Eli kirjoitettu että ruotsirikolliset jyllää he ovat oleet kimpussani ja tuhoneet perheeni, rikosilmoituksista minun piti todistaa mitäheidän rikokset ovat, todella kallista ja hengen pääle ottavaa onneksi sain ulkopuolisilta apua he kuvasivat koko rikostapahtumatkin, mutta toimen minut mielenvikaseksi ja pakkohoitoon aina lkun aloitan puheen rikos, lisäksi nuilla nousee karvat pystyyn ja pakkolääkitystä kun mainitsen vanhasta lehtijutusta jossa aikasemmat oli kuinka käytät kännykää ja miten, tuostajutusta tuli uusi lehtiartikkeli jonka otsikkokin pysäytti lukemaan eli Ropottiihmiset, tuossakäsiteltiin aihetta ihmiset kulkeekännykkä korvalla joka paikassa ja osa edellis jutun kommentoijista kertoikäyttävänsä kauppaostosten tekoonkin, siis esim nuokin kaksi sanaa ajaa minut pois asumasta iisalmeen pakkohoitoon, kerronvielä että nuokin hoidot ovat rikollisjärjestön ei virallisesti olemassakaan mutta en voi mitään kun julkihallinon kautta tekevät. Siisvaro sanomasta että olet kokenut tai olet rikollisten rikoksen uhri ja että ropottiihmiset käy esim kaupassa. Näin toimii terveyslaitos Oulussa, Kuopiossa, Lapinlahdella, Oulaisissa, Haapavedellä ja yhdessäkäännuissa ei psygiatrista hoitolaitosta eikä pätevuyttä hoitaakaan kun eivät erota kidutettua nuhanenästä eli kun minut kaapataan olen kitnapattu sekä kidutuksen kohteena eli laittomat lääkeet mitä ei tarvitakaan, estivät minua saamasta nitroa vaikka sain vakavan sydänkohtauksen jonka jälkeen nekin oli sekäpä nytkin käsketiin syödä mielialalääkettä ja tuo huuhaa lääkäri jolle oli pakotettu käymään sanoi myös ettäeihän sitä tiijä vaikka kun syöt että varastettu kännykäkin tulee takasi, siis suomenos et saa välitää yhtään mitää siittä että psygopaatirikolliset käy asunossasi omilla avaimilla. Tuonkin pakkolääkeen syönnin tarkistavat että onhan ottanut verikokeella ja jos ei näy niin permuudanhukkakolmio ootaa, näin yksityismaalla jota rikolliset pitää kaupunki Haapavetenä.
Muu mielenvikanen yhteiskunnan leima lue alta yksi diaknoosin tuomoin syy
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ja mitähän seuraavaksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883