Mielipidemittausten mukaan Bidenin oma äänestäjäkuntakin haluaisi vähentää maahanmuuttoa.
Amerikan "tuleva" demokraattipresidentti Joe Biden kertoi vastikään NBC-uutisten haastattelussa aikovansa myöntää armahduksen 11–22 miljoonalle laittomasti maassa olevalle uuden virkansa ensimmäisen sadan päivän aikana.
”Osa tästä tulee riippumaan yhteistyöstä kongressin kanssa, mutta olen sitoutunut siihen, että virkani ensimmäisten 100 päivän aikana tulen lähettämään maahanmuuttoesityksen Yhdysvaltain senaatille, jolla ehdotan kansalaisuuden myöntämistä yli 11 miljoonalle paperittomalle ihmiselle Amerikassa,” hän sanoi haastattelussa.
Kolme neljästä äänestäjästä haluaa vähentää maahanmuuttoa
Tällä hetkellä Amerikassa on noin 24,5 miljoonaa ihmistä työttömänä tai alityöllistettynä, jotka haluaisivat kokopäivätyön. He joutuvat kilpailemaan työmarkkinoilla maahan tulvivia ulkomaisia halpatyöläisiä vastaan, mikä on kasvattanut vahvasti maahanmuuttovastaisuutta.
Vaalienjälkeisten mielipidemittausten mukaan kolme neljästä äänestäjästä, rodusta ja puoluekannasta riippumatta, haluaa vähentää maahanmuuttoa Amerikkaan maan korkeasta työttömyystilanteesta johtuen. 62 prosenttia oli myös sitä mieltä, että maahanmuuton tulisi laskea nykyisestä vaikka työtilanne parantuisikin.
Lähde: Breitbart
"Tuleva" presidentti Biden lupaa kansalaisuutta yli 11 miljoonalle laittomalle siirtolaiselle
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Saa nähdä tuleeko Bidestä pressaa. Sen päättää valitsijamiehet tammikuussa 2021.
Siihen asti selvitellään huijauksia ja muuta. Ai Kamala ja Bideni voi jäädä nuolemaan näppejäänkin vielä.- Anonyymi
Joe Bidee on tuleva elinkautisvanki, joka tosin voidaan armahtaa kunhan on pidetty kiven sisässä vielä vuoden 2024 vaalien ajan
- Anonyymi
Miksi Biden näppejään nuolisi, vankilassa annetaan oikeaa ruokaa.
- Anonyymi
Biden on menevä mies. Menee vankilaan kun FBI saa sen verran luetuksi todistevuoresta, että määrää Joen tutkintavankeuteen odottamaan elinkautistaan
https://www.fbi.gov/video-repository/voter-fraud/view - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biden on menevä mies. Menee vankilaan kun FBI saa sen verran luetuksi todistevuoresta, että määrää Joen tutkintavankeuteen odottamaan elinkautistaan
https://www.fbi.gov/video-repository/voter-fraud/viewNyt olisi perustetta Alcatrazin uudelle käyttöönotolle
- Anonyymi
Toi on suoraan natsi EUn käskirjasta: miten luodaan pelkoa, vihaa, ja sotatila maahan.
EU on tehnyt tuon jo eurooppaan.
Kuka tota neuvoo? Kommunistinen farRight saksa ja kiina? - Anonyymi
Bidee-Joesta tuskin tule presidenttiä. CNN:kin alkaa jo peruutella.
Tällä hetkellä on useita eri reittejä Trumpin vaalivoittoon:
1. Korkein oikeus todennäköisin äänin 5-4, mikäli vaalit ratkaistaan siellä
2. Vaalivilppien paljastumiset, laittomien äänten hylkäämiset ja äänten valvotut lailliset uudelleenlaskennat antavat Trumpille 270 sertifioitua valitsijamiestä 6.12. mennessä, jolloin ehtivät 14.12. pidettävään valitsijamiesten äänestykseen.
3. Valinnan siirtyminen tammikuussa edustajainhuoneelle, jossa Trump voittaa todennäköisesti äänin 31-19, koska jokaisella osavaltiolla on yksi ääni, josta kunkin osavaltion edustajat äänestävät keskenään.- Anonyymi
Ykskään noista ei tule tapahtumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ykskään noista ei tule tapahtumaan.
Mistä se punainen muka aina kaikki tietäisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä se punainen muka aina kaikki tietäisi?
Vaikka siitä, että saan äänestää Yhdysvaltojen vaaleissa.
- Anonyymi
Tyssää kongressiin. Populismia.
- Anonyymi
Kun biden kuolee Joulukuussa niin häntä ei valita presidentiksi Tammikuussa.
- Anonyymi
Hän ei elä Venäjällä.
- Anonyymi
” Kun biden kuolee Joulukuussa niin häntä ei valita presidentiksi Tammikuussa.”
Olipa taas älynväläys.
- Anonyymi
Hän on islamin presidentti ei Amerikan.
- Anonyymi
Taas alkaa karavaania tulla Meksikon kautta usa hukkuu paskaan
- Anonyymi
Miten niin hukkuvat persuihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883