"Etelä-Pohjanmaan malli" syrjii elämänkatsomustietoa

Anonyymi

Tiedoksi yhtä kuntaa, mutta samalla koko "Etelä-Pohjanmaan mallia" koskevan päätöksen LSSAVI/4830/2020 lopputoteamus: ”Aluehallintovirasto katsoo, että oppilaan oikeus saada opetusta opetussuunnitelman mukaisesti elämänkatsomustiedossa ei voi toteutua, kun opetus on yhdistetty kolmannella vuosiluokalla täysin uskonnon opetukseen ilman, että opetusta on eriytetty miltään osin. Lisäksi oppimateriaalina käytetään uskonnon oppikirjaa sekä moraalisia ja eettisiä kysymyksiä pohditaan esimerkiksi Vanhan Testamentin kertomusten avulla. Saatujen selvitysten perusteella opetuksen sisältö on vastannut nimenomaan uskonnon opetukselle opetussuunnitelmassa määrättyjä sisältöjä, minkä vuoksi elämänkatsomustietoa opiskelleet oppilaat ovat käytännössä osallistuneet uskonnon opetukseen.
Aluehallintovirasto katsoo, että xx kaupungin koulukeskus on laiminlyönyt velvollisuutensa järjestää elämänkatsomustietoa opiskeleville oppilaille opetussuunnitelman mukaista opetusta. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaat saavat opetussuunnitelman mukaista opetusta siitä riippumatta, mitä katsomusainetta he opiskelevat.”

Tämä AVI:n päätös tulisi saattaa kaikkien Etelä-Pohjanmaan kuntien koulutoimen tietoon, koska kyseinen kaupunki on sitoutunut ns. Etelä-Pohjanmaan mallin mukaiseen toimintaan, joka harjoitetaan kaikissa kunnissa.

36

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa, että jonkun ET-oppilaan huoltajat ovat rohkaistuneet tekemään kantelun asiassa. Tämä ei ole Kantelupukin tekemä kantelu.

      • Anonyymi

        Karsea esimerkki ETn likvidointipyrkimyksistä.


    • Anonyymi

      Tärkeä linjanveto törkeästä syrjinnästä.

    • Anonyymi

      Päätös pitäisi toimittaa kaikille Etelä-Pohjsnmaan kunnille. Ratkaisu koski yhtä kantaa, joka sitoutunut tuohon "malliin".

    • Anonyymi

      Omituista jo virasto ei tiedota koko alueelle. Edistämisvelvoite?

    • Anonyymi

      OPHn opetusneuvos lähetti kirjoituksen IlkkaPohjalaiseen, jonka uutisessa Seinäjoen opetustoimen edustaja vähätteli päätöstä.

    • Anonyymi

      Aika varoittava esimerkki siitä, miten voi käydä ET-opetukselle, jos päästetään uskonnonopetus valvoimelleen.

    • Anonyymi

      NYT on ET:n vanhvistamisen aika, ei sen liudentamisen ja häivyttämisen aika.

    • Anonyymi

      On omituissa, että AVI ei laajemmin informoi päätöksistään. Kenen vastuulla tiedon levittäminen oikein sitten on ns. oikeusvaltiossa, kun ei Opetushallituskaan ole tehtävä itselleen ottanut?

      • Anonyymi

        Ovatko nämä viranomaiset käsittäneet oikein perusoikeuksien edistämisvelvoitteen?


      • Anonyymi

        Oletuksena kenties on, että kyse on yksittäistapauksesta ja sen vuoksi päätös mainittuun kuntaan riittää. En tiedä.


    • Anonyymi

      ET on vielä sen verran heikommassa asemassa että yhteisopetuksessa se ei painotu tarpeeksi. Matematiikka ei perusteena, vaan sisältöjen sopivuus.

    • Anonyymi

      On aika erikoista, että AVI ei ole tiedottanut Etelä-Pohjanmaan ns. mallin muille kunnille.

    • Anonyymi

      Kahdeksan Lyikosken häirikkönostoa
      Sabotointeja. noin 20:20 tuli 8 vanhaa ketjua keskustelun sabotoimiseksi Miksi Ämntysalo ja Lyikoski voivat jatkaa Vapariliitossa, kun he kantavat kaunaa ja pitävät etäisyyttä Suomen sekulaarit maahanmuuttajat - yhdistykseen? Kyseessä lienee halu mushyysäyksen ylläpitoon ja suvakkieliitin miellyttämiseen kansanvaihdon kustannuksella.
      Miksi Vapariliitto ei keskustele tästäkään ja toimi hyysäyksen poistamiseksi?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tähän asiaa tarvitaan lisää tukijoukkoa. LIity ihmeessä mukaan nyt kun on ratkaisun aikoja.


    • Anonyymi

      ET on uhanalainen laji, jota pitää suojella ja jonka kantaa voidaan vahvistaa.

    • Anonyymi

      Törkeää. Koko malli menee liian pitkälle.

      • Anonyymi

        Hyvä, että oikeudenvalvojille on kanneltu, ja ja hyvä tietää että kantelijalle halutaan antaa oikeutta. Kovakorvaisia mm. Seinäjoella ja Ilmajoella.


    • Anonyymi

      Tässä on taistelutilanne uskonnottomien oikeuksien puolesta.

    • Anonyymi

      Opetussuunnitelman sisältöä, velvoitteita pitää kunnioittaa.

    • Anonyymi

      "Saatujen selvitysten perusteella opetuksen sisältö on vastannut nimenomaan uskonnon opetukselle opetussuunnitelmassa määrättyjä sisältöjä, minkä vuoksi elämänkatsomustietoa opiskelleet oppilaat ovat käytännössä osallistuneet uskonnon opetukseen."

      Siellä on ollut uskovaisten tavoittelema yhteinen oppiaine. Taitaa se olla joidenkin vaparienkin tavoite.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Erikoista että AVI ei jaa päätöksiään "mallin" muilleckunnille.

    • Anonyymi

      Elämänkatsomustiedon likvidointi ei passaa.

    • Anonyymi

      Tämä ei saa jäädä tähän. Vastuu. Velvoitteet. Virkavelvollisuuden rikkominen.

      • Anonyymi

        Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. Se voi määrätä uhkasakon.


    • Anonyymi

      Rikkomjksusta oikeudelliseen vastuuseen.

    • Anonyymi

      Antivapari pitää ET:n häivyttämisestä ja hivuttamisesta.

    • Anonyymi

      Törkeä tapaus oli tuo tuolla.

    • Anonyymi

      Ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy. Ei käy.

    • Anonyymi

      Likvidaattorit liikkeellä! Koittavat muiluttaa ET:n näkymättömiin.

    • Anonyymi

      Taistele.me ET:n puolesta.

    • Anonyymi

      AVIn päätösten vaikuttavuus on osoittautunut huonoksi. Lailla ei liikutusta ja kasvatusta rakenneta, vaan mielivallalla. Luottamuspula.

    • Anonyymi

      ETn syrjintä ja likvidointipyrkimys pitää saada loppumaan.

    • Anonyymi

      Tämä peli ei vetele. Mutta jossei se lakkaa, voi käydä kuin isäntien uholle Ilmajoella.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe