Yksi raamatun lause pitää aina paikkansa: Köyhät teillä on aina keskuudessanne. Kuuluuko ortodoksisen kirkon tai yleensä minkään kristillisen yhteisön tehdä lähestystyötä köyhässä ja sivistymättömässä Afrikassa? Kuuluuko kirkon järjestön auttaa heikossa asemassa olevia, kun autettavia löytyy paljon omasta kotimaasta? Monet afrikkalaiset tiedemiehet ja tutkijat ovat yksiselitteisesti todenneet, ettei Afrikan maille tule antaa kehitysapua ja levittää sellaisia oppeja, jotka sinne eivät luonnostaan kuulu. Ne vääristävät kaikkea tervettä elämää ja kehitystä. Rahallinen apu houkuttelee jatkuvalle väärinkäytöksien tielle. Siksi kannatan Pentti Linkolan ajatuksen kulkua, jossa Afrikan maat saavat itse päättää asioistaan ja elämästään. Siinä mielessä sodat, nälänhädät, kulkutaudit ja kurjuus ovat aivan normaaleja elämän reaaliteetteja. Sivilisaation kannalta on hyvä, että kuivat oksat karisevat.
Filantropia: Aika puhua
Anonyymi
1140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Haluaisin auttaa, mutta miten?
Se mitä voisin auttaa on kuin pisara meressä.
Jos laitan 10-20 euroa jollekin tilille, niin auttaako se paljon?
Rukoilen kyllä monen maan puolesta.