Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Itsemurhan tehneen sielun kohtalo

Anonyymi

Sanotaan että hän jää tekopaikalle niin kauaksi aikaa kunnes oikea lähtööaika olisi tullut. Onko perää?

52

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koska sielusta ei ole minkäänlaista havaintoa, suoraa tai epäsuoraa, on vastaus ei.

      Sielu on teologien keksintö ja sillä yritetään saada ote kirkkokansan lompakoista. Kun saa ihmiset pelotettua sielun kohtalosta kuoleman jälkeen, on helppo 'myydä' heille pelastusta.

      Vain muutamalla satasella per vuosi parantaa mahdollisuuksiaan. Papistolle on helppo antaa lupauksia kun tietävät ettei kuluttajansuojalaki koske uskonlevittäjiä.

      Moni heistä toteaa itsekin, että 'kyllä se taitaa olla tässä'. Eli, että elämä loppuu kokonaan ruumiin kuolemaan.

      • Anonyymi

        Jo muinaiset viisaat Egyptiläiset ymmärsivät että sielu on olemassa. Joten ei ole teologinen keksintö.
        Mimäkin esim olen elänyt jo Atlantiksella ja sieltä tänne Suomeen on satoja elämiä mm. Egyptissä, Ranskassa ja Venäjällä.
        Venäjän inkarnaation muidtona on luodinreikäsyntymämerkki rinnassani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ole mielisairautta, että uskoo kirjan luettuaan sen koskevan omaa elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ole mielisairautta, että uskoo kirjan luettuaan sen koskevan omaa elämää.

        Onpa joku joskus jopa sellaisella ylpeillyt että kun on vähän vinksahtanut niin elämä ei ole niin tylsää 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa joku joskus jopa sellaisella ylpeillyt että kun on vähän vinksahtanut niin elämä ei ole niin tylsää 😄

        No mulla on niin. Olen omituinen otus. Välillä maniavaihe ja teen kaiken moista,juon ja irtosuhteita riittää. Viime kesänä 8 miehen kanssa vuorokauden aikana😁

      • Ei ole keksintö sielun jumalan suoma henki ihmiselle tällä eläessä, luomisessa ihmisetä tuli elävä sielu.

    • Anonyymi

      Kannattaa ajatella kaikkivaltiaan Luojan näkökulmasta asiaa, jos mahdollista. Jumala näkee ihmisen ennen kaikke iäisyysolentona. Hän on ihmisen tarkoittanut alunperin sellaiseksi. Jos ihminen täysin masentuneena eli lähes tulkoon täyttä ymmärrystä vaille päätyy epätoivoiseen lopulliseen ratkaisuun, niin kyllähän se tietysti Jumalan silmissä on väärä ja pahakin ratkaisu, mutta Hän ei tämän ihmisen sielua silti vihaa, vaan rakastaa ja suree sen puolesta. Jumalan näky sielusta ei pääty siis maalliseen elämään, vaan hänelle sielun elämän jatkuminen kuoleman jälkeenkin on itsestään selvyys. Eli ei hän kosta epäonnistumisesta tai virheistä. Sitähän varten juuri Jumalan poika tuli maailmaan. Varmasti monet itsemurhan tehneet ovat olleet melko hyviä ihmisiä, jotka eivät ole tehneet sitä ennen pahaa kenellekään. Toki itsemurha on tietysti myös pahan tekemistä, koska silla usein sotkee muiden ihmisten, lähimpien, elämää aika pahasti. Valtava suru, itsesyytökset, traumat jne. Monet itsemurhan tekijät ovat kuitenkin niin rikki, että eivät pysty tätä puolta asiasta näkemään. Armosta he ovat kuitenkin osallisia ja saavat tietysti pelastuksen mahdollisuuden. Ehkä he sitten saava erityistehtävän lohduttaa ja esirukoilla niiden puolesta taivaan kirkkaudessa, joille he teollaan surua aiheuttivat ja myös jälkeen jääneet saavat avun ja lohdutuksen.

      Yleensä ihminen selviää pahoistakin paikoista, jos hän huutaa Jeesusta avukseen aina, kun hän apua tarvitsee. Eli ihmiselle itsemurha ratkaisuna on siitä näkökulmasta täysin turha. Tämä tulee esille myös siitä, että yleensä täysin pahatkin ihmiset nurkkaan ajettuna lopulta päätyvät tähän ratkaisuun, kuten Hitler. Eli Jumalan lapset saavat kyllä armon, mutta saisivat myös avun, ettei tällaista ratkaisua tarvitsisi tehdä ollenkaan. Koska sillä aiheuttaa kyllä toki todella pahaa niille kaikista lähimmille. Olkaa Siunattuja!

      • Anonyymi

        Jos luet jotain niin uskotko sen kertovan sinun elämästäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos luet jotain niin uskotko sen kertovan sinun elämästäsi.

        En oikein ymmärtänyt kysymystäsi. Totta on, että aihe on minulle melko vieras. Aina on hyvä asioita kuitenkin pohtia. Se tekee hyvää, usko pois. Ole Siunattu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En oikein ymmärtänyt kysymystäsi. Totta on, että aihe on minulle melko vieras. Aina on hyvä asioita kuitenkin pohtia. Se tekee hyvää, usko pois. Ole Siunattu!

        En minä ole raskaana, uskotko minun synnyttävän jumalan pojan ?

      • Anonyymi

        Tuon luettuani toivon Sinulle kaikkea hyvää,olet oikella tiellä.

    • Anonyymi

      Paavalin mukaan se on itselle pahaa.

      • Anonyymi

        mutta muille hyvää 🤣

    • Anonyymi

      Noin se ihmisen mielikuvitus toimii ja sitten sitä pidetään totuutena.

    • Anonyymi

      Se kuoli syöpään.

    • Itse muhan tenyt ihmin on pimeydessä ja pimeyteen.

      • Anonyymi

        Ei kyllä se vapauttaa, jos ei pää kestä elämää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä se vapauttaa, jos ei pää kestä elämää.

        Päästä ei ole kyse vaan sielusta joka on synnin orja,syntyessään.

      • Anonyymi
        kotiko kirjoitti:

        Päästä ei ole kyse vaan sielusta joka on synnin orja,syntyessään.

        Ei ole olemassa mitään sielua on vain ihmisen aivotoiminnot ja evoluutio.
        Siis minä en missään olosuhteissa tappaisi itseäni, muut joutuisivat minut tappamaan.
        Se kaikki on evoluutiota on poikkeuksia, joiden kuuluukin karsiutua.

        Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apt.4:32
        Ruumis on sielun kuori joka hajoaa maaksi kuoleman jälkeen,sielun voi Jumala hukutta käy selvästi illmi.
        Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Matt10:28
        Evoluutio on ihmisen keksimä asia, sana ei tunne selllaista.
        Sana on toinen joka tekee asioita,
        Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Hepr. 4:12
        Ei voi piiloutua siltä mihinkään.

      • Anonyymi

        Opettele edes kirjoittamaan...

    • Anonyymi

      Sinne minne ruumis, oli se sitten itsemurhan tekijän, haudataan tai tuhkat levitetään, sinne ihmisen sielu päätyy ylösnousemukseen asti.

      • Anonyymi

        Tosin monet/jotkut saavat heti kuoltuaan herätyksen hnekimaailmaan eli heidän sielunsa ei koe kuolemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin monet/jotkut saavat heti kuoltuaan herätyksen hnekimaailmaan eli heidän sielunsa ei koe kuolemaa.

        Ei tietenkään koska sielu eli terrastraalivartalo ei ole sama kuin lihavartalo. Vain typerykset kuvittelevat että terrastraalivartalot nousevat jonnekin ylöspäin mikä tarkoittaa maapallon kyseessä ollen että ne sinkoilevat ympäri ämpäri avaruutta! Totuus on että kun terrastraalivartalo irrottaa lihakasansa se imeytyy valtavan gravitaatioimun vetämänä onton maapallon terrastraalitasoille. Onttous ja terrastraalitasot on luonnonlaki.

        Miten jotkut jaksaa trollailla netissä?

        Vitsi naurattaa hetken, mutta vain hetken.

        Keksisit jotain fiksumpaa tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten jotkut jaksaa trollailla netissä?

        Vitsi naurattaa hetken, mutta vain hetken.

        Keksisit jotain fiksumpaa tekemistä.

        Sanos muuta.

        Miten jotkut jaksavat kirjoittaa samoja löpinöitä vuodesta toiseen?

        Hankkisit sinäkin jonkin kehittävän harrastuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta.

        Miten jotkut jaksavat kirjoittaa samoja löpinöitä vuodesta toiseen?

        Hankkisit sinäkin jonkin kehittävän harrastuksen.

        Pyörän uudelleen keksiminen ei oikein taida toimia, ja näissä jutuissa taitaa olla vähän sama ongelma.

        Nettikeskustelu on ihan hauska harrastus, mutta netissä trollaaminen kertoo jostain ongelmasta, josta trolli kärsii. Pakkomielteinen saman jankkaaminen ei ole tervettä keskustelua.

        jeesus oli jumalan poika oletko kuullut 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jeesus oli jumalan poika oletko kuullut 🤣🤣🤣

        Oli, vai on?

        Aika vähän on jumalalla lapsia.

        Mullakin on enemmän.

        No, vitsi vitsi.

        Urantia kirjassa kerrotaan Jumalalla olevan satoja tuhansia poikia, luojapoikia mitä lie Jeesuskin on vain yksi heistä.

        Kaikkea ihmiset uskoo, ihmisetkin on kaikki Jumalan lapsia, näin sen näkisin.

    • Anonyymi

      Itsemurhakin on vain yksi tapa kuolla. Jokainen meistä kuolee joka tapauksessa, osa tekee hidasta itsemurhaa elämällä epäterveellisesti jne.

      Jotkut uskonnot tuomitsevat itsemurhan tehneet helvettiin, tai muuhun vastaavaan, mikä on aika sadistitsta.

      New Ageen uskovat taas näkevät asian niin, että sielun tehtävä jää itsemurhan tehneellä kesken ja samat haasteet on koettava uudelleen seuraavassa elämässä.

      Jokainen tapaus on yksittäistapaus ja monenlaisia teitä kuljettavana. Entäs jos itsemurhakin on vain yksi kokemus, jonka sielu tarvitsee, ja siitäkin on jokin hyöty.

      Ei ihminen yleensä huvikseen, kun ei ole parempaakaan tekemistä, tapa itseään.

      Tunsin vuosikymmeniä sitten parikymppisen, nuoren naisen, joka hyppäsi parvekkeelta ja kuoli. Koko elämä oli vielä edessä ja vielä kauniskin tyttö. Henkiset ongelmat olivat vain hänelle liikaa. Tuskin häntä kuitenkaan siitä mihinkään tuomittiin, ei siinä olisi mitään järkeä.

      • Anonyymi

        Onton maapallon kesämaahan kaikki pääsevät.

    • Anonyymi

      Voimme jättää itsemurhan tekijän Jeesuksen rakkaisiin käsiin. Hän näkee syyt, jotka johtivat tähän tekoon. Saatana on käsittämättömän ovela, saattamaan tavallisen ihmisen tälläiseen tekoon, ettei näe mitään pelastusta mistään suunnasta.Jeesus on ehdottoman oikeamielinen ja armollinen tuomari särkyneille ihmisille.

      • Anonyymi

        Jeesuksen kerrotaan laskeutuneen maan alle mikä todistaa sekin maapallon ontoksi.

    • Anonyymi

      En usko että jää tekopaikalle. Itsemurhan tehnyt pääsee kyllä valoon, mutta joutuu seuraavassa elämässään samanlaiseen elämäntilanteeseen. Hän saa silloin uuden tilaisuuden kestää vaikeutensa niin ettei tarvitse päätyä itsemurhaan. Joskus sielu päättää jo ennen syntymäänsä kuolla oman käden kautta. Tällöin kyseessä on kohtalo.

      • Anonyymi

        Terrastraalivartalo leijailee yleensä huoneen nurkkaan jossa se aluksi tekee erittäin tarkkoja oikeiksi vahvistettuja havaintoja. Siitä sitten katolle mistä löytyy yleensä kasa kenkiä. Kenkänsä riisuttuaan terrastraalivartalo zingahtaa joko onttoon maapalloon tai jos jerkkua riittää niin suoraan ylöspäin mikä tarkoittaa Pohjantähteä. Sen norrastaaritasoilla ei ole valosta pula joten siellä kyllä lumeneita riittää!

    • Anonyymi

      Välillä mietin itsemurhaa,mut silloin teen jotai repäsevää ja jaksan taas elää

    • Anonyymi

      Kukaan ei tiedä.

    • Anonyymi

      Itsemurha on itsekäs teko.

    • Tuonelaan menee odottamaan viimeistä tuomiota, koska murhaajassa ei ole elämän toivoa, hän on kuolut hengeliseti että ruumiiliseti, sama paikka kuin juudas iskariotillakin.

      • Anonyymi

        On tärkeää ymmärtää, että vain Jumala tietää, kuka on menossa Tuonelaan ja miksi. Jokaisen ihmisen tilanne on ainutlaatuinen, ja vain Jumala tietää sydämen tilan ja motiivit. Siksi on tärkeää olla tuomitsematta toista ihmistä, varsinkaan tuomitsematta heidän lopullista kohtaloaan.

        Raamatussa kehotetaan meitä olemaan armollisia ja lempeitä toisia kohtaan, kuten Jeesus opetti meille. Emme saa unohtaa, että jokainen ihminen on Jumalan luoma ja että Jumala rakastaa meitä kaikkia. Uskovan tehtävä on olla rukoileva ja myötätuntoinen, ei tuomitseva tai negatiivinen.

        Itsemurha on traaginen tapahtuma, ja meidän tulisi pyrkiä auttamaan ihmisiä, joilla on itsetuhoisia ajatuksia ja tarvitsevat apua. Sen sijaan, että tuomitsemme heidät, meidän tulisi rukoilla heidän puolestaan ja tarjota tukea ja rohkaisua heidän elämässään.

        Pahansuomuus, murha, juopumus, ylönsyömyys ja muut senkaltaiset, joista minä teille edellä sanon, niinkuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän. Gal. 5:21. Näin Raamattu ilmaisee ei ole mun sanomiseni.

      • Anonyymi
        kotipaju2 kirjoitti:

        No voi hitsi sentään, kiitos kun muistutit! Olin juuri suunnittelemassa pahansuomuista murhaa juopuneena ylönsyömisen jälkeen, mutta nyt kun tiedän että en silloin perisi Jumalan valtakuntaa, niin täytyy vissiin keksiä uusi harrastus. Ehkä alan keräilemään postimerkkejä tai neulomaan villasukkia!

        Hyvä sekin minä neuloin pienen peiton jaloille kun ota päivä unet tässä ijässä on hyödylistä jo jaksaa paremmin syventyä sanan lukemiseen koska sitä tarvitsee tänä aikana.

    • Anonyymi

      Hidasta itsemurhaa viinalla, huumeilla, tai jopa ruoalla tekeviä on paljon.

      Jos juoppo ottaa "vahingossa", sen viimeisen huikan, jolloin maksa sanoo poks, niin minne joutunee? Tai huumeveikko viimeisen piikin. Ainakin läheisten elämästä ovat tehneet helvettiä jo pitkään. Vieläkö jäävät kummittelemaan lähistölle? Läheisten mielissä ovat traumaattisina muistoina.

    • Anonyymi

      No, ehkä ei ole noin yksinkertaista. Kohtalot varmasti eroavat niin kuin muillakin ihmisillä, jotka täältä joskus lähtevät. Moni itsemurhan tehnyt on varmasti pelastunut ja päässyt hyvään paikkaan. He eivät ole kyenneet ajattelemaan selkeästi, mutta silti ovat uskoneet Kristukseen ja pyytäneet armoa. Toki he ovat joutuneet käsittelemään sitä, että ovat tehneet pahasti näin toimiessaan. Esimerkiksi omaiset kärsivät valtavasti tästä. Vaikka ihminen ei olisi koskaan ennen tehnyt kenellekään pahaa, niin itsemurhallaan hän sitten niin tekee aiheuttamalla lähimmilleen valtavaa kärsimystä. Eli hän joutuu tämän käsittelemään.

      Toki muitakin kohtaloita varmasti. Tekeehän pahat ihmisetkin joskus itsemurhia ja heidän paikkansa on varmasti sitten jossain muualla.

      Voi hyvin!

      • Anonyymi

        Itsemurhan tehnyt henkilö ei yleensä saa fyysistä kehoa välittömästi, vaan joutuu kärsimään niin sanottuna aaveenna hyvin pitkään aikaan. Hänen kärsimyksensä on hyvin suurta. Sillä hänellä on edelleen samat halut, jotka hänellä oli eläessään, mutta hänellä ei ole kehoa, jolla hän voisi toteuttaa ne.

        Joka päivä vaihdamme vaatteet: otamme likaiset vaatteet pois ja puemme puhtaat päälle. Kun vaatteet kuluvat loppuun, emme pue niitä uudelleen. Aineellisessa maailmassa jiva vaihtaa kehoja aivan kuten keho vaihtaa vaatteita.

        Kun ruumis vanhenee tai tuhoutuu sairauden vuoksi, sielu jättää sen ja hankkii uuden. Yksi kerrallaan se vaihtaa kehoa syntymän ja kuoleman aaltojen myötä. Jiva ei koskaan häviä ruumiin kuoleman myötä. Se on ikuinen, tuhoutumaton, aktiivinen ja tietoisuuden täyttämä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17888103/idan-viisauden-jalokivi
        Bhagavad-gita on kuitenkin enemmän kuin tietosanakirja. Vilpitön ja ajattelevainen lukija pystyy jäljittämään tämän kirjan sivuilta sielun nousupolun. Jo ensimmäisistä luvuista lähtien tämä ikivanha kirjoitus paljastaa, että sielu (atma) on täysin erilainen kuin aineen maailma. Gita selittää, että vain harhainen samaistuminen ruumiiseen syöksyttää kuolemattoman tietoisuuden kipinän, sielun, tietämättömyyden kuiluun.

    • Anonyymi

      Itselläni muodostunut seuraava käsitys. Itsemurha on elovuution ja maailmankaikkeuden sääntöjen vastainen tapa lähteä. Sielu on teon jälkeen vielä aika alussa oppimatkallaan... Jokainen joka on tehnyt itsemurhan katuu tekoa rajan takana, ja maksaisi mitä tahansa päästäkseen takaisin siihen elämään, jossa oli ennen tekoa. Mieti: Jokainen on katunut tekoaan, joten tuskin enään kenellekkään käy niin, että olisi se maailman ensimmäinen, joka ei katuisi.

      • Anonyymi

        Niin, ihminen ajattelee, että kuoleman jälkeen hän on helpottunut, koska hän menee olemattomuuteen, mutta asia ei ole niin.

        Niin, luulette, että kuoleman jälkeen olette helpottuneita, koska menette olemattomuuteen, mutta näin ei ole.

        Itsemurhan tehnyt henkilö ei saa uutta fyysistä kehoa niin kauan kuin hänen olisi pitänyt elää tässä elämässä. Toisin sanoen niin kauan kuin hänellä olisi vielä elämää jäljellä tietyssä elämässä. Hän kärsii ilman fyysistä kehoa, koska hänellä on edelleen erilaisia haluja, esimerkiksi halu syödä ja juoda ja niin edelleen, mutta hänellä ei ole kehoa, jolla hän voisi täyttää nämä halut ja niin edelleen.

        Itsemurhaajan ei tarvitse odottaa rangaistusta, sillä hän rankaisee itseään tuhoamalla Jumalan antaman kehonsa. Tämä on kuin ihminen, joka poltti oman talonsa ja on nyt tuomittu vaeltelemaan kellareissa. Elämä ilman fyysistä kehoa mutta ilman henkistä kypsyyttä on eräänlaista helvetillistä olemassaoloa, koska hänellä on edelleen monia aineellisia haluja, eikä hän voi täyttää niitä. Tämä tuottaa hänelle mittaamattomia kärsimyksiä, jotka eivät käytännössä eroa helvetin kärsimyksistä. Ainoastaan tähän helvettiin ihminen tuomitsee itsensä ja luulee, että itsemurha on ulospääsykeino. Tosiasiassa se on sisäänkäynti pahempaan todellisuuteen kuin se, josta ihminen yritti paeta itsemurhalla.

    • Ilman syntien anteeksi saamista on kuolema olin paikka tuolessa odotta viimeitä tuomiota.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe