Väärennetyillä kalloilla todisteltiin suomalaisugrilaisten mongolisuutta.

Anonyymi

”Monet tutkijat ovat väittäneet luulöytöjen valossa, että sekä europidiset että mongolidiset tyypit olisivat olleet edustettuina Baltian varhaisten asukkaiden keskuudessa. Esimerkiksi Denisovan(1980) mukaan kampakeraamisen kulttuurin väestö oli europidista ja mongolidista sekakansaa, mutta nuorakeraamisen kulttuurin edustajat olivat puhdasta europidista tyyppiä.

Hänen suomalais-ugrilaisena pitämänsä europidi-mongoli sekakansa olisi tullut Baltiaan idästä.Todellisuudessa Euroopan itäosien ja Länsi-Siperian varhaisimmat asukkaat olivat kraniologisesti europidista tyyppiä, ja mongolidiset piirteet ilmestyivät Länsi-Siperiaankin vasta pronssi- ja rautakausien vaihteessa (Liptak 1980).

On myös väitetty, että ainoastaan ne Oleni Ostrov-saaren kallot, joiden kasvot on rekonstruoitu, ovat litteäkasvoisia ja siten keinotekoisesti mongolidisia (Kozintsev, henk.komm. 1991), ja että varhaisten Baltian asukkaiden kraniometrinen variaatio (vaihtelu. lat.huom.) on normaalia populaation sisäistä variaatiota (Jacobbs, henk.komm. 1994). Zagorskan (henk.komm. 1997) mukaan Denisovakin on viimeksi esittänyt kaikkien Baltian varhaisten kallojen olevan piirteiltään europidisia.”

Markku Niskanen, Muinaistutkija 4-1998

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2017/01/25/vaarennetyilla-kalloilla-todisteltiin-suomalaisugrilaisten-mongolisuutta/

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todellisuudessa Euroopan itäosien ja Länsi-Siperian varhaisimmat asukkaat olivat kraniologisesti europidista tyyppiä, ja mongolidiset piirteet ilmestyivät Länsi-Siperiaankin vasta pronssi- ja rautakausien vaihteessa (Liptak 1980).

    • Anonyymi

      Halla-aho rujot kasvot viitta mongolidiseihin.

    • Anonyymi

      Tämä selittäisi miksi samaa "aasialaiseksi" väitettyä geeniperimää omaavat baltit ja suomalaiset ei näytä ollenkaan aasialaisilta.

      Siperialaisetkin oli europidejä pronssikauteen saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe