Marin väistää kaikki keskustelut, jotka liittyvät talouteen. Hän pysyy poissa, jos uhkana on että hänelle esitetään kysymyksiä asiasta, jota hän ei ymmärrä.
Marin kävi Euroopassa sitomassa Suomen EU:n tulevaan tulonsiirtounioniin. Neuvottelut kokeneen investointipankkiiri Macronin ja kassatyttömme kesken päättyivät voittoomme. Niin meille asia esitettiin. Kuka uskoo?
Suomessa asiasta ei ole käyty perusteellista keskustelua. Nyt hallitus jarruttaa asiasta tehdyn kansalaisaloitteen käsittelyä. Demokratiakin saa väistyä Marinin hohteessa.
Marin on uransa huipulla ennen kuin se oikeastaan on edes alkanut. Nykyinen hurmio häneen tulee johtamaan valtavaan pettymykseen, kun aikanaan selviää kuinka heikolla ymmärryksellä hän on Suomen johdattanut velka- ja vastuuvankeuteen.
Marinin talousosaaminen on nolla
63
203
Vastaukset
- Anonyymi
Nolla.
- Anonyymi
Mihin Marinin talousosaaminen perustuu? Koulutodistuksen perusteella ainakin matematiikka on hänelle ennemmin hebreaa.
- Anonyymi
katsokaa TVssä pyörivä mainos "elämme- hyvin- poikkeuksellista- aikaa". Jokaiselle sanalle nokkii kuin kana ja puhe kuin jollain ?? katkonaista
- Anonyymi
Marin on onnistunut torjumaan Koronaa parhaiten koko maapallolla ja samalla Suomen talous on pärjännyt parhaiten.
Saa siinä sitten nillittäjät höpöttää mitä sattuu.
Kiva asua Suomessa kun paras hallitus ikinä! - Anonyymi
Marin lukee muiden kirjoittamia kalvoja kuin huonosti ohjelmoitu robotti. Siinä se osaaminen sitten onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on onnistunut torjumaan Koronaa parhaiten koko maapallolla ja samalla Suomen talous on pärjännyt parhaiten.
Saa siinä sitten nillittäjät höpöttää mitä sattuu.
Kiva asua Suomessa kun paras hallitus ikinä!Uusi MVLehti 6.1.2021: Suomen tuloverotus on 71 % , eli viidenneksi kallein eu:ssa
Italian tuloverotus on 54 %, eli 21 sija, Espanjan 54 %, 20-sija.
Näkyy nykyhallitus ajavan ihan muiden etuja kuin SUOMALAISTEN, joka miljardilahjoitukset esim. juuri Italialle joutuu kustantamaan.
Mikä ihme äänestäjiä riivaa, kun tuommoisen kaikkien muiden etuja ajavan porukan äänesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi MVLehti 6.1.2021: Suomen tuloverotus on 71 % , eli viidenneksi kallein eu:ssa
Italian tuloverotus on 54 %, eli 21 sija, Espanjan 54 %, 20-sija.
Näkyy nykyhallitus ajavan ihan muiden etuja kuin SUOMALAISTEN, joka miljardilahjoitukset esim. juuri Italialle joutuu kustantamaan.
Mikä ihme äänestäjiä riivaa, kun tuommoisen kaikkien muiden etuja ajavan porukan äänesti?Talousosaaminen näkyy todella puuttuvan, koska kuvittelee aina vain kykenevämsä nostamaan veroja, vaikka surkea pimeä, kallis, tyly hölmölä on jo täysi verohlvetti.
Järjettömin idea oli polttopuun verottaminen maassa, jossa puuta on saatavilla.
Ymmärtääkö tämä omissa VEROTTOMISSA lisäeduissaan ja hulppeissa palkoissaan pyöriskelevä sakki, että sen jälkeen köyhillä ei ole varaa enää lämmittää vanhoja harvoja murjuja, jotka kosteina ja kylminä homehtuvat`? Maksaakos tämä hallitus sitten jatkuvasti sairastavien asukkaiden sairaanhoidot, mitä?
Siellä kuulemma eräät "tuontiporukat" lämpöiseen tottuneina hautovat jopa yli 30 asteen lämmöissä itseään ja tukkivat tuuletusaukot, kela maksaa.
Vaikka talousosaaminen näkyy puuttuvan, yrittäkää ottaa maalaisjärki miljardien lahjoitteluun ulkomaille ja suomalaisten kuoliaaksi verottamiseen.
- Anonyymi
Marinilla on käytettävissään iso joukko valtionvarainministeriön virkamiehiä joilla on talousosaamista, ei hänen tarvitse itse tehdä mitään laskelmia vaan ministeriö hoitaa ne.
Valtiovarainministeriö valmistelee ja toteuttaa hallituksen talouspolitiikkaa. Talouspolitiikan tavoitteena on edistää kestävää, työllisyyttä tukevaa talouskasvua ja vähentää julkisentalouden velkaantumista. Tarkoituksena on rakentaa talouden ja hyvinvoinnin vakaa perusta tuleville sukupolville. - Anonyymi
Onhan Marinin talousosaaminen silti parempaa kuin persujen koko eduskuntaryhmän osaaminen yhteensä.
- Anonyymi
On kyllä , hoitaa vaan asiat juuri väärinpäin , Suomenkin olisi ollut mahdollista saada miljardeja kuten Viron ja monen muunkin , Marin laittoi meidät maksumiehiksi miljardilahjoituksin , Marin ei ymmärrä mitä + ja - tarkoittaa , eikä oikeastaan ymmärrä mitään muutakaan .
- Anonyymi
Jos matematiikka ei suju, niin asioiden suhteellisuuksien ymmärtäminen on mitä sattuu. Juuri siltä Marinin hallituksen politiikka näyttää. Valtiovarainministeriön ammattilaiset repivät hiuksia päästään nähdessään kuinka heidän varoituksensa kaikuvat kuuroille korville.
- Anonyymi
Perussuomalaisten talousosaamisen huippu näkyy raviradalla, jossa Timo Soini pelaa eduskunnasta saaduilla sopeutumisrahoilla totoa.
Sosialisti kuten SS ei ole koskaan ymmärtänyt miten talous toimii. Juuri se kaatoi Suuren ja Mahtavankin. Siinä valtio jolla on ehkä maailman suurimmat luonnonvarat kyykähti velkoihinsa koska ei ymmärtänyt talouden päälle tipan tippaa.
Sosialisti on valtaan päästyään valmis uhraamaan suuria summia tuottamattomaan toimintaan, kuten toisten kansalsisten vahtimiseen, jotta he eivät uskaltaisi ajatella!- Anonyymi
Mitäs sitten tekee ns vapaa markkinatalous valtaan päästyään ( en kannata luonnollisten monopolien myyntiä vapaille markkinoille):
uomeen ei ole teknisesti järkevää eikä taloudellisesti mahdollista rakentaa rinnakkaista sähkönsiirtoverkkoa. Suomen johtava kilpailuoikeuden asiantuntija Petri Kuoppamäki on arvostellut Caruna-kauppaa painottamalla, ettei luonnollista monopolia pidä koskaan yksityistää.
”Pysyn aiemmassa kannanotossani. Minulla ei ole siihen lisättävää tai poistettavaa”, Kuoppamäki kommentoi nykytilannetta.
Aitoa kilpailua tuskin syntyy ja hinnat nousevat helposti, kun yksi yritys pääsee pyörittämään valmista sähkönsiirtoverkkoa. Sähkönsiirtoverkon lisäksi muita luonnollisia monopoleja ovat esimerkiksi vedenjakelu ja rautatiet.
Caruna on ollut otsikoissa myös veroparatiisikytköstensä takia. Vuonna 2016 yhtiö teki Ylen mukaan 150 miljoonan euron liikevoiton, josta se maksoi veroja 0,28 prosenttia. Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sitten tekee ns vapaa markkinatalous valtaan päästyään ( en kannata luonnollisten monopolien myyntiä vapaille markkinoille):
uomeen ei ole teknisesti järkevää eikä taloudellisesti mahdollista rakentaa rinnakkaista sähkönsiirtoverkkoa. Suomen johtava kilpailuoikeuden asiantuntija Petri Kuoppamäki on arvostellut Caruna-kauppaa painottamalla, ettei luonnollista monopolia pidä koskaan yksityistää.
”Pysyn aiemmassa kannanotossani. Minulla ei ole siihen lisättävää tai poistettavaa”, Kuoppamäki kommentoi nykytilannetta.
Aitoa kilpailua tuskin syntyy ja hinnat nousevat helposti, kun yksi yritys pääsee pyörittämään valmista sähkönsiirtoverkkoa. Sähkönsiirtoverkon lisäksi muita luonnollisia monopoleja ovat esimerkiksi vedenjakelu ja rautatiet.
Caruna on ollut otsikoissa myös veroparatiisikytköstensä takia. Vuonna 2016 yhtiö teki Ylen mukaan 150 miljoonan euron liikevoiton, josta se maksoi veroja 0,28 prosenttia.Markkinatalous on jotain muuta kuin sähkönsiirtoverkko!
Markkinatalous on taloutta jossa on mahdollisuus halutessaan hyvinvointiin mitä etua ei sosialistinen, siis vastakohtainen talous, ole koskaan suonut vaikka sitä on yritetty.
Markkinataloudessa voit perustaa oman rautatien kunhan vain hommaat siihen asiaankuuluvat luvat ja kunhan lompsasi kestää moisen. Voit periaatteessa alkaa kilpailemaan kaikessa jos pääsi siihen riittää, koska voit myydä ideaa sijoittajille ja jos olet hyvä myyjä se onnistuu.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sitten tekee ns vapaa markkinatalous valtaan päästyään ( en kannata luonnollisten monopolien myyntiä vapaille markkinoille):
uomeen ei ole teknisesti järkevää eikä taloudellisesti mahdollista rakentaa rinnakkaista sähkönsiirtoverkkoa. Suomen johtava kilpailuoikeuden asiantuntija Petri Kuoppamäki on arvostellut Caruna-kauppaa painottamalla, ettei luonnollista monopolia pidä koskaan yksityistää.
”Pysyn aiemmassa kannanotossani. Minulla ei ole siihen lisättävää tai poistettavaa”, Kuoppamäki kommentoi nykytilannetta.
Aitoa kilpailua tuskin syntyy ja hinnat nousevat helposti, kun yksi yritys pääsee pyörittämään valmista sähkönsiirtoverkkoa. Sähkönsiirtoverkon lisäksi muita luonnollisia monopoleja ovat esimerkiksi vedenjakelu ja rautatiet.
Caruna on ollut otsikoissa myös veroparatiisikytköstensä takia. Vuonna 2016 yhtiö teki Ylen mukaan 150 miljoonan euron liikevoiton, josta se maksoi veroja 0,28 prosenttia.Sähkön siirtoverkot toimivat monopolina. Tätä monopoliliiketoimintaa säätelee laki, jonka eduskunta on säätänäyt. Nyt jokainen ihminen pystyy itse näkemään kuinka hyvin politiikot osaavat tätä asiaa hoitaa. Koko ongelma johtuu vain ja ainoastaan poliitikoista ja heidän toiminnasta.
Anonyymi kirjoitti:
Sähkön siirtoverkot toimivat monopolina. Tätä monopoliliiketoimintaa säätelee laki, jonka eduskunta on säätänäyt. Nyt jokainen ihminen pystyy itse näkemään kuinka hyvin politiikot osaavat tätä asiaa hoitaa. Koko ongelma johtuu vain ja ainoastaan poliitikoista ja heidän toiminnasta.
On kaiketi ollut kyse vapaasta markkinataloudesta. Sähköverkot eivät liene koskaan olleen sen piirissä. Niissä vain vaihdettiin omistajaa mutta melkoinen monopoli siihen jäi!
Poliitikot eivät kaiketi ole parhaita liikemiehiä koska muutoin he tuskin olisivat poliitikkoja!
- Anonyymi
Olisin enemmän huolissani kokoomuksen ajamista kilpailunrajoitteista, jotka jo estävät sähkön hintakilpailutusta. Näistä seikoista johtuen sähköautovouhotuksesta uhkaa tulla farssi. Sähköauton pikaladattvan akuston hinta oli 27 000 e ja se kesti 14 000 km.
Extyökkäri kirjoitti:
Mitähän nuo kilpailurajoitteet mahtavat olla joihin viittaat?
Eikö niitä kilpailurajoitteita sittenkään löytynyt?
Voisit Lyyli kertoa kun kerran itse asian esiin toit!- Anonyymi
Nyt taisi kirjoittaja seota täysin. Menee sarjaan fakenewsit.
- Anonyymi
Marinin resepti: 30 miljardia velkaa 2020-2021 ja lisävelaksi eletään vielä 10 vuotta, koska rahaa kylvetään ja työllisyytoimet vasta 10 vuoden päähän,
Ei taida tyttö tietää. että velat pitää maksaa. Tai kuka ne maksaa. Tai siis kenellä ne maksatetaan. Se on sosialismin haavekupla, kotoisin äärivasemmalta.- Anonyymi
Ikävä kyllä tuolta se kuulostaa. Tehdään vääriä toimia ja ei oteta mitään vastuuta niiden tuloksista. Kerrotaan, että vaikuttavat 10 vuoden päästä. Täysin vastuutonta politiikkaa.
- Anonyymi
Eikös Matti Vanhanen hoida valtiovarainminusterin salkkua, mitä? On keskustan edustaja.
- Anonyymi
Matti Vanhanen on valtionvarainministeri, mutta tilanne on Suomessa harvinaisen erikoinen viruksen vuoksi ja myös siksi että kotitaloudet olivat jo muutenkin velkaantuneita. Olen seurannut Liisa Jaakonsaaren ja Raimo Väyrysenkin haastatteluja ja heitä kuunnellessani ymmärsin kuinka paljon tilanne ja miksi muuttunut maassamme hankalaksi.
- Anonyymi
Keskusta on hallituksen aisankannattaja, joten sen tekemisiin on turha vedota. Ovat nyt juoksupojan roolissa. Vastuu on Marinin.
Olen todella pettynyt Keskustan toimiin hallituksessa. Kun pikavippi Antti kipattiin pois niin koko hallituspohja olisi pitänyt vaihtaa ja SDP:n sijaan sinne olisi pitänyt houkutella PerusS sekä Kokoomus. Oltaisiin tänään paljon varmemmalla pohjalla, siinä arvatenkin Liikin olisi liihoitellut pois, eikä ehkä vihreääkään isommin näkyisi ennen kevään nurmikoita.

Vaihda nyt Extyökkäritäti itsellesi uudet siteet, sillä nyt sinua ympäröi kärpäset.
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Olen todella pettynyt Keskustan toimiin hallituksessa. Kun pikavippi Antti kipattiin pois niin koko hallituspohja olisi pitänyt vaihtaa ja SDP:n sijaan sinne olisi pitänyt houkutella PerusS sekä Kokoomus. Oltaisiin tänään paljon varmemmalla pohjalla, siinä arvatenkin Liikin olisi liihoitellut pois, eikä ehkä vihreääkään isommin näkyisi ennen kevään nurmikoita.
"SDP:n sijaan sinne olisi pitänyt houkutella PerusS sekä Kokoomus."
"Houkutella" Olet politiikasta yhtä pihalla kun muustakin elämästä.
SDP päätti ja otti muut puolueet, hyvä niin. Persuista ei kukaan tiedä mutta kaikki tietää että Kokoomus olisi ollut katastrofi kuten Sipilän hallitus osoitti.
Miten pääsit aikoinaan koulussa luokalta toiselle, jos nyt edes olet mitään koulua käynyt. Anonyymi kirjoitti:
"SDP:n sijaan sinne olisi pitänyt houkutella PerusS sekä Kokoomus."
"Houkutella" Olet politiikasta yhtä pihalla kun muustakin elämästä.
SDP päätti ja otti muut puolueet, hyvä niin. Persuista ei kukaan tiedä mutta kaikki tietää että Kokoomus olisi ollut katastrofi kuten Sipilän hallitus osoitti.
Miten pääsit aikoinaan koulussa luokalta toiselle, jos nyt edes olet mitään koulua käynyt.Nykyinen hallitus on katastrofi, keskusta on suurpetturi, koska lähti tukemaan talouden alasajoa Secunda Sannan mukana!
Jos koulu tuottaa kaltaisiasi tolloja niin turhaa sinne on mennäkin! Fiksu kun oppii elämään ominvoiminkin!Anonyymi kirjoitti:
"SDP:n sijaan sinne olisi pitänyt houkutella PerusS sekä Kokoomus."
"Houkutella" Olet politiikasta yhtä pihalla kun muustakin elämästä.
SDP päätti ja otti muut puolueet, hyvä niin. Persuista ei kukaan tiedä mutta kaikki tietää että Kokoomus olisi ollut katastrofi kuten Sipilän hallitus osoitti.
Miten pääsit aikoinaan koulussa luokalta toiselle, jos nyt edes olet mitään koulua käynyt.SDP ei uskaltanut ottaa oikeita puolueita kavereikeen, koska nuo oikeat haluaisivat politiikkaa, jolla kykenisimme nousemaan taloudellisesti.
SDP:n idea ei olekaan parantaa mahdollisuuksia hyvinvointiin vaan päinvastoin. Se kun luottaa siihen, että köyhä äänestää heitä joten mahdollisimman suuri osa kansaa on saatava köyhtymään!
Sipilän hallitus ja Kokoomus olivat pitkään aikaan ensimmäinen hallitus, joka uskalsi lähteä edes yrittämään korjata entisten virheitä. Kiky vaan oli näyte mutta nyt tarvitaan oikea, ehkä luokassa 15%, sillä päästään hyvään alkuun kun komucorona hellittää otettaan!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
SDP ei uskaltanut ottaa oikeita puolueita kavereikeen, koska nuo oikeat haluaisivat politiikkaa, jolla kykenisimme nousemaan taloudellisesti.
SDP:n idea ei olekaan parantaa mahdollisuuksia hyvinvointiin vaan päinvastoin. Se kun luottaa siihen, että köyhä äänestää heitä joten mahdollisimman suuri osa kansaa on saatava köyhtymään!
Sipilän hallitus ja Kokoomus olivat pitkään aikaan ensimmäinen hallitus, joka uskalsi lähteä edes yrittämään korjata entisten virheitä. Kiky vaan oli näyte mutta nyt tarvitaan oikea, ehkä luokassa 15%, sillä päästään hyvään alkuun kun komucorona hellittää otettaan!Demarit valitsivat juuri oikeat puolueet hallitukseen ja perskokkareille osoitettiin suunta jäähyaitioon, asiaa!!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
SDP ei uskaltanut ottaa oikeita puolueita kavereikeen, koska nuo oikeat haluaisivat politiikkaa, jolla kykenisimme nousemaan taloudellisesti.
SDP:n idea ei olekaan parantaa mahdollisuuksia hyvinvointiin vaan päinvastoin. Se kun luottaa siihen, että köyhä äänestää heitä joten mahdollisimman suuri osa kansaa on saatava köyhtymään!
Sipilän hallitus ja Kokoomus olivat pitkään aikaan ensimmäinen hallitus, joka uskalsi lähteä edes yrittämään korjata entisten virheitä. Kiky vaan oli näyte mutta nyt tarvitaan oikea, ehkä luokassa 15%, sillä päästään hyvään alkuun kun komucorona hellittää otettaan!SDP ei uskaltanut ottaa oikeita puolueita kavereikeen, koska nuo oikeat haluaisivat politiikkaa, jolla kykenisimme nousemaan taloudellisesti= Olisi tuhottu Suomi.
Anonyymi kirjoitti:
Demarit valitsivat juuri oikeat puolueet hallitukseen ja perskokkareille osoitettiin suunta jäähyaitioon, asiaa!!
OLtaisiin paremman puolella jos Kokoomus olisi hallituksessa. Keskusta näyttää pissivän omiin housuihinsa!
Anonyymi kirjoitti:
SDP ei uskaltanut ottaa oikeita puolueita kavereikeen, koska nuo oikeat haluaisivat politiikkaa, jolla kykenisimme nousemaan taloudellisesti= Olisi tuhottu Suomi.
Nyt sitä tuhotaan! Ei ole mitään ideaa hallituksella miten pitäisi työlllisyyttä hoitaa vaan annetaan vaan mennä päin mäntyä.
Tällä menettelyllä ei saada uusia tuottavia työpaikkoja, koska niitä tuottavat vain yritykset ja ay mafia on ne jo nitistänyt hivuttamalla kiristyksellä ja uhkailulla kustannustason, tasolle jolla kilpailukyky on hävinnyt suurelta osin.
Kikyä kaivataan koska se nopeasti korjaa tilannetta. Aloitetaan 15% kikystä ja homma korjaantuu!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP ei uskaltanut ottaa oikeita puolueita kavereikeen, koska nuo oikeat haluaisivat politiikkaa, jolla kykenisimme nousemaan taloudellisesti= Olisi tuhottu Suomi.
Nykyisen hallituksen toimilla Suomi tullaan tuhoamaan. Nyt ei osat tehdä mitään kilpailukyvyn ja työllisyyden eteen. Tämä nähdään tulevaisuudessa ja ihmetellään, että miten tässä näin kävi.
- Anonyymi
Marinit ovat jo päättäneet panna yli 30 miljardia haisemaan. Koronan osuus ei ole läheskään koko summaa. Missä on suunnitelma , että kuinka jatketaan? Hei mihin kaikki demarit ja kaverinsa hävisivät?
- Anonyymi
Kun oli vaalitentti eihän Marin tiennyt edes tyttömien määrää eikä yli 50 v täyttäneiden osuutta työttömistä, Marin ei tiedä tärkeimpiä asioita kotimaastaan koska naista ei kiinnosta tavallisten suomalaisten arki. Oli nolon näköinen ja kärttyinen kun toimittaja kertoi luvut, ei sovi pääministerille tuollainen käytös.
- Anonyymi
Kas näin Marinin hallitus ajaa maatamme velkakierteeseen...
https://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/kas-nain-sanna-marin-ajaa-suomea-velkakierteeseen
Siinä nähdään demareiden talousmatematiikka.
- Anonyymi
Eikös se kerro jo paljon mariinin talousosaamisesta, kun maksetaan 7 miljardia ja saadaan takasin 3 jos sitäkään. Vihervasemmistolainen laskuoppihan on 1+1=4.
- Anonyymi
Miksi sitten Kataisen ja Sipilän hallituksetkin olivat nettomaksajia EU:lle, onko heilläkin tuo laskuoppi kadoksissa?
SUOMI ON OLLUT vuosia 1996, 1997 ja 2000 lukuun ottamatta EU:n nettomaksaja. Nettomaksu kuvaa Suomen EU:lta saamien tulojen ja EU:lle maksettujen maksujen erotusta.
Suomi oli viime vuonna kuitenkin pienimpiä nettomaksajia. Suomea pienempiä nettomaksajia bruttokansantuloon suhteutettuna olivat Irlanti ja Belgia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten Kataisen ja Sipilän hallituksetkin olivat nettomaksajia EU:lle, onko heilläkin tuo laskuoppi kadoksissa?
SUOMI ON OLLUT vuosia 1996, 1997 ja 2000 lukuun ottamatta EU:n nettomaksaja. Nettomaksu kuvaa Suomen EU:lta saamien tulojen ja EU:lle maksettujen maksujen erotusta.
Suomi oli viime vuonna kuitenkin pienimpiä nettomaksajia. Suomea pienempiä nettomaksajia bruttokansantuloon suhteutettuna olivat Irlanti ja Belgia.Yhtään omaa ajatusta ja aloitetta ei Sannalta ole irronut vuoden pääministerikauden ajalla.
- Anonyymi
Hallitus hautasi ikävän eläkeputkipäätöksen työmarkkinajärjestöjen päätettäväksi.
Työmarkkinajärjestöt ryhtyivät toimeen. Kahvia juotiin ja pullaa syötiin. Lounaalla käytiin ja sitten iltapäiväkahvit viinerillä. Vielä pari konvehtia. Sovittiin, että huomenna jatketaan. Kahvia juotiin ja pullaa syötiin...
YLLÄTYS YLLÄTYS. Työmarkkinajärjestöt saivat aikaan aivan ennakoimattoman ratkaisun. Ne eivät saaneet MITÄÄN aikaan.
Hallitus voi jatkossakin teettää niillä työnsä. Ei tarvitse tehdä kuin mukavia päätöksiä kuten tähänkin asti. - Anonyymi
Hallituksen talous- ja työllisyystoimet?
- Anonyymi
Tutkimusten mukaan vasemmistopuolueiden kannatus on laskenut, koska ihmiset eivät luota poliitikkojen puheisiin.
- Anonyymi
Antaisitko oman taloutesi sosialistin hoidettavaksi?
- Anonyymi
Nokian tj antaa hyvän arvosanan Marinin hallitkselle:
Vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme maan hallituksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä.
Tämä korostuu Pekka Lundmarkin mukaan korona-aikana. Epidemia ja rajoitukset iskivät ensin rajusti palvelualoille erityisesti hotelli- ja ravintola-alalle, mutta kesän ja syksyn aikana kriisi on ulottunut vientiin ja teollisuuteen.– Maan hallitus on kriisiolosuhteissa toiminut nopeasti. Avustusmuotoiseen rahoitukseen on myönnetty 2,1 miljardia euroa ja 550 miljoonan euron kustannustukiesitys on eduskunnan käsittelyssä parhaillaan. Näillä tuilla on kyetty pelastamaan yrityksiä ja työpaikkoja.Matkustusrajoitukset ovat Lundmarkin mukaan Suomessa kuitenkin monia verrokkimaita monin kerroin tiukemmat. - Anonyymi
Sannan talousosaamisen on pakko olla hyvää. Selvisi lyhyestä matematiikastakin melkein kohtuullisesti.
- Anonyymi
Valtiontalouden Tarkastusvirasto on huolissaan, kun hallitus on taloudellisesti tuuliajolla.
- Anonyymi
Yleensä noin töpänneet ministerit eroaa, Marin, Haatainen, Pekonen ja Kiuru.
Harakka jatkaa kun alkoi rautatien rakentajaksi- heheh-
Suomi-rata ja Turun tunnin juna nytkähtivät eteenpäin – näin paljon suunnittelu ja rakentaminen maksavat.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan mukaan....
Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelu voi alkaa täydellä höyryllä, koska suurhankkeita varten perustettujen osakeyhtiöiden, Suomi-rata Oy ja Turun Tunnin Juna Oy, perustamista koskevat asiakirjat on allekirjoitettu.
Valtavat suunnittelu-ja rakennuskustannukset
Perustetut yhtiöt ovat suunnitteluyhtiöitä eivätkä ne tee päätöksiä ratojen mahdollisesta rakentamisesta.
Suomi-radan suunnittelu maksaa 150 miljoonaa euroa ja Turun tunnin radan suunnittelu 75 miljoonaa euroa.
Suunnittelu maksaa siis yhteensä 225 miljoonaa euroa.
Suomi-radan rakentamisen kustannusarvio on 4,0–5,75 miljardia euroa ja Turun tunnin junan 2,76 miljardia euroa.
Hankkeiden rakentaminen maksaisi siis näillä näkymin jopa 8,5 miljardia.
Kyllä nyt käsitys on Ministeri Harakan näkemykseen, että parempi kun menevät lounaalle Lindmanin kanssa, 300 € valtion laskuun paremmin hallittavissa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d3aed73e-995f-43dc-a7e8-1bf238817fcb- Anonyymi
Turun tunnin rata ei ole tunnin rata, eikä tulee koskaan maksamaan itseään takaisin. Rantaradan parannus sen sijaan olisi tarpeen. Pariraide Helsinki-Karjaa ja Salo-Turku ajaisivat asiaa.
Tampereen radan kaksiraiteisuus on asiaa. Nopeutettu yhteys Kouvolaan ja Lappeenrantaan Porvoon kautta ajaa asiaa ja vähentää keskusteluja alueellisista lentokentistä.
Siis nämä miljoonien suunnittelut ovat aivan älyttömiä, jos ratoja ei rakenneta. WTF!!!!
- Anonyymi
Talouskurssit ovat olleet hakusessa ay-opistolla.
Samoin olipa iso ero arvoissa ja aatemaailmassa, kun kuunteli Marinin ja puolison haastattelua verrattuna presidenttiparin ajatuksiin. Ohhoh.
Vasemmistonuorilta on näköjään jo sotaveteraanit jääneet unholaan samoin syksystä muistuu, että käsitys yritysten tärkeydestä ja yhteiskuntavastuusta on värittynyt. Ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä on jo erilaisia vastauksia.- Anonyymi
Huomasitko, että oli iso ero myös iässä? Persidentti on aivan eri ikäluokkaa kuin Sanna Marin, niin myös kokemus ja arvomaailmakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasitko, että oli iso ero myös iässä? Persidentti on aivan eri ikäluokkaa kuin Sanna Marin, niin myös kokemus ja arvomaailmakin.
Ja ollut oikeissa töissä.
- Anonyymi
Saakeli tässä maassa ei OLE yhtäkään puoluetta joka muistaisi veteraaneja! Juhlapuheissa ollaan niiiin kiitollisia, niin maireita, mutta kun selkä kääntyy niin unoihtuu sen siliän tien! Käytännön muistaminen, tekeminen veteraanien hyväksi on yhtä tyhjän kanssa.
Aikoinaan kun laki rintamamieslisästä säädettiin niin sen lain säätäminen ja täytäntöön pano maksoivat emennän kuin mitä rintamamiehet saivat kun oli ensin kaikki byrokratian koukerot täytetty. Sylettää vieläkin kun muistan sen. Hyi helkatti!
- Anonyymi
Demarit on jakopuolue, ja niin ovat hallituskumppanitkin. Niiden suurin kauhistus on, että ne jatkaisivat samalla kokoonpanolla seuraavien vaalien jälkeen. Eikä olisi sitä ihanaa 💕 koronaa.
- Anonyymi
Oikeisto puolueet ovat ihan yhtä lahjakkaita jakajia, oikeiston tekemänä se on elvytystä tai sijoitusta, vasemmiston tekemänä jakoa!
- Anonyymi
Hallitus valmistelee sotea. Se on täysin linjassa aiempien toimien kanssa. Säästöä ei ole odotettavissa, vaan rahankylvö jatkuu.
Kun tämän tyttölauman kauppakierroksen luottokorttilaskut lankeavat maksuun, niin alkaa itku ja hammasten kiristys. Mutta kun se ja tämä oli niin ihana ja kun Li otti tuon, Annika sen ja Sanna tilasi oikein kotiinkuljetuksella tämän ja sen. - Anonyymi
Ymmärisikö sipilä
Ei ymmärtänyt vainol i o roisto - Anonyymi
Kyllä se on niin, ettei Sanna Marinilla ole talousaasioiden hoidossa mitään järkeä ja maanparhaat neuvonantajatkin johtavat harhaan naikkosta.
Corona onkin ainoa mitä pystyy hoitamaan; testataan, eristetään, hoidetaan ja jäljitetään." Tilanne on paha."
Mutta jospa sosiaali ja terveyspalvelut pystysi Sanna Marin hoitamaan kuntoon, kokoomuksen jäljiltä retuperällä olevan. Kyllä hän siitä varmasti saisi täydet pisteet ja kaksikin sulkaa hattuunsa.
Tulee varmastikin eläkeputki asiakin maaliin. Mutta siitä ei pisteitä pahemmin heruisi. Jos nyt se satatuhatta uutta työpaikkaakin tulisi niin siitä saisi kolmannenkin sulan hattuunsa kokoomukselta.
......perussuomalainen......- Anonyymi
Eläkeputki asia ei tule maaliin tällä vaalikaudella. Hallitushan teki päätöksen että se ei ota negatiivista palautetta omalla vaalikaudella vaan putken katkaisu ajoitetaan seuraavalle vaalikaudelle.
- Anonyymi
Demareiden talousosaaminen on kovaa luokkaa verovarojen vastuuttomasta syytämisestä ympäri maailmaa, Suuri ansio on myös olla pääoopperapuolue.
- Anonyymi
Sanna on haastettu talousosaamisen suhteen. Sanna ei korvaansa lotkauta asialle ettei joutuisi naurunalaiseksi, koska ei taloudesta mitään ymmärrä.
https://www.salkunrakentaja.fi/2020/12/ekonomisti-elpymisrahasto-haaste/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884