Covid-19 RNA-rokote ei anna laumasuojaa kuten valehdellaan!

Anonyymi

Tuovatko koronarokotteet laumasuojan jo ensi kesäksi? Seitsemän keskeistä kysymystä rokottamisesta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007644630.html
"Milloin elämä palautuu ”normaaliksi”?

Väestötason laumasuojan saavuttaminen rokotusten avulla hidastaisi epidemian leviämistä merkittävästi tai jopa pysäyttäisi sen, vaikka se ei olisi täydellinen. Tällöin elämä voisi vähitellen palata lähes normaaliksi.

Saksalainen Deutsche Bank arvioi tuoreessa raportissa, että laumasuoja voitaisiin saavuttaa Euroopan unionin alueella jo ensi vuoden kesällä. Deutsche Bankin analyytikot laskevat, että laumasuojaan tarvittaisiin 60 prosentin rokotuskattavuus."

Totuus on toinen: Vain oireet poistuvat

Rokotekokeista uutisoinnissa kerrottiin aikoinaan, että nämä rokotteet poistavat koronan oireet, mutta eivät tuhoa itse virusta. Eikö tällöin rokotteilla saada aikaan vain runsas joukko oireettomia koronan kantajia, jotka edelleen levittävät tautia? Lisäksi maailmalla ja etenkin Ruotsissa alkaa olla vallalla käsitys, että ei edes laaja koronaan sairastuminen saa aikaan laumasuojaa. Jos nämä käsitykset ovat oikeita, niin rokotteet eivät poista koronaa tästä maailmasta eikä mitään laumasuojaa tule. Syntyy tilanne, jolloin ihmiset ottavat rokotteita kaiken aikaa aika-ajoin, mikä sinänsä rokotteiden valmistajia ja myyjiä onnellistaa kovastikin.

45

837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. Nämä ensi kertaa ihmisiin pumpattavat RNA-rokotteet eivät anna laumasuojaa, koska ne suojaavat vain covid-19 oireilta, eivät itse tartunnalta tai sen levittämiseltä. Koronavirus riehuu siis populassa edelleen ja muuntuu minkkien ym. kautta ties kuinka tappavaksi. Pitää saadaa perinteinen rokote, joka estää sairastumisen ja sitä kautta muiden tartuttamisen sekä antaa laumasuojan, joka tukahduttaa virusta populassa. No tämä ei toisi Big Pharmalle rahaa yhtä paljon kuin kaikkien jatkuva rokottaminen uusia koronakantoja vastaan vain oireilta suojaavilla RNA-rokotteilla.

      • Anonyymi

        RNA-rokote tarkoittaa ihmisten GMO-muuntelua, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RNA-rokote tarkoittaa ihmisten GMO-muuntelua, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

        Geenimuokkausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RNA-rokote tarkoittaa ihmisten GMO-muuntelua, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

        Ihmisen geenit ovat DNA:ta. Nyt on muokattu viruksen RNA:ta.

        Sinällään tietenkin on hassunhauskaa, että meille kaupassa myydään "GMO-vapaita kananmunia" eli erikseen kerrotaan, että nämä ovat sellaisia kananmunia, jotka muninut kana ei ole syönyt GMO-kasveja ja seuraavaksi meidän kudoksiin pistetäänkin suoraan GMO-tekniikoilla tehtyä RNA:ta.

        Mutta niinhän se on ollut ennenkin. Suomessakin satatuhatta diabeetikkoa pistää kudoksiinsa joka päivä GMO-tekniikalla tehtyä insuliinia samalla kun hysteerikot miettivät, että mitäköhän hirveää tapahtuu, jos minä syön kananmunan jonka on muninut kana, joka on syönyt GMO-soijaa.

        Elämä on absurdia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        RNA-rokote tarkoittaa ihmisten GMO-muuntelua, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

        Olet puoliksi oikeassa. DNA:mme saattaa muuttua kollektiivisesti, jolloin lääkejättien miljardituotoista ei tarvitse välittää, kun ei ole maksajia, eikä kukaan ole vastaanottamassa maksua.
        Todellisuudessa busineksen laatu on tuottavampi kuin tietokoneiden käyttöjärjestelmät. On alusta, jolle voidaan kehitellä pikavauhtia miljoonia erilaisia räätälöityjä rokotteita. Alusta on sama, mutta pienillä muutoksilla alustan päälle saadaan uusi rokote.
        Laskun maksun takaa kuolema.
        Varmempaa ja tuottavampaa businesta et saa mistään.
        8miljardia asiakasta vuosittain. Jos jokainen tuottaa kympin, se tarkoittaa 80miljardia puhdasta rahaa vuodessa.

      • temppuilija kirjoitti:

        Veroluontoinen asia. Ja rikkaille / valtioille pörssinomainen asia oikeuksista rokotelisensseihin, siis se marssijärjestys kuka saa ekana, sitten liikutaan jo tuhansissa miljardeissa. Kieltäydy NWO:sta ja kuole.

        Puhumattakaan lisensseistä potentiaalisille uusille pandemioille, tarkoittaa valtioille vuosimaksuun sitoutumista, joka on jälleen uusi veroluontoinen maksu kansalaisille. Kysymys on: maksetaanko Kiinalaisille, Intialaisille vai Amerikkalaisille lääkeyhtiöille ja niiden omistajille.
        Aikamoinen temppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Geenimuokkausta.

        Sillä ei ole mitään tekemistä ihmisen GMO muuntelin kanssa. Älä höpötä. Olet joko trolli tai täysin tietämätön asiasta.

      • Anonyymi
        temppuilija kirjoitti:

        Veroluontoinen asia. Ja rikkaille / valtioille pörssinomainen asia oikeuksista rokotelisensseihin, siis se marssijärjestys kuka saa ekana, sitten liikutaan jo tuhansissa miljardeissa. Kieltäydy NWO:sta ja kuole.

        No odotellaan suomalaisten kehittämää rokotetta. Hyvältä kuulostaa.

    • Anonyymi

      Nähtäväksi jää kuinka moni rokotteen tulee ottamaan sillä sen toimivuudesta taikka haitoista ei täyttä varmuutta ole ja nopeutetusta lupaprosessista saa käsityksen että koekaniineiksi rokotteen ottajat joutuvat.

      • Anonyymi

        No älä sitten ota rokotetta. Sairastu sitten vakavaan tautiin jälkiseuraamuksineen. Jos vaikka kuolisitkin niin eipä sinun tarvitse sitten enää olla koekaniinina eikä minään muunakaan. Minä kyllä otan rokotteen ja pysyn terveenä.

    • Anonyymi

      Vastaus otsikon kysymykseen: eivät tuo laumasuojaa. Mikään näistä rokotteista mitä nyt on tilattu ei estä tartuntaa tai tartuttamista, ne estävät ainoastaan toimiessaan sairastumisen taudin vakavaan muotoon. Niin ollen ne eivät voi tuoda laumasuojaa SARS-CoV-2 virusta vastaan. Jokainen joka ei rokotetta ota ja lisäksi pieni joukko rokotettujakin on edelleen altis vakavalle Covid-19 taudille.

    • Anonyymi

      Ainakin IS on kirjoittanut ettei rokote suojaa tartunnalta vaan Koronan vakavimmilta muodolta.

      • Anonyymi

        No eikös se ole pääasia. Kaiken maailman räkätautia ihmisillä on muutenkin, joten ei yksi koronan aiheuttama räkätauti mikään katastrofi ole, jos se ei vie sairaalaan.

    • Anonyymi

      Sairaanhoitajia, lähihoitajia jne. ei voida siis pakottaa tämän RNA-rokotteen ottamiseen, koska se ei estä tartuntaa ja tartuttamista, ainoastaan vakavat oireet rokotetulla. Rokotettu hoitaja voi edelleen kantaa huomaamatta virusta ja levittää tartuntaa.

      • Anonyymi

        RNA-rokotetuista suurin osa 90% ei vain saa oireita, mutta sairastaa oireetta tietämättään ja levittää SARS-CoV-2 virusta edelleen muihin rokotettuihin ja rokottamattomiin. Koska covid-19 tauti ei tukahdu rokotettujen kohdalla epidemia riehuu populassa suurelta osin näkymättömissä siirtyen myös muihin nisäkkäisiin, joka mahdollistaa uudet vaarallisemmat muunnokset, jopa todella tappavat. Lisäksi tarvitaan kantojen muuttuessa taas uusi ja uusi RNA-rokote. Tietenkin nämä rokotefirmat rikastuvat tällä kaikkien jatkuvalla rokottamisella.

        Ihmiskunnassa liikkuu Covid-19 viruksen lisäksi ainakin neljä muuta korona-virusta, jotka aiheuttavat yleensä lieviä ylähengitystieoireita. Lisäksi monilla tuotantoeläimillä (esimerkiksi kanalla) on omat koronaviruksensa. Nämä virukset ovat vaelleet ihmiskunnassa jo vuosikymmeniä, -satoja tai -tuhansia. Muun tyyppisiä (kuin korona) viruksia on varmasti kymmeniä ellei satoja. Ei ole mitään syytä olettaa, että virukset "pyrkisivät" muuttumaan tappavammaksi. Eikä sellaisesta ole havaintoja. Eläimistä ihmiseen hyppäävät virukset ovat vaarallisimmillaan heti siirryttyään ihmiseen.

        Helpoimmin leviävät virusmuodot yleistyvät ja yleensä leviämistä edistää se, että viruksen uhri saa vain lieviä oireita ja jatkaa viruksen levittämistä touhutessaan ihmisten parissa arkipäiväisiä askareitaan. Siksi viruksilla on ennemminkin taipumus "kesyyntyä" kuin ärhäköityä.

    • Anonyymi

      Niinpä vain idiootit jättävät ottamatta rokotteen.

    • Anonyymi

      Mitä sitten?
      Jos rokote antaa immuniteetin ja estää taudin vakavat muodot niin sehän riittää.

      Se että piikkikammoiset foliohatut eivät pääse peesaamaan rokotuksen ottaneiden suojassa on heidän ongelmansa. Ei normaalien ihmisten, jotka ottavat rokotteen.

      • Anonyymi

        Etkö ymmärrä että jos pelkät oireet poistuvat mutta virustartunta ei esty koronavirusepidemia riehuu rokotettujen ja rokottamattomien keskuudessa suurelta osin piilossa. Se joutuu helpommin myös minkkeihin ym. ja muuntuu ehkä vielä vaarallisemmaksi. Mitä enemmän virusta liikkeellä, sitä todennäköisempää että se mutatoituu ja osa näistä kannoista saattaa olla ihmisille vielä tuhoisampia. Perinteiset rokotteet tukahduttavat tartuntoja, joten pienempi riski superkantaan.

        Miksi viirus muuttuisi vaarallisemmaksi? Ei muutkaan virukset ole muuttuneet. Onko vesirokosta tullut joku supertappava muoto? Zoonoosit eli eläimistä ihmiseen hyppäävät virukset ovat yleensä vaarallisimmillaan heti epidemian alussa. Helpommin ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi virukset voivat muuttua, mutta mitä sitten jos on rokotettu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärrä että jos pelkät oireet poistuvat mutta virustartunta ei esty koronavirusepidemia riehuu rokotettujen ja rokottamattomien keskuudessa suurelta osin piilossa. Se joutuu helpommin myös minkkeihin ym. ja muuntuu ehkä vielä vaarallisemmaksi. Mitä enemmän virusta liikkeellä, sitä todennäköisempää että se mutatoituu ja osa näistä kannoista saattaa olla ihmisille vielä tuhoisampia. Perinteiset rokotteet tukahduttavat tartuntoja, joten pienempi riski superkantaan.

        Lapsille virus ei ole edes vesirokonkaltainen.
        Ajatelkaa pidemmällä tähtäimellä.
        Lapsia ei ole syytä rokottaa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kukaan ei tiedä RNA-rokotteiden mahdollisista haitoista niitähän ei ole ennen ollut käytössä. Koska ne tuodaan lyhyen testauksen jälkeen pitkän aikavälin haitat on täysin tutkimatta.

      • Anonyymi

        Tietäisikö ne kymmenet tuhannet, jotka sitä ovat jo saaneet?

    • Anonyymi

      Covid-19 pahinta on kun oireettomat voi levittää tautia, sitä itse ei edes tiedä. Mummo voi vaikka kuolla siihen tartunnan saatuaan.

      Flunssaa tai influenssaa sairastava ei levitä tautia, hän ja häntä osataan varoa. On todella inhottava ole kun kuume huitelee yli 40. Ihmettelen niitä jotka pitää koronaa huu haana, pelkkä salaliittona.

    • Anonyymi

      Onkohan sitä tutkittu onko tuolla ruuan GMO:lla ja näillä viruksilla mitään yhteistä? Geenimanipulointi alkoi jo 90-luvulla ja kiihtyi kun päästiin 2000-luvulle ja samoihin 2000-luvun alun jälkeen alkoi esiintyä myös näitä virusepidemioita jotka on vain pahentuneet kerta toisensa jälkeen. Siinä vois olla joku syy ja seuraus kompinaatio.
      Jos noin , geenimanipulointi pitää kieltää välittömästi kunnes ruuan tuotannon ja viruksien kehittymisen suhde on selvitetty perusteellisesti.

      • No ei ollenkaan noin.

        Polion uhreja on löydetty Egyptin muumioista eli jo muinaisilla egyptiläisillä oli poliota ja viimeisin paha polioepidemia oli Suomessa 1955/1956. Influenssa tyyppisistä taudeista ehdottomasti pahin on tähän mennessä ollut vuoden 1918 ns. "espanjantauti" (joka tuli Espanjaan USA:sta). Se tappoi jotain 30-100 miljoonan välillä sen aikaisesta väestöstä ja sen aikaisella liikkuvuudella. Aasialaiseksi nimetty pandemia/influenssa oli 1957–1958 ja tappoi ehkä 2 miljoonaa ehkä 4. Hongkongilainen tappoi 1968 noin miljoona ihmistä maiilmassa jne.

        Ihminen on ollut aina virusten temmellyskenttä eikä sillä ole mitään tekemistä GMO:n kanssa. Ihmisten määrän ja liikkuvuuden lisääntyessä taudit leviävät aina vain helpommin. Ainoa merkittävä tekijä joka virustautien leviämistä on hillinnyt ovat rokotukset (kuten poliorokote).

        Suurin riski uusien zoonoosien (eläimestä ihmiseen siirtyviin tautien) syntyyn on tuotantoeläimet, joita on koko ajan enemmän. Jokainen tuotantoeläin on virushautumo ja kun ihmiset ovat elävien ja vastateurastettujen tuotantoeläinten kanssa jatkuvasti tekemisissä niin riski virusten hyppäämiseen lajirajan yli on aina olemassa. Korona tuli ilmeisesti ruoaksi kasvatetusta muurahaiskävystä ja on siirtynyt ihmisen kautta ainakin minkkeihin.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        No ei ollenkaan noin.

        Hei. Rupusakkai ei puhu herrasväelle noin. Sun pitää oppia käytöstapoja ja pyytää nätisti jos sä haluat namia

    • Anonyymi

      Julistetaan yhdessä sotatila Kiinaa vastaan. USA ja Venäjä vois yhteistyössä lähettää pari ydinpommia Kiinaan kostona siitä kuinka paljon ihmisiä on kuollut ja tulee vielä kuolemaan Kiinan takia tähän Korona virukseen. Täys boikotti Kiinalle ja sotatila Kiinaa vastaan kiitos. Muutama ydin ase kohti Kiinaa, hävitetään koko Kiina maailman kartalta :D Sen ne ovat ansainneet kun ovat luultavasti itse Kiinalaisessa laboratoriossa kehittänyt tämän Covid-19 viruksen. Kuten mm Donald Trump eräässä haastattelussa sanoi, ja itsekin uskon tähän.

      • Anonyymi

        Aivan kuten ns. "Espanjantaudin" jälkeen kaikki maat harkitsivat hyökkäystä USA:han kun se oli ilmeisesti vain ilkeyttään päässyt valloileen moisen taudin?

        Virallisten USA:laistenkin tietojen mukaan USA salasi taudin olemassaolon. Syynä oli 1. maailmansota ja sotasensuuri. Ajateltiin, että tieto epidemiasta heikentää taistelumoraalia. Niinpä taudin nimeksi tuli "Espanjantauti" kun Espanja ei ollut sodassa, siellä ei ollut sotasensuuria ja Espanjan lehdet alkoivat ensimmäisenä kirjoittaa uutisia uudesta tappavasta taudista.

    • Anonyymi

      Rokotteella on parantava vaikutus, kun kokonaisvaltaisesti ajatellaan koko ihmiskuntaa, nopeuttaa liikaväestön toruntaa.

    • Anonyymi

      Eihän se rokotteen tuoma suoja kestä kauan. Jo neljän kuukauden kuluttua suoja on alentunut muutamaan prosenttiin.
      Koko rokotus on heikoissa kantimissa. Rokotusta ei ole vielä kehitetty kunnolla. Siihen menee vielä aikaa.

    • Anonyymi

      Eipä taida lääkärit ja hoitajatkaan lähteä ensimmäisessä pistiniskussa kokeilemaan, toivottavasti eivät myöskään vanhukset joudu vaaralle alttiiksi. Ei ole edes oikein esim. muistisairasta manipuloida ottamaan rokote.

      • Anonyymi

        Eikä kukaan.

      • Anonyymi

        Omasta pienestä päästä keksitty valeuutinen.
        Älä laita omia hölmöjä ajatuksiadi toisten ajatukdiksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ihmisen raadollisuus oikein pääsee hehkuun. Enää puuttuu hautakivi kauppiaat.

    • Anonyymi

      Nyky lääketiede porskuttaa uudenlaista ammattialaa, nimittäin "lääketeollisuudella töissä". Jos miettii, miten Elias Lönnrot hoiti potilaitaan erilaisilla yrteillä, niin ero on huikea. Miettikää, miten suuri tietämys hänellä olikaan erilaisten yrttien käytöstä rohtoina.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Viisi leipää ja kaksi kalaa. Faktat kuitattu kahdella ranskalaisella viivalla

        - Rokote itsessään on Koronan uusi aalto.

        - Tauti tulee jatkumaan Suomessa vielä monta vuotta. Se mutatoituu ja muuttaa muotoon, käytännön tasolta tämä tullaan näkemään huolestuttavilla uusilla tautiluvuilla ja nk "omituisilla" kuolemantapauksilla, jopa nuoren keskuudessa. Maan elinkeinotalous vajoaa pohjaan ja maa itsessään synkkyyteen. Media yrittää luoda yleisölle pinkinvärisiä "ei huolta" mielikuvia mutta turhaan, verkkomedian aikakautena totuutta ei pääse enää pakoon ja kansalaiset osaavat ajatella omilla aivoillaan.

        Tämä on Persujen fakta ja tämän faktan mukaan on vain opittava elämään. Kuolkaa siat kuin ukot Raatteen tiellä

      • Anonyymi

        Eihän rokotteen vaikutuksesta ole mitään konkreettista vaan rokotettavat toimivat koe kaniineina. Suomalaisia siis tapetaan tai vammautetaan järjestelmällisesti tälläisellä rokotteella.

    • Anonyymi

      Voi olla näin. Tosin tätä asiaa ei ole vielä täydellisesti tutkittu. Tässä vaiheessa lienee parasta tyytyä näihin rokotteisiin mitä on tarjolla ja odotella sen turvin uusia tehokkaita rokotteita. Jos sinä otat rokotteen ja minä otan rokotteen niin kumpikaan ei meistä sairastu. Jos vain minä otan rokotteen niin sinä sairastut. Valinta on sinun: sairastutko vai otatko myös rokotteen ja pysyt terveenä. Minulle valita on selvä.

    • Anonyymi

      Asiantuntijat eivät ole väittäneetkään että koronarokotteet antavat laumasuojan. Väite on sinun omaa keksimää. Rokotteen laumasuojan antamisesta vielä tutkitaan. Tässä vaiheessa sitä ei vielä tiedetä. Näissä olosuhteissa lienee viisasta että ottaa itselle rokotteen antaman suojan. Rokotteet ja niiden antamaa laumasuojaa vielä tutkitaan ja kehitetään lisää. Sitä odotellessa nämä jo saatavissa olevat rokotteet ovat paras vaihtoehto sairastumisen ehkäisemiseksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3990
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3822
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3784
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2478
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      73
      2368
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2007
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1990
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1829
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1519
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe