Henkilö kysyy allekirjoitusta perinnöstä kieltäytymiseen

Anonyymi

Henkilöt x ja y ovat tehneet yhteisen testamentin joka on viimeinen tahto.

He ovat testamentanneet tilan ja puolet heidän varallisuudestaan minulle.

Testamentissa luki että kun kumpikin on kuollut nii omaisuus jaetaan edellisen mukaan (luulen että on tarkoitettu että elossa oleva saa asua ja käyttää tilaa )

Henkilö x on kuollut jo vuosia sitten kuoleman jälkeen tila on myyty ja allekirjoitin silloin lapun jossa en moiti testamenttia ja henkilö y kysyy nyt allekirjoitusta jossa kieltäydyn ottamastasta vastaan minkäänlaista perintöä.

Minulla on mielestäni oikeus olla allekirjoittamatta koska se poistaisi minut kokonaan testamentista. En tietenkään moittinut testamenttia koska luki selvästi että kun kummastikin on aina jättänyt. Nyt koittavat kääntää niin että minulle ei jäisi mitään ? Ja hän ei voi tehdä uutta testamenttia yksin koska heillä oli jo täydellinen testamentti kuolleen kanssa . Ajatuksia? En lakimiestä vielä tarvitse mutta mikä taho olisi jolta kysyä neuvoja

17

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä, olette ihan oikeassa allekirjoituksesta, että siitä perinnön menettämisestä, koska kieltäytyminen on juurikin se, ettei ota vastaan minkäänlaista perintöä.

      Mielenkiintoisin kohta on tuo, että allekirkoititte lapun jossa suostutte oleen moittimatta testamenttia ja tila myydä pätkästiin teiltä alta pois eli ette ole testamentin mukaan mitään tilaa enään perimässä koska sitä ei ole enään, joten tuolta osin testamentti on rauennut,

      Kysymys, onko tila myyty ENNEN toisen puolison kuolemaa vaiko kuolemisen jälkeen, koska sillä on sillain merkitystä, koska laki kieltää leskeä omaisuuden hävittämisestä/arvon vähenemisestä, " 3 §

      Jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä.

      Ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun perunkirjoitus eloonjääneen puolison jälkeen toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä." ja perintökaari 12lku " 9 §

      Jos käyttöoikeuden haltija hoitamalla huonosti omaisuutta tai muulla epäoikeutetulla menettelyllä ilmeisesti vaarantaa omistajan etua, voi oikeus hakemuksesta velvoittaa hänet asettamaan omaisuudesta vakuuden tai päättää, että se on annettava oikeuden määräämän uskotun miehen hallittavaksi.

      Vahingosta, jonka käyttöoikeuden haltija on tahallansa tai huolimattomuudesta aiheuttanut omistajalle, on suoritettava korvaus, kun käyttöoikeus lakkaa tai omaisuus annetaan uskotun miehen hallittavaksi. Jos huolimattomuus kuitenkin on ollut lievä, älköön korvausta määrättäkö suoritettavaksi.",

      Tässä on se, että leski saa käyttöoikeuden asuntoon (tässä tapauksessa tila) ja omistus on testamentissa määrätty, koska testamentti astuu voimaan toisen kuollessa ja testamentilla saanut julistakoon saamisensa laissa määrätyllä tavalla (perintökaari).

      Mitähän neuvoja tarvit?

      • Anonyymi

        Hei. Tila on myyty monta vuotta toisen kuoleman jälkeen. Leski jäi siis asumaan siihen ja hoitamaa paikkaa joka minulle sopi hyvin

        Kiitos tästä. Avasi asiaa paljon

      • Anonyymi

        Avaaja on testamentin toissijainen saaja. Leski on saanut myydä omaisuuttaan vapaasti, vaikka hän onkin saanut sen (omistukseensa) puolisoltaan testamentin nojalla. Tilan myynti ei ole omaisuuden "hävittämistä". Siltä osin testamentti on rauennut.

        Juridisesti asia olisi ihan toinen, jos leski olisi saanut testamentissa vain käyttöoikeuden tilaan, jolloin avaaja olisi saanut sen omistusoikeuden. Silloin tietenkään tilaa ei olisi voitu myydä ilman omistajan suostumusta.

        Avaajan ei tietenkään pidä allekirjoittaa mitään perinnöstään luopumista. Hän saa ensiksi kuolleen puolison omaisuudesta puolet, kun leski aikanaan kuolee (jos omaisuutta on silloin jäljellä).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huoooh, tää eo voi olla totta, luetaan kovasti ja vastataan ja siltikään EI YMMÄRRETÄ lukemaansa, voe vaddu sanon minä.

        Lue nyt oikein tarkkaan ja Lawetotder suomentaa jos et vieläkään ymmärrä.
        "Henkilöt x ja y ovat tehneet yhteisen testamentin joka on viimeinen tahto.

        He ovat testamentanneet=====>>>> tilan<<<<<<==== (ELI KOKO TILAN, EIKÄ VAIN PUOLTA) ja puolet heidän varallisuudestaan minulle (VAROISTAAN koska tila mainitaan erikseen, tällöin tilaa ei lasketa varallisuudeksi ja tila on testamentattu erikseen ja kokonaan) .

        Testamentissa luki että kun kumpikin on kuollut niin omaisuus jaetaan edellisen mukaan (SITTEN KUN KUMPIKIN ON KUOLLUT; voidaan jako, SIIS JAKO suorittaa)".

        Nyt päsmäät jotain avio-oikeudesta, mutta kun se avio-oikeus päättyy ja testamentti määrää ja kyse on YHTEINEN testamentti ja tahto, niin tällöin ei avio-oikeudella ole merkitystä.

        Eli testamentilla on nimellisesti omaisuus (tila) siirtynyt edunsaajalle, mutta testamentti jättänyt hallinnan eli käyttöoikeuden eloonjääneelle.

        kantsii miettii, ett ku en ymmärrä lukemaani, nii vastaisko ollenkaa (pikku vihje eräille).

        Höpöö Lawelta: "Nyt päsmäät jotain avio-oikeudesta, mutta kun se avio-oikeus päättyy ja testamentti määrää ja kyse on YHTEINEN testamentti ja tahto, niin tällöin ei avio-oikeudella ole merkitystä."

        ihan sekoja LAwelta, älytön trolli

        LO sekoilee taas. En ole kirjoittanut avio-oikeudesta mitään. Tila on myyty ja testamentti on siltä osin rauennut.

        Jäljellä on voimassa enää testamenttimääräys: puolet varoista avaajalle sen jälkeen, kun leskikin on kuollut. Tähän avaajalla on oikeus testamentinsaajana.

        Yhteistä testamentti ei ole olemassakaan, vaan kyse on keskinäisestä testamentista puolisoiden kesken, mikä tarkoittaa tosiasiassa KAHTA testamenttia, jotka ovat yhdessä ja samassa asiakirjassa. Niitä käsitellään juridisesti erillisinä.

        Ensiksi kuollene osalta testamentti on toimenpantu. Leski on saanut sen mukaisesti omaisuuden itselleen. Hän ei voi tehdä testamenttia siitä osasta omaisuutta, jonka on saanut puolisonsa testamnetin nojalla. Oman testamenttinsa hän voi kumota ja tehdä uudenkin henkilökohtaisen testamentin, jos sitä haluaa.

        Ei nyt kiristyksen pittu.

        JOS ET YMMÄRÄ LUKEMAASI, PYSY POISSA.

        Vielä kerran.

        YHTEINEN testamentti jossa ON MÄÄRÄYS, ETTÄ TILAN PERII JOKU MUU kuin eloon jäänyt puoliso ja puolet muusta varallisuudesta MUU KUIN eloon jäänyt.

        Kyse ei OLE KESKINÄISESTÄ testamentista tyyliin, "kun jompi kumpi meistä kuolee, saa eloon jäänyt haltuunsa ja omistukseensa omaisuuden siihen asti kun hän kuolee, sen jälkeen saa puolet varallisuudesta ja tilan henkilö TÖTTERSTRÖM".

        YMMÄRSITKÖ????

        Vaan testamentti on ollut tyyliä. "viimeinen tahtomme on, että kun jompi kumpi allekirjoittaneista kuolee, saa tilan ja puolet varallisuudesta henkilö Untamo Uikku, kuitenkin niin, että omaisuus voidaan jakaa vasta kun molemmat ovat kuolleet".

        "Testamentti, keskinäinen (puolisoiden yhteinen)
        Tietoa asiakirjasta

        Keskinäisellä testamentilla kaksi henkilöä, ====>>>>tyypillisesti puolisot, testamenttaavat omaisuutensa toisilleen<<<<<====. Ensin kuolleen omaisuus menee siis ensimmäisessä vaiheessa eloon jääneelle, joko kokonaan tai osittain. =====>>>>Mahdollisilla toissijaisilla määräyksillä määrätään, mitä omaisuudelle tapahtuu, kun molemmat ovat kuolleet<<<<====.

        Eli ei noin.

        VAAN ON TESTAMENTATTU Tila ja puolet varallisuudesta Untamo uikulle ja varmistettu lesken asuminen niin, että omaisuuden saa jakaa vasta kun eloon jäänyt kuolee, kysymys vaan että keiden kanssa jaettavaksi.

        Ymmärsitkö, eli se Umtamo Uikku on testamentin pääedunsaaja ohi lesken eli siis LESKELLE EI OLE TESTAMENTATTU MITÄÄN vaan hänelle on jäänyt puolet varallisuudesta omistukseen, tila ja toinen puoli varallisuudesta HALLINTAAN NIIN KAUAKSI AIKAA KUN HÄN KUOLEE-

        Onko oikeastikkin noin vaikea joidenkin käsittää maailman yksinkertaisin asia???

        En enään ihmettele testamenttiriitoja jos kerran aasitta-ajajat ei käsitä selkeää tekstiä, mutten ihmettele, että niin on, koska hehän sillä tienaa.

        Selkeät asiat sekaisiksi ja sekaiset asiat sekaisemmiksi on mottomme mainostaa aa yhtiö ketku ja kettu.

        Lisään osoitteen lainattuun https://sopimustieto.fi/sopimukset/mO7gBO-testamentti_keskinainen_puolisoiden_yhteinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöö Lawelta: "Nyt päsmäät jotain avio-oikeudesta, mutta kun se avio-oikeus päättyy ja testamentti määrää ja kyse on YHTEINEN testamentti ja tahto, niin tällöin ei avio-oikeudella ole merkitystä."

        ihan sekoja LAwelta, älytön trolli

        Voitko esittää toisin ja miksi ei olisi noin arvon trolli kun kerran ei ollut yhtään mitään sanottavaa kirjoittaenkaan edes?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt kiristyksen pittu.

        JOS ET YMMÄRÄ LUKEMAASI, PYSY POISSA.

        Vielä kerran.

        YHTEINEN testamentti jossa ON MÄÄRÄYS, ETTÄ TILAN PERII JOKU MUU kuin eloon jäänyt puoliso ja puolet muusta varallisuudesta MUU KUIN eloon jäänyt.

        Kyse ei OLE KESKINÄISESTÄ testamentista tyyliin, "kun jompi kumpi meistä kuolee, saa eloon jäänyt haltuunsa ja omistukseensa omaisuuden siihen asti kun hän kuolee, sen jälkeen saa puolet varallisuudesta ja tilan henkilö TÖTTERSTRÖM".

        YMMÄRSITKÖ????

        Vaan testamentti on ollut tyyliä. "viimeinen tahtomme on, että kun jompi kumpi allekirjoittaneista kuolee, saa tilan ja puolet varallisuudesta henkilö Untamo Uikku, kuitenkin niin, että omaisuus voidaan jakaa vasta kun molemmat ovat kuolleet".

        "Testamentti, keskinäinen (puolisoiden yhteinen)
        Tietoa asiakirjasta

        Keskinäisellä testamentilla kaksi henkilöä, ====>>>>tyypillisesti puolisot, testamenttaavat omaisuutensa toisilleen<<<<<====. Ensin kuolleen omaisuus menee siis ensimmäisessä vaiheessa eloon jääneelle, joko kokonaan tai osittain. =====>>>>Mahdollisilla toissijaisilla määräyksillä määrätään, mitä omaisuudelle tapahtuu, kun molemmat ovat kuolleet<<<<====.

        Eli ei noin.

        VAAN ON TESTAMENTATTU Tila ja puolet varallisuudesta Untamo uikulle ja varmistettu lesken asuminen niin, että omaisuuden saa jakaa vasta kun eloon jäänyt kuolee, kysymys vaan että keiden kanssa jaettavaksi.

        Ymmärsitkö, eli se Umtamo Uikku on testamentin pääedunsaaja ohi lesken eli siis LESKELLE EI OLE TESTAMENTATTU MITÄÄN vaan hänelle on jäänyt puolet varallisuudesta omistukseen, tila ja toinen puoli varallisuudesta HALLINTAAN NIIN KAUAKSI AIKAA KUN HÄN KUOLEE-

        Onko oikeastikkin noin vaikea joidenkin käsittää maailman yksinkertaisin asia???

        En enään ihmettele testamenttiriitoja jos kerran aasitta-ajajat ei käsitä selkeää tekstiä, mutten ihmettele, että niin on, koska hehän sillä tienaa.

        Selkeät asiat sekaisiksi ja sekaiset asiat sekaisemmiksi on mottomme mainostaa aa yhtiö ketku ja kettu.

        Nämä ovat ihan omia kuvitelmiasi. Kysymys on nimenomaan keksinäisestä tetsmentista, jossa on määräys, että kun molemmat ovat kuolleet, niin jäämistö menee toissijaiselle saajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko esittää toisin ja miksi ei olisi noin arvon trolli kun kerran ei ollut yhtään mitään sanottavaa kirjoittaenkaan edes?

        turhaa selittää Lawetille, haistattelee kuitenkin jolla koittaa saada uskottavuutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat ihan omia kuvitelmiasi. Kysymys on nimenomaan keksinäisestä tetsmentista, jossa on määräys, että kun molemmat ovat kuolleet, niin jäämistö menee toissijaiselle saajalle.

        Ai niinkö ja millä perusteella minun kuvitelmaani, jos kerran aloituksessa on niin??

        Tässä koko aloitus, lue HYVIN huolella, eli testamentti EI OLE keskinäinen VAAN YHDESSÄ laadittu ja TESTAMENTANNEET TILAN JA PUOLET VARALLISUUDESTA ALOITTAJALLE ja ne vasta jaetaan (vanhojen virhe, kun pitäisi olla LUOVUTETAAN) edunsaajalle kun eloon jäänytkin kuolee ja nyt eloon jäänyt yrittää saada ns. mitätöityä testamentin kautta rantain.

        "Henkilöt x ja y ovat tehneet yhteisen testamentin joka on viimeinen tahto.

        ====>>>>He ovat testamentanneet tilan ja puolet heidän varallisuudestaan minulle<<<<====.

        =====>>>Testamentissa luki että kun kumpikin on kuollut nii omaisuus jaetaan edellisen mukaan (luulen että on tarkoitettu että elossa oleva saa asua ja käyttää tilaa )<<<<<====

        Henkilö x on kuollut jo vuosia sitten, ====>>>kuoleman jälkeen tila on myyty (tässä syy miksi saada tuo aloittaja oleen hyväksymättä perintöä/tavallaan mitätöi testamentin) ja allekirjoitin silloin lapun jossa en moiti testamenttia ja henkilö y kysyy nyt allekirjoitusta jossa kieltäydyn ottamastasta vastaan minkäänlaista perintöä.

        Minulla on mielestäni oikeus olla allekirjoittamatta koska se poistaisi minut kokonaan testamentista. En tietenkään moittinut testamenttia koska luki selvästi että kun kummastikin on aina jättänyt. Nyt koittavat kääntää niin että minulle ei jäisi mitään ? Ja hän ei voi tehdä uutta testamenttia yksin koska heillä oli jo täydellinen testamentti kuolleen kanssa . Ajatuksia? En lakimiestä vielä tarvitse mutta mikä taho olisi jolta kysyä neuvoja".

        Ymmärsittekö ja jos ette, niin miksi yksinkertaisen asian ymmärtäminen voi olla noinkin mahdotonta??

        Aloituksesa lukee juuri niin kuin kerroin. On tehty keskinäinen testamentti. Se tosin ei ole välttämättä puolisoiden tekemä, koska se tieto avauksesta puuttuu.

        Viimeiseen hengenvetoon asti muka oikeassa ja sitähän ei tunnusteta, että väärässä ja viimeiseen hengenvetoon asti niin lukemansa ymmärtämätön kun olen.

        Missä lukee keskinäinen testamentti ja joka määrää että aviopuoliso saa KAIKEN omaisuuden??

        "se tosin ei ole välttämättä puolisoiden tekemä, koska se tieto avauksesta puuttuu".

        Täääh??

        Mikäs tieto tämä sitten on? "Henkilöt x ja y ovat tehneet yhteisen testamentin joka on viimeinen tahto. He ovat testamentanneet tilan ja puolet heidän varallisuudestaan minulle".

        Eli Lawetorderpa nyt vääntää ratakiskosta.

        Vaikka aloituksessa lukee yhteisen, se EI TARKOITA KESKINÄISTÄ SANAMUOTONSA PERUSTEELLA, vaan YHDESSÄ LAADITTUA jolla ovat yhdessä määränneet yli 50, lähemmäs 75% omaisuutensa arvosta JOLLEKKIN MUULLE, eikä TOISILLEEN jolla määrätään keskinäisessä testamentissa.
        Keskinäisessä testamentissa olennaista ja määräävin tekijä on se, että koko omaisuus taikka 80% siitä määrätään AINOASTAAN aviopuolisolle ja näinhän ei ole.

        Vaan omaisuus määrätään YHDESSÄ JOLLEKKIN MUULLE ja joka ilmenee sanoilla, " He ovat testamentanneet tilan ja puolet heidän varallisuudestaan" (esim. tilillä rahaa sata euroa ja romuttunutta maataloustarpeistoa 2000€ edestä ja tilan arvo rakennuksineen 100 000€), niin tällöin se ei ole keskinäinen testamentti, vaan yhdessä laadittu se tarve huomioiden, että sama kumpi kuolee ennemmin, niin toteutuu heidän viimeinen tahto.

        Kun toinemkin kuolee 'jaetaan' omaisuus, niin kenen kanssa, testamentti ei tätä kerro, eikä myöskään sitä, onko yhteisiä lapsia taikka aiemmista liitoista taikka muille testamentattua-

        Keskinäisyystestamentiksi olettamuksen upottaa se, että he ovat yhdessä määränneet ensisijaisesti omaisuutensa muille meneväksi ja toissijaisesti että se saadaan KOKONAAN hallintaan vasta kun toinenkin kuolee.

        Eli testamenttii on laadittu yhdessä (sanamuodot kertoo sen) ja määrätty omaisuus muulle kuin aviopuolisolle ja toissijamääräys on että omaisuus saadaan hallintaan vasta sitten kun toinenkin kuolee.

        Puute siitä onko muita perijöitä, testamentilla saajia ja varallisuuden määrä uupuu.

        Tärkein tässä on se ensisijaismääräys, että kun toinen kuolee, sama kumpi, niin omaisuuden saa se ja se, eli keskinäisessä testamentissa on olennaista ensisijaismääräyksenä, "kun toinen kuolee, saa eloon jäänyt puoliso se ja se omaisuuden" ja vasta toissijaismääräyksenä saa joku muu, mutta tässä testamentissa ensisijamääräys määrää omaisuuden muulle ja jättää puolisolle elämiseen vain varoista puolet.

        Ymmärrän hyvin, että jakamismääräys hämmentää tyhmimmät luuleen kyseessä olevan keskinäinen testamentti.

        Lisään tämän lakimääräyksen joka melkein kaikilta lakia väärin tulkinneilta usein, ehkä tahallisesti unohtuu.

        "11 luku
        Testamentin tulkinnasta
        1 §

        Testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi on tämän luvun säännöksiä noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan.

        Jos testamentti on kirjoitusvirheen tai erheellisen sanonnan vuoksi saanut toisenlaisen sisällön kuin mitä testamentin tekijä on tarkoittanut, pantakoon testamentti kuitenkin täytäntöön, mikäli oikea tarkoitus saadaan selville."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        turhaa selittää Lawetille, haistattelee kuitenkin jolla koittaa saada uskottavuutta

        Tämä on otettu huomioon, kuten se, että copypastaa(KOPIOI) pelkkää pask... asiaan mitenkään liittymättä, nuolia sinnetännejatatakaisin....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on otettu huomioon, kuten se, että copypastaa(KOPIOI) pelkkää pask... asiaan mitenkään liittymättä, nuolia sinnetännejatatakaisin....

        Ja teidän kommenttinne liittyi miten aloitukseen?

        Kuuromykälle, idiootille, lukihäiriöiselle, lukemansa ymmärtämättömälle taikka täydellisille idiooteille tulee opastaa selkeästi viittomalla taikka tähdentää merkein, jotta edes vähänkään opastus auttaisi, mutta ajattelultaan täysin kyvyttömille netkään ei auta, kuten olemme huomanneet.

        Hellanlettas sentään kun ottaakin pikkuista niin päähän, niin päähän, että pitää vieläkin kiukutella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe