Mielestäni on väärin, että selvästi alaikäisiä lapsia liitetään Suomessa uskontokuntiin, lähinnä evankelisluterilaiseen. Laissa tulisi säätää ikäraja, jonka saavutettuaan ihminen itse saa tehdä tämän päätöksen.
Miksi pienet lapset liitetään Suomessa kasteessa evankelisluterilaiseen uskontokuntaan, vaikka he itse eivät kykene arvioimaan suhdettaan erilaisiin uskontoihin?
Toki, toki, seremonia itsessään on tietysti kaunis, mutta sillä on selvä uskonnollinen funktio, joka liittää kastetun kirkon jäseneksi. Kasteella ei ole mitään tekemistä nimen annon kanssa. Lapselle voi järjestää uskonnottoman seremonian nimen virallistamisen yhteydessä, jolloin lapsi itse saa päättää myöhemmällä iällä liittyykö hän johonkin uskontokuntaan vaiko ei.
Totta kai kastaminen hyödyttää evankelisluterilaista kirkkoa, koska jokaiselta jäseneltä peritään kirkollisveroa. Lisäksi kirkko voi paukutella henkseleitään sillä, että vähän yli 80% suomalaisista kuuluu kirkkoon. Nyt on tärkeää muistaa, että tämä luku ei kerro sitä kuinka moni kirkkoon kuuluvasta tosiasiassa jakaa kirkon virallisen uskonkäsityksen ja on aktiivinen seurakuntalainen.
Tämä traditio mahdollistaa myös sen, että kouluissa annettu uskonnonopetus on lähinnä kristinuskoa käsittelevää, eikä yleisluontoisesti uskonnon olemusta käsittelevää. Tätä kautta voidaan puhua myös kristillisestä yhteiskunnasta, vaikka käytännön elämässä se kristillisyys ei näkyisikään. Toisin sanoen, tätä kautta evankelisluterilaisella kirkolla on ainakin näennäisesti valtaa Suomessa.
Päätös jonkin uskonnon omaksumisesta kuuluu ihmiselle itselleen, eikä siitä saa päättää kukaan muu.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Eikö ne ala haisemaan jos ne jättää kastamatta?
Kyllä kuule lapsi voi vanhempana erota kirkosta jos siltä tuntuu. Ei kasteella olekkaan mitään tekemistä nimen annon kanssa. Siitä on vaan tullu semmonen tapa että annetaan nimi samalla. Tosta sun tekstistä saa sen käsityksen että jos ihminen kuolee ennen kastetta niin ei pääse taivaaseen.
Monelle ihmiselle asia on niin etäinen, että kirkosta ei tule erottua, vaikka ei jakaisikaan sen käsityksiä. Asialla ei välttämättä ole monelle käytännöllistä merkitystä. Sama se, vaikka kuuluisikin kirkkoon. Kysymys ei ole siitä, että voiko erota, vaan saako ihmisen liittää ideologiseen instituutioon, vaikka ihminen itse on kykenemätön liittämishetkellä tekemään tätä päätöstä.
Mikä kiire sillä evankelisluterilaiseen kirkkoon liittämisellä on? Yhtä hyvin asian voi kääntää niin päin, että myöhemmällä iällä ihminen itse voi päättää liittymisestä evankelisluterilaiseen kirkkoon.
"Tosta sun tekstistä saa sen käsityksen että jos ihminen kuolee ennen kastetta niin ei pääse taivaaseen."
Mielenkiintoinen tulkinta. Tätä en ole hakenut takaa. En usko, että kasteesta on kiinni se onko kristitty vaiko ei. Kasteesta on kiinni se, kuuluuko evankelisluterilaiseen kirkkoon vaiko ei. =)
>>Mielestäni on väärin, että selvästi alaikäisiä lapsia liitetään Suomessa uskontokuntiin
Käsityksesi kasteesta on kovin maallinen ja byrokratiapainotteinen. Kaste ei ole nimenantotilaisuus. Kasteessa lapsi liitetään uskovien seurakuntaan ( seurakunta -sanan oikea merkitys on uskovien joukko, ei paikallinen ev.lut. seurakunta ). Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn, ei jäsenten keräämiseen.
Esim. Ruotsissa liitytään kirkkoon täyttämällä kaavake, kastaminen ei siellä tee automaattisesti kirkon jäseneksi. Siksi siellä on paljon luterilaisen kasteen saaneita, jotka eivät ole kirkon jäseniä, ja paljon kirkon jäseniä, joita ei ole kastettu.
Kirkko on rahanahne ja haluaa jäseniä, maksajia, jotta se voisi pyörittää massiivista koneistoaan, mutta itse kasteen olemuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Lutherin mukaan kasteen olemus pysyy oikeana, vaikka sen suorittaisi julkijumalaton pappi -tai jumalaton kirkko- koska kaste itsessään sisältää Jumalan voiman, joka ei riipu olosuhteista.
Kaikkivaltias Jumala ei tarvitsisi kastetta! Kaikkivaltiaalle olisi yhdentekevää, kastellaanko lasta vedellä tai ei!
Mitä pakanat pauhaavat, ja kansat turhia ajattelevat? (VT:sta). Jumala sitoutuu erinäisiin asioihin. Hän on kaikkivaltias, mutta kaikkivaltius ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Hän toimii kuten haluaa.
Miksi vaivautua vastaamaan ensinkään, jos puhuu asian vierestä?
Tätä asiaa, lapsikastetta, on satoja vuosia puitu myös kristikunnan sisällä. Toisten mielestä lasta ei saa kastaa, koska päätös liittymisestä yhteisöön on oltava vapaaehtoinen.
Lapsikasteen perusteluina voi pitää juutalaisuuden pohjalta noussutta ajatusta siitä, että lapsi on osa perheyhteisöä, ei itsellinen toimija. Eli Mooseksen lain mukaan poikalapset piti ympärileikata kahdeksantena päivänä. Ei siinä lapsen mielipidettäkysytty, vaan vanhempien.
Mietin tässä sitäkin, että miten tuota sinun ajatuksenkulkua voisi soveltaa muihinkin asioihin, kuten aborttiin. Eihän lasta saa abortoida ennenkuin se on täysi-ikäinen. Aika hassu ajatus. Lapsen elämän ja kuoleman kysymykset (myös ikuisen elämän) ovat hänen vanhempiensa hartioilla lapsen ollessa pieni. Jos vanhemmat haluavat uskoa lapsensa myös Jumalalle, se on vanhempien asia.
Tosin ... moniko tekee asioita tavan, ja moniko vakaumuksen puolesta?
Mutta ei kirkko ole kasvoton hirviö, joka imee rahaa ja vaikutusvaltaa ihmismassoista. Kirkon muodostavat siihen kuuluvat ihmiset, ja usko tai älä, ei ne ihmiset sua tai muita kummempia ole.
Kirkko muodostuu kaikista jäsenistään ja ecclesiae muodostuu vain uskovaisista jäsenistään. Kirkossa vallitsee harvainvalta, suurin osa on vain hallintoalamaisia. Kirkko pyörittää valtavaa byrokratiaa, muuttelee kristinoppia, siunaa selvät raamatunvastaisuudet ja painostaa ja uhkailee raamatullisesti uskovia työntekijöitään. Kirkko on pilalla.
Kirkossa on paljon asioita, joista en itsekkään pidä. Mutta toisaalta muistatko Jeesuksen vertauksen nisusta ja lusteesta. Ne kasvoivat samassa pellossa erottelematta, kunnes tuli sadonkorjuun aika. Lustetta ei saanut nyhtää pois ennen sadonkorjuuta, ettei mukana menisi hyvää vehnää, eli nisua. Vasta sadonkorjuun aikana ne eroteltiin ja luste poltettiin. Tässä on Jeesuksen oma vertauskuva ja ennustus kirkon tilasta. Ei ole meidän asiamme tehdä erotteluja, koska me emme siihen kykene. Vain Jumala voi tietää mitä ihmisten sisällä on käynnissä. Me ihmiset vain luulottelemme. Tästä syystä pysyn kirkossamme. Oikeaa linjaa elämääni yritän etsiä Raamatusta. (v. 32/38 on parempi painos mielestäni - ja edelleen täysin käytössä ja luvallinen).
Aivan, Raamatun mukaan vehnän (nisu) joukossa kasvaa valhevehnää (luste). Entä sitten, kun pellon viljasta enemmistö on lustetta ja sen joukossa vähemmistönä kasvaa nisu?
Viljelijän, eli pellon omistajan probleemi. Kyllä Jumala tietää milloin toimii. Sitä odotellessa on hyvä muistella syntien sovitusta Jeesuksessa. =)
että miten synnit sovittuu Jeesuksessa. Muista, perisyntioppi keksittiin 400-luvulla vasta!