Suunta on nyt kääntynyt! Bidenin vaalipetokset ovat paljastumassa

Anonyymi

Ensimmäinen Trumpille voitoksi kääntyvä vaa'ankieliosavaltio saattaa olla Wisconsin ja käänne voi tapahtua jo tänä viikonloppuna. Trumpin lakitiimi on nyt vauhdissa ja puolustus on vaihtunut hyökkäykseen.

Keskiviikkona Pennsylvanian Gettysburgissa kuultiin kymmeniä silminnäkijä- ja asiantuntijatodistuksia, jotka olivat murskaavia ja shokeeraavia. Kaikki paikallaolleet lainsäätäjät tulivat vakuuttuneiksi siitä, että kyseessä todellakin on laajamittainen vaalipetos.

Eräs todisteista oli se, että kautta Yhdysvaltojen vaalihistorian postiäänten hylkäämisprosentti on aina ollut 1-3% ja ensimmäisillä kerroilla postiäänestystä järjestettäessä se on aina ollut lähellä 3%. Nyt Pennsylvaniassa on ensimmäistä kertaa järjestetty näin massiivinen postiäänestys ja lipukkeiden hylkäämisprosentti on vain 0,3% ja Montgomeryn vaalipiirissä tasan 0%. Siellä ei ole hylätty ainoatakaan postiääntä. Se on varma todiste siitä, että postiäänille ei ole tehty lain vaatimaa tarkastusta ollenkaan ja tarkkailijat eivät ole päässeet vaatimaan hylkäämistä.

Yhdessä postiäänierässä oli 600 000 ääntä Bidenille ja vain noin 3000 ääntä Trumpille. Postiäänten rekisteröimisnopeus ylitti moninkertaisesti sen teoreettisen maksimin, jolla kyseisillä laskentapaikoilla olevat koneet pystyvät ääniä skannaamaan ja laskemaan.

Dean Browning, eräs Pennsylvanian osavaltion lainsäätäjistä twiittasi: "Tämä Gettysburgin kuuleminen vaikuttaa aivan siltä kuin kyseessä olisivat vaalit jostakin kehitysmaasta! En voi uskoa, että tämä tapahtuu Amerikassa!"

Trump on tänään pitämässä suuren massatapahtuman Georgiassa. Hän haluaa tavata niitä 80 miljoonaa äänestäjäänsä, joilta Biden on vaalipetoksella varastamassa äänet.

Nyt on kyseessä myös Republikaanipuolueen eloonjäämiskamppailu. Jos ne eivät nyt kykene tukemaan Trumpia, syntyy nopeasti uusi Trump-puolue, joka tarkoittaa täysin varmaa loppua vanhalle Republikaanipuoluelle. Republikaanipuolueesta tulisi hetkessä kuin eräs Sininen puolue täällä.

Wisconsin saattaa olla ensimmäinen dominonappula joka kaatuu ja se voi tapahtua jo tänä viikonloppuna tai heti alkuviikosta.

Wisconsinin Milwaukee ja Dane vaalipiireissä on löytynyt todella suuria eriä hylättäviä postiääniä. Niissä on edelleen käynnissä uudelleenlaskennat.

Republikaanilainsäätäjät Wisconsinissa onnistuivat jokin aika sitten ennen vaaleja säätämään lain, jonka mukaan kaikki sellaiset postiäänet, joiden tilaamisesta äänestäjän kotiin ei löydy jälkeä järjestelmästä, tulee lain mukaan automaattisesti hylätä. Nyt Milwaukeessa on löytynyt jo 60 000 ja Danessa 40 000 sellaista postiääntä. Viimeisten raporttien mukaan koko Wisconsinissa olisi löytynyt yhteensä yli 200 000 hylättävää postiääntä. Se tarkoittaa 180 000 äänen landslide voittoa Trumpille.

Kun Wisconsin kääntyy Trumpille, se käynnistää tapahtumaketjun, jossa muutkin vaa'ankieliosavaltiot kääntyvät yksitellen Trumpille. Tarvitaan yksi joka kääntyy, niin se on mallina muille ja toimii todisteena massiivisesta petoksesta, joita näissä vaaleissa on ollut enemmän kuin koskaan Yhdysvaltojen historiassa.

83

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Biden voi muutaa Valkovenäjälle omiensa pariin!

      • Anonyymi

        Kiinaan se menee poikansa kanssa. Sieltähän rahoitus tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venezuela on Dominion-vaaliväärnnöskoneita käyttäneiden suosikki

      • Anonyymi

        Valkoinen talo on aidattu aita niin päin ettei sisältä pääse karkuun. Ikkunat on levytetty mustaksi/umpeen. Vanki bussit hakee potilaita hoitoon. Poliisit vartioi panssariajoneuvoin karkaavia. Media on hiljaa.. sotilas kaappaus??

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen juttu. Minä nauran makean naurun jos pidee häviää vaalit. Sitä nolouden ja hammasten kiristelyn määrää koko maailman punaisissa ei voi sanoin kuvailla.

      • Anonyymi

        Täällä joku teki aiheesta paljon aloituksia, hän joutunee pöpilään jos bide häviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä joku teki aiheesta paljon aloituksia, hän joutunee pöpilään jos bide häviää.

        Niinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä.

        Siis en tarkoita että joutuu tuohon paikkaan, mutta hampaita kiristellään niin että paikat tippuvat.

        Mitä sinä kiristelet, jos Biden tammikuussa astuu pressan virkaansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä joku teki aiheesta paljon aloituksia, hän joutunee pöpilään jos bide häviää.

        Onneksi ei ole sitä vaaraa.

    • Anonyymi

      Suunta on nyt kääntynyt! Bidenin vaalipetokset ovat paljastumassa
      Anonyymi
      Tänään 16:08

      Ensimmäinen Trumpille voitoksi kääntyvä vaa'ankieliosavaltio saattaa olla Wisconsin ja käänne voi tapahtua jo tänä viikonloppuna. Trumpin lakitiimi on nyt vauhdissa ja puolustus on vaihtunut hyökkäykseen.

      Keskiviikkona Pennsylvanian Gettysburgissa kuultiin kymmeniä silminnäkijä- ja asiantuntijatodistuksia, jotka olivat murskaavia ja shokeeraavia. Kaikki paikallaolleet lainsäätäjät tulivat vakuuttuneiksi siitä, että kyseessä todellakin on laajamittainen vaalipetos.

      Eräs todisteista oli se, että kautta Yhdysvaltojen vaalihistorian postiäänten hylkäämisprosentti on aina ollut 1-3% ja ensimmäisillä kerroilla postiäänestystä järjestettäessä se on aina ollut lähellä 3%. Nyt Pennsylvaniassa on ensimmäistä kertaa järjestetty näin massiivinen postiäänestys ja lipukkeiden hylkäämisprosentti on vain 0,3% ja Montgomeryn vaalipiirissä tasan 0%. Siellä ei ole hylätty ainoatakaan postiääntä. Se on varma todiste siitä, että postiäänille ei ole tehty lain vaatimaa tarkastusta ollenkaan ja tarkkailijat eivät ole päässeet vaatimaan hylkäämistä.

      Yhdessä postiäänierässä oli 600 000 ääntä Bidenille ja vain noin 3000 ääntä Trumpille. Postiäänten rekisteröimisnopeus ylitti moninkertaisesti sen teoreettisen maksimin, jolla kyseisillä laskentapaikoilla olevat koneet pystyvät ääniä skannaamaan ja laskemaan.

      Dean Browning, eräs Pennsylvanian osavaltion lainsäätäjistä twiittasi: "Tämä Gettysburgin kuuleminen vaikuttaa aivan siltä kuin kyseessä olisivat vaalit jostakin kehitysmaasta! En voi uskoa, että tämä tapahtuu Amerikassa!"

      Trump on tänään pitämässä suuren massatapahtuman Georgiassa. Hän haluaa tavata niitä 80 miljoonaa äänestäjäänsä, joilta Biden on vaalipetoksella varastamassa äänet.

      Nyt on kyseessä myös Republikaanipuolueen eloonjäämiskamppailu. Jos ne eivät nyt kykene tukemaan Trumpia, syntyy nopeasti uusi Trump-puolue, joka tarkoittaa täysin varmaa loppua vanhalle Republikaanipuoluelle. Republikaanipuolueesta tulisi hetkessä kuin eräs Sininen puolue täällä.

      Wisconsin saattaa olla ensimmäinen dominonappula joka kaatuu ja se voi tapahtua jo tänä viikonloppuna tai heti alkuviikosta.

      Wisconsinin Milwaukee ja Dane vaalipiireissä on löytynyt todella suuria eriä hylättäviä postiääniä. Niissä on edelleen käynnissä uudelleenlaskennat.

      Republikaanilainsäätäjät Wisconsinissa onnistuivat jokin aika sitten ennen vaaleja säätämään lain, jonka mukaan kaikki sellaiset postiäänet, joiden tilaamisesta äänestäjän kotiin ei löydy jälkeä järjestelmästä, tulee lain mukaan automaattisesti hylätä. Nyt Milwaukeessa on löytynyt jo 60 000 ja Danessa 40 000 sellaista postiääntä. Viimeisten raporttien mukaan koko Wisconsinissa olisi löytynyt yhteensä yli 200 000 hylättävää postiääntä. Se tarkoittaa 180 000 äänen landslide voittoa Trumpille.

      Kun Wisconsin kääntyy Trumpille, se käynnistää tapahtumaketjun, jossa muutkin vaa'ankieliosavaltiot kääntyvät yksitellen Trumpille. Tarvitaan yksi joka kääntyy, niin se on mallina muille ja toimii todisteena massiivisesta petoksesta, joita näissä vaaleissa on ollut enemmän kuin koskaan Yhdysvaltojen historiassa.

      2

      <50
      Äänestä

      Vastaukset

      Anonyymi
      Tänään 16:37
      UUSI

      Biden voi muutaa Valkovenäjälle omiensa pariin!
      Äänestä
      Anonyymi
      Tänään 16:43
      UUSI

      Mielenkiintoinen juttu. Minä nauran makean naurun jos pidee häviää vaalit. Sitä nolouden ja hammasten kiristelyn määrää koko maailman punaisissa ei voi sanoin kuvailla.
      Äänestä

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
      Takaisin ylös

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen seikka on myös se, että demokraatit jauhoivat neljä vuotta lähes päivittäin sitä, kuinka näihin laitteisiin ei voi luottaa. Heidän narratiivinsa 3.11.2020 saakka oli se, että Venäjä auttoi Trumpin valtaan. Mitään todisteita tästä ei kuitenkaan löytynyt vaikka tutkimiseen käytettiin yli 40 miljoonaa dollaria. Nyt yht'äkkiä demokraattien narratiivi on vaihtunut yhdessä yössä täysin ympäri: mitään mahdollisuutta petokseen ei enää olekaan, mitään todisteita ei ole ja niiden tieteellinen tai rikosoikeudellinen tutkiminen kielletäään tai jätetään täysin huomiomatta. Pitävätkö demokraatit kaikkia, myös omia äänestäjiään täysin idiootteina?

      • Anonyymi

        tuliko narritaaville yhtään mieleen, että niiden koneiden turvallisuuteen on saatettu kiinnittää paljonkin huomiota viimeisen 4 vuoden aikana ja kehitystä tapahtunut................?

        Mihin suuntaan?

      • Anonyymi

        Mitäs YLE tähän!? PUHHAHHA!

        Hankintakilpailiussa annetut "uudelleenvalintatakuut" osoittavat että laitteilla huijaamisen varmuutta on lisätty.
        Jommassakummassa Powellin kanteessa on Dominion-ostosten kustannuksia, olikohan johonkin osavaltioon ostettu 100 miljoonalla.

        Obaman molemmat valinnat. osavaltiosenaattorien valinnat ja tänä vuonna Bernie Sandersin sivuuttaminen ovat erinoimaisia luotettavan huijaamisen osoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs YLE tähän!? PUHHAHHA!

        Yle ei voi kommentoida/ uutisoida aihetta. Niin paljon ovat Trumppia uutiskiusanneet, että vastuu siitäkin pitäs ottaa. Julkinen anteeksipyyntö, ei taida riittää, jos Biden häviää.

    • Anonyymi

      Taas näitä reppanan valeuutisia.
      Miksi sonessa meuhkaavat eivät uskalla esittää samoja väitteitä oikeudessa?
      Siksi, että oikeudessa joutuu vastuuseen puheistaan. Sonessa sen sijaan maine vain kasvaa, kun keksii päättömiä juttuja.
      Fakta on, että Trumppi on luuseri, eikä se itkemällä muutu!

      • Anonyymi

        Elä hättäile oikesprosessit ovat vasta alussa. Kesällä ollaan jo paljon viisaampia. Malta nyt vain noita todisteitakin on jo mahtavasti ja lisää tulee. Ei pidä hätiköidä.

      • Anonyymi

        Sinä se täällä näköjään itket ja Trumppilaiset juhlii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se täällä näköjään itket ja Trumppilaiset juhlii.

        Hyvä Trump,Amerikka on mahtava jälleen 👑🧸🏙

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä hättäile oikesprosessit ovat vasta alussa. Kesällä ollaan jo paljon viisaampia. Malta nyt vain noita todisteitakin on jo mahtavasti ja lisää tulee. Ei pidä hätiköidä.

        Kesällä? Niinkö kauan meinaat tämän kestävän. Tosin Trump on ollut kesään mennessä pihalla jo puolisen vuotta, että ihan hyvä juttu.
        Nancy Pelosi vaan presidentin tuuraajaksi. Ei haittaa. Trump ei voi mitenkään jatkaa vaalien yli, koska perustuslaki sanoo sen asian ihan selvästi.

        Oikeusjutuissa tulee menemään vuosia. Sehän on selvä näin massiivisessa asiassa.

        Ja Trumpin presidenttikausi päättyy 20.1.2021. Mitäs sitten tehdään kun teidän "oikeusjutut" ovat vielä kesken? Kenestä tulee presidentti ja millä perusteella?

        Yleisesti on arvioitu että Pelosista tulisi presidentti. Se on ilmeisesti vähän epäselvää, mutta Trump potkitaan pihalle white housesta joka tapauksessa.
        Oikeusjuttuja voi venytellä ja vatkutella vaikka vuosia, mutta presidentin virka ei voi jäädä epävarmuuden tilaan. TheHill julkaisussa oli erittäin hyvä juristin kirjoittama artikkeli tästä. Vallanperimysjärjestys on vähän epävarma, mutta ainakaan Trump se vallanperijä ei ole.

        veikkaus on, että se on joko Pelosi tai sitten joku muu kokenut kongressin edustaja. En pitäisi mahdottomana, että siihen valittaisiin joku yleistä arvostusta nauttiva senaattori. Todella vaikea sanoa mitä voisi tapahtua, paitsi että Trump ei ainakaan ole presidentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesällä? Niinkö kauan meinaat tämän kestävän. Tosin Trump on ollut kesään mennessä pihalla jo puolisen vuotta, että ihan hyvä juttu.
        Nancy Pelosi vaan presidentin tuuraajaksi. Ei haittaa. Trump ei voi mitenkään jatkaa vaalien yli, koska perustuslaki sanoo sen asian ihan selvästi.

        Trumppi on vankilassa kesällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusjutuissa tulee menemään vuosia. Sehän on selvä näin massiivisessa asiassa.

        Laittakaapas tietoa (linkki) siitä että minkä nimenomaisen kanteen käsittelyyn menee vuosia. Kun tähän asti Trumpin joukkojen nostamat perättömät kanteet ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen jo ensimmäisessä oikeusasteessa todisteiden puuttumiseen.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Post-election_lawsuits_related_to_the_2020_United_States_presidential_election

        Tuossa siis vaalipäivänä tai sen jälkeen nostetut kanteet ja niiden tila.

        Kanteiden tarkoituksena mitä ilmeisimmin on julkisuuden tavoittelu eikä mikään muu. Kun todisteita ei syytteitä esittävillä ole niin tuomareilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hylätä kanteet.

    • Anonyymi

      Näitä aivopestyjä reppanoita näyttää riittävän näillekkin palstoille. Kuussakaan ei varmaan ole koskaan käyty. Salaliittoteoriathan ovat niin kiehtovia. Huh, huh... mitä porukkaa.

      • Anonyymi

        Selitä mikä on ketjussa aivopesun tulosta? Mielestäni se ettei ihminen tajua mitä tapahtuu. Ja nyt on selvät todisteet ja juttuja menee oikeuteen ja jopa koko valitsiamies juttu voi kaatua. Sittenhän senaatti valitsee presidentin.

        "Sittenhän senaatti valitsee presidentin."
        Presidentin valinta siirtyy kongressin edustajanhuoneelle, ei senaatille.

        "Presidentin valinta siirtyy kongressin edustajanhuoneelle, ei senaatille."

        lisäksi tosiaan he valitsevat presidentin keskuudestaan. Eli Trumpia ei voida mitenkään valita tätä kautta presidentiksi, vaikka monet niin haaveilevat.
        Muutenhan ne voisi valita kenet tahansa presidentiksi, vaikka jonkun ihan satunnaisen taviskansalaisen, mutta kun on se perustuslaki...

    • Anonyymi

      Haluaa tavata Georgiassa 80 miljoonaa äänestäjäänsä... 🤪🤪🤪

    • Anonyymi

      Trump on jo menettänyt kasvonsa, ihan turha itkeä täällä katkerana yhden kauden presidentin puolesta. Tietysti venäjämielisiä Bidenin valinta varmasti harmittaa yli kaiken, koska Eurooppa ja Yhdysvallat tulee lämmittelemään välejään ja tiivistämään myös sotilaallista yhteistyötä Trumpin sekasortoisen ulkopolitiikan tullessa päätökseensä. Kova ukko se Biden, täytyy myöntää. Hyvin harva on semmoisessa kunnossa vielä 78-vuotiaana että pystyy maailman aloittamaan maailman mahtavimman valtion presidenttinä, mistä sitä tietää vaikka istuisi 2 kautta ja väistyisi vallasta vasta 86-vuotiaana.

      • Anonyymi

        Venäjä jutut on jo aikoja sitten todistettu perättömiksi. Joitain vain harmittaa jos Trumppi ja Putin ei riitele.
        Sitten Pidenin kytkökset Kiinan kommunistiseen puolueeseen ja rahoitus on julkisessa tiedossa.

        Trump oli Israelin, Venäjän ja Kiinan mies henkeen ja vereen, Yhdysvalloista on tullut ennennäkemättömän heikko ja kahtia jakaantunut Trumpin aikana. Biden tuo vakautta ja rauhaa, Trumpin säheltämisestä on vaikea löytää plussapuolia.

        Michiganin korkeimpaan oikeuteen on myös edennyt yksi tapaus, jonka todisteet ovat olleet tuomareiden mukaan niin järkyttäviä, että ovat myös ilmoittaneet vaativansa niiden tutkimista. Todisteina on ollut Michiganin entisten huippuvirkamiesten antamia valaehtoisia todistajanlausuntoja - silminnäkijän todistuksia massiivisista vaalipetoksista. Michiganin korkeimman oikeuden tuomarit tulevat vaatimaan täyttä tarkastusta koko Michiganissa.

        Suomen bruttokansantuotteen ilmoitettiin nousseen heinä-syyskuun aikana peräti 3,3 prosenttia.

        Tätä sitten yritettiin markkinoida merkittävänä saavutuksena: ”lukemat tarkentuneet rutkasti ylöspäin”, hehkutti YLE mm. nettisivuillaan.
        Alkuillan tv-lähetysten ja nettiuutisen lisäksi YLE uutisoi Suomen talouskasvusta myös teksti-tv:n puolella.

        Vertailun vuoksi on hyvä muistaa, että tuolla samalla aikavälillä USA:n talous kasvoi peräti 33,1 prosenttia. Siis 10 kertaa enemmän kuin meillä Suomessa!

        Tämä heinä-syyskuussa 2020 saavutettu kasvulukema oli myös suurin, mitä USA:n historia tuntee. Koskaan aikaisemmin ei maan taloudessa ole saavutettu niin vahvaa kvartaalia kuin mihin Trumpin hallinto nyt kykeni.
        YLE ei kuitenkaan noteerannut tätä amerikkalaisten saavutusta juuri mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump oli Israelin, Venäjän ja Kiinan mies henkeen ja vereen, Yhdysvalloista on tullut ennennäkemättömän heikko ja kahtia jakaantunut Trumpin aikana. Biden tuo vakautta ja rauhaa, Trumpin säheltämisestä on vaikea löytää plussapuolia.

        Kahdeksan vuotta obamointia jumitti talouskasvun 1.6 %:iin
        Trumpin aikana kavu tuplautui 3,2 %:iin. (Talouselämä-lehti 6.11. sivu 34)

        Työllisyys nousi edellisen kerran 70-luvulla nähtyyn korkeuteen.
        Latinotyöllisyys kaikkien aikojen korkein.

        Lähi-Idässä dipomaattiset voitot UAE:ssa, Bahrainissa ja Sudanissa.
        Irroittaa US-joukkoja sikäläisistä maista.

        Kiinan kanssa raku kauppasota kiristää välejä

      • Anonyymi

        "Kova ukko se Biden"

        On se, ja oli lopulta tosi hyvä valinta ehdokkaaksi. Todisteena siitä vaalivoitto ja enemmän ääniä kuin ikinä kukaan muu presidentti on saanut.
        Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllä häntä alkaa ikä vähän painaa. Eikä siinä mitään vikaa ole, ihan ymmärrettävää. Toivottavasti jaksamista riittää ja hyvät avustajat hänellä tietysti on. Ehkä tulevien vuosien aikana demarit löytää jonkun Obaman tapaisen karismaattisen uuden tyypin, jolle Biden voi sitten antaa siunauksensa ja asettaa hänet demarien ehdokkaaksi 4 vuoden päästä. Tosin Kamala Harris on varmaan nyt se toivo, tässä vaiheessa ainakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump oli Israelin, Venäjän ja Kiinan mies henkeen ja vereen, Yhdysvalloista on tullut ennennäkemättömän heikko ja kahtia jakaantunut Trumpin aikana. Biden tuo vakautta ja rauhaa, Trumpin säheltämisestä on vaikea löytää plussapuolia.

        Tuleeko tästä vakautta?
        Tuleva presidentti Biden lupaa kansalaisuutta yli 11 miljoonalle laittomalle siirtolaiselle
        Mielipidemittausten mukaan Bidenin oma äänestäjäkuntakin haluaisi vähentää maahanmuuttoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Michiganin korkeimpaan oikeuteen on myös edennyt yksi tapaus, jonka todisteet ovat olleet tuomareiden mukaan niin järkyttäviä, että ovat myös ilmoittaneet vaativansa niiden tutkimista. Todisteina on ollut Michiganin entisten huippuvirkamiesten antamia valaehtoisia todistajanlausuntoja - silminnäkijän todistuksia massiivisista vaalipetoksista. Michiganin korkeimman oikeuden tuomarit tulevat vaatimaan täyttä tarkastusta koko Michiganissa.

        Saisinko lähteet näille väitteille, kiitos?

        Ainoa Michiganin korkeimpaaan oikeuteen mennyt tapaus kaatui. Se on luettelossa tapaus "Costantino v. Detroit" eli 162245 Wayne countyssä.

        Keissin tila on "dismissed" eli osavaltion korkein oikeus ei tehnyt asialle mitään.

        Nyt jos olet sitä mieltä että kyseessä olikin joku muu tapaus niin kerropa mikä tällä listalla mainituista on kyseessä:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Post-election_lawsuits_related_to_the_2020_United_States_presidential_election

        Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

    • Anonyymi

      Vielä alkuvuodesta Trump puhui postiäänestykisen puolesta, mutta nyt Trump ei pidäkään postiäänestyksistä

      • Anonyymi

        Olisivat toimineet, ellei joku olisi huijannut niillä.

        No, mitä vanhoja muistelemaan. Ootellaan ihan rauhassa, että miten tässä käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisivat toimineet, ellei joku olisi huijannut niillä.

        No, mitä vanhoja muistelemaan. Ootellaan ihan rauhassa, että miten tässä käy.

        Vaalit on jo käyty. Biden voitti ja trump hävisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaalit on jo käyty. Biden voitti ja trump hävisi.

        Totta. Vessanpönttö voitti ennusteissa. Itse vaaleissa Trump on yhä johdossa.

    • Anonyymi

      Mitä sittten tehdään, kun Trumpin kannatus alenee tarkastuslaskennan seurauksena?

      • Anonyymi

        Wisconsinissa ei hetkauta muutama sata ääntä kun hylättyjä tilaamattomia postiääniä oli 200 tuhatta. Bideen voitto tuolla 20 544 ääntä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wisconsinissa ei hetkauta muutama sata ääntä kun hylättyjä tilaamattomia postiääniä oli 200 tuhatta. Bideen voitto tuolla 20 544 ääntä

        Ne todisteet? Ai niin eihän niitä ole.

        Wisconsinin uudelleenlaskenta on saatu päätökseen. Joe Biden sai 87 ääntä lisää ja voitti osavaltion uudelleen.

        Trumpista tulee Yhdysvaltojen historian ensimmäinen presidenttiehdokas, joka on hävinnyt uudelleenlaskennan kahdessa (Georgia ja Wisconsin) eri osavaltiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne todisteet? Ai niin eihän niitä ole.

        Todisteita? Kun puhutaan osavaltion laeista, riittää lukutaito.

        Wisconsin ainoana osavaltiona vaatii kirjallisesti tilamaan ennakkoäänestyslipun etukäteen, jotta estetään "jostain" ilmestyvien feikkiäänien ilmestyminen laskentaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wisconsinin uudelleenlaskenta on saatu päätökseen. Joe Biden sai 87 ääntä lisää ja voitti osavaltion uudelleen.

        Trumpista tulee Yhdysvaltojen historian ensimmäinen presidenttiehdokas, joka on hävinnyt uudelleenlaskennan kahdessa (Georgia ja Wisconsin) eri osavaltiossa.

        Pointti ei ole uudelleenlaskenta vaan laittomien äänien hylkääminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wisconsinin uudelleenlaskenta on saatu päätökseen. Joe Biden sai 87 ääntä lisää ja voitti osavaltion uudelleen.

        Trumpista tulee Yhdysvaltojen historian ensimmäinen presidenttiehdokas, joka on hävinnyt uudelleenlaskennan kahdessa (Georgia ja Wisconsin) eri osavaltiossa.

        Kaiken lisäksi Trumpin kampanja maksoi 3 miljoonaa dollaria Wisconsinin kahden piirikunnan uudelleenlaskennasta, ja vain saadakseen Donaldin häviämään toistamiseen Joe Bidenille.
        Nerokasta, eikö vain?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteita? Kun puhutaan osavaltion laeista, riittää lukutaito.

        Wisconsin ainoana osavaltiona vaatii kirjallisesti tilamaan ennakkoäänestyslipun etukäteen, jotta estetään "jostain" ilmestyvien feikkiäänien ilmestyminen laskentaan.

        36 osavaltiossa postiäänestyslippu pitää tilata kirjallisesti ennakkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        36 osavaltiossa postiäänestyslippu pitää tilata kirjallisesti ennakkoon.

        Wisconsin on ainoa osavaltio, jossa postiäänestyslippu pitää tilata kirjallisesti ennakkoon. Herätti paljon hälinää kun republikaanit tuollaisen saivat läpi vastikään

        Muualla postiäänestyslippuja jaetaan kuin pizzamainoksia.
        Myös olemattomille, poismuuttaneille ja kuolleille. Floridansuomalainen kertoi kotiläimillekin postin tuoneen postiäänestyslipun

        Wisconsin ole ainoa osavaltio, jossa postiäänestyslipuke pitää tilata kirjallisesti ennakkoon. Niitä on 36 5. Eli viidessä osavaltiossa pitää lisäksi olla pätevä syy sen saamiseksi.

        "Wisconsin ole ainoa osavaltio" piti olla Wisconsin ei ole ainoa osavaltio.

    • Anonyymi

      Vai sellaista tänään hullujenhuoneella...

    • Anonyymi

      Ai täällä on USAn pressanvaalit vielä käynnissä.
      Pitäiskö teidän vähentää juomista niin pysyisitte paremmin kärryillä tapahtuneesta.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.
        "Trump on nostanut yli 30 oikeuskannetta osavaltioissa, joissa Biden voitti hänet niukasti. Toistaiseksi Trump ei ole onnistunut muuttamaan vaalitulosta yhdessäkään osavaltiossa."
        https://yle.fi/uutiset/3-11671682
        Liimatukkapölhäkkeen hulluuteen menevää panikointia kaltereiden pellossa ...

    • Anonyymi

      Eli Donald Trump hävisi vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa myös Wisconsinin osavaltion kahteen kertaan.
      Mitäs niitä jo tähän mennessä olikaan?
      - Georgia kahteen kertaan.
      - Michigan kahteen kertaan.
      Ja nyt sitten vielä Wisconsin.
      Aikamoinen temppu, vai kuinka?
      Varsinainen Luuserien Suurmestari tämä Donald Trump.

    • Anonyymi

      Trump pressaks

      • Anonyymi

        Trumppi vankilaan.

      • Anonyymi

        Totta töriset. Etelänapamantereelle.

      • Anonyymi

        Tällä hetkellä on useita eri reittejä Trumpin vaalivoittoon:

        1. Korkein oikeus todennäköisin äänin 5-4, mikäli vaalit ratkaistaan siellä
        2. Vaalivilppien paljastumiset, laittomien äänten hylkäämiset ja äänten valvotut lailliset uudelleenlaskennat antavat Trumpille 270 sertifioitua valitsijamiestä 6.12. mennessä, jolloin ehtivät 14.12. pidettävään valitsijamiesten äänestykseen.
        3. Valinnan siirtyminen tammikuussa edustajainhuoneelle, jossa Trump voittaa todennäköisesti äänin 31-19, koska jokaisella osavaltiolla on yksi ääni, josta kunkin osavaltion edustajat äänestävät keskenään.

        Nyt on 1.12.2020. Kahdeksan vuorokauden kuluessa eli ensi viikon keskiviikkona klo 07:00 Suomen aikaa pitää olla kaikki tähän hulluuteen liittyvät kanteet käsiteltynä jos niiden halutaan vaikuttavan lopputulokseen. Kahden viikon kuluttua valitsijamiehet äänestävät ja siinä se sitten olikin kun todisteita laajamittaisesta vaalivilpistä ei ole kukaan pystynyt esittämään.

        Kun nämä deadlinet menevät umpeen niin siinä vaiheessa voisivat salaliittohurahtaneetkin palata takaisin päiväjärjestykseen. Nythän voidaan kohta jännätä mitä kaikkea "viisasta" ne keksivät koronarokotteista ja 5G mastoista...

        Jos matkapuhelinaaallot ja wlanit sotkee mehiläisten lentoreitit niin että eivät löydä pesäänsä niin miten sitten voimakkaampi 5g?

    • Anonyymi

      Vientiin usa vaali mallia tarjotaan valmiiksi äänet paikalle tuotuna demokratian verkkokauppa

    • Anonyymi

      Doug Mastriano Gettysburgissa vaikutti niin täysjärkiseltä, että riitauttaa osavaltion fuskuvaalit ja paikallishallinto määrää valitsijamiehet

      • Anonyymi

        Ei sillä ole mitään merkitystä. Tämä siis tiedoksi.

    • Anonyymi

      Niinkö kävi? Hehee!

      • Anonyymi

        Ei ihan mennyt Q-anon hörhöttimien ennustukset putkeen. Trump sai kengänkuvan perseeseensä ja toisen virkasyytteen läksiäislahjaksi. Biden vannoi virkavalansa ja on nyt Yhdysvaltojen presidentti.

        Mielenkiinnolla seurataan mitä seuraavaksi tapahtuu kun Trumpilla ei enää ole syytesuojaa eikä armahdusta liittovaltion rikoksistakaan. Hän kun mokasi tuon armahdusasian omalta osaltaan lietsomalla kannattajiaan hyökkäämään Capitoliin.

    • Anonyymi

      Niitä kaloja saa,mitä onkii.

    • Anonyymi

      Olet pätevä ”vaalikommentaattori”. Höhöö!

    • Anonyymi

      Mitä mieltä on mukahiihtävä pikkulikka, muistaakseni härmästä?

    • Anonyymi

      Nyt 3.2.2021 tuntuu lupaavimmalta Arizonan Manicopassa vaaliväärennöskoneiden tutkimiseen saatu lupa.

    • Anonyymi

      Kyllähän sen huomasi, että jotakin oli vialla. Halusivat Trumphin pois keinolla millä hyvänsä. Likaista peliä. Kyllähän ääniä löytyy, kun kissat ja koirat saavat äänestää.

      • Anonyymi

        Nyt on saatu alustava tilasto laittomista äänistä.
        Neljä miljoonaa (4 000 000), joista 3,9 miljoonaa vaa'ankieliosaaltioissa.

        Paljon hälistyt kuolleet eivät ehkä lukumäärällään pääse edes vilppiäänien mitalisijoille.
        Georgiassa suurin ryhmä olivat alaikäiset, luokkaa 50 tuhatta joilla kotipaikka epäselvä.
        Arizonassa democ-rats paimensivat 36 tuhatta laitonta maahanmuuttajaa äänestämään

        Kuolleita äänestäneistä oli vain 85 tuhatta.

        Valtaosa laittomista äänistä öisin väärennettyjä.
        Jopa ilman postiäänikuorta, täysin sileitä vaikka muka postikuoressa tulivat.
        Biden-soikio painokoneen liian siististi täyttämä

        Jotkut äänestivät monilla nimillä kun äänestyslomakkeita oli miljoonia ylimääräisiä.
        Keksityillä nimillä tai oikeiden ihmisten nimillä ja nämä oikeat (satoja tuhansia) vaalipaikalla kuulivat jonkun postiäänestäneen jo nimellään

        Kiviäkin kiinnostaa salaliittoteorianne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe