Populisti Hetemäki olisi ollut kotonaan natsi-Saksassa

Anonyymi

Kokoomuksen virkamies, kansalaisia syvästi vihaava, Martti Hetemäki, on lähestynyt pääministeri Sanna Marinia (sd.) sähköpostilla useita kertoja ja uhkaillut kokoomusyrittäjien voittojen leikkaamisen koituvan vasemmistohallituksen tuhoksi.

https://yle.fi/uutiset/3-11670649

17

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marin on vastannut Hetemäelle ja kertonut turhautumisestaan siihen, että alueet ja erityisesti pääkaupunkiseutu eivät tee tarpeeksi estääkseen virusta leviämästä. Marinin mielestä johtamisen suuri haaste on, että hallituksen mahdollisuudet toimia nojaavat välttämättömyyteen, eivät ennakointiin.

      Marin kertoo viesteissä jo 20.10. pyytäneensä selvittämään valmiuslain oikeudellista puolta.

      "Olen syvästi turhautunut, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä. Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi."
      Sanna Marin

      Pääministeri harmittelee, että kaikki ne tahot, jotka ovat ensisijaisesti koronatoimista vastuussa – eli alueet ja kunnat, eivät ole ryhtyneet riittäviin toimiin. Yksimielisyyttä ei ole hallituspuolueidenkaan kesken.

      – Olen syvästi turhautunut siihen, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä. Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi eri puolueiden epäröinnistä johtuen.

      Pääministeri Sanna Marin myönsi turhautumisensa koronan hitaaseen hoitoon jo lokakuussa,Lehtikuva
      Alueilla on välineitä tehdä ennakoivia ja nopeita toimia, mutta rohkeutta puuttuu.

      Sanna Marin
      Marin 20.10: "Erityisesti kannan huolta pääkaupunkiseudun toimien vaatimattomuudesta"
      Jo lokakuussa Marin patisti avoimesti alueita “ryhtiliikkeeseen” eli kiristämään koronarajoituksiaan.

      Sähköpostiviestistä käy ilmi, että pääkaupunkiseutu oli pääministerin huolenaiheena jo lokakuussa.

      – Alueilla on välineitä tehdä ennakoivia ja nopeita toimia, mutta rohkeutta puuttuu. Erityisesti kannan huolta pääkaupunkiseudun toimien vaatimattomuudesta, Marin vastaa Hetemäelle.

      Marin myöntää, että ennakoivat rajoitukset todennäköisesti auttaisivat Suomen selviämään myös pienemmin taloudellisin vaurion. Oikeusvaltion ja suomalaisen järjestelmän reunaehdot tulevat kuitenkin vastaan.

      – Näen, että nyt tarvittaisiin ennakoivia, nopeita ja voimakkaita toimia epidemian hillitsemiseksi. Uskon, että selviäisimme vähäisemmin vaurioin myös taloudellisesti, jos toimisimme näin. Suomen oikeudellinen kehikko ja mahdollisuutemme toimia nojaavat kuitenkin toimien välttämättömyyteen, ei ennakointiin. Tämä on johtamisen näkökulmasta suuri haaste, pääministeri kirjoittaa.

      • Anonyymi

        "Olen syvästi turhautunut, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä. Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi."
        Sanna Marin

        Ei ole vaikea arvata ketkä hallituksen sisällä jarruttavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittasi Keskustaan ja Lintilään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittasi Keskustaan ja Lintilään.

        Yllättikö jonkun? Myös Vapaavuoreen viitattu vahvasti. Porvarit näyttävät olevan Suomen koronapolitiikan heikko lenkki. Vain elinkeinoelämän edut ja hallituksen demariministerien kampitus mielessä.
        Ei sillä toiminnalla pisteitä haalita, kun kansalaiset vaarannetaan politikoinnin takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittasi Keskustaan ja Lintilään.

        Tämä on niin tätä. Miten tämä on niin vaikeata tämä etupainotus alueilla? Kyllä se talous sukeltaa rajummin, kun korona pääsee leviämään. En todellakaan ymmärrä Lintilää,enkä Vapaavuorta. Nyt on jo liian myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on niin tätä. Miten tämä on niin vaikeata tämä etupainotus alueilla? Kyllä se talous sukeltaa rajummin, kun korona pääsee leviämään. En todellakaan ymmärrä Lintilää,enkä Vapaavuorta. Nyt on jo liian myöhäistä.

        Vapaavuori ei tainnut nytkään tehdä ravintoloiden osalta mitään päätöksiä, ei edes suosituksia niille. Syykin on selvä, ne päätökset kun olisivat erittäin epäsuosittuja ja niiden myötä Kokoomus purisi ruokkivaa kättä. Mielummin siirretään kapula hallitukselle, ja annetaan sen tehdä ne kipeimmät päätökset. Siis poliittisesti kipeimmät.

        Yökahviloiden sulkeminen kuitenkin osoitti että ravintoloidenkin sulku onnistuu ilman poikkrustilaa ja valmiuslakia, jos tahtoa vaan on, mutta sitä ei Vapaavuorella ole.

        Aika selvä onn tämä postittelu saa Vapaavuoren ihan uuteen valoon. On hyvin selvää, että pääministerin on noudatettava lakia valmiuslaki tulee sitten kun muut keinot on käytetty siis ennakointi ei ole mahdollista. Jos Uusimaa ja Helsinki olisi toiminut lokakuun aikana ennakoiden joka on alueille mahdollista tilanne olisi nyt paljon turvallisempi. Ymmärrän miksi Kiuru patisteli

        Historia tulee paljastamaan kepun Lintilän ja kokoomuksen Vapaavuoren osuuden koronan toisen aallon tuhoihin.

      • Anonyymi

        Kiuruhan otti puheeksi tilanteen vakavuuden jo kesälomilta palatessa, mutta joutui siitä hyvästä aikamoiseen julkiseen ryöpytykseen. Vastuu rajoitustoimista on ollut koko syksyn aluehallintoviraston ja alueiden vastuulla, mutta varsinkin Vapaavuori on aika tökeröstikin vähätellyt rajoitusten tarpeellisuutta ja pakoillut vastuuta. Valitettavan paljon on menty maakunnissa talous edellä, kun keväällä, kiitos määrätietoisen hallituksen, keskityttiin epidemian rajoittamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen syvästi turhautunut, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä. Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi."
        Sanna Marin

        Ei ole vaikea arvata ketkä hallituksen sisällä jarruttavat.

        Ne on hoitajat, jotka vastustavat voimakkaasti valmiuslakia. Vasemmistohallitus ei tämän takia halua valmiuslakia ja syyttää elinkeinoelämää. Tai onko Marin salaa tyytyväinen että on joku muu joka vastustaa valmiuslakia, hänen itse ei sitä tarvitse tehdä?

        Valmiuslaki halutaan, että voidaan pakottaa hoitajat töihin. Pääministeri ei tämän takia halua oikeasti toimia ja käyttää johtajuutta ja määrätä valmiuslakia. Näennäistä keskustelua Hetemäen kanssa,koko kirjeenvaihto. Hoitajat ovat Marinin äänestäjiä. Leikitäänkö nyt ihmisten hengillä kun tuetaan ammattiyhdistyksen toimintaa?

        Marin saa valmiuslain voimaan, kun käy keskustelun presidentin kanssa, se on siinä. Mutta hänellä ei ole oikeasti halua siihen. Menee Tehyn äänestäjät.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Viimeeksi eilen illalla A-studiossa perussuomalaisten, kokoomuksen ja hallituksen ( paikalla sdp ja rkp) edustajat totesivat kukin vuorollaan, että valmiuslain käyttöönotto on viimeinen keino ja sen aika ei ole vielä.

    • Anonyymi

      Aluehallinnoilla on ollut täydet valtuudet hoitaa tilannetta alueittain, mutta tätä ei jostakin syystä ole tehty. Jos hallitus tekee linjauksen, niin se koskee todennäköisesti koko maata samalla tavalla aiheuttaen tarpeettomia rajoituksia siellä missä tilanne ei ole niin paha.

      • Anonyymi

        Salminen sanoi eilen, että tilanne on koko maassa jokseenkin samanlainen koronan suhteen.

    • Anonyymi

      Osoittaa Marinaattorin olevan mestarijohtaja(tar), joka tietää mitä tekee.

      • Anonyymi

        Päinvastoin, taas populistista vastuunpakoilua Marinilta. Aika hyvin demareilta organisoitu tämäkin "uutisointi" ja ylistävät kommentit perään. Näitä masinoituja stooreja ei vaan enää usko kukaan.

        Ei kun päinvastoin. Lisäksi osoittaa Kiurun olleen koko ajan oikeassa. Kokoomus jarrutteli koko syksyn ja yritti laittaa kapulaa rattaaseen. Mutta. Kansa kiittää ja kokoomuksen kannatus laskee kuin lehmän häntä.

    • Anonyymi

      Kyyti olisi kylmää, jos valtaan pääsisi virkamieshallitus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe