Alkoholin hyvät puolet nuorelle miehelle

Anonyymi

Eipä tästä ole kovinkaan kauaa kun vielä mökillä oltiin ja sauna lämmitettiin. Viimeinen hyvä ilma ja viikonloppu vaimon 57v kanssa paljua lämmiteltiin ja ylikuumaksi meni. Mökki tietä jaksaa ajaa myös paikallinen nuorimies mönkijällään osin siksi kun tuijottelee vaimoa joka on nakuna tai vain narubikineissä. Vaimo kun tykkää paljastella kun on hiukankin ottanut rentoutusta. Sillä kerralla kyllä meni yli vaimon rentoutus sillä huppelin määrä meni jalkoihin pahemman kerran ja huvilan sohva oli huiluupaikka. No paljuttelin itsekseni ja naapurin 16v kolli mönkijällään kurvasi ohi ties monettako kertaa,onneksi on hiljainen putkisto kuitenkin. Nyt hyytyi mönkijä selkeästi kuin bensan vähyyteen ja poju käänsi ja valutteli huvilan viereen myötämäkeen. Paljusta huikkasin että siihenkö hyytyi ja poika ponkaisi pukilta kuin jänis ja vain harmitteli että puhelin jäi kotiinsa eikä voi soittaa bensantuojaa. Näin pelimiehenä tilaisuus vaimon esittelyyn erittäin kiinnostuneelle nuorelle miehelle oli takaraivossa. Poika oli joskus käynytkin rannassa veneellä ja vaimo otti silloin aurinkoa laiturilla ja pojan katse oli kuin naulattuna vaimoon. Nyt olisi otollinen tilaisuus siirtyä next levelille! Vaimo nukkui ihan pelti kiinni sisällä ja pohdin miten sujuvasti mentäisiin sisälle ja päätin suoran toiminnan olevan nyt paras juttu ja sanoin että varaston avain on sisällä ja kävästään hakemassa avain niin leikkurin bensa joutaa mönkijään. Ja niin kaksi urosta haki avainta sisältä ja pojan ilme oli ilta-auringossa melkoinen kun näki rouvan nukkuvan selällään jalka lattialla toinen pehmustetulla penkillä posliini pillu raollaan rinnat kahta puolen roikkuen. Sanoin vaimon nukkuvan sikeästi kun oli hieman ottanut liikaa ja kysyin että oletko nähnyt ennen naista noin? Poika kuiskasi ettei ole ja vain katsoi ahmien vanhempaa ruskeaa rouvaa parin metrin päästä. Ei ujostellut poika. Pojan verkkarit pullotti ja sanoin että kokeile vain kädellä rouvan säärtä ja niin poika kumartui ja hiljaa kosketteli säärtä ja ilme oli himokas. Ei ajatellut mitään muuta kuin naista oli pojan ilme. Otin aurinkoöljyn ja rasvattu sormeni luisti vaimon pilluun ja poika opiskeli vieressä. Nyt kuiskasin että koetappa kanssa ja niin ensimmäinen oppitunti pojalle naista oli avattu. Pojan verkkarit oli ihmeenkin koholla ja nyt sanoin pojalle että on elämäsi tilaisuus saada naista! Poika oli innoissaan eikä yhtään ajatellut mitään muuta sillä hetkellä. Vain seksi oli ajatus. Vaimo hengitteli ja tuoksui viinalle nukkuen syvästi. Sanoin odottavalle pojalle että laske vaan housusi ja penkin selkänojasta otat tukea ettet mene painamaan päälle yhtään ja toinen jalka penkille niin saat nyt hyvää pillua! Poika riisui ennenäkemättömällä nopeudella verkkarit pois kokonaan ja kun nousi suoraksi oli minun vuoro olla hämmästynyt! Esiin ponnahti huojuva ylöspäin kaareva täysin varmuudella 20cm pitkä eikä yhtään lyhempi 5cm paksuutta oleva isoterskainen kivikova kalu! Itseänikin himotti kun olikin selkeästi isompi kuin omani normi kalu ja nyt vaimoon toivottavasti menee tuo kokematon poika. Äkkiä nyt oli minun mielessä kun pojan kaluun ruiskautin öljyä ja sanoin että levitä ja tottuneesti poika veti kättä kalullaan. Nopeus on valttia nyt ja pyysin poikaa vaimon ylle ja toivoin että vaimo on syvässä unessa humalassa ja on tottunut että minä panen aina kun on nukkumassa mökillä pikku sievissään. Poika asetteli itsensä ja painoin kalua vaimon posliiniin ja sanoin että sinne huultenväliin vain työnnät ja kun tuntuu että menee kalunpää reiälle niin paina hitaasti. Poika liusutti innoissaan kaluaan pitkin rakoa ja samalla alkoi vaimon pillun huulet levitä ja selvästi enemmän levitti kuin oma kaluni! Harmi ettei vaimo ollut oikein nautintokunnossa. Poikjan hymy oli totisen innokas ja sanoin että työnnä kokonaan ja pysähdy siihen. Sanoin että otan videon ja ei näy mitään tunnistettavaa ja sanoin että nyt liikuttelet sisään ulos. No sehän tuli kokonaan ulos ja terska oli paisunut kadehdittavan suureksi ja sanoin että uudestaan sisään ihan turhaan sillä poikahan nyki edestakaisin pohjaan ulos montakertaa ihan vaistolla ja kaikki sain kuvattua. Vaimon lanne otti vastaan jo keinuen eli nauttihan se isosta kalusta kuitenkin jollain tapaa. Muutama työntö ja poika ähkyi ja vaimokin huokaisi hieman kun ihan selvästi poika nytkytteli spermaa ensimmäistä kertaa naiseen. Poika veti kalun ulos ja seisokki oli kova edelleen. Puhelin kuvasi edelleen. Pojan ilme oli nyt että mitäs nyt ja virnistelin että eikös ollutkin hyvä bensanloppuminen ja poika sanoi että meinasi ihan pyörtyä kun tuntui niin hyvältä. Sanoin että käväise vierailulla toistekkin niin lisää on luvassa tänä iltana jo ja ehtihän poika myöhemmin vielä. Myöhemmin vaimo katsoi videoa posket punaisena hymyillen. Poika on käynyt nyt monta kertaa opiskelemassa ja vaimo on pikku humalassa vain ja opettaa ja nauttii suuresti nuoresta kivikovasta kalusta. Pillu ja anus on ollut yhtäaikaa täynnä myös ja se on vaimolle ihme kyllä fantasian tote

9

1915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tee joskus jatkoa.

    • Anonyymi

      Jatkoksi voisin lisätä tämän samaisen iltapäivän tapahtumaan että se vaimon lantion keinuminen pojan loppu työntöjen aikana oli selvä syy koska vaimo olikin omien sanojensa mukaan lähinnä nukkumassa eikä ollutkaan ihan niin humalassa vaan pelkästään väsytti lisäksi raskaan pitkän työpäivän tähden johon pari ylityötuntia pakosta tullut.
      Vaimo oli herännyt heti alussa ja oli jopa vähän säikähtänyt kun oli havahtunut kun oli minun työntäessä sormea pilluun olikin kuullut vieraankin äänen jonka tunnisti nuorukaiseksi joka ajelee ja joskus pari sanaa aina vaihdettu. Alkoholi poisti estot ja koska oma aviomies oli mukana esitti sammunutta koska kuinka ollakkaan tunsi kiihottuvansa näin jännästä tilanteesta saada olla esillä pillu paljaana!
      Vaimo kertoi että kun pojan nuori kivikova kalu hieroi pillunhuulia edestakaisin etsien reikää nuolaisten klitorista niin se tunne oli todella ollut mieleenpainuvan kiihottava. Samoin piti kun kuuli minun opastavan kokematonta poikaa miten toimia. Vaimon tuntiessa että nyt osuu pojan kalu oikeaan kohtaan ja kuuli sanani kun ohjeistin painamaan sisälle ja kun ensimmäisen kerran kalu oli luiskahtanut syvemmälle niin oli tehnyt mieli kiljaista mielihyvästä koska leveämpi terska ja selvästi paksumpi vieras kokematon kalu vaimon sanojen mukaan tuntui todella hyvältä ja tiukemmalta. Uusi tunne oli ollut myös pojan kalu oli käynyt aivan pohjassa asti ja tuntui kohdunsuun kosketus muttei kipuna kuitenkaan. Oma kaluni ei sinne ole koskaan yltänyt. Vaimo kertoi ettei voinut mitään kun oli pakko ottaa vastaan pitkän kalun nautinto ja lantion vastatyönnöt oli kuin vaistonvaraista vaikka hieman pelkäsi että hoksaan ettei olekkaan niin humalassa,turhaan sillä tilanne oli todella kiihottava vaikka rekka olisi torvea töräyttänyt en olisi välittänyt. Vaimo kokeneena tunsi että nyt alkaa pojalla spermaa tulla iso terska oli oikein kutitellut kohdunsuuta kunnolla kun poika painoi kaluaan pohjaan ja ruiskutti ja silloinhan vaimo olikin huokaillut pakosta ja ihan nautinnolla muistan äänet kuuluneen. Vaimo olisi halunnut vielä lisää saada mutta poika oli kivikovan kalunsa vetänyt pois ja lähdimme sitä bensaa kaatamaan tankkiin niin sillä aikaa vaimo oli sormeillut itselleen orgasmin kun oli kiihotus jäänyt niin kovasti päälle ja saanut nopean pienen orgasmin. Tuumi kyllä kun tulin sisälle että nyt tahtoo kalua lisää ja sitähän minä annoin ja olipa liukkaat pehmeät paikat ja oma orkku oli nopea vaimon kuiskiessa korvaan että jos annat lupaa niin haluaa tuota isoterskaista nuorta pitkää kullia lisääkin ja samalla alkoi minulta tulla kun sanoin korvaan ähisten että saat ihan varmana paljon ja vaimo huohotti korvaan ihanaaaaaa. Muutama tunti meni siinä syöden ja loikollen ja jutellen miten elämä yllättää iloisesti välillä ja vaimo tuumi jopa ettei mitään ongelmia tule kun on niin nuori poika johon minä rauhoittelin ettei varmasti tule mitään pulmia. Vaimo heti perään sanoi että iltahan on vielä varhainen ja mitä jos viestittelisit sille pojalle jos ehtisi käymään vielä vai onkohan nuorella jokin meno näin perjantai iltana. Sehän sopi minulle ja niin lähti viesti hyvin ympäripyöreä semmoinen jos joku muu näkee viestin ja nuorethan on puhelimessa kiinni kokoajan joten viesti tuli heti takaisin että käy ensin suihkussa ja vaimo luki viestin silmät loistaen ja kirjoitti puolestani että täällä on suihku tule suihkuun! Viesti tuli että tulee sopii hyvin. Vaimo oli innoissaan ja minä myös että nyt onkin perjantai ilta kunnossa ja lohkaisin vaimolle että toivottavasti pimpsukkasi kestää kovaa käyttöä johon sain tyytyväistä hymyä takaisin. Poika kurvasi pihaan ja vaimo meni vastaan perinteinen nyloninen läpikuultava pitkä yöasu päällään joka on hyvin sexy näky. Voi sitä pojan ilmettä kun oli minua tervehtinyt ja samassa vaimo hyväili pojan housujen koholla olevaa etumusta ja käänsi hieroen kalua pystyyn verkkareiden sisässä kun sojotti sivulle päin. Pojan kasvot oli yhtä hymyä ja opastin kun poika seisoi kädet sivuilla että hyväile rintoja samalla ja samalla käsi meni vaimon rinnalle ja itsekkin menin avustamaan toista rintaa malliksi puristelemaan nännin varovaista hipaisua näyttämään. Vaimo oli kahden miehen huomion kohteena ja silmin nähden nautti tilanteesta eikä pikku alkoholi verisuonissa vähentänyt vaputuneisuutta. Pojan ilme hieman vakavoitui ja keskittyi rintaan ja toinen käsi vaimon pyllylle mallini mukaan eli vaimon toista rintaa hyväili minä ja toista rintaa apinoi poika ja vaimon pyllyllä oli sama asetelma nailonin läpi joka oli hyvin kiihottavan ohutta. Vaimo hyväili verkkareita ja saimpa minäkin vähän samalla vähän kalun hierontaa. Vaimo puristeli kaluja ja alkoi vetämään pojan verkkareita hitaasti alemmas ja alemmas. Sanoin pojalle että näin voi sormella ikäänkuin öljyt tarkistaa naisesta onko jo panokunnossa ja opastin poikaa nostaen vaimon nailon asun helmaa ylös ja sanoin että koeta sieltä pillusta sormilla onko pillun huulien välissä märkää ja liukasta siinä reiän kohdilla. Vaimo naurahti

      • Anonyymi

        ja sanoi että on mutta kokeile kun tykkää kun kosket pilluun ja taas hymy käväsi pojan tyytväisillä kasvoilla. Poika etsi sormillaan pillun rakoa ensin liian ylhäältä anuksesta ja sanoin pojalle että alemmas ja niin sormet löysi huulet ja sormien harhaillessa huulilla poika sanoi että on liukasta ja vaimo pudotti pojan verkkarit alas ja esiin sojotti iso terska tummanpunaisen sininsenä ja poika suoristui ja niin itse siirsin sormet pilluun ja olipa vaimo märkä himosta. Samassa vaimo otti pojan paljaan kalun käteensä ja runkkasi kysyen pojalta että tekee hyvää ja poika hieman käheällä äänellä vain tekee tekee hyväää. Vaimo sanoi pojalle että sinulla on iso ja kiihottava kalu jota haluan pilluuni ja poika ihan loisti mielihyvästä ja himosta. Itseäni kiihotti vaimon kiimaisuus myös. Vaimo kysyi pojalta vedellen kalua että haluatko pillua ja poika käheänä että haluan ja seisoi ihan hiljaa vaimon käsittelyssä. Vaimo naurahti kiimaisesti ja samassa kumartui ja otti ison terskan pojalta suuhunsa ja nai suullaan poikaa. Ajattelin että nyt ei liika ettei lennä saman tien pojalta mutta kumartuneeseen vaimon pilluun työnnyin heti itse ja solahti kuin itsestään vaikka vaimolla on ihmeen tiukka pillu kun mikään isompi dildo ei mene vaan kiristää liikaa. Oma kalunin on kuulemma paras. No nyt meni hyvin ja vaimo suu täynnä ynisti tyytyväisenä kun panin rauhallisesti. Vaimo piti pojan kalua suussaan ja kutitteli pojan kiveksiä kädellään kun vaimo irrotti suunsa terskasta ja nousi ja kaluni luiskahti märästä pillusta poisja pyysi että imekää rintoja ja minä nopeaa rinnan kimppuun ja poika teki työtä käskettyä ja vaimo opasti että ihan hiljaa vain ja siinä me puuhasteltiin rinnoissa hyväillen samalla vaimoa 4 kätisesti. Hetken kuluttua vaimo kääntyi ja aloitti imemään minun kalua jolloin poika katsoi vaimon pyllyä joka oli auennut pojalle ja sanoin pojalle kun tuumin ettei ihan viel lentäisi mällit pojalta että nuole pillua ja samassa nuorimiehen alku oli kontillaan ja kädet meni pyllyposkille aloitti nuolemaan huulia vaimo notkisti selkää notkollecettä oikein tuli pillu esille ja levitti hieman jalkojaan lisää. Sanoin että kielellä voi nuolla myös anusta ja anuksen ympärillä pyörittää kieltä ja taas pillun huulia ja klitorista ja poika nuoli puristellen pyllyä ja vaimo välillä rohkaisi vain poikaa huokaillen että tekee hyvää. Sanoin pojalle että jos käänny vaimon alle toisipäin niin saat paremmin nuoltua klitorista ,se on semmoinen näppylä pillun aukon etupuolella ja niin poika kääntyi ja vaimo levitti lisää jalkojaan ja ladkeutui hiukan alemmaksi. Poika nuoli ja vaimo opasti että siinä siinä jatka nuolemista ja hieman pyöritti lantiotaan pojan päätä vasten. Litinä vaan kuului kun poika lipoi vaimon pillua. Vaimo tykkäsi. Sitten vaimo kääntyi taas ja veti pojan ylös seisomaan ja imaisi kalun suuhun ja nyt otti niin syvään kun sai ja poikakin ihan huokaili,tiedän miten hyvältä se tuntuu mutta kokonaan edes minun kalua ei vaimo pysty ottamaan saati pojan suurta kalua mutta näköjään vaikutus oli sama hyvää tekee. Muutama pano minulta rauhallisesti kumartuneeseen kiihottuneeseen vaimoon ja niin vaimo kääntyi taas ja nyt imaisi minun pillun liukkaan kalun suuhunsa ja imaisi heti syvälle vau miten teki hyvää. Vaimon pylly kumarrtuessaan oli kuin kukka mehiläiselle ja sanoin pojalle että nyt saat pillua ja pojan todella suureksi turvonnut terska heilui vaimonpyllyn takana pystyssä eikä missään vaakasuorassa vaan ihan pystyssä ai sitä nuoruutta ja niin vaimo kädellä otti pojan kaluun kiinni ja painoi alemmas ja itse ohjasi pilluunsa ja kuului kiihottavan huokaisten ähkäisy mielihyvästä kun poika samalla hetkellä työntyi vaimoon heti juurta myöden joka yllätti vaimon kun myöhemmin kertoi miten halusi hirveästi tuon pitkän vieraan kalun työntyvän pilluunsa ja ei edes odottanut sen menevän niin syvälle ja tunsi miten terska työntyi kohdun sisään mutta liukkaus ja ennenkaikkea jo pidempi kiihotus oli avannut kaiken vain ottamaan kyrpää vastaan. Poika piti käsillään vaimosta kiinni ja liikkui pitkiä työntöjä kun kerran oli varressa mittaa ja pitki aika nopeaa tahtia yllä ja parinkertaa kalu ponnahti pois pillusta kun himoissaan työnteli ensimmäistä kertaa naisen pilluun kaluaan ja kalu aina nousi pystyyn ja vaimo nopeaan sanoi että äkkiä takaisin ja pano jatkui heti. Vaimon perse läiskyi kun poika pani nopeaa ja nautti silmin nähden ensimmäisestä takaapäin panostaan aikuisen naisen pilluun. Tahti kiihtyi ja vaimo puristi kaluani kovaa kuin vimmattu välillä piti terskaani suussaan puristaen lujaa ja välillä kimmaisena huohotti että saa pieniä saan pieniä ja ja poika pani että vaimo tärähteli rinnat repien allaa. Kumarruin ja luiskautin sormen vaimon anukseen pannen anusta sormella kun vaimo tykkää siitä lopuksi ja poika takoi persettä vasten isolla kalullaan ja vaimo huohotti kovaa ja samassa poika ihan selvästi alkoi ruiskuttaa spermaansa vaimon piluun lujaa nussien kuin jo kokenut panomies! Vaimo liki huuti että tulee tulee ja lykki p

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persettään poikaa vasten joka oli juuri tyhjentänyt kalunsa vaimon pilluun. Vaimo tutisi ja tärisi orgasmissaan pojan kalu pillussaan ja sanoin pojalle että noin naiset usein tekee kun saavat orgasmin. Poika oli raukean näköinen kun vetäisin vaimon irti pojasta ja pyöräytin vaimon itseeni päin ja painoin vaimoa selästä kumaraan kohti pojan tosi suurta turvonnutta terskaa kohti,eipä ihme että vaimo sai moisesta herkkutatista orgasmin oli se suureksi turvonnut ja siltä tuntui pillukin kun työnsin oman kaluni vaimoon,pillu tuntui pehmeältä ja ihan selvästi tuntui kaluuni miten nyt oli pillua pantu kunnolla sen verran oli erilainen mutta pehmeän turvonnut ikäänkuin erilainen ja hiukan parempi tuntuma! Liukkautta oli paljon ja litinä ja läiske kun roikkuvat pussit heilahteli vaimon pillun etumukseen työntöjeni tahdissa. Ai että kun teki hyvää. Vaimo sanoi ettei meinaa mahtua suuhun enää kun terska on niin turvonnut suureksi ja mumina vain kuului kun pää pyöri hitaasti terskan päällä. Pojan kavoilla oli tyytväinen ilme ja miksei olisin kun sai pillua ensimmäistä iltaa! Ja aikuisen naisen kokemusta pillun panemiseen. Vaimo työnteli pyllyään kaluani vasten ja alkoi taas kuin virkistyä orgasmin jälkeen. Laitoin sormen taas vaimon anukseen ja olipa sekin pehmeä ei mitään tiukkuutta kuten usein on mutta nyt olikin semmoinen pano sessio että oli paikat jo rentoutuneet. Poika seisoi ja vaimo runkkaili ja nuoli välillä ollen suoremmassa pitäen pojan hoikalla lantiolla käsiään ja nojasi pojsn rintaan päätään. Kysyin siinä hitaasti vaimoa pannen että oletko koskaan suudellut tyttöjä? Johon poika sanoi ettei ole ja sanoin vaimolle että nyt suutelet noin isokaluista poikaa kunnolla ja niin vaimo nousi hiukan lisää ja otti pojan kaulalta kiinni kallistaen päätään ja näin kun vaimo otti pojan kalusta kiinni samalla ja niin poika sai vaimon turpeat pusuhuulet huulinsa kiinni ja sanoin että kieli suuhun ja tiesin miten vaimo osaa kiihottavasti kielipyöritystä. Vetäsin kaluni pillusta ja sieppasin pöydältä aurinkoöljyn vierestä ja ruiskautin kaluuni ja vaimon anukseen samalla kun vaimo opetti pojalle suutelemista. Vaimo puristeli pojan kalua ja suuteli ja minä laitoin kaluni vaimon anukselle ja painoin tunnustellakseni ja samassa terskani lupsahti sulkijalihaksen läpi kuin tyhjää vain. Painoin lisää ja vaimo vain notkisti selkää lisää ja pudotti imemään pojan kalua ja nuoli vartta joka puolelta eikä pojan kalu näyttänyt ollenkaan pehmenevän. Itse nautin vaimon anuksen tiukkuudesta joka kuitenkin oli selvästi pehmeä ja hieroi hyvin kaluani. En antanut vieläkään itseni tulla vaikka teki hiton hyvää. Nostin vaimoa ylemmäs ja puristelin rintoja ja kysyin että onko hyvä olla ja vaimo kuiskaili että ihaninta seksiä koskaan. Tekee niin hyvää. Sanoin että nyt on aika tuplapanoon johon vaimo vain hymyili ja puristi pojan kalua ja nosti vetäen terskan leveäksi ja suukotteli sitä. Perse oli pehmeä ja antavassa kunnossa. Sanoin pojalle että mene selälleen tuohon penkkisohvalle ja niin poika asettui jalat lattialle nojalleen siihen ja odotti että mitä tapahtuu. Vaimo asettui pojan päälle tarjoten rinnat pojsn kadvoille joita poika nuoli innoissaan. Pojan kalu oli ihan tumman sinisen punainen ja edelleen kivikovassa tanassa. Vaimo laskeutui alemmas ja ohjasi pojan ison terskan pilluunsa huulille ja sanoi pojalle että tule alemmas ja niin oli vaimon perse penkin reunalla pystyssä ja pojan kalusta puolet pillussa kun vaimo jo huokaili tyytväisenä saaden taas pillunsa pyöreäksi. Aurinkoöljyä lisää ja työnnyin vaimon anukseen hitaasti ja vaimo painui pojan kaluun kokonaan mitä pystyi ja itse tunsin miten iso terska alkoi liikkua ja se tuntui ihan hyvin kaluani pitkin miten se jättinkalun terska hieroi pillua ja minun kalua. Pidin kaluani vaimon anuksessa juurta myöden ja nautin tiukkuudesta ja vaimon huohotuksesta ja sanoista miten on täynnä kyrpää. Vaimo ei paljoa liikkunut pientä liikettä ja poika alla teki työtä vauhdikkaasti ja arvasin että tuo tshti tietää illan kolmatta sperma lastia ja eipä kauaa mennyt kun vaimo kuiskaili että nyt alkaa tulla spermaa ja tunsin itsekkin välilihan läpi miten sykki spermaa ja nyt olin itsekkin valmis ja eikä voinut oikein mitään enää vaan alkoi spermat pumppautua vaimon anukseen. Poika rauhoittui alle ja vaimo pyöritteli lantiotaan pikkuisen ja suuteli poikaa sanoen että olet sinä hyvä panomies ja jos haluttaa niin tule käymään toistekkin. Kehuin myös poikaa että hyvin hoidit asiat. Vedin kalun pois anuksesta,puhdas oli ja vaimo nousi pois pojan päältä ja sanoinpojalle että käydään suihkussa niin voi lähteä sitten. Kolmistaan suihkuun ja saippuoitiin vaimo kunnolla miehissä vaimon nauttiessa hyväilyistä tuumin vielä että kun seisokkia oli pojalla vieläkin niin josko vaimo vielä suihkussa anusta koettaa että menisikö pojan kalukin anukseen kun sitä oli nyt jo nussittu ja vaimon korvaan kuiskuttelin että sopisiko varovasti ja vaimo nyökkäsi ja sanoi että varovasti ja niin hain taas aurinko vaseliinin ja

        Takaisin tullessani vaimo jo suullaan tekikin töitä terskalle ja levitin vaimon anukseen taas vaseliinia ja käytin omaakin kalua anuksessa kun viel oli sen verran jäykkyyttä ja virkosihsn kaluni lisää. Vaimo rasvasi pojan kalun ja vedin kaluni vaimosta ja vaimo otti tukea pesualtaasta ja pyllisti sanoen pojalle että koeta hyvin varovasti painaa terskaa anus aukolle ja niin oli uuden jutun vuoro. Tuumin kyllä että ei ehkä mene noin suuri terska mutta netin pornofilmeissä kyllä kaikki on mahdollista mutta vaimoni onkin amatööri. Niin terska oli vaimon anusta vasten ja poika piti selvästi painetta vähän päällä ja tuijotettiin kumpikin mitä tapahtuu,vaimo pyöritti pikkuliikkein lantiotaan pyörien vähän ja mitään ei tapahtunut ja samassa terska alkoi ensin toinen puoliska ja samassa vaimo nytkähti kun koko terska oli anuksessa, poika pysähtyi ikäänkuin mitä nyt ja vaimo sanoi että älä liiku ja pudotin lisää vaseliinia kalulle ja perseen päälle ja hieroin vaimon ruskettuneen pyllyn päälle ja samalla vaimo nytkytteli edestakas ja kokoajan meni syvemmälle ja nyt poika itsekkin aloitti hiljaisen panemisen kun vaimo jo huokailikin himokkaasti välillä. Aloin käsitellä vaimon pillua alakautta ja olipa se turvoksissa huulet pyöreänä ja vaseliinia lisää pilluunkin ja sormia pilluun mitä mahtui. Poika pani jo koko pitkällä kalullaan ja vaimo ynisi ja huohotti ja taas alkoi läiskyä vaimon perse. Poika pani todella kovaa takoen ja siitä vaimo on aina tykännyt että tärähtelee pannessa. Hinkkasin hyvää vauhtia vaimon pillua ja sormia pitäen pillussa ja vaimo oli kiimassa taas. Poika pani monta minuuttia todella kovaa ja oliko se jon4 kerta kun vaimo kuiskutteli että taas tulee spermaa! Ja niin kävi ja poika hidasti tahtia pysähtyen kalu anyuksessa. Vaimo nojasi altaaseen kun poika veti kalunsa anuksesta ja katso kun anus jäi auki ja isosti paljon suuremmaksi kuin oma kaluni vedän pois mutta samoin anus ikäänkuin haukotellen sykkien meni kiinni. Vaimo nojasi kuin odottaen seuraavaa ja minähän menin ja taas olin anuksessa. Pehmennyt kaluni meni kuitenkin käytettyyn nussittuun anukseen helplla ja nautin ihsn liikkumatta miten kalu alkoi hitaasti kasvaa jälleen. Poika oli ehkä hiuksn väsyneen näköinen ja kalukin alkoi olla lattiaa kohden paksuna. Poika meni suihkuun kun vaimo sanoi ja nyt pika suihku pojalla ja vaimo suukotteli kalua kun pyysi käväsemään vielä altaseen nojaten kaluni anuksessa ja toisti että kun haluat pillua ja seksiä tule käymään ihan mihin kellon aikaan vaan saat viestitellä kunnollaan mökillä. Poika hymyili ja sanoi että varmasti tulee. Moikkasin ja poika lähti mönkijällään ja äänen etääntyessä aloitin nopeamman panemisen josko vielä irtoaisi toisen kerran ja työ tuotti palkinnon ja anukseen tuli annos spermaa taas. Nyt suihkuteltiin vaimon kanssa ja juteltiin,vaimon ollessa hyvin tyytväinen ja ei ikinä ollut näin kovasti pantu. Olipa nuorelle pojalle hyvä ilta ja meille myös,saatiin hyvä panokaveri toivottavasti pidemmäksi aikaa.
        Taisi olla elokuu loppu kun tämä tapahtui ja samankaltaista toimintaa on jokusia kertoja ollut mutta nopeampia pika käyntejä vain yhdet panot ja se on ollut kivaa. Kerran vaimo oli yksinkin jo hieman varemmin tullut muutamaa tuntia ja viestittelin pojalle että joutaisitko käymään ja niin kun itse saavuin mökille oli vaimolla jo pillussa spermaa. Vaimo oli ratsastanut pitkän laukan ja saanut orgasmin jota poika oli ihaillut kun vaimo hieman vielä filmasi lisää,vin vin tilanne. Vaimo oli myös opettanut 69 asentoa pojalle ja vaimo ihastelee pojan suurta kalua ja poika tykkää nuolemisesta.

        Menipä aikaa joten nyt menen vaimon viereen hiljaa nukkumaan herättelemättä ja aamulla on 100% varmuudella seksi tuokio kunhan itse ensin herään moisen päätalourskan jälkeen mutta tässä aika kuluu ihmeen nopeaa.

    • Anonyymi

      Kirjoittele joskus noista muistakin kerroista.

      • Anonyymi

        Mökillä on nyt käyty kun vapaat sattuneet samaan aikaan vaimon kanssa ja kyllä ilmalämpöpumppu on sitten mukava keksintö kun matala peruslämpö on päällä niin kaikki on kuivaa ja lämpö nousee nopeaa lämpimäksi ja takkalämpö tuo mukavaa lisää tunnelmaa. Mutta mitään mullistavaa ei ole tapahtunut ja nuoren miehen pano kuntoa ei voi kuin ihailla. Ei ole enää neitsyt poika ei. Joulun jälkeen mentiin yhdeksi yöksi mökille ja vaimo oli viestitellyt nuorenmiehen kanssa että onko miten menoja ja hieman saanut semmoista tunnetta että nuorella miehellä on kovasti syntynyt painetta päästä tyhjentämään kaluaan. Käteen ei niin ollut tyytyväinen enää kun oli päässyt oikean pimpsan makuun oli selvinnyt. No vaimohan oli sanonut että pidä käsipuuhasta taukoa nyt niin mökille ollaan tulossa ja voi tulla vierailulle perjantai iltasella. Ei ollut muuta menoa oli vastaus. Vaimo on kotosalla iltasella kun on sayisfyeriä käytelty yhdessä tai siis minä vaimoon todella hyvää laitetta niin kertonut siinä samalla kun minua kiinnostaa ja kiihottaakin kuulla tuntemuksia nuorenmiehen kalun vaikutuksista kun on isommat mitat kuin itselläni. Vaimo pitää terskan leveydestä kun se tuntuu hyvältä kun lupsahtaa sisään ja pohjaan työntyminen johon ei oma kalu kuin ihan vähän kuulemma kohdun suulle painaa niin nuoren miehen kalu on työntyy sinnekkin asti ja kipu on vain käväisy kun jo aukeaa ja niin kohtu on käytössä myös. Jotain kiihottavaa siinä on vaimon mielestä pitkissä vedoissa ulkona käyden ja pohjaan panossa kun pikku orkkua tulee paljon siinä. Pojan iso terska tuntuu todella selvästi myös itselleni kun poika on selin ja vaimo päällä ja oma kalu vaimon anuksessa juurta myöden ja poika jaksaa panna siinä asennossa pitkään vaimon ollessa ihan hurmoksessa kun saa painella samalla itseään hyviin asentoihin lantiollaan. Iso terska lypsää välilihan läpi omaa kaluani samalla kun poika hyvää tahtia panee niin ihan joutuu hidastamaan omaa tahtiani ettei irtoa ennenaikojaan. Vaimo tykkää siitä asennosta ja on kuulemma niin ihanan täyteläinen olo ja hyvältä tuntuminen on niin ihanan kiihottavaa että saa ison orgasmin ja se ollaan kyllä huomattu. Sen illan aikana poika laukesi 4 kertaa! Itse 1 kerta. Ilta alkoi heti hyvin kun vaimo oli jo kotona siiderin voimin töistä tullessa aloitellut ollen mökille saavuttaessa hieman jo villinä,muuten ei alkoholin vaikutus oikeastaan huomannutkaan. Pojan nähden ei ole pulloja esillä eikä juomista. Lämmöt oli jo sopivat ja vaimo oli jo korsetti päällä verkkosukat jaloissa nailoninen läpinäkyvä takki päällään vastassa nuorukaista ja kyllä oli himokkaan näköinen nuorenmiehen katse kun vaimo pyysi riisumaan ajokamppeet pois ja kosketteli pojan etumusta pojan riisuutuessa,on muuten 17v nuorimies jo. Pyytelin vaimon sohvalle kontilleen ja tuumin lämmittäväni pillua isommalle valmiiksi ja vaimo asettui kontilleen ja niin työnnyin nytkytellen pohjaan ja tekee se vaan hyvää. Vaimo ynisi ja keikutteli lantiota ja luulen tuntevani aina kohdunsuun kun oikein painan kokonaan lujaa. Ja vetäydyn pois pillun jäädessä pikkusen auki mutta eipä ehdi kauaa olla kun poika tottuneesti jo painaa terskan joka on sitten suuri,vaimon pillunaukolle ja niin se imaisee lopulta tupla suuruisen terskan ja aina se näyttää kiihottavalta kun pillu joutuu aukeamaan kireän isoksi kun terska alkaa vaatimaan syvälle pääsyä,kiihottavan näköinen pyllyn liike kun lupsahtaa sisälle. Poika lykkeli nopeaa selvästi himoissaan ja vaimo voihki hieman extraa joka on helppoa kun tekee hyvää. Kiusoitellaan hieman nuorta kollia ja otan välillä paikan ja niin pojan iso terska lupsahtaa pillusta kiiltävänä pois ja seisokki on ylös nousevana jäntevänä tankona ,voi sitä nuoruutta. Panen vaimoa hetken ja annan pojan jatkaa ja nyt rynkyttää niin malttamattomana että vaimo tärähtelee ja voihkii kovaa ihanaa tekee hyvää voihkien ja niin poika laukeaa selvästi tiheää takoen vaimon työntäessä pyllyään vastaan. Poika rauhoittuu vaimon pyöritellessä lantiotaan pukkien kuin vaatien lisää kalua ja niin pyydän selinmakuulle vaimoa ja taas terska venyttää pillua aukkoa huulten kiristyessä sivuille jo turpeina kalun tullessa pois ja ompa se pitkä iso kalu,ei ihme että vaimo tykkään. Nyt työnnyn vaimoon edestäpäin ja panen rauhallisesti painellen huolellisesti klitorista vasten lujaa ja taas vaimo tykkää. No empä malta pitkään hitaasti vaan tahtini kiihtyy ja niin vaimon pilluun nytkii toiset spermat ja oi miten tuntui hyvältä. Nousen ja näkyypä miten valuu pillusta spermat pyyhkeelle vaimon virnistellessä ja työntäen pillullaan mällejä ulos. Vaimo sormella koukistelee poikaa päälleen ja niin poika laskeutuu vaimon ohjatessa tuota isoa kalua huultenväliin ja märkä ääni kuuluu kun poika aloittaa panemaan ja itse haen vaimon laukusta vaseliinia ja pehmeän anus dildon jonka huolellisen rasvauksen jälkeen alan työntää vaimon anukseen ja sinne se alkaa mennä pojan käyttäessä kaluaan ulkona. Vaimo huokaisee kiimaisesti kun onkin tiukempaa taas kun poika painaa terskan pilluun.

        Kiitos! Kiva lueskella näitä kun vaimosi saa nauttii nuoren miehen isosta kullista.

        Ikäero on kiihotavaa ;)

    • Anonyymi

      Onko tää nuori mies nyt vieraillut teillä?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe