Rohkeimmat hoitokokouksiin joutuneista ovat myöhemmin avanneet suunsa ja tieto on kulkeutunut suusta suuhun vuosien varrella.
Kuulin niistä hämmästyneenä ja ensimmäinen ajatus oli etteikö liike kunnioittanut perustuslakia joka takaa kansalaisen uskonvapauden. Eihän Jeesuskaan pakottanut ihmistä uskomaan häneen. Jokaisella oli vapaus uskoa häneen tai olla uskomatta. Niin on myös uskonnoissa, niihin on vapaus uskoa tai olla uskomatta.
Se mitä tiedän hoitokokouksista ne olivat laitonta toimintaa. Ketään ihmistä ei saa uhkaavalla käytöksellä painostaa, pelotella eikä muutenkaan käyttäytyä niin että tarkoituksena on alistaa uhri.
Painostaminen sekä pelottelu ovat rikoksia joihin uhrin ei ole pakko alistua. Näissä tilanteissa uhria oli vaadittu olemaan hiljaa eikä tapahtuneesta saanut puhua.
Rikosilmoitusta uhri ei myöskään uskaltanut tehdä vaikka se olisi pitänyt tehdä.
Valitettavasti näin on tapahtunut ja ne tapaukset ja muistot on lakaistu visusti piiloon.
Kumma ettei kirkko puuttunut asiaan millään tavalla?
w.
Sielunhoidollista kertomaa.
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sinulla on tuore aihe. Tästä ei aiemmin ole lainkaan keskusteltu.
- Anonyymi
Niinpä minäkin huomasin, että tuore aihe on! Raamatun kirjoituksista tai uskosta puhuminen ja kirjoittaminen ovat hyvin vanhoja aiheita, vaikka kyllä tämä aihe sivuaa myös niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä minäkin huomasin, että tuore aihe on! Raamatun kirjoituksista tai uskosta puhuminen ja kirjoittaminen ovat hyvin vanhoja aiheita, vaikka kyllä tämä aihe sivuaa myös niitä.
Näyttää olevan yhä ajankohtainen kun samalla käsitellään otsikolla Sielunhoidollisia asiakirjoja. Aloitettu 12 vuotta sitten. Karvaat kokemukset ja vääryydet eivät unohdu.
- Anonyymi
Aloitus on kyllä satasella totuudellista kerrontaa sen laillisuuden osalta.
Mistä veeällät oikein lukivat Raamatullisen oikeuden moisiin kidutuksiin ja pakottamisiin, siis asiahan on niin jumalaton ja järkeä vailla kuin olla voi !!
Jeesus kysyi aikalaisiltaan mm" aiotteko tekin mennä pois", eikä käynyt yöllisiin paahatmisiin ja uhkailuihin kyttäämisestä puhumattakaan, eikö usko ole muka ihmiskohtainen ja vapaa kaikilta osin. Tämä aihe on aina ajankohtainen.
- Anonyymi
Paikkakunnan puhujan haastattelu oli päivämiehessä n10vuotta sitten ja oli sitä mieltä että hoitokokoukset olivat olleet hyvin siunauksellisia.
Ketä tässä ny sitten uskoo ja ketä ei.- Anonyymi
Puhujat puhuu muutenkin mitä sattuu. Onko ihmisen henkinen kiduttaminen jonkun mielestä siunauksellista. Sadistien puhetta.
Ja sanoja oli Aimo Hautamäki. Joku voi kokea pelon siunauksena, mutta Jeesukseen turvaavan ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään, koska rakkaudessa pelkoa ei ole.
Piirränpä mallinnuksena janan:
Pelko ----------------------------------------------------------------------------------- RAKKAUS
Kutern huomaat, ne ovat janan ääripäät- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Ja sanoja oli Aimo Hautamäki. Joku voi kokea pelon siunauksena, mutta Jeesukseen turvaavan ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään, koska rakkaudessa pelkoa ei ole.
Piirränpä mallinnuksena janan:
Pelko ----------------------------------------------------------------------------------- RAKKAUS
Kutern huomaat, ne ovat janan ääripäätEi ollut Aimo Hautamäki vaan jo yks edes mennyt puhuja.
Laitetaanpa uusiksi
Pelko------------------------------RAKKAUS
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501