Enkelit vs ihminen

Anonyymi

Alkoiko pahuus ja synti maailmankaikkeudessa mielestänne enkeleistä taivaassa vai ihmisistä maanpäällä Eedenin puutarhassa?
Ja toinen minua askarruttava juttu. Miksi enkelit eivät saa syntejänsä anteeksi kuten ihmiset vai saavatko? Mitä mieltä olette.

53

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väärä ksymyksenasettelu, joka sivuuttaa tärkeimmän tekijän.

      Raamatun tarinan mukaan luoja on luonut kaiken olemassaolevan, eli siis myös hyvyyden ja pahuuden.

      Hän missasi luomistyönsä ja kaiken lisäksi lähti leikittelemään live-shown tapaan ensiparilla ja heiltä vaatimallaan _täysin sokealla_ uskollisuudella.

      Hän ei edes antanut heille tietoa hyvästä ja pahasta, jotta olisivat voineet tehdä tietoisen valinnan.

      Lisäksi hän päästi / lähetti superkieron, ilkeän ja kokeneen päävastustajansa s.aatanan heitä manipuloimaan, tuota naivia ja kokematonta tarinan ensiparia.

      Kun tämäkään ei olisi riittänyt, hän teki tuon jo ennen kuin ensiparilla oli aikaa hankkia elämänkokemusta, sekä lisääntyä runsaasti niin, että jälkeläisensä olisivat voineet kukin tehdä omat valintansa.

      Nyt sitten tuon täysin epämoraalisen skenarion seuraamuksena ensiparin jälkeläisiä syytetään ja laitetaan maksamaan hintaa siitä mihin eivät ole edes vastuullisia.

      Pelkkä perisynnistä puhminen dogmina on täysin epämoraalista.

      Onhan se merkillistä kun jopa epätäydelliset ihmiset kykenevät moraalisempiin ja oieudenmukaisempiin valintoihin.

      • Anonyymi

        Tämä


    • Anonyymi

      Eniten ihmettelen, mikseivät "Jehovaa vastaan kääntyneet enkelit" saaneet samaa rangaistusta kuin ihmiset? Miksi ihmisille tarvittiin Jt:n mukaan Jeesus lunastamaan ihmiset vapaiksi, mutta sen sijaan jotkin enkelit saivat vain palata takaisin Jumalansa puolelle ilman mitään välikäsiä ja samankaltaisia seuraamuksia.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen ajatus tuo, miksi enkelit saivat palata takaisin Jumalan luokse ilman seurauksia. Mutta, minusta he saivat seuraukset. Ei kait ihan heti, mutta heidäthän poistettiin taivaasta jossain vaiheessa myöhemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen ajatus tuo, miksi enkelit saivat palata takaisin Jumalan luokse ilman seurauksia. Mutta, minusta he saivat seuraukset. Ei kait ihan heti, mutta heidäthän poistettiin taivaasta jossain vaiheessa myöhemmin.

        Ja heille on valmistettu paikka saakutin kanssa. Sinne menevät myös valheen ( teokraattisen sodankäynnin rakastajat ) rakastajat. Arvatkaa keitä he ovat? Ja millainen paikka?


      • Anonyymi

        Eniten ihmettelen, mikseivät "Jehovaa vastaan kääntyneet enkelit" saaneet samaa rangaistusta kuin ihmiset? Miksi ihmisille tarvittiin Jt:n mukaan Jeesus lunastamaan ihmiset vapaiksi, mutta sen sijaan jotkin enkelit saivat vain palata takaisin Jumalansa puolelle ilman mitään välikäsiä ja samankaltaisia seuraamuksia.

        JT on amerikkalainen rahatus lahko. Älä vaan sekoa heihin,vievät roposet,kuin SDP ja Vasemmistoliitto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen ajatus tuo, miksi enkelit saivat palata takaisin Jumalan luokse ilman seurauksia. Mutta, minusta he saivat seuraukset. Ei kait ihan heti, mutta heidäthän poistettiin taivaasta jossain vaiheessa myöhemmin.

        Soopaa!


      • Anonyymi

        Eniten ihmettelen, mikseivät "Jehovaa vastaan kääntyneet enkelit" saaneet samaa rangaistusta kuin ihmiset?

        Enkelit ovat meidän auttajia,ihminen on Jumalan luoman korkeampi.
        Kyllä he saivat rangaistuksen käätyessän lusiferin puolelle.
        Enkeli ilman siipiä,ei ole mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen ajatus tuo, miksi enkelit saivat palata takaisin Jumalan luokse ilman seurauksia. Mutta, minusta he saivat seuraukset. Ei kait ihan heti, mutta heidäthän poistettiin taivaasta jossain vaiheessa myöhemmin.

        Synnyttävätkö enkelit eläviä poikasia vai munivatko?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synnyttävätkö enkelit eläviä poikasia vai munivatko?

        Ainakaan enkeleillä ei ole napaa, kuten Aadamilla ja Eevallakaan ei ollut.


    • Anonyymi

      Lusifer, pitääkö sille antaa anteeksi? Hän rikkoi tahtoa Isän.
      Ihmiset ei kaikki saa ns anteeksi antoa heti,mutta kaikki saa myöhemmin.
      Kovin vaikea kysymys mutta en osaa sanoa.
      Ihminen kuolee,jokainen saa ansionsa mukaan.
      Jatkat elämää, pahan tekijänä et saa hyvää jatkoa ja toiste päin.
      Elämä elää,niin pitkään kunnes olet täydellinen ja voit mennä kotiin ja se sanotaan sinulle.
      Me emme ole täydellisiä,en minä entkä sinä kai vielä,meillä on opittavaa paljon.
      Enkelit on Jumalan tahdon alaisia,ihmiset ei. Ihmisille on annettu vapaa tahto.

      • Anonyymi

        Vain JT ovat pelastuksen tiellä, muilla ei ole mitään asiaa sille tielle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain JT ovat pelastuksen tiellä, muilla ei ole mitään asiaa sille tielle!

        Vain JT ovat pelastuksen tiellä, muilla ei ole mitään asiaa sille tielle!

        Jorman Todistaja, olet todellakin Jorma ja amerikkalaisen lahkon esikävijä,tuomitseva Jorma!
        Uskontojen uhrit kertovat teistä todella paljon mediassa,miten kohtelette ihmisiä.
        Joten Jorma Todistaja amerikan lahkosta,en usko ikinä sanomaasi.
        Olet hyvin tuomitseva,kuten lahkot ovat yleensä.
        Sinä, tuomitset ja erottelet ihmisiä lahkolainen, oletko muka varma sinun taivaastasi?
        Miten Kristus sanoi ihmisistä?
        Jehovat amerikkalainen lahkoko on toista mieltä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain JT ovat pelastuksen tiellä, muilla ei ole mitään asiaa sille tielle!

        Srlö määrää pelastuksen, kuinka hyvin osaa artikulooda jt kokouksessa, ja kuka sanallisin Seppo on ihmisten ovilla? Naurettavaa. Kyllä se on sydän, joka pelastuksen takaa. Ihmisten kehittämät suun pieksännät eivät pelastusta takaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain JT ovat pelastuksen tiellä, muilla ei ole mitään asiaa sille tielle!

        Vain JT ovat pelastuksen tiellä, muilla ei ole mitään asiaa sille tielle!

        Heidätkin pelastetaan ihmisen puheen harhasta tai amerikkalaisesta roskasta.
        Jt ovat todellakin ihmisen kiusaajia,ahdistavia,määrääviä ja ihmisen kontrollointi ja ohjaaminen on hyvin hyppysissä,kuten p-koreassa.
        Rahaa imevät perinnöitä kinuen,kuin saatanan koirat kyttyryssä mummot ja läskipojat.
        Siinäpä pelastusta heille,kun pahaa tekevät toisille ihmisille,psykologisin keinoin.
        Vanhuksia ja muita yrittävät asettaa ansaan.

        Nämä Jt ei tiedä mitä on rakkaus, he elävät ison pedon ohjeella ja yrittävä
        t kilpailla siinä.
        Heissä en ole tuntenut YHTÄÄN RAKKAUTTA !
        Kylmiä ihmisiä, ahneita..
        Hyi...pois minusta..!


    • Anonyymi

      Alkoiko pahuus ja synti maailmankaikkeudessa mielestänne enkeleistä taivaassa

      Alkoi,kun taivas soti ja pahat enkelit menettivät siivet.
      Valon tuoja aloitti,vaikka oli yksi korkeimmmista enkeleistä.
      Hän hävisi Jumalalle ja Mikaelin sotajoukoille!
      Ihminen ei ole enkeli,vaan me olemme luotuja kuten enkelit,mutta olemme vajaita,kehittymättömiä.
      On kerrottu,että ihmiskunta pitäisi lopettaa,kun ovat niin oppimattomia ja xxxx.
      Jumala ei antanut lupaa !

      • Anonyymi

        Sekoilua!


    • Anonyymi

      Ihan sam mutta jehovan todistajat on rahan ja perinnön perään,amerikkalainen lahko joka ei kuulu Kristillisyyteen.He ei saatanat kunnioita Jesus Kristusta!

      • Anonyymi

        Soopaa!


    • Anonyymi

      Se alkoi Valon Enkelistä,Lusiferista. Hän oli todella korkea Enkeli Jumalan suunnitelmissa. Hän joka tuo valon maailmaan mutta hän ylpistyi helvetin hölmö:)
      Hänellä oli Jumalan avaimet valon tuojana maailmoihin missä elävät luodut elävät.
      Tämä pieru sitten luuli olevansa elämän tuoja,kuten Isä Jumala mutta hän toi vaan valon,ei elämää.
      Miten pitää olla noin tyhmä,että kääntyy Isää vastaan,häntä vastaa joka loi hänetkin?
      Ihminen on paha luonnostaan tai ei kaikki,mitä teet luotuna,se määrää elämäsi jatkon.
      Ihmiselle on annettu vapaa tahto, mutta tekemisise määrää .

    • Anonyymi

      Jehovan todistaja,miksi vastata? amerikkalainen lahko.

      • Anonyymi

        Pysy aiheessa äläkä sen ohi. Nyt puhutaan enkeleistä eikä mistään lahkoista.


    • Anonyymi

      Mikä saa aikuisen ihmisen sekoamaan uskontoihin?

      • Anonyymi

        Olet jo sekaisin, koska et usko, etkä lue Raamattua


      • Anonyymi

        Mikä saa aikuisen ihmisen sekoamaan uskontoihin?

        Lahkoihin siis,jotka ovat 1900 luvulla amerikassa keksittyjä?
        Monet täälläkin lahkot ovat ovat jenkekki roskaa 1900 alusta.


    • Anonyymi

      Luem sitä Raamattua, niin ei tarvitse kysellä!

    • Anonyymi

      Etkö oikasti tiedä?
      Pitäiskö vaihtaa lahkoa?

    • Anonyymi

      Jehovan todistajat on todella ahdistavia amerikkalaisen lahkon tuputtajia!
      Te,ette kelpaa ..sorry!

    • Anonyymi

      Yksi lukijamme kysyi meiltä, millaista kuoleman jälkeinen elämä on. Kuolema on aihe, mitä monet meistä välttelevät, mikäli mahdollista. Miksi luulet niin olevan? Luultavasti, koska pelkäämme sitä enemmän kuin mitään muuta. Ja miksi luulet niin olevan?

      Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pelkäämme kuolemaa, koska usein pidämme sitä loppunamme. Monet niistäkin jotka sanovat uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, pelkäävät kuolemaa. Luulen sen johtuvan siitä, ettemme tiedä, mitä kuolema oikeasti on. Meillä on tämä synkkä ja ankea määritelmä - jonka juuret ovat usein massatietoisuudessa - että kuolema on rangaistus, loppu, kuilu.

      Tässä lukijamme kysymys (jota olen vähän editoinut):

      "Minne menemme kuoleman jälkeen? Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne? Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät? Sulaudummeko vain suureen tuntemattomaan? Olemmeko ei-mitään?"


      Aloitetaanpa vastaamalla lukijamme kysymyksiin.

      * Minne menemme kuoleman jälkeen?

      Ette mene minnekään. Ette taatusti niihin paikkoihin, joita monet teistä kuvittelevat ja joista he puhuvat - taivas, helvetti, helvetin esikartano, kiirastuli. Noita paikkoja ei ole olemassa, ainakaan sillä tavalla kuin suosittu kuvitelma näkee ne.

      * Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?

      Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne, vaan teillä on paljon selkeämpi ja voimallisempi tieto siitä, kuka olette, kuin fyysisen elämänne aikana.

      * Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät?

      Taaskin, ehdottomasti kyllä. Se on kuin iloinen ja onnellinen perhetapaaminen. Tunnistatte kaikki, joita olette koskaan tunteneet kaikissa elämissänne. Ja he tuntevat teidät.

      * Sulaudummeko vain suureen tuntemattomaan?

      Ette. Ei ole mitään "suurta tuntematonta". On vain puhdasta tietoisuutta kaikissa monissa muodoissaan - henkisissä ja fyysisissä.

      * Olemmeko ei-mitään?

      Ette ole koskaan ei-mitään. Ette ole koskaan olleet ettekä tule koskaan olemaan ei-mitään. Tämä kuolema on hyvin väärinymmärretty asia. Ja koska ette ymmärrä sitä, pelkäätte.

      Olemme sanoneet kaiken tämän monta kertaa aiemmin. Mutta se kannattaa toistaa.

      Olette kaikki ikuisia valo- ja rakkausolentoja. Se on näin yksinkertaista. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin te ette ole olleet olemassa. Eikä myöskään tule sellaista aikaa. Olette Jumala. Jumala on ikuinen. Te olette ikuinen.

      Kyllä, luovutte fyysisestä kehoasusta. Olette tehneet sitä vuosisatoja. Mutta fyysinen kehonne ei ole yhtä kuin te. Se on ainoastaan - ja melkein kirjaimellisesti - pelkkä asu, missä olette päättäneet leikkiä jonkin aikaa. Korostamme sanaa "leikkiä", koska näin henkenne tarkoitti, ennen kuin se otti viimeisimmän asunsa.

      Leikin on tarkoitus olla hauskaa. Elämän on tarkoitus olla hauskaa. Silloin kun teiltä puuttuu leikkiä ja hauskuutta, elämästänne tulee rankkaa.

      Kuoleminen on helpoin asia, minkä koskaan teette. Olette tehneet sen hyvin monta kertaa ja henkenne tietää, että voitte siirtyä "syntymä-kuolema" -kierron läpi helposti ja vaivattomasti.

      Silloin kun saavutte "toiselle puolelle", ette ole lähteneet "tältä puolelta". Olette edelleen täällä fyysisessä maailmassa. Teillä ei vain ole kehoa.

      Kehon rasittamatta olette nyt vapaampi ja onnellisempi, kuin voitte kuvitella. Nautitte vierailuistanne fyysiseen maailmaan ja rakkaidenne luo, jotka ovat vielä fyysisessä muodossa. Se on suurta huvia.

      Voitte myös helposti kommunikoida rakkaidenne kanssa, jotka ovat fyysisessä muodossa. Se on vielä selkeämpää kommunikointia kuin ollessanne kaikki fyysisessä muodossa.

      Ainoa ongelma on, silloin kun rakkaanne jotka edelleen "elävät", eivät usko tähän kommunikointiin. Mutta jos he ovat avoimia sille ja uskovat siihen yhtä paljon kuin te ollessanne toisella puolella, niin teillä voi olla iloista aikaa peuhata ja leikkiä toistenne kanssa - heidän ollessa fyysisyydessä ja teidän hengessä.

      Kaikki mitä sanomme tässä, ei päde ainoastaan ihmisrakkaisiinne, vaan myös eläinrakkaisiinne.

      Luotamme, että sanamme tänään ottavat vähän kuoleman raskautta ja pelkoa pois mielestänne ja sydämestänne. Nauttikaa vain siitä, kuka olette. Olkaa iloinen ja rakastava. Pitäkää hauskaa. Leikkikää. Sitä koko elämän tai kuoleman on tarkoitus olla - hauskanpitoa ja leikkiä.

      Kaikki on hyvin.

    • Anonyymi

      jehovan todistaja,kehtaa edes kirjoittaa.Te olette kaukana Rakkaudesta.
      amerikkalainen lahko,hylkäätte teidät jättäneet,eli olette kultti saatanasta!
      Ahdistatte ihmisen antamaan perinnön kultillenne,sitoudutatta ihmisen orjaksi lahkoon kuoleman pelolla,saatanat!
      Peloittelette kulttinne jäseniä kuolemalla ja helvetillä.
      Miten paljon teissä on mielen terveys ongelmia,kun murratte ihmisen.
      Hävetkää rotat,mitä teille kertomaan Enkeleistä, koska teillä on Lusifer joka tuo valon jokaiseen jehovan todistan todistajan kotiin VALON!

    • Anonyymi

      Alkoiko pahuus ja synti maailmankaikkeudessa mielestänne enkeleistä taivaassa vai ihmisistä maanpäällä Eedenin puutarhassa?

      Paha sanoa, mutta et häntä usko.

    • Anonyymi

      Mitään "syntiä" ei ole olemassa. Synnin käsite keksittiin ainoastaan jotta ihmisiä voitaisiin hallita ja kyykyttää, pitää "herran pelossa". Tutkikaa ihmiset kristinuskon historiaa.

    • Anonyymi

      Synti tuli maailmaan saarnamiesten saarnoissa.

      • Anonyymi

        Synti tuli maailmaan saarnamiesten saarnoissa.

        ja Jt heidän peräpöksyissän,kuten adeventismi,jne..


    • Anonyymi

      Kyllä kaikki saa anteeksi,olemme oppimassa.Ihminen voi nousta Enkeliksi myös.
      Enkelit ovat sanan saattajia ja todella Rakastavia sekä hyviä.
      Sitä en tiedä miten Jehovan todistajat ajatteleen.
      Heillä on ihmisen ohjaama lahko ja ymmärrys ei riitä muuhun,kuin ihmisen puhumisen tahtoon. (joka on niin nuori täällä,se Amerikkalainen suutaus).
      Teille sanoisin Enkeli Metatron,hän oli ihminen ja nyt on Jumalan lähin enkeli.

      Kuka on Metatron?Juutalaisuudessa, muutamissa kristinuskon suuntauksissa ja Islamissa hän on yksi enkeleistä. Ennen kuolemaansa, enkeliksi tulemistaan, hän oli mies nimeltä Henok(Enoch). Henokin kirja on yksi VT:n apokryfikirjoista. Metatronista käytetään nimitystä "vähäisempi JHWH". Hän on Jahven ja Kristuksen lisäksi ainoa joka saa istua taivaassa(en ihan tiedä miten tämä juttu oli).
      Metatron on enkeleistä kaikkein ylin.

    • Anonyymi

      Sitä en vaan ymmärrä että jos Jehna jumala tietää kaiken, ni ei tienny et oma luomus, Mr. Lucifer olikin vinksallaan, ni ois jättäny tekemättä. Tais olla kiire testaamaan uutta Allahin lähettämää teko neitsyt pimppiä.

    • Anonyymi

      Miksi enkelit eivät saa syntejänsä anteeksi

      Pitäskö Luseferin saada anteeksi?
      Mielenkiintoista ,että Jumala loi hänet ja ei tuhoa?

      • Anonyymi

        Koska he ovat luotu täydelliseksi. Heitä ei lihan himo ja houkutukset kiusaa.
        Se on tietoinen valinta kun menevät paholaisen puolelle. He eivät ole epätietoisia seurauksesta.
        Lusifer on se pääkapinoitsija. Murhaaja. Hän on murhannut jo koko ihmiskunnan.
        Jumala tuhoaa hänet aikanaan 1000 vuoden loputtua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska he ovat luotu täydelliseksi. Heitä ei lihan himo ja houkutukset kiusaa.
        Se on tietoinen valinta kun menevät paholaisen puolelle. He eivät ole epätietoisia seurauksesta.
        Lusifer on se pääkapinoitsija. Murhaaja. Hän on murhannut jo koko ihmiskunnan.
        Jumala tuhoaa hänet aikanaan 1000 vuoden loputtua.

        Aika ihmillisiä houkutuksia noilla "Jumalan pojilla" näkyy olleen, jos Raamatun tekstejä katsoo. Ettei vain olisi käynyt niin, että tekstien kirjoittajat olisivat projisoineet omia himojaan noihin olentoihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska he ovat luotu täydelliseksi. Heitä ei lihan himo ja houkutukset kiusaa.
        Se on tietoinen valinta kun menevät paholaisen puolelle. He eivät ole epätietoisia seurauksesta.
        Lusifer on se pääkapinoitsija. Murhaaja. Hän on murhannut jo koko ihmiskunnan.
        Jumala tuhoaa hänet aikanaan 1000 vuoden loputtua.

        Kukas se semmonen lucifer on? Löytyykö oikeen Raamatusta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas se semmonen lucifer on? Löytyykö oikeen Raamatusta?

        Lucifer on perua katolisen kirkon Vulgata-käännöksestä, ei heprean tai kreikan kielestä.


      • Anonyymi

        Jaa vai niin. No kerroppas sitten missä siellä raamatussa sanotaan, että saakutin nimi on lucifer.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lucifer on perua katolisen kirkon Vulgata-käännöksestä, ei heprean tai kreikan kielestä.

        Näin on. Kreikankielinen käännös on heosphoros, latinankielinen lucifer.


      • Anonyymi

        No, löytyykö sitä raamatunpaikkaa, jossa sanotaan että saatanan nimi on lucifer?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa vai niin. No kerroppas sitten missä siellä raamatussa sanotaan, että saakutin nimi on lucifer.

        Ei missään. Jesajan kirjassa on Pilkkalaulu Baabelin kuninkaan kukistumisesta. (14:3-21) Siinä tätä verrataan taivaalta pudonneeseen kointähteen, latinaksi lucifer.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei missään. Jesajan kirjassa on Pilkkalaulu Baabelin kuninkaan kukistumisesta. (14:3-21) Siinä tätä verrataan taivaalta pudonneeseen kointähteen, latinaksi lucifer.

        Muistelen nähneeni jossain nykyraamatun ulkopuolisessa teoksessa tuollaisen ajatuksen, jossa demonisoitiin lucifer saatanaksi. En vaan muista missä. Tietäisikö joku?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, löytyykö sitä raamatunpaikkaa, jossa sanotaan että saatanan nimi on lucifer?

        Avaatkaa Raamattu, niin voin lisätä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen nähneeni jossain nykyraamatun ulkopuolisessa teoksessa tuollaisen ajatuksen, jossa demonisoitiin lucifer saatanaksi. En vaan muista missä. Tietäisikö joku?

        Wikipediassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska he ovat luotu täydelliseksi. Heitä ei lihan himo ja houkutukset kiusaa.
        Se on tietoinen valinta kun menevät paholaisen puolelle. He eivät ole epätietoisia seurauksesta.
        Lusifer on se pääkapinoitsija. Murhaaja. Hän on murhannut jo koko ihmiskunnan.
        Jumala tuhoaa hänet aikanaan 1000 vuoden loputtua.

        Lucifer siis on "Saatana".
        Missä se 1/3 enkeleistä on?
        Onhan noita muitakin planeettoja.
        Ehkä faktuaalisesti havaitut ufot ovat enkeleiden aluksia? Ne näyttää asuvan merenpohjassa.
        Missä joukkueessa Jeesus on maalla saamansa käsittelyn jälkeen?


    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      104
      6724
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      5057
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3309
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      32
      3180
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2348
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1716
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1351
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1302
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1206
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      984
    Aihe