Työttömyys ei oikeuta nostamaan tukia

Anonyymi

Henkilökohtainen epäonnistuminen elämässä ei ole veronmaksajien syytä eikä annan oikeutta elää muiden varoilla. Senn sijaan tulee ottaa itseään niskasta ja lähteä tosissaan etsimään niitä töitä. Ei tarvtse kauaksikaan kotisohvalta mennä, kun niitä löytyy, jos vain viitsii tehdä.

Laiskottelusta tykkäävien elättäminen ei ole veronmaksajien velvollisuus. Aikuisen ihmisen tulee itse vastata itsestään. Yleensä rintaruokinta lopetetaan jo alle yksi vuotiaana.

59

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tukia myönnettäessä pitäisi aina selvittää, mikä on hakijan oma osuus sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Holtiitomuudesta ja välinpitämättömyydestä ei pidä palkita ilmaisella rahalla. Pakkotyöhön ennen kuin rahaa heltiää.

      • Anonyymi

        Aloittaja ja ensimmäinen komemntoija eivät ollenkaan edes tiedämistä puhuvat,
        A) Tuo on tuki sellaisisa ihmisoikeusopimuksissa ja EU-soppareissakin joihin Suomikin on mennyt allekirjoituksensa laittamaan Yleensä ihmiset hjaluaa töitä jos siitä maksetaan työehtosopimuksenmukaista palkkaakin, sekin on tutkittu juttu.

        B) "Tukia myönnettäessä pitäisi aina selvittää, mikä on hakijan oma osuus sen hetkiseen elämäntilanteeseen."
        Tuo asia selvitetään suhteellisen perusteellisesti ja kaikki varallisuuskin käydään läpi.

        ".Pakkotyöhön ennen kuin rahaa heltiää."

        Tuo pakkotyö on jopa lailla kiellettyä. Se on kielletty EU:n ja YK:n sopimuksissa jotka molemmat Suomi on mennyt allekirjoittamaan.
        "EU:n perusoikeuskirja sanoo: ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä"
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhalaavola/3951-orjatyota-suomessa/

        Lisäten että jopa Venäjällä noudatetaan tuota Euroopan neuvoston pakkotyön kieltoa, jopa niin tarkkaan, että paikallinen kaupunginjojhtaja siellä sai sakot kun vaati työtöntä siivoamaan katuja korvauksensa eteen. Eli Venjällä alkaa ihmisoikeudet oelmaan tavallaan jo paremmlalla tolalla kuin täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta Venäjän jutusta oli jo vuosia:

        "Suomessa kansalaisoikeudet olisivat Komin autonomista tasavaltaa heikompia. Vuonna 1998 alueoikeus tuomitsi Syktyvkarin kunnanjohtajan siitä, että hän oli vaatinut työttömyyskorvauksen vastineeksi työsuoritusta kaupungin siistimisessä."

        Mutta noinhan se on asia Eu papereissa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja ja ensimmäinen komemntoija eivät ollenkaan edes tiedämistä puhuvat,
        A) Tuo on tuki sellaisisa ihmisoikeusopimuksissa ja EU-soppareissakin joihin Suomikin on mennyt allekirjoituksensa laittamaan Yleensä ihmiset hjaluaa töitä jos siitä maksetaan työehtosopimuksenmukaista palkkaakin, sekin on tutkittu juttu.

        B) "Tukia myönnettäessä pitäisi aina selvittää, mikä on hakijan oma osuus sen hetkiseen elämäntilanteeseen."
        Tuo asia selvitetään suhteellisen perusteellisesti ja kaikki varallisuuskin käydään läpi.

        ".Pakkotyöhön ennen kuin rahaa heltiää."

        Tuo pakkotyö on jopa lailla kiellettyä. Se on kielletty EU:n ja YK:n sopimuksissa jotka molemmat Suomi on mennyt allekirjoittamaan.
        "EU:n perusoikeuskirja sanoo: ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä"
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhalaavola/3951-orjatyota-suomessa/

        Lisäten että jopa Venäjällä noudatetaan tuota Euroopan neuvoston pakkotyön kieltoa, jopa niin tarkkaan, että paikallinen kaupunginjojhtaja siellä sai sakot kun vaati työtöntä siivoamaan katuja korvauksensa eteen. Eli Venjällä alkaa ihmisoikeudet oelmaan tavallaan jo paremmlalla tolalla kuin täällä.

        Vain valmiuslaissa on pakkotyöpykälä mutta sekään ei oikeuta vaatimaan työn tekemistä ilman palkkaa vaan normaali palkka on maksettava. Jotkut hörhöt kuvittelevat voivansa pakottaa työttömiä töihin korvausten vastineeksi, sellaistesta pakottamisesta voi pakottaja joutua syyteeseen.

        Siitä teki perussuomalaiset aikoinaan lakiehdotuksenkin, juttu on edelleen Uudessa Suomessa, joskin sieltä poistettiin lehdestä kommentoinnit aikoinaan. Otsikko oli "Perussuomalaisten raju esitys – ”Orjatyötä” mutta tämä sekapaäinen valvontaohjelmisto ei anna laittaa linkkiä asioihin, vaikka jutusta on jo monta vuotta, kuten siitäkin kun olen täälllä käynyt, täällä kun juttujen taso alkoi olemaan juuri tuon orjatyön vaatimisen tasoa, eli älyllinen keskustelu kaikkosi palstoilta, viimeset älylliset jutut taisi olla joskus 2006-2008 tienoiulla.

        Pitäisi löytää sellainan asiallinen foorumi jossa sana olisi vapaata ja kirjoittajat edes kohtuudella älyllisiä. Nykyiset lehdet on järjestäin ostettu ja kesitetty muutamaan nippuun ja niiden kirjoittelua ja ja kommnetointia rajoitetaan melkoisesti, joku puhui mediapoolista tai muusta sellaisesta. Sen huomasi että talousalan lehdet ostettiin ja niiden toimittajien suut laitettiin suppuun aika tiukasti jo jokunen vuosi sitten.

      • Anonyymi

        Yli miljoona Suomalaista makaa kotona täydellä palkalla etätöissä , heidän pitäisi olla töissä eikä loisia toisten työn hedelmillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi löytää sellainan asiallinen foorumi jossa sana olisi vapaata ja kirjoittajat edes kohtuudella älyllisiä. Nykyiset lehdet on järjestäin ostettu ja kesitetty muutamaan nippuun ja niiden kirjoittelua ja ja kommnetointia rajoitetaan melkoisesti, joku puhui mediapoolista tai muusta sellaisesta. Sen huomasi että talousalan lehdet ostettiin ja niiden toimittajien suut laitettiin suppuun aika tiukasti jo jokunen vuosi sitten.

        Onhan hallitus valjastanut Vihriälän kertomaan kansalle miten eläkeputken leikkaus katkaisee kestävyysvajeen. Vihriälä ei vaan kerro mistä kestävyysvaje johtuu , media taas ei välttämättä edes ymmärrä syytä koska vaikenee asian uutisoinnista.

      • Anonyymi

        Eikös nuo tukiyrit t äjät jo hallitukseka ekn kanssa kolmatta kertaa huutele korona tukee vaikka kuulemma suomessa on työvoima pula.
        Siibosutyötä ja risusa b ot y a kertovat löytyvän

        Työharjoitteluu ja i lmaistötäkin kute muillekkin.

        Ei kelaan v aan t öhiin. Yritysloiset

      • Kuka valitsee suomen eduskunnan ja hallituksen?
        Äänestäjät?

        Kaikki jotka äänestävät ovat menettäneet
        valitusoikeutensa äänestämisen myötä?!

        Itse olen viimeksi äänestänyt vuoden 2000
        presidentin vaaleissa.
        Enkä äänestä joten itselläni on oikeus valittaa.
        'Äänestäjillä ei valitusoikeutta OLE!

    • Anonyymi

      Ei vaan jaksa onkohan mulla ollut se korona ainakin 15 vuotta?

      • Anonyymi

        Sitte vielä koulukiusattu ja juuri sen vuoksi syrjäytynyt!
        Ja joku vielä kehtaa nyt ajaa töihin eikö ole oikein että kiusaajat saavat kustantaa nyt elämäni!?

    • Anonyymi

      Tuon pitäisi olla selvää jo ihmisten tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaatteenkin perusteella.

    • Anonyymi

      Tehdään köyhistä ja työttömistä huutolaisia. Se saa orjakseen joka pienimmällä hinnalla ottaa elättääkseen. Minä voisin eurolla ottaa pari riuskaa työläistä ja yhden nuoren ja isorintaisen naisen.

      • Anonyymi

        Jälkimmäisestä ehdotan jopa huutokauppaa.

    • Anonyymi

      No joo. Jos nykyisen tilanteen aiheuttaneiden poliitikkojen tappamisesta ei saisi tuomiota ja yhteiskunnan voisi järjestää oman mielensä mukaan rotu- ja kulttuurihygieenisin yms. perustein, ap:n näkökanta olisi enemmän oikeutettu.

    • Anonyymi

      Nyt se sanotaan Helsingissä suoraan: Matuilla ei ole taloudellista motivaatiota mennä töihin.
      Työelämä: Helsingin työllisyyspalveluihin siirtyy pian liki 50 000 asiakasta.
      Helsinki ei ole hyppäämässä helppoon tehtävään ottaessaan vastuulleen alle 30-vuotiaiden, maahanmuuttajien sekä pitkäaikaistyöttömien työllistämisen vuoden alusta alkaen.

      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3172992

      "Työttömien ulkomaalaisten määrä kasvoi 59% Helsingissä"

    • Anonyymi

      Juu ja kaikille työttömillehän olisi se täysipalkkainen työpaikka heti? :D

      • Anonyymi

        Tuollainen kommentti kertoo juuri siitä pahasta asenneongelmasta: "Koska kaikille ei ole työpaikkaa, niin enpä minäkään viitsi tehdä mitään."

        Tuskinpa jokaiselle on sitä työpaikkaa mutta kymmenille tuhansille kyllä.
        Suomessa pitäisi voida olla yhtään avointa työpaikkaa, jos työttömiä on satoja tuhansia. Kaikki he ovat täällä palstoilla niiin ankaria työntekijöitä.

        Ja nyt tähän niitä selittelyitä miksi juuri sinä et voi hakea noihin avoimiin paikkoihin. Odottelen ainakin näitä iänikuisia ...mutku asunto siellä, mutku perhe täällä, mutku puhelinmyynti, mutkumutkumutku

    • Anonyymi

      Self-made hörhö taas huutelee. Koiraa vaan luistella veroista. Kyllä hyvin toimeen tulevien asiat on huonosti 😂😂😂

    • Anonyymi

      Höpöä taas!
      Onko se työntekijän vika, jos työpaikka lakkautetaan?

    • Anonyymi

      Työttömyys ei ole työttömän vika!

      • Anonyymi

        Työttömyyttää ylläpidetään tarkoituksella, siitä on annettu talousideasta oikein nobelin palkintokin, sillä pidetään palkkabvaatimukset kurissa, Supmessakin tarvittavia luonnolllisen työttömyysasteen prosenttilukuja on laskettu jo 90-luvulta lähtien jolloin maahan oli tarkoitus tehdä 250 000 työtöntä, mutta homma hieman karkasi ja työttömiä tulikin yli puoli miljoonaa. Tapaus kuvataan Suomen Akatemian suuressa lamatutkimuksessa aika hyvin, tutkijoita oli useasta maasta yli sata.

    • Anonyymi

      Mutta jos on matu niin sitten on oikeu saada kaikki tuet

    • Anonyymi

      Pistä kamat kasaan. Tullaan hakemaa ne kohta.

    • Anonyymi

      Työttömällä on työttömyysturvaan lakisääteinen oikeus, jota sinun katkeruutesi ei voi häneltä poistaa.

    • Anonyymi

      Pitää olla jo surkea mielenmaisema jos näkee elämän vain kilpailuna muita vastaan ja ihmiset tuotantoeläiminä. Massiivisten tukiaisten varassa reissaavat ja pötköttelevät maajussit ja valtion/kuntien kovapalkkaiset suojatyöloiset ovat erittäin haitallisia kaikkien kannalta, työttömät ja maahanmuuttajat ovat vain pisara meressä isommassa kuvassa.

      • Anonyymi

        Pitää olla aika naiivi jos ei ymmärrä, että ihmisten elämä on jatkuvaa kilpailua resursseista: työpaikoista, hyvistä aviopuolisoista, hyvistä asuinpaikoista jne. Jo nuorilla opiskelupaikan tavoittelu on todella raakaa kilpailua toisia nuoria vastaan, jotka hakevat samaa opiskelupaikkaa. Rikkaat nuoret voivat hankkia preppauskoulutuksia ja hankkia sitä kautta itselleen kilpailuedun opiskelupaikkaa hakiessa.

        Yritykset kilpailevat, kunnat kilpailevat toisiaan vastaan valtionapuosuuksista ja investoivista yrityksistä ja niin poispäin.

        Ihminen on eläin ja eläinten elämä on jatkuvaa kilpailua resursseista. Se Neuvostoliitto oli ja meni ja toimimattomaksi osoittautui. Ainoa mikä siellä toimi, oli kommunismikulissien takana toimiva länsituotteiden musta pörssi.

        Kilpailuhenkinen maailmankuva sairastuttaa mielen ennemmin tai myöhemmin, ei ihme että suomalaiset ovat niin masentuneita ja ahdistuneita nykyään kun kaikki on pelkkää kilpailua. Kapitalismi riisuu ihmiseltä arvon ja työntää ulos tuotantoeläimiä.

        Herääs, hippipoika, todellisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla aika naiivi jos ei ymmärrä, että ihmisten elämä on jatkuvaa kilpailua resursseista: työpaikoista, hyvistä aviopuolisoista, hyvistä asuinpaikoista jne. Jo nuorilla opiskelupaikan tavoittelu on todella raakaa kilpailua toisia nuoria vastaan, jotka hakevat samaa opiskelupaikkaa. Rikkaat nuoret voivat hankkia preppauskoulutuksia ja hankkia sitä kautta itselleen kilpailuedun opiskelupaikkaa hakiessa.

        Yritykset kilpailevat, kunnat kilpailevat toisiaan vastaan valtionapuosuuksista ja investoivista yrityksistä ja niin poispäin.

        Ihminen on eläin ja eläinten elämä on jatkuvaa kilpailua resursseista. Se Neuvostoliitto oli ja meni ja toimimattomaksi osoittautui. Ainoa mikä siellä toimi, oli kommunismikulissien takana toimiva länsituotteiden musta pörssi.

        "hyvistä aviopuolisoista"

        Montako hyvää aviopuolisoa on riittävä määrä laadukkaaseen elämään? Käykö jonkun entinen vai tuleeko olla korkkaamaton, jollaisesta saa vähemmän syöpää aiheuttavia taudinaiheuttajia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla aika naiivi jos ei ymmärrä, että ihmisten elämä on jatkuvaa kilpailua resursseista: työpaikoista, hyvistä aviopuolisoista, hyvistä asuinpaikoista jne. Jo nuorilla opiskelupaikan tavoittelu on todella raakaa kilpailua toisia nuoria vastaan, jotka hakevat samaa opiskelupaikkaa. Rikkaat nuoret voivat hankkia preppauskoulutuksia ja hankkia sitä kautta itselleen kilpailuedun opiskelupaikkaa hakiessa.

        Yritykset kilpailevat, kunnat kilpailevat toisiaan vastaan valtionapuosuuksista ja investoivista yrityksistä ja niin poispäin.

        Ihminen on eläin ja eläinten elämä on jatkuvaa kilpailua resursseista. Se Neuvostoliitto oli ja meni ja toimimattomaksi osoittautui. Ainoa mikä siellä toimi, oli kommunismikulissien takana toimiva länsituotteiden musta pörssi.

        "Rikkaat nuoret voivat hankkia preppauskoulutuksia ja hankkia sitä kautta itselleen kilpailuedun opiskelupaikkaa hakiessa."

        Näin on, evoluutio etenee, kohti superyksilöitä. Parin sukupolven päästä tilanne on jo se, että kukaan ei pääse mihinkään ilman preppauskurssia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herääs, hippipoika, todellisuuteen.

        Todellisuus on sellainen millaisen siitä tekee itselleen. Jos näkee elämän kilpajuoksuna kehdosta hautaan niin saa juosta koko ajan eikä ole milloinkaan tyytyväinen itseensä, koska aina jollakin menee paremmin omista ponnisteluista huolimatta. Sen sijaan jos jättäytyy kokonaan pois kisasta niin elämä helpottuu huomattavasti.

        Niin, ainahan voi nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei pysy yhteiskunnan kyydissä. Kuinka kannattavaa se on taloudellisesti, onkin sitten toinen asia.

        Sen luonnollisempaa asiaa ei olekaan kuin kilpailu resursseista. Yhteiskunta, joka pyrkii poistamaan kaiken kilpailun, on keinotekoinen ja kaatumaan tuomittu. Kuten Neuvostoliiton esimerkki osoittaa.

        Elämä ei ole kilpailu siitä kuka tienaa eniten, otan osaa jos se on sitä sulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä ei ole kilpailu siitä kuka tienaa eniten, otan osaa jos se on sitä sulle.

        Ei niin, mutta elämä on selviytymistaistelua, ja hyvä tienesti helpottaa selviytymistä.

    • Anonyymi

      Juu , työttömyyskorvaukset pois ja joka kioskille 100,ooo,- koronatukea ilman mitään takaisinmaksuvelvoitetta kuten nyt taitaa olla , toisilla ei näemmä pikkurahasta pulaa kun jo palauttelevat niitä. Että niin tarkasti kohdistetuilla toimilla jahaa jaetaan sinnesuntänne , ja kuka ne maksaa......

      • Anonyymi

        Aloittaja vaan matkii suurta ihannettaan Halla-ahoa, joka on julistanut, että työttömyys- ja sosiaaliturva on yhteiskunnan luksusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja vaan matkii suurta ihannettaan Halla-ahoa, joka on julistanut, että työttömyys- ja sosiaaliturva on yhteiskunnan luksusta.

        Joko Halla-aho on palauttanut sanakirjan tekoa varten saadun tuen. Sanakirja ei koskaan valmistunut.

    • Anonyymi

      Yrittäminen sisältää riskin ja nyt koronapandemian aikaan se realisoituu joillain aloilla. Ja patamustinkin porvari muuttuu kummasti tulipunaiseksi SOSIALISTIKSI, kun on elinkeinottelusossutukia tarjolla. 100 000 euron Business Finland sossutukia ja jopa 700 000 euron Ely-sossutukia. Pitääkö veronmaksajien ja yhteiskunnan sossutukea saavutettua elintasoa ja tuloja??? Nyt kaikille sama yhtäläinen 500€/kk eli 16,70€/päivä minimiperusturva kohtuullisten hyväksyttyjen asumismenojen (vuokra/vastike vesi sähkö) jälkeen. Vajaus toimeentulotukena kun arvo-omaisuus on ensin myyty (kotia ei tarvitse myydä). Nyt kaikki samalle viivalle ei ansioperusteista sossutukemista veronmaksajien laskuun!

    • Anonyymi

      Töitä aina löytyy, palkanmaksajaa ei välttämättä.

      • Anonyymi

        Tämän huomaa somputkin vielä kun taikaseinä kuivuu...

    • Anonyymi

      Pitääkö ideologista työtöntä palkita erinomaisesta valinnasta tai huumehörhöä vain sairaana, johon pitää upottaa rahaa, korvausaineita ja muuta tukea

    • Anonyymi

      On eria asia puhua oikeista työttömistä tai sosiaalisesti työrajoitteisista, joita on jo enemmän.

    • Anonyymi

      Rikolliset suorittavat vankilassa yhdyskuntapalvelua.

      Joku alapalkkaraja olisi tehtävä, jotta töitä riittäisi. Esmerkiksi pelkästään suomalaista käsityötä voisi kannustaa. Villasukkatehdasta et pysty Suomeen perustamaan, siis sellaista käsityönä tehtyä, koska yksin et ehdi tekemään riittävästi sukkia. Ja ei ole/olisi oikein ilmaistyönä teetättää. Suomessa kovat verot, kalliit vuokrat ja ruokakin aika kallista. Lisäksi joku keksi nostaa sähkön hintoja, kun tuli se sähkönsiirto. Australialainen nostaa "tyhjästä"suuret rahat tai linjoille ovat voineet peesata useamman nostamaan rahaa.

    • Anonyymi

      Ideaali työttömille ei makseta mitään.

    • Anonyymi

      Huumeiden käyttö ja tupakointi pitäisi myös kieltää, koska ne aiheuttavat pössyttäjälle/savuttajalle terveydellisiä haittoja ja yhteiskunnalle siksi turhia kuluja.

    • Anonyymi

      70-luvulla asiat olivat vielä kunnossa. Kaikkille riitti työtä ja puolueitakin oli jokaiselle. Nyt puolueita on liikaa ja useat kuten perussuomalaiset ovat turhia. Ne pitääkin kieltää koska vievät valtion kassasta rahaa puoluetuen nimellä.

      • Anonyymi

        PerusSuomaliset saavat puoluetukea yli 300 miljoona. Tällä summalla saataisiin sotaveteraanien asiat kuntoon sekä kaikki vanhukset hoidettua.

      • Anonyymi

        Persuja tarvitaan juuri tässä ajassa "piikiksi lihaan". Tässä ajassa vallalla oleva sokea vihervassu- sdp- rkp:n ääri-idelologinen ajattelu on suorastaan vaarallista. Heidän ideoimansa luonnonsuojelukin on sellaista, että toisella kädellä suojellaan luontoa ja toisella kädellä pilataan sitä.

    • Anonyymi

      Työttömyys OIKEUTTAA nostamaan tukia. Niin sanoo SUOMEN LAKI! Avaajan provoilut saa jättää omaan olemattomaan arvoonsa.

    • Anonyymi

      Tupakointi ja pössyttäminen myös pitäisi kieltää niiden terveydellisten ja muiden haittatekijöiden vuoksi. Saisivat itse maksaa itselleen tahallisesti aiheuttamat sairaudet ja muut vastaavat kulut.

      • Anonyymi

        Noh noh, rauhotus nyt!

      • Anonyymi

        Persuillu pitäisi kieltää vaarallisena sairautena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuillu pitäisi kieltää vaarallisena sairautena.

        Koska persut palauttavat puoluetuen? Jussi varmasti pannut jo palautuksen vireille.

    • Anonyymi

      Eli haluat että työtön kuolee.
      Toivon että sinusta tulee työtön ja sinun.lapsistakin niin opit mitä se tarkoittaa
      maassa missä työtä ei ole.

      • Anonyymi

        Toivottavasti aloittajan lapsista tulee narkkareita...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7746
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5260
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4822
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3497
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1981
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1849
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1707
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1649
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      163
      1489
    Aihe