asiaa yritetty salata mutta siitä saa maksaa nyt kovaa hintaa.
Tietysti Stora Ensolla paljon parantamisen varaa, mutta sanoisin, että Oulun terveydenhoidon koronatestauksen osalta ei vastaa sitä tarvetta mikä pitäisi olle, sillä vasteaika vastauksille sanotaan olevan 1 - 3 vrk, mutta tänääkin heitettiin varsin epämääräinen aika eli 1 -5 vrk koronatestauksessa käyvälle eli varsin pitkä aika "löysässä hirressä" olemiseen.
Tässä tilanteessa ei ole oikea aika moisiin venyttämisiin.
Puolassa 20000 tartuntaa päivässä.
Hyvin on testattu tänne tuliat.
Vaikka Stora maksaa noin 1800 testiä niin jokainen Suomalainen joka saa tartunna
tossa super linkossa , niin ne maksaa Suomi .
Ei oo ihme mistä se korona Suomeen tulee ,tuonti työläisistä ja lomailevista maahan
muutajista.
Mitä sillä on väliä kun noi sairastuneet Suomalaiset on vaan yleensä työläisiä.
Niitä saa lisää ja halvalla . Kaikki yli 60 v äkkiä tonne homiin ,niin päästään eroon
niistä.
On siellä ihmisiäkin paljon enemmän kuin Suomessa.
Niinpä. 38 miljoonaa ihmistä aika pienellä alueella ja pienissä asunnoissa.
Ulkomailta tulleet on testattu sekä lähtömaassa kuin myös Oulussa karanteenin jälkeen. Muutosprojektissa tehdään 12 tunnin työpäiviä 6 päivää viikossa joten ulkomaalaiset ei ehdi nyt käymään edes kotonaan. Kyllä tämän tartunnan alku lähteet on nyt ihan kotimaista sakkia. Porukkaa on töissä ympäri Suomea ja osa suhtautuu halveksivasti ohjeistuksiin ja suosituksiin
Se on nimenomaan niin. Ulkomaalaiset saa sen Koronan oululaisilta. Onko täällä sitä enemmän kuin tiedetään ja myönnetään?
Silti ulkomaalaiset sitä levitää.
Eli onko pyhä henki ne heihin istuttanut ,oo uskossa vahva.
Jos ulkomaalaisista aina syy etsit sinä suomalainen paskakasa, niin mene sinne korpeen ja linnoittaudu pirttiis. Varmaan moni kiittää kun ei joudu kaltaisiasi katselemaan.
Eihän ne levitä, vaan suomalaiset levittää sen ulkomaalaisiin, jotka asuvat ahtaasti ja kämpässä saattaa 10 sairastua oireettomasto ja levittää sitä, kun töihin ovat tänne tulleet. Ja Lapissakin heidän pitää käydä. Ei heille ole äiti tuokaa tekemässä, kuten sinulle peräkammarinpojalle.
Korjaus edelliseen: Lapissa = kaupassa.
On sitten testeissä pahasti joku vialla.
Kuka noi testaa? Lähtömaan testi on jo vanhoja kun päästään matkaan.
Noiha tekee karanteenin aikana pää märkänä töitä.
Ai nekö tekee töitä ihan pää märkänä ? Miten olen käsittänyt, että kukaan muu ei tee töitä kuin ahkera ja mielestään viisas ja fiksu suomen kansa 😂😂😂 Ollaan töissä, mutta mitään tuottoa ei tapahdu 😂😂
Ainako se pitää syyllinen teidän mulkkujen löytää? Kyllä suomalainen laiska, kallis ja osaamaton koulutus on syypää, koska ei täällä muuten ulkomaista työvoimaa tarvittaisi. Nyt nämä tarttunnat on tulleet kun reissutyöläiset majoittaneet ahtaasti .
Syypäänä myöskin suomen eläkeläiset, joiden takia työvoima on täällä kallista. Samaten lääkärit, jotka ylipalkkaisia, ja heidän palkan maksaa veronmaksajat. Kaikki nämä kalliit ihmiset ovat syypäitä tähän. Maksajana on pieni- ja keskituloiset, eli se suorittava porras. Kouluja liikaa käyneet ovat pahin syypää tähän, että reissutyöläisiä tarvitaan näihin perusduunaritöihin.
Hienosti selvit juurisyyt
ja olet asian ytimessä.
Turhaan ainakaan eläkeläisiä syytät. Me eläkeläiset ollaan itse eläkkeemme maksaneet OMISTA palkkatuloistamme. Joka ainoasta tilistä! Ja maksamme vielä edelleen eli sama raha vain kiertää, joku siitä vain joka välistä itselleen siivun vetää välistä. Eikä siihen eläkkeeseen tule yhtään euroa verorahoista, eläkeyhtiöt ovat osanneet pörssipelin todella hyvin. Me vieläpä maksamme teidän laiskana loisivien elämisenne muita enemmän. Sairasvakuutusmaksu on meiltä korkeampi kuin työssäolevilta, mikä on Perustuslain vastaista, mutta eihän ne lait rikolliseliittiä koske!
Kun on pakkomielle, niin on pakkomielle. Samaa paskaa aina vain eri paketissa. Sitä kommenttisi ovat.
Olette te maksaneet eläkkeet, mutta siihenkin on katto paljonko kuuluisi eläkettä maksaa maksimissaan, niin riittää muillekin. Ja se on 2000 euroa brutto! Sivistysmaissa eläkettä ei makseta jos on omaisuutta ja eläkettä ei tarvitse. Se tulisi olla Suomessa samoin.
Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, jos et tykkää totuudesta.
Moni eläkeläinen siirtää omaisuutta omille vesseleille ennen kunnalliskotiin joutumista .Jos sitä omaisuutta on jotenkin kertynyt niin se viimeistään laillisella "ryöstöllä" siirretään isompiin taskuihin.
Te ahneet eläkeläiset olette itse tehneet sopimukset ihmisten kanssa jotka eivät olleet edes syntyneet sopimuksen tehdessänne. Olette syntymättömien kanssa tehneet sopimuksen, että teille maksetaan tulevaisuudessa törkeitä yli 2000 euron eläkkeitä. Teille on annettu ilmaiset turhat koulutukset, jotka ovat olleet ressukoille tie ylisuuriin tuloihin, jos suhteutetaan siihen mitä olette tuottaneet. Tai sitten työpaikka on tullut suunnilleen verenperintönä ilman mitään omaa panostusta. Koulunkäynti on kirjojen pänttäämistä, ei se anna työelämään useinkaan mitään. Mutta opettajille töitä, ja siksi koulutusohjelmat on venytetty liian pitkiksi, ja se maksaa! Ja kuinka tehottomasti te eläkeläiset olette töissä oleilleet. Te olette siis työpaikalla puuhastelleet ja oleilleet. Työ eli oleminen töissä ollut työssä olemisen sietämistä, ei työntekoa! En arvosta yhtään tuollaisia puuhastelijoita suojatyöläisiä! Nyt se teidän elättäminen maksaa suomen vähänkin kilpailukyvyn ja ostovoiman Ja myöskin se, kun käytätte julkisia palveluita ja esimerkiksi ylipalkattuja lääkäreitä yhteiskunnan maksamana. Ette tuota yhteiskuntaan mitään!
Olisiko siis aika avata ne eläkekassat ja alatte elää teidän niillä - jos niitä väitettyjä eläkevaroja edes on, ja näin vapauttaa nuoremmat sukupolvet elättämismaksuistanne?! Otatte sitten sieltä kassasta sen maksimissaan 2000 euron brutto-korvauksen, ja sitä rahaa riittää aikansa ennen kuin loppuu.
Eläkkeet tulisi maksaa vain tarvittaessa, eli jos ei omia säästöjä ja turhaa omaisuutta. Näin saataisiin raha kiertämään ja talous elpymään - ehkä. Ainakin rahojen hautominen tileillä
Ja sijoituksissa loppuisi. Tällä eläkeläisten ja muiden joutilaiden elättämisellä menemme syvemmälle suohon. Ja turhalla kouluttamisella, jota ei maailmalla arvosteta paskan vertaa, vaan ihmetellään sitä miten siihen on varaa ja miksi opiskella asiaa jota jokainen osaa. Onhan sitä varaa, kun työssäkäyvät maksaa turhia koulutuksia, ylisuuria eläkkeitä, ylisuuria palkkoja (esim. lääkärit, opettajat, kunnanjohtajat jne.) työttömiä pitkin metsiä, ja itse kituuttaa!
Olen huomannut, että eläkkeisiin ollaan puuttumassa. Nyt vihdoin tapahtui positiivinen muutos leskeneläkkeissä, kun se onneksi poistuu kun nuorin lapsi täyttää 18 vuotta. Tämä on hyvä päänavaus. Koko leskeneläke onkin ollut turha ja passivoiva etuus, koska soskusta olisi voinut hakea rahaa tarvittaessa leskikin. Ihan hullua on maksaa nykyaikana leskeneläkettä, kun naisetkin käyvät töissä .
Vielä puuttuisin perhe-etuuksin nin, että kolmannesta lapsesta alkaen menisi iso vero tai kaikki pitäisi maksaa itse. Emme tarvitse tätä syntyvyyttä, koska työelämä ei mennnytkään kuten kuviteltiin, vaan työpaikat Suomesta katoaa kalliuden ja teknologian seirauskena. Teknologia toki on vain hyvä asia, mutta miksi sitä ei ole valjastettu kunnolla käyttöön? Se tuottaa työttömyyttä, mutta miksi paeta sitä mikä on tulevaisuudessa edessä koka tapauksessa. Tällä teknologian pois pitämisellä menetämme vain kilpailukykyä. Teknologialla saatettaisiin saada tuottoa niin että Suomessa voitaisiin maksaa kansalaispalkkaa kaikille, ja näin saataisiin turhaa ja kallista byrokratiaa karsittua.
Totta. Ja se tuleva perintö passivoi niitä tulevia perinnön saajia, joilla on perintöä siis tulossa ja sen tietävät. Usein on nähty!
Olemme kusessa kun pääomatuloja ei veroteta, ovat siivelläeläjiä kunnissa,vero nolla prosenttia,arvaappa vituttaako maksaa työpalkasta kovaa veroa kun rikkaat öykkärit panee tulonsa pääomiksi,ja jakavat alaikäisille lapsilleen verottomasti miljoonia,
eläkeläiset kumminkin maksaa veroa kuntaan ja valtiolle,mut rikkaat kusipäät ei maksa
Kyllä kaikkien pitäs tulla toimeen 2000€ Bruttotuloilla,myös työssäolevien,
eläkettä ei kylläkään tarvi kuin sen 2000€.siitä ei tarvi säästää kellekään sukulaiselle eikä lapsilleen,eläke tarkoitettu vain ja ainoastaan elämiseen ei säästöön muille.
Totta. Kun eläkettä saadaan tulee olla kaikki sijoitukset ja turha omaisuus realisoitu ja eläke tulee maksaa sitten kun omaisuus ja sijoitukset on käytetty. Näin saadaan raha kiertämään ja saadaan eläkevarat riittämään pidemmän aikaa.
Turhaa omaisuutta on kaikki muu paitsi asunto! Myöskin työttömyysetuuden maksamiseen sama ehto!
Täysin samaa mieltä. Terveisin, veronmaksaja joka teoreettisessa eläkeiässä 30 vuoden päästä ja realistisessa eläkeiässä 15 vuoden päästä!
Hae jostakin se rahakeko jonka olet säästänyt ja elä sillä. Voin kertoa ettei niitä rahoja ole. Sinut on ryöstetty!
Yhtiön säästäessä halvemmalla työvoimakuluilla, suomalaiset maksaa taudin leviämisestä johtuvat kulut. Nämä yhtiöt vielä kuuluvat johtajineen niihin joiden mielestä yhteiskunta ei kaipaa rahoitusta, mutta ollaan vaatimassa teitä ym. ja nyt ulkoimaalaisten taudinlevittäjien hoitoa. Myös suomalaiset saneet tartuntoja näiltä jotka pahimmillaan johtaa menehtymiseen. Ulkomaiset ei suomeen veroja maksa.
Älä märise siellä. Ne muutama tauti hoituu ihan karanteenilla, joka ei sinullakaan paskapäälle maksa yhtään mitään! Eikä nämä ulkomaalaiset saa edes mitään työttömyysetuutta siltä ajalta!
Toivottavasti ei maksa suomalaislle sillä pörssiyhtiö ulkomaisine alihankkijoineen on vastuussa, ovat yleensä sellaisia tahoja jotka mieluusti veronmaksajien taskulla.
Kyllä eniten veronmaksajien taskulla on kepulaiset. Ei tästä tule veronmaksajille mitään kuluja.
Tarkoitatko näitä 150 tapausta kun puhut muutamasta?
Kyllä. Pieni nuha 150 ihmisellä ei ole mikään vakava ongelma.
Aika kiihkeää ,mutta ulkomailta on tuotu korona tänne Ouluun.
Tehtaalla se leviää sehän nyt on todettu jo virallisissa tiedotteissa.
Vois nää verovapaat ukot ,tehdä oikeesti töitä ,eikä maata kimppa sängyissä,
parakeisaan. Raskaaks ei kai kukaan oo vielä tullu tossa mies porukassa.
Ne nimenomaan tekee töitä, mutta jatka sinä hinaamista ja koita saada poikakaveri tiineeksi. Saattaa se sun harrastus peräsuolitulehdus tulla kalliimmaksi kuin ulkomaalaisten työnTEKIJÖIDEN karanteeni. Mikä teitä pelottaa tässä kansainvälistymisessä? Onko liian pienet piirit teillä tynnyrissä elävillä ja pelkäätte isoa maailmaa?
Tyypillisiä kommentteja, ei voida asiasta puhua niin aletaan omista lisääntymislkeinoista puhumaan ja seuraavana bvarmaan Trumpin vaalivoitto. Kannattaisi katsoa päivän tartuntatilanne vaarallisessa taudissa eikä kääntää puhetta omaan seksualisuuteen.
Itsehän ette asiassa pysy, kun alatte ulkomaalaisia syyttelemään omasta paskatunkioelämästänne. Itse te olette itsenne ylihinnoitelleet pois työelämästä!
enimmältä osin aivotonta jurnuttamista tämä ketju.
🤯
Oulu on aivottomia täynnä. Onhan tämä yliopistokaupunkikin.
Ei tuota voi toimittaja oikein tuon suoremmin ilmaista. Aika härskiä toimintaa. Salailua ja pimittämistä eli piittaamattomuutta ihmisten terveydestä. Todella surullista nähdä tuo rahan mahti 😔
https://yle.fi/uutiset/3-11673622
Uskomatonta selittelyä!!
Eikä ole.
On tämä halpatyöläisten roudaaminen Suomeen hienoo hommaa. Pidetään suomalaiset työttöminä ja lastataan tautisia koko maa täyteen. Kun pienyrittäjät yrittää tarjota kotimaisia työporukoita alihankkijoiksi, niin on liian kallista... yhteiskunta eli me maksellaan nämä tuonnit monin kertaisesti. Hirveetä paskaa...
Voisiko tuon selvemmin sanoa? Näin se menee. Kotimaiset yritykset ajetaan alas suurempien ja suurempien voittojen tavoittelussa, ja kun tuleekin tälläinen pandemia tai muu maailmanlaajuinen katastrofi, ollaan sormi suussa ihmettelemässä.
Suomesta on osaaminen ja tieto hävitetty päättäjien suurella viisaudella.
Suomalaiset ei pese käsiään ja heillä on huono hygienia. Etenkin tämä ulkovessa-aikakauden porukka. Koska suomalaiset ovat ylikalliita laiskoja on ymmärrettävää, että tuodaan ahkeria ja halvempia ulkomailta .
Se nyt vaan on niin, että
Se tekee joka halvimmalla ja parhaiten tekee. Ei mitään ihmeellistä. Suomalainen ammattitaito on omia harhojamme.
Nyt olisi viranomaisten syytä tarttua toimeen ja varmistaa valvotut karanteenit altistuneille ja jo positiivisille. Laskun varmaan voi laittaa tässä tapauksessa Stora Ensolle, joka on lähtenyt halvalla hakeen hyvää...
Vielä kun idiootit tajuaisiva , että näiden ulkomaalaisten asennusporukoiden jälkiä joudutaan jälkikäteen korjailemaan kalliilla (esimerkkejä pilvinpimein, vaikkapa telakat ja olkiluoto).
Ei tässä voida syyllisiä toteen näyttää. Enso hakee parasta hinta-laatusuhdetta ja se saadaan kun otetaan rautaisia ammattilaisia ulkomailta. Suomalaiset laiskat ja osaamattomat kitisijät ei kelpaa töihin.
Olen itse työnjohtaja ja kyllä ulkomaalaisten jälkiä ei ole jouduttu korjailemaan, vaan suomalaisten suunnittelemia. Suomalainen rakentamisen laatu on lähinnä iso vitsi maailmalla 😂 Homeessa kaikki näiden väsäämät. On muuallakin toki hometta, mutta pintahometta, joka pestään pois .
Puolassa syödään hometta
Homejuusto on hyvää. Suomessa syödään paskaa ja teurasjätettä.
Ketkä?
Esimerkiksi suomalainen makkara on teurasjätettä, jota jatkettu jauhopaskalla. Muualla maailmalla kiellettyä myydä ja syöttää tällaista skeidaa ihmisille.
Tavallisille duunareille jotka työnsä hoitaa annetaan kenkää mutta ei koronaa irti päästäneelle johtajalle.
Ei kait se johtajan vika ole. Nyt on vain tällaista pientä sairautta liikenteessä ja sille ei voi mitään. Ainako teidän mulukkujen pitää joku syyllinen saada tilille?
Pientä sairautta... Nyt ymmärrän miksi projekti lähti käsistä...
Eihän se mitään käsistä lähtenyt. Sulla on nuo omat tyhmät ajatukset lähtenyt käsistä ja moni muu.
Ei vaan sulla on lähtenyt mielikuvitus liihottelemaan. Huomaa kyllä että olet vähän yksinkertainen eläkeLOINEN ja turhautunut pitkäveteisen ”elämääsi”.
Kyllä ärsyttää, kun menee esim. Hiirosen Lidliin ja sisälle marssiin illalla Stoora Enson ulkomaalaisia työläisiääijiä neon/oranssihaalarit päällä kanamunien ja kaljan ostoon, eikä kenelläkään tietoakaan kasvomaskista. En boikotoi kauppaketjua, mutta ei ole mukava käydä enää....
Älä sitten käy siellä kaupassa. Tilaa ruoat kotiis, mikä estää? Pitäähän niiden ulkomaalsitenkin syödä, jotta jaksavat tehdä laiskojen ja kalliiden suomalaisten hommat pienemmällä porukalla ja etenkin pienemmällä palkalla.
Mistä teitä kyrväkkeitä sikiää? Vtusta varmaan, kun ison perheen penikoita olette.
On edelleen välinpitämätöntä, 40-50 tartuntaa vieläkin löytyy noin pienestä henkilömäärästä on pörssiyhtiölle häpeä ja kertoo kuinka henkilökuntaa arvostaa.
Se on selvä että kun tehdään töitä ahtaissa lämpimissä tiloissa ja siellä hiki lentää, niin siellä tauti tarttuu. Sama se on vaikka lestaperheissä ja perheissä jotka ei osaa yhtään olla keskenään ilman ohjattua toimintaa . Samaten työpaikoilla se tauti leviää, mutta onneksi enin osa älyää ja osaa tehdä etätyötä.
tämähän oli täysin tahallaan tehty miten on mahdollista että siitä ei joudu edesvastuuseen kai tässä ainakin selviää ketä varten poliisi on
Olisko perusteita miksi tämä oli tarkoituksella tehty ja tavoitteellista? Kerro ihmeessä lisää ja mikä oli motiivi?
Mikä on motiivi
Milloin voi ostaa pahvia?
stora korona linko
Paljonko tartuntoja tällä viikolla, 10, 20?