"Asiantuntijat arvioi, että koronavirukseen tulee kuolemaan noin kolmannes maailman väestöstä lähivuosina."
Häneltä jo pyydettiinkin näitä nk. asiantuntija-arvoita, mutta jostain syystä ne edelleen puuttuvat. Joten laitappa nyt tähän sitten niitä asiantuntijoita lausuntoineen, joissa he arvioivat kolmanneksen väestöstä kuolevan koronaan lähivuosina.
Ja ikään kuin lisäkysymyksenä: vaikka tuo puhdas potaska olisikin totta, niin silti siinä on vielä melkein kaksi kolmannesta liikaa, jotta jäljelle jäisi vain todistajia, niin miten tuo asia edes liittyisi Jehovan todistajien katteettomiin ennustuksiin?
Ja vielä, vaikka tuo potasca olisi totta, niin sillähän ei edes olisi Jehovan kanssa mitään tekemistä, joten miksi todistaja iloitsee siitä, että ihmisiä menehtyy koronaan?
Ilmeisesti nk. jt-tiedottaja heittelee melkoista huttua toisessa aloituksessa:
29
92
Vastaukset
- Anonyymi
rokotukset alkavat joulukuussa, sanoo päivän media.
Teho 94 % jolloin 6 prosentin tartuttamiskontaktimahdollisuudet käytännössä poistuvatkin.- Anonyymi
Juu, se on hetken lohtu!
Tilanne tulee pahenemaan, siihen tulee kuolemaan koko ajan ihmisiä rokotteesta huolimatta!
- Anonyymi
Koronarokote on pitkälle opiskelleiden, nerokkaiden tutkijoiden työn tulos.
Vartiotorni tahtoo, että ihmiset keskittyisivät vartiotornisanoman levittämiseen, eivätkä opiskelisi pitkälle, jolloin koronarokotekin jäisi kehittämättä.
Lopunajan lahkolaisen pahin pelko on maailmantilanteen muuttuminen paremmaksi.- Anonyymi
Ja minä en mitään koronaroketetta ota. Tuliko selväksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä en mitään koronaroketetta ota. Tuliko selväksi?
Miten se tähän kuukuu että otatko vai et?
- Anonyymi
Paremmaksi, et voi olla tosissasi.....
Kolmas maailmansota on melkein ovellasi, se tapahtuu seuraavien 10 v sisällä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä en mitään koronaroketetta ota. Tuliko selväksi?
Samalla kun annetaan annetaan siru sisääsi.
Silloin olet systeemin hallinnassa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se tähän kuukuu että otatko vai et?
En ole koskaan ottanut influenssa rokotetta.
Kuntoni on edelleen viimeisen päälle....onkohan sekin pelkkää rahastusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paremmaksi, et voi olla tosissasi.....
Kolmas maailmansota on melkein ovellasi, se tapahtuu seuraavien 10 v sisällä!Ei tapahdu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä en mitään koronaroketetta ota. Tuliko selväksi?
Ja minä menen ihan heti ottamaan koronarokotteen, kun sen saa. Odotan sitä kuin hepo kesää.
- Anonyymi
Maailmassa on taltutettu ainoastaan yksi virus, isorokko.
Koronavirus tulee jäädäkseen, koska muuttaa muotoaan koko ajan.
Rokotteet on hetken lohtu! - Anonyymi
Ompa outo aloitus?
Lähes joka pv tulee noin 100 000 koronatartuntaa maailmassa!!!
Että kyllä väki vähenee piakkoin hurjaa vauhtia, osaksi sen takia kun ihmiset eivät noudata ohjeita!!!- Anonyymi
Vaikka vähenisi, on silkkaa valhetta väittää että vähenee 1/3 maapallon väestöstä. Räikeä valhe. Että muka outo aloitus? Ihmisen, jolle ei faktat tuon enempää merkitse, muutkin puheet voi jättää aivan omaan arvoonsa.
- Anonyymi
Niitä asiantuntija-arvioita on nyt odoteltu jo hetken aikaa. Ei taida löytyä, vain löysää läppää vailla katetta.
- Anonyymi
"Asiantuntijat arvioi, että koronavirukseen tulee kuolemaan noin kolmannes maailman väestöstä lähivuosina."
-Ja mille vuodelle on vartiotorni nyt sijoittanut järjestelmäasiansa päätöksen ?
-Herätkää lehdessä nro 23 v. 1968 se oli sijoitettu vuoteen 1975, perusteena ei ollut corona, vaan "esittelemme ylitsepursuavat todisteemme"
Lahkossa on vanhimmissa suvuissa 7 sukupolvea odottanut sitä maailmanloppua omille vuosiluvuilleen kukin.
Jännä kulttuuriperintö. " mitä isoisän isoisä taas sanoikaan maailmanlopusta ?"- Anonyymi
Jehovan todistajilla on suuret suunnitelmat salien rakentamisille Suomessa ja lähialueilla seuraavan neljän vuoden aikana. Miksiköhän? Eikö Harmagedon tulekaan pian?
Miksi rakentaa saleja kun ne kuitenkin Harmagedonissa tuhoutuu?
En ymmärrä. - Anonyymi
Hiljaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovan todistajilla on suuret suunnitelmat salien rakentamisille Suomessa ja lähialueilla seuraavan neljän vuoden aikana. Miksiköhän? Eikö Harmagedon tulekaan pian?
Miksi rakentaa saleja kun ne kuitenkin Harmagedonissa tuhoutuu?
En ymmärrä.JT määrä kasvaa kohisten koko ajan!
Siksi tarvitaan saleja lähes 100 lisää pelkästään suomeen!
Samalla rahat tulee sijoitettua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiljaa!
Hiljaa huudellaan silloin, kun ollaan kyvyttömiä antamaan mitään järjellisiä vasta-argumentteja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JT määrä kasvaa kohisten koko ajan!
Siksi tarvitaan saleja lähes 100 lisää pelkästään suomeen!
Samalla rahat tulee sijoitettua!Ja taas huutomerkit kompensoimassa olematonta sisältöä. Asia ei huutamalla sen todemmaksi muutu. Järkevää argumentointia kehiin
- Anonyymi
"jt-tiedottaja" nojautuu siihen, että ihminen on taipuvainen uskomaan lajitoveria, silloinkin kun tämä puhuu silkkaa huttua. Kuinka helposti uskookaan sellainen, joka syystä tai toisesta haluaa uskoa kuulemansa.
Voi voi näitä "tiedottajia".- Anonyymi
Seuraavien 30 v aikana maailman väestö on kolmannes vähemmän ja siitä etee oäin vähenemin jatkuu edelleen hurjaa vauhtia!
Ateisti ei usko, mutta kyllä ollaan hiljaista poukaa 30 v kuluttua, ne jotka ateisteista vielä elossa.
Repikää siitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavien 30 v aikana maailman väestö on kolmannes vähemmän ja siitä etee oäin vähenemin jatkuu edelleen hurjaa vauhtia!
Ateisti ei usko, mutta kyllä ollaan hiljaista poukaa 30 v kuluttua, ne jotka ateisteista vielä elossa.
Repikää siitä!Todisteet??? Vai esitätkö koko ajan perättömiä väitteitä???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavien 30 v aikana maailman väestö on kolmannes vähemmän ja siitä etee oäin vähenemin jatkuu edelleen hurjaa vauhtia!
Ateisti ei usko, mutta kyllä ollaan hiljaista poukaa 30 v kuluttua, ne jotka ateisteista vielä elossa.
Repikää siitä!Mistä vartiotorninumerosta ?
Siinähän oli jo v. 1975 maailmanloppu. Kuinka sen jälkeen voi väestö enää vähetä ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavien 30 v aikana maailman väestö on kolmannes vähemmän ja siitä etee oäin vähenemin jatkuu edelleen hurjaa vauhtia!
Ateisti ei usko, mutta kyllä ollaan hiljaista poukaa 30 v kuluttua, ne jotka ateisteista vielä elossa.
Repikää siitä!Miksi olet noin agressiivinen ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi olet noin agressiivinen ?
Negatiivinen agressiivisuus ei ole ainakaan Korkeimmasta Jumalasta lähtöisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Negatiivinen agressiivisuus ei ole ainakaan Korkeimmasta Jumalasta lähtöisin.
Tuolla kyseisellä "tiedottajalla" ei ole mitään hajua "Jumalasta". Jos "Jumala" on rakkaus, ja joku ei rakasta, niin silloin ei ole yhtään mitään väliä mitä sanoo tai "tiedottelee". Kirjoitustyyli paljastaa mitä sisimmässä on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavien 30 v aikana maailman väestö on kolmannes vähemmän ja siitä etee oäin vähenemin jatkuu edelleen hurjaa vauhtia!
Ateisti ei usko, mutta kyllä ollaan hiljaista poukaa 30 v kuluttua, ne jotka ateisteista vielä elossa.
Repikää siitä!En usko, eikä kukaan muukaan järkevä ihminen. Ennustus ihmismäärästä 30 vuotta eteenpäin on joka tapauksessa pelkkä skenaario, eikä sinulla ole edes esittää mitään laskelmia heittosi pohjaksi.
- Anonyymi
Anonyymi Eilen 19:02
"Seuraavien 30 v aikana maailman väestö on kolmannes vähemmän ja siitä etee oäin vähenemin jatkuu edelleen hurjaa vauhtia!"
-Miltäkö koulutuspohjalta olet arvioon päätynyt ?
Lahkossahan on 7 sukupolven maailmanloppuodotus, suvuille jotka he heti vartiotornin alkupainatuksesta ihastuivat.
Se kuulemma tuo pettymyksenkin, useinhan tuonpuoleiseen lähtöä kerkeää ajattelemaan, lääkäri antaa ajan, mutta myöskin tietää ikänsä ja kuntonsa kehityksen.
Miksei tavanomaisten maahanpanijaisten odotus viehätä, tarvitseeko niitä hymyilevien jellonien piirroksia ottaa niin vakavasti ?
Eihän yleensä Aku Ankan lukijatkaan vakavoidu julkaisulleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881