Perussuomalaiset ovat ohittaneet SDP:n YLE:n kannatusmittauksessa

Anonyymi

Perussuomalaiset ovat Suomen suurin puolue. Minä arvoisin että tämä johtuu Perussuomalaisten varjobudjetista jossa on selkeesti hyviä, suuria leikkauksia ja säästöjä jossa ei jouduta leikkaamaan hyvinvointivaltiotasta vaan tosiaankin kehitysmaayhteistyöstä ja ilmastohuuhaasta.

124

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persujen varjobudjettia on korjailtu niin moneen kertaan, etten usko sen olevan vaikuttamassa. Jos näin on niin sitten on pakko todeta, että viidesosa suomalaisista on hölmöjä.
      Tuo "budjetti" ei sisällä mitään sellaista mikä tekisi siitä edes tasavertaisen hallituksen budjettiin nähden.
      Muutamat leikkaukset eivät ole edes mahdollisia. Jos menoerän suuruus on viisi euroa niin ei siitä voi leikata kymmentä euroa. Tätä siellä kuitenkin paikoin yritetään, ja tähän monet uskovat, hölmöjä kun ovat.
      Populismi ja sen monet käyttötavat ovat se johon muutamat haksahtavat. Aikanaan sitten huomataan, ettei olisi pitänyt.

      • Anonyymi

        Mitä korjailtu? Se on mielipide. Me ei olla sun kanssa samaa mieltä eikä me haluta tehdä sun kanssa yhteistyötä. Mee jo pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä korjailtu? Se on mielipide. Me ei olla sun kanssa samaa mieltä eikä me haluta tehdä sun kanssa yhteistyötä. Mee jo pois

        Ai persujen varjobudjettia ei saisi arvostella vaikka se on kuinka syvältä perseestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai persujen varjobudjettia ei saisi arvostella vaikka se on kuinka syvältä perseestä?

        Ei tietenkään. Pitävät itseään luomakunnan kruununa 😂😂😂

      • Anonyymi

        Persut on hölmöläisten hännänheiluttajapuolue. Näin se menee, että tyhmyys tiivistyy joukossa, sellaisessa joukossa, jossa kenelläkään ei ole kompetenssia ajatella omilla aivoilla.

        Hyvin uppoaa huuhaa persupopilismi, aikaisemmin maahanmuuttajat ja nyt EU, josta ihan oikeasti osa kansanedustajistakaaan ei ymmärrä mitään.

        Persujen talousosaaminen hoituu mutu-tuntumalla, jossa viidestä eurosta voidaan säästää kymmenen euroa.

        Hyvä kommentti!

      • Anonyymi

        Ainoastaan Perussuomalaiset puolustaa suomalaisia ihmisiä. Muistetaan uurnilla.

      • Anonyymi

        Persujen budjetti säästäisi suomelle miljardeja

      • Anonyymi

        Kyllä kaikki leikkaukset ovat mahdollisia. Älä selitä.

    • Anonyymi

      Persujen varjobudjetissa otettaisiin lainaa yhtä paljon kuin hallitus.
      Säästöt...heheh, persut säästäisi maahanmuutosta kaksinkertaisesti sen mitä maahanmuuttoon edes kuluu rahaa:)))
      Miksi persut eivät kertoneet säästävänsä 300 miljardia, se olisi ollut rehvakasta.
      Koko varjobudjetti, kuvitelluin säästöin, olisi ollut 70 miljoonaa, eli promillen, halvempi kuin hallituksen.

      • Anonyymi

        Sehän se tärkeämpää on minne se raha käytetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se tärkeämpää on minne se raha käytetään.

        Se on juuri näin. Loppusumma voi tuskin olla kovin erilainen, varsinkin kun koronaelvytystä on tehtävä.

        Vasemmiston budjetti, mihin lasken myös keskustan, on pysähtyneisyyden budjetti. Hallitus on koronan pauloissa eikä tee muuta.

        Opposition budjetit hakevat ratkaisuja tulevaisuuteen ja henkivät positiivista otetta esimerkiksi työllisyyteen liittyen. Vasemmisto on nostanut kädet toistaiseksi pystyyn.

        Luulisi työllisyyden olevan ihan ykkösasia hallitukselle, joka perään kuuluttaa hyvinvointiyhteiskunnan laajentamista. Mutta kun ei ole.

        Opposition varjobudjetit eivät kelvanneet edes keskusteluun. Vasemmisto edustajat keuhkosivat vanhoilla sortopoliiittisilla teemoilla, mutta pohjanoteerauksen teki keskustan Vanhanen oppositohallituksen rakenteluilla. Pitäisiköhän hänenkin hoitaa ministerin pestiä ja keskittyä työasioihin, eikä rakennella huviloita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se tärkeämpää on minne se raha käytetään.

        Hallitus haluaa investoida veronmaksuvaje-haittoihin ja kyörätä niitä lisää ISIS-leireiltä

    • Anonyymi

      ''... ja ilmastohuuhaasta.''
      Persujen ilmastopolitiikka veisi Suomen vientiyritykset konkkaan.

      • Anonyymi

        Ai kaikki yritykset? Neki joita ilmastohuuhaa ei edes koske? Miten se voi viedä ketään konkkaan koska se on pelkkää huuhaata jotta voidaan lypsää lisää erilaisia verjoa valtioille. Siitä luopuminen päinvastoin parantaa yritysten kannattavuutta kun ympäristöveroista luovutaan. Etkö ymmärrä että puun ympäristöverotus aiheutti Kaipolan tehtaan sulkemisen?

      • Millä tavalla tuollainen totetutuisi ?

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Millä tavalla tuollainen totetutuisi ?

        Persujen ilmastopolitiikka on toisessa äärilaidassa ja vihervasemmiston toisessa. En hyväksy kumpaakaan.

        Ilmastohuoli on otettava tosissaan.

        Mutta onko nyt viisasta liikaa kiirehtiä? Turpeen verotus ja hallituksen populismi oli kyllä hallituksen kommähdys. Turpeen käyttö menee shokkireaktion jälkeen alas muutamassa kuukaudessa, kun siihen olisi pitänyt oikeasti antaa aikaa. Eikö tavoite ollut 2030?

        Puuhakkeen tuonti ulkomailta ei voi olla viisasta Suomen talouden eikä ympäristön kannalta. Tehotonta. Nyt nousevat kustannukset rasittavat kuntataloutta ja heikentävät mahdollisuuksia hakea uusia ratkaisuja lämmön tuotantoon. Rahaa valuu ulkomaille hakkeen tekijöille ja laivojen omistajille. Suomeen syntyy työttömiä ja romutetaan kalliita laitteita.

        Muistetaan ettei EU edellytä tätä. Muistetaan että Ruotsi polttaa turvetta eli hyväksyy turpeen vuotuisen uusiutumisen volyymin käytön perusteeksi.

        Nyt hallitus hosuu kokemattomuuttaan. Ja vasemmistolainen keskusta tukee tätä. Sataa persujen laariin hallituksen tyhmät päätökset.

        Turpeen poltto pitää lopettaa järkevällä aikataululla. Mutta se taisi jo loppua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tuo ole aikalailla sitä, mitä on Perussuomalaisten "ilmastopolitiikka" ? Eli Suomen etuja ajatellen, järkevästi siirrytään vähemmän ilmastoa rasittaviin metodeihin ?

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Eikö tuo ole aikalailla sitä, mitä on Perussuomalaisten "ilmastopolitiikka" ? Eli Suomen etuja ajatellen, järkevästi siirrytään vähemmän ilmastoa rasittaviin metodeihin ?

        No ei ihan. Persut eivät selvästi omissa ohjelmissaan tunnista ilmasto-ongelmaa ja pyri hakemaan keinoja sen ratkaisemiseksi. Ymmärrän sen ettei kansalaisten sivistäminen ole Persujen ykkösasia tässä asiassa.

        Autoilu on toinen esimerkki. Persujen kannattajat eivät pidä merkittävänä asiana pyrkiä pois fossiilisten polttamisesta.

        Toisin perin, vihervasemmisto on epärealistisesti lukkiutunut sähköautoihin.

        Motivaatio kansalaisille pitäisi olla selkeän viestin jälkeen ostaa sähköautoja, laittaa polttiksia biokaasulle tai bioetanolille ja hyväksyä tosiasia autokannan uudistamisen suhteen. Voiko vihervasemmiston liikennepolitiikkaa ajava ministeri hallita tätä kokonaisuutta? Missä on tiekartta näiden ilmastopäästöjen vähentämiseen, ettemme hosu tällä asialla, niinkuin turpeen kanssa on tehty? Ja rahat ovat väärässä paikassa kiinni.

        Muistetaan että Kiinalaiset siellä rakentavat uusia hiilivoimaloita. Meidän ei tarvitse olla valmiita vuoden päästä.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Millä tavalla tuollainen totetutuisi ?

        Useamman vuoden ajan jotain myydessä joudut ensin vastaamaan kysymyksiin
        ..mitä energiaa käytätte tuotteiden valmistamisessa, mikä on yrityksenne hiilijalanjälki, ym,ym. Jos vastaa ensimmäiseen ''hiiltä tai öljyä'' neuvottelusta tulee hyvin lyhyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen ilmastopolitiikka on toisessa äärilaidassa ja vihervasemmiston toisessa. En hyväksy kumpaakaan.

        Ilmastohuoli on otettava tosissaan.

        Mutta onko nyt viisasta liikaa kiirehtiä? Turpeen verotus ja hallituksen populismi oli kyllä hallituksen kommähdys. Turpeen käyttö menee shokkireaktion jälkeen alas muutamassa kuukaudessa, kun siihen olisi pitänyt oikeasti antaa aikaa. Eikö tavoite ollut 2030?

        Puuhakkeen tuonti ulkomailta ei voi olla viisasta Suomen talouden eikä ympäristön kannalta. Tehotonta. Nyt nousevat kustannukset rasittavat kuntataloutta ja heikentävät mahdollisuuksia hakea uusia ratkaisuja lämmön tuotantoon. Rahaa valuu ulkomaille hakkeen tekijöille ja laivojen omistajille. Suomeen syntyy työttömiä ja romutetaan kalliita laitteita.

        Muistetaan ettei EU edellytä tätä. Muistetaan että Ruotsi polttaa turvetta eli hyväksyy turpeen vuotuisen uusiutumisen volyymin käytön perusteeksi.

        Nyt hallitus hosuu kokemattomuuttaan. Ja vasemmistolainen keskusta tukee tätä. Sataa persujen laariin hallituksen tyhmät päätökset.

        Turpeen poltto pitää lopettaa järkevällä aikataululla. Mutta se taisi jo loppua.

        ''Puuhakkeen tuonti ulkomailta ei voi olla viisasta...''
        Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saa.
        ''...eikä ympäristön kannalta. ..''
        Ympäristön kannalta ei ole merkitystä palaako puu uunissa vai lahoaako luontoon.
        Kuten muistat koulun biologian tunneilta, lahoaminen on hidasta palamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Useamman vuoden ajan jotain myydessä joudut ensin vastaamaan kysymyksiin
        ..mitä energiaa käytätte tuotteiden valmistamisessa, mikä on yrityksenne hiilijalanjälki, ym,ym. Jos vastaa ensimmäiseen ''hiiltä tai öljyä'' neuvottelusta tulee hyvin lyhyt.

        Luonnollisestin olisi oltava samanlainen "diagrammi" jossa näytetään kuinka "ekologisesti" tuotteet tuotetaan, kuin muillakin myyjillä - eli sellainen "tulkinnanvarainen" joka ei loppujen lopuksi sitten ihan lopullista tarkastelua päivän valossa kestä.
        Lisäksi meillä pärjätään kyllä energian päästöjen suhteen, ihan järkevälläkin toiminnalla. Hiilijalanki on taas sellainen mielikuvituksellinen paskanjauhantakeino,ja siitä selviää istuttamalla puita puita puistoiksi Kongoon. Se eikovinkaan kallista ole, ja hups, taas on hiilijalanjälkeä varten "säästössä" hiukan "päästöjä".

        Tarkastitko tuon väittämäsi, ehkä kannattaisi . . . .

        ''...ei loppujen lopuksi sitten ihan lopullista tarkastelua päivän valossa kestä.''
        Luuletko että bisneselämässä voi kusettaa kuin persut ??
        Ethän sinä koskaan ole kovin välkyltä vaikuttanut mutta nyt vedät pohjat:)))

        Joo mutta jos se laivataan jossakin kaukaa ja kuskataan Suomeen, joudut vertaamaan kokonaispäästöjä siihen mitä se tekisi jos tuotetaan uusiutuvalla turpeella (eli se osuus mikä uusiutuu vuodessa, niinkuin Ruotsi tekee ja se sopii EUlle). Eli kysymys on elinkaarilaskelmasta, jota en ole nähnyt.

        Miksi Suomalainen puu ei kelpaa?

        Eli mitä haen, ei pitäisi hosua, vaan suunnitella asia kuntoon ja mennä vaikka pari vuotta vielä turpeella. Tulevaisuus? Hake, lämpöpumppu, sähkö jne, vaatii suunnitteluaikaa ja olemassa olevien laitosten poistamista.

        En luule, vaan tiedän, varsinkin kansainvälisessä bussineksessä se on lähinnä tapa, riippuen maasta jossa yritykset toimivat. Mutta jokapäiväistä on yritykset kusetuksiin, ja osa niistä menee läpi, on mennyt ja tulee menemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkastitko tuon väittämäsi, ehkä kannattaisi . . . .

        En ymmärrä mitä tarkoitat. Miksi ulkomailta pitää tuoda puuhaketta korvaamaan jo valmista turvetta? Etenkin kun nykyiset turve volyymit ovat uusiutuvan turpeen laskennan rajoissa.

        Jos ei turvetta "saa käyttää" niin ei ole kovin montaa mahdollisuutta, kun ei ole ollut aikaa kunnilla reagoida. Eli turvekattiloissa ei kovin moni hae helposti pala. Puu lienee helpoin ja jos sitä ei Suomesta edullisemmin saa niin silloin tulee sieltä mistä saa halvemmalla.

        Mutta sitten on vastassa tämä ilmasto ja ympäristökysymys. Onko parempi kuin turve.

        Paras olisi selvä suunnittelu aika, joka nyt jäi monelta kunnalta käyttämättä. Paniikilla ostamaan haketta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useamman vuoden ajan jotain myydessä joudut ensin vastaamaan kysymyksiin
        ..mitä energiaa käytätte tuotteiden valmistamisessa, mikä on yrityksenne hiilijalanjälki, ym,ym. Jos vastaa ensimmäiseen ''hiiltä tai öljyä'' neuvottelusta tulee hyvin lyhyt.

        Ei ole kovin montaa maata maailmassa, jossa tuotetaan samoja tuotteita kuin Suomi pienemmällä fossiilisen energian käytöllä.

        Ja kun uudet ydinvoimalaitokset on käytössä sekä tuulivoumainvestoinnit, tilanne on Suomella todella hyvä.

        Lähestymiskulmasi ei ole ehkä niin perusteltu, että sen takia kannattaa hosua liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo mutta jos se laivataan jossakin kaukaa ja kuskataan Suomeen, joudut vertaamaan kokonaispäästöjä siihen mitä se tekisi jos tuotetaan uusiutuvalla turpeella (eli se osuus mikä uusiutuu vuodessa, niinkuin Ruotsi tekee ja se sopii EUlle). Eli kysymys on elinkaarilaskelmasta, jota en ole nähnyt.

        Miksi Suomalainen puu ei kelpaa?

        Eli mitä haen, ei pitäisi hosua, vaan suunnitella asia kuntoon ja mennä vaikka pari vuotta vielä turpeella. Tulevaisuus? Hake, lämpöpumppu, sähkö jne, vaatii suunnitteluaikaa ja olemassa olevien laitosten poistamista.

        ''...jos se laivataan jossakin kaukaa ja kuskataan Suomeen...''
        Laivataan Virosta tai Venäjältä.

        ''Miksi Suomalainen puu ei kelpaa?''
        Ihan hinta kysymys. Haketta sekä kuitupuuta on tuotu jo kauan, 99% Venäjältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä mitä tarkoitat. Miksi ulkomailta pitää tuoda puuhaketta korvaamaan jo valmista turvetta? Etenkin kun nykyiset turve volyymit ovat uusiutuvan turpeen laskennan rajoissa.

        Jos ei turvetta "saa käyttää" niin ei ole kovin montaa mahdollisuutta, kun ei ole ollut aikaa kunnilla reagoida. Eli turvekattiloissa ei kovin moni hae helposti pala. Puu lienee helpoin ja jos sitä ei Suomesta edullisemmin saa niin silloin tulee sieltä mistä saa halvemmalla.

        Mutta sitten on vastassa tämä ilmasto ja ympäristökysymys. Onko parempi kuin turve.

        Paras olisi selvä suunnittelu aika, joka nyt jäi monelta kunnalta käyttämättä. Paniikilla ostamaan haketta.

        ''Turve ei tarkkaan ottaen ole fossiilinen polttoaine, sen
        kasvihuonekaasupäästöominaisuudet ovat elinkaaritarkasteluissa osoittautuneet fossiilisten polttoaineiden kaltaisiksi. Näin turpeen polton CO2-päästöt sisällytetään kansallisiin päästöihin samalla tavalla kuin fossiilisten polttoaineiden päästöt. ''

        Näin tehdään EUn sisällä vain Suomessa. Esimerkiksi Ruotsi käyttää turpeen vuotuisen uusiutumisen verran. Eli tässä olemme kansallisesti tehneet turhan tiukan tulkinnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin tehdään EUn sisällä vain Suomessa. Esimerkiksi Ruotsi käyttää turpeen vuotuisen uusiutumisen verran. Eli tässä olemme kansallisesti tehneet turhan tiukan tulkinnan.

        No jaa...
        ''Vuonna 2017 turpeella katettiin 0,2 prosenttia kokonaisenergiatuotannosta, mikä vastaa yhtä terawattituntia.
        Ruotsissa teollisuustuotannossa (EU ETS) poltettu turve on vapautettu
        hiilidioksidiverosta (SCB 2017), ja turve luokitellaan hitaasti uusiutuvaksi energiaksi.
        Turvetta kuitenkin verotetaan CHP-poltossa rikkiverolla. Rikkivero on vähentänyt
        turpeen käyttöä ja turpeen laitehuoltokäyttö rikkipitoisuutensa takia on korvattu
        rikkigranulaatilla, joka on lisäaineluokituksensa takia vapautettu rikkiverosta.''

    • Anonyymi

      Sanna Marin jakaa rahaa joka puolelle, kaikki ongelmat ratkeavat rahan jakamisella...

      • Anonyymi

        Et taida ymmärtää että nyt on kyse koronavirudpandemaista, joka tuntuu talouden joka alalla:

        Nokian toimitusjohtaja summasi hyvin hallituksen toimet:

        – Vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme maan hallituksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä.
        Tämä korostuu Pekka Lundmarkin mukaan korona-aikana. Epidemia ja rajoitukset iskivät ensin rajusti palvelualoille erityisesti hotelli- ja ravintola-alalle, mutta kesän ja syksyn aikana kriisi on ulottunut vientiin ja teollisuuteen.– Maan hallitus on kriisiolosuhteissa toiminut nopeasti. Avustusmuotoiseen rahoitukseen on myönnetty 2,1 miljardia euroa ja 550 miljoonan euron kustannustukiesitys on eduskunnan käsittelyssä parhaillaan. Näillä tuilla on KYETTY PELASTAMAAN YRITYKSIÄ JA TYÖPAIKKOAJA.Matkustusrajoitukset ovat Lundmarkin mukaan Suomessa kuitenkin monia verrokkimaita monin kerroin tiukemmat.

      • Anonyymi

        Persut ei ymmärrä taloudesta mitään. Ei niinku hajuakaan EU elvytyspaketista. Marin ei jaa rahaa minnekään. Eikö Persut ikinä opi?

        Lukekaa ne sopimukset. Marin sai aikaan sen, että Suomi maksaa seuraavat 5 vuotta vähemmän kuin edellisen 5 vuotta, jossa Persut oli neuvottelemassa. Suomi maksaa vähemmän kuin Ruotsi ja Tanska. Suomi 147 euroa/asukas ,Ruotsi 227 euroa ja Tanska 270 euroa.

        Brexitistä Suomi ei maksa sentiäkään vaan sen maksaa eteläeuroopan maat.

        Marin on saanut Suomen pysymään pystyssä Koronan aikanakin. Sekä virkusen osalta, että talouden. Jos Marin ei olisi jakanut yrityksille rahaa, taloutemme kyntäisi niin syvällä, että sen toipumiseen kuluisi 10-15 vuotta. Nyt näyttää että korjaamme tilanteen jo ensi vuonna.

        Vain idioottiPersut ei ole tajunneet, että meillä Koronakriisi päällä. Kuten se on joka maassa. Jokaisessa maassa jaetaan rahaa. Moninkerroin sen mitä Suomi.

        Mutta turha tätä on toistaa kun takapenkinpersut eivät opi matematiikkaa vaikka sitä korvasta sisään kaadetaan.

        Minä en ainakaan ymmärrä. En tiedä mitä Nokian johtaja oikein tarkoittaa, onkohan tuo kopio vain osatotuus, minkä olet tuohon leikannut.

        Ei kyse ole siitä etteikö koronaa pidä ottaa vakavasti. Elvytys on tarpeellista, onko sitä kukaan kyseenalaistanut.

        Ongelma on se ettei hallituksella ole kyvykkyyttä hoitaa muita keskeisiä asioita koronan lusäksi. Joko pääministeri ei osaa delegoida ja johtaa tai johdettavat ovat saamattomia sekä ministerit että avustajat.

        Työllisyyspolitiikka on täysin sivuseikka. Rakenteellisiin uudistuksiin, ovat toki kipeitä vasemmistolle, ei panosteta. Hallitusohjelma on unohdettu ja lakeja säädetään tai valmistellaan , joista seuraa menolisäyksiä, vaikka työllisyyden ja verotulojen kasvusta ei ole tietoakaan.

        Opposition kanssa käytävä keskustelu on riitelyä, vaikka keskustelu voisi olla rakentavaa ja asioita kehittävää.

        Olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa, kun ongelmia tulee vastaan, vastaus on että kyllä siihen avuksi rahaa tarvitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ei ymmärrä taloudesta mitään. Ei niinku hajuakaan EU elvytyspaketista. Marin ei jaa rahaa minnekään. Eikö Persut ikinä opi?

        Lukekaa ne sopimukset. Marin sai aikaan sen, että Suomi maksaa seuraavat 5 vuotta vähemmän kuin edellisen 5 vuotta, jossa Persut oli neuvottelemassa. Suomi maksaa vähemmän kuin Ruotsi ja Tanska. Suomi 147 euroa/asukas ,Ruotsi 227 euroa ja Tanska 270 euroa.

        Brexitistä Suomi ei maksa sentiäkään vaan sen maksaa eteläeuroopan maat.

        Marin on saanut Suomen pysymään pystyssä Koronan aikanakin. Sekä virkusen osalta, että talouden. Jos Marin ei olisi jakanut yrityksille rahaa, taloutemme kyntäisi niin syvällä, että sen toipumiseen kuluisi 10-15 vuotta. Nyt näyttää että korjaamme tilanteen jo ensi vuonna.

        Vain idioottiPersut ei ole tajunneet, että meillä Koronakriisi päällä. Kuten se on joka maassa. Jokaisessa maassa jaetaan rahaa. Moninkerroin sen mitä Suomi.

        Mutta turha tätä on toistaa kun takapenkinpersut eivät opi matematiikkaa vaikka sitä korvasta sisään kaadetaan.

        Sinä et ymmärrä taloudesta mitään. Sinä luulet että joku tukien jakaminen on kannattavan liiketoiminnan edellytys. Kannattavan liiketoiminnan edellytys on hyvä tuote

        Ylistät Marinia kuin hän olisi tehnyt kaiken itse. Korona haastetta on ottanut vastaan moni ja ollut ratkomassa ongelmia. Jos jotain pitää kiittää, se on suomalainen virkamieskunta ja Suomen olosuhteet. Korona hoidossa on myös paljon parannettavaa, erityisesti hallituksen toiminnassa.

        Hallitus jumiutuu koronan hoitoon. Korona on prioriteetti yksi ja elvytys on tarpeen. Mutta muut tärkeät asiat ovat nyt liikaa rempallaan. Hallitus on liikaa yhden asian liike. Missä on työministeri, mitä hän oikein tekee? Missä on ulkomaankauppaministeri, mitä hän tekee? Miksi valtionvarainministerinä ei ole poliittista vastuuta kantava henkilö?

        Se on kyllä hyvä, että hallitus ei ole tyrinyt pahemmin koronan hoidossa. Jos siitä pitää kiittää, sen voin tehdä. Välillä kyllä on tuntunut että vastuuministeriltä on tilanne karkaamassa hallinnasta. Saisimmepa pian piikin, että ei tarvitsisi jännittää mihin hallitus Suomea vie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ei ymmärrä taloudesta mitään. Ei niinku hajuakaan EU elvytyspaketista. Marin ei jaa rahaa minnekään. Eikö Persut ikinä opi?

        Lukekaa ne sopimukset. Marin sai aikaan sen, että Suomi maksaa seuraavat 5 vuotta vähemmän kuin edellisen 5 vuotta, jossa Persut oli neuvottelemassa. Suomi maksaa vähemmän kuin Ruotsi ja Tanska. Suomi 147 euroa/asukas ,Ruotsi 227 euroa ja Tanska 270 euroa.

        Brexitistä Suomi ei maksa sentiäkään vaan sen maksaa eteläeuroopan maat.

        Marin on saanut Suomen pysymään pystyssä Koronan aikanakin. Sekä virkusen osalta, että talouden. Jos Marin ei olisi jakanut yrityksille rahaa, taloutemme kyntäisi niin syvällä, että sen toipumiseen kuluisi 10-15 vuotta. Nyt näyttää että korjaamme tilanteen jo ensi vuonna.

        Vain idioottiPersut ei ole tajunneet, että meillä Koronakriisi päällä. Kuten se on joka maassa. Jokaisessa maassa jaetaan rahaa. Moninkerroin sen mitä Suomi.

        Mutta turha tätä on toistaa kun takapenkinpersut eivät opi matematiikkaa vaikka sitä korvasta sisään kaadetaan.

        Tuo maksuposti johtuu Suomen romahtaneesta taloudesta, eli BKT-arviosta. Koeta sinä tajuta se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ymmärrä taloudesta mitään. Sinä luulet että joku tukien jakaminen on kannattavan liiketoiminnan edellytys. Kannattavan liiketoiminnan edellytys on hyvä tuote

        Höpö höpö. Kannatavan liiketoiminnan edellytys on toimivat markkinat. Etkö Sinä älykääpiö tajua, että hyvä tuote ei ole mikään ilman toimivia markkinoita. Polttamalla persutyyliin sillat joka suuntaan myymme pian vain toisillemme. Toki Sinulle on ylivoimaista tajuta, että tukien jalkaminen on sijoitus tulevaisuuteen. Sotien aikana Uusikaarlebyyssä päätettiin elää pesemällä toisten paitoja tietyllä hinnalla. Reisillehän se meni. Idean isäkin totesi, että toimiakseen idea olisi tarvinnut Pietarsaarelaistenkin paidat pesuun.. Mietippä sitä,jos vaikka tajuaisit maailmankaupan toimintamekanismin

      • Anonyymi

        Sanna Marin ei ole minkään banaani valtion diktaattori vaan Suomen pääministeri. Suomi on demokraattinen valtio, jossa ei yksi ihminen päätä kaikista asioista kuten Venäjällä Putin, Valko-Venäjällä Lukasenko tai USA:n nykyinen diktaattorin elkein esiintyvä Thrump. Ja rahan jakamisesta toisille väittämä on persujen ikioma disinformaation jakamista ja vain täysin idiootti väittää yllä esitettyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo maksuposti johtuu Suomen romahtaneesta taloudesta, eli BKT-arviosta. Koeta sinä tajuta se.

        Mutta huomaa, että se on varsin yleinen trendi kaikissa maissa. Ja siinä tilastossa emme enää olekaan heikoimmin sijoittuvien listalla.

    • Anonyymi

      Persut ovat niin ihania. Koko Suomen puolue.

      Ei enää ikinä keskustaa, eikä kokoomusta. EI IKINÄ. Päätös eläkeputkesta ratkaisee SDP kohtalon. SDP katuu eläkeputken mukana.

      • Anonyymi

        SDP voi hyvinkin olla perussuomalaisille yksi vaihtoehto hallitus kumppaniksi, keskusta se ei ainakaan ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP voi hyvinkin olla perussuomalaisille yksi vaihtoehto hallitus kumppaniksi, keskusta se ei ainakaan ole.

        Seuraava hallitus joutuu todelliseen vastuuseen Suomesta. Nykyisen hallituksen aikana, kyllä myös koronasta johtuvista syistä, Suomi on ajautunut moniin ongelmiin.

        Vasemmiston tapoihin ei kuulu käyttää leikkuria ja jarrutella rahojen jakoa. Voi olla että joudutaan purkamaan nykyhallituksen rahanjako päätöksiäkin. Ja tekemään niitä päätöksiä mitä nykyhallitus ei saa tehtyä, esimerkkinä työllisyyspolitiikan puuttuvat linjaukset.

        Sehän olisi ilmiriitaa persujen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP voi hyvinkin olla perussuomalaisille yksi vaihtoehto hallitus kumppaniksi, keskusta se ei ainakaan ole.

        PerusSuomalaisten kanssa ei kukaan lähde hallitukseen, se olisi poliittinen itsemurha.
        Yksi puolue ei voi muodostaa yksinään hallitusta joten persut vain näkevät unta hallituspaikasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP voi hyvinkin olla perussuomalaisille yksi vaihtoehto hallitus kumppaniksi, keskusta se ei ainakaan ole.

        Ei demarit lähde tän joukkion kanssa hallitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP voi hyvinkin olla perussuomalaisille yksi vaihtoehto hallitus kumppaniksi, keskusta se ei ainakaan ole.

        Persujen kannatuksella ei niin muodoin ole mitään väliä , kukaan ei ole menossa räksyttävien ja riitelevien persujen kanssa samaan hallitukseen, ever or never.

        Sitten nekstille levellille -kokoomus tulee jatkossa karttamaan persuja. kuten kepukin. SDP ei alennu samaan hallitukseen persujen kanssa. Vihreät ei tule lähellekään, mutta kristillisille persut sopii, on samanlainen arvopohja, jossa köyhiä äänestäjiä sivalletaan naamalle ja otetaan kaikki tuet pois, eikä mitään kehitysapua anneta kenellekään, vaikka kristityt yrittää kristinuskon sanomaa levittää Afrikkaan, Arabimaihin ja Aasiaan...ihmeellistä kaksinaamaisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei demarit lähde tän joukkion kanssa hallitukseen.

        Ei lähde. Eikä kukaan mukaan. Persut ovat vain kylähullujen ja natsien yhteenliittymä.
        Ei mitään osaamista! Sen näki taas varjobudjetissa. Persujen säästö. Meno 100, siitä persu säästää 150. Heh, heh.

      • Anonyymi

        Jos perussuomalaiset haaveilevat hallitukseenpääsystä, niin ei kaikkia poliittisia "vihollisianne" kannattaisi paskaksi haukkua saati poltella sillat muihin puolueisiin. Heikentää oleellisesti oman tavoitteenne toteutumista.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten kannatus nousee samaa tahtia koronakuolemien kanssa. Nyt ymmärrän miksei Ano halua käyttää maskia.

      • Anonyymi

        Ano huohotti telkkarissa mikkiin.

        Keuhkoahtaumaa ja sepelvaltimotautia sairastava ylilihava mies. Loppu häämöttää. Hengitys ei kulje edes ilman maskia, saatika maskin kanssa.

        Uusi idea on vaatia kansanäänestystä, vaikka EU;n tukipaketista missään muussa maassa ei vaadita kansanäänestystä. Vain suomalaiset ryhmät pölhöpetsut haluavat tehdä suomalaiset naurunalaiseksi. Ei uskoisi, mutta tyhmyys tiivistyy joukossa ja se on totuus

    • Anonyymi

      Puoluekannatuskamppailu Suomessa on vähän vastaavaa kuin tuo kalojen valtataistelu meidän lähilammessa, siinäkin on olleet körmyniskaiset ahvenet yleensä aina niskanpäällä, mutta välillä sitten taas niljakkaiden vähempiarvoisten särkikalojen populaatio kiriii jostakin käsittämättömästä syystä ohi.
      Kai jokainen ymmärtää kumpaisetko ovat politiikan ahvenia, ja kumpaisetko niitä niljakkaita roskakaloja?

    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu leikkauksista samassa kohtaa, kun taloutta pitää elvyttää. Kysymys kuuluukin, että haluavatko perussuomalaiset leikata Suomen talouden nousulta pohjan pois? Leikkauksista kun tässä kohtaa ei seuraisi kuin yhä jyrkempi talouden kierre alapäin. Jopa Kokoomus perinteisenä leikkauspuolueena puhuu juuri nyt talouselvytyksen puolesta.

      • Anonyymi

        Ja onko näyttöä elvytyksestä ? ei ole, mutta rahaa on jaettu ilman tavoitteita ja siitä on näyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja onko näyttöä elvytyksestä ? ei ole, mutta rahaa on jaettu ilman tavoitteita ja siitä on näyttöä.

        Tämä hallitus epäonnistui kaikessa tekemisessä, sentähden hallituspuolueden ksnnatus ovat lähteneet jyrkkään laskuun.

      • Anonyymi

        Tämä on asia jota vasemmisto ei tajua tai ei halua tajuta.

        On kaksi asiaa :

        - korona elvytys ja
        - talouden tervehdyttämistoimenpiteet.

        Korona elvytystä pitää tehdä. Ongelma on hiukan ollut ettei se ole pysynyt hallituksen hallinnassa. Rahaa on mennyt välillä mihin sattuu.

        Talouden tervehdyttämustoimenpiteet pitää laittaa työn alle (olisi pitänyt jo) riippumatta korona tilanteesta. On tietysti toinen kysymys, milloin ne otetaan käyttöön eli milloin syntyy säästövaikutus.

        Siellä on toimintaa tehostavia asioita, leikkauksia olemassa oleviin ja päätöksiä jättää tekemättä joitain asioita. Esimerkiksi viimeiseen kohtaan: maksuton koulutus pitää jäähdyttää toistaiseksi samoin hetu uudistus.

        Työllistämistoimet heti työn alle.

      • Anonyymi

        PS haluaa leikellä niitä menoja, jotka voidaan säästää suomalaisten hyvinvointiin ja jotka voidaan jakaa järkevämmin.

        ''...maksuton koulutus pitää jäähdyttää toistaiseksi ...''
        Helmikuu 2019, eduskunnassa äänestys maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta.
        Kaikki PS edustajat äänestivät ''EI''
        Koulutus on vain hyvätuloisten kakaroille.....

        Miksi pitää jäädyttää toistaiseksi :

        - jostain on haettava säästöjä
        - asiantuntijat ja opettajat eivät ole sitä mieltä että se on järkevä tapa, niinkuin se nyt on vireillä, toteuttaa

        Jatkovalmisteluun ehkä seuraava hallitus.

        Miksi sitä ei pitäisi toteuttaa:

        - asiantuntijat ja opettajat eivät ole sitä mieltä että se on järkevä tapa, toteuttaa ylipäätänsä
        - en halua rahoittaa rikkaiden lasten lukiota, maksakoot kirjat itse
        - en halua rahoittaa nuorten kaikkia haluja eli ajella taksilla eri paikkakunnille kouluun ja ostaa tietokoneita tai kokin hattuja.

        Toteutetaan sitten kun meillä on enemmän rahaa ja koko homma mietitty loppuun. Siinä on liikaa kysymysmerkkejä. Maksetaanko toinen aste vai vaan 18 v saakka? Jnejne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus epäonnistui kaikessa tekemisessä, sentähden hallituspuolueden ksnnatus ovat lähteneet jyrkkään laskuun.

        Yhteinen hallituksen kannatus on 55.9%, opposition 42%, et silleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yhteinen hallituksen kannatus on 55.9%, opposition 42%, et silleen.

        Eiköhän se hallituksen "yhteinen" kannatus siitä pikkuhiljaa laske, kun potkivat kusipottaansa jatkuvasti nurin. Toivottavasti hallituksen aiheuttamat tuhot eivät vaan ole liian suuria ja pitkäkestoisia, jotta niistä tulevaisuudessa selvitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteinen hallituksen kannatus on 55.9%, opposition 42%, et silleen.

        Tämä onkin se ongelma eli kansan suosiota ostetaan hallitusohjelman lupauksilla, joista ei ole pidetty kiinni sekä runsaalla velkarahojen jakamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus epäonnistui kaikessa tekemisessä, sentähden hallituspuolueden ksnnatus ovat lähteneet jyrkkään laskuun.

        Miten sinä olisit toiminut tässä tilanteessa? Niin, et vastausta osaa antaa, et vaikka esität olevasi ikäänkuin asiantuntija. Heh heh

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Eiköhän se hallituksen "yhteinen" kannatus siitä pikkuhiljaa laske, kun potkivat kusipottaansa jatkuvasti nurin. Toivottavasti hallituksen aiheuttamat tuhot eivät vaan ole liian suuria ja pitkäkestoisia, jotta niistä tulevaisuudessa selvitään.

        Viimeinen kannatusmittaus tehtiin marraskuussa.
        Persujen kannatus laskee seuraavassa gallupissa kun äänestäjät muistelevat persujen lähiaikojen möläytyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja onko näyttöä elvytyksestä ? ei ole, mutta rahaa on jaettu ilman tavoitteita ja siitä on näyttöä.

        Tähän asti on kyseessä ollut suomalaisen työn pelastamisoperaatio. Siksi niitä elvyttäviä toimia ollaan vasta saamassa käyntiin ensi vuoden puolella. Pelastusoperaatiota voidaan joutua vielä kevätpuolella jatkamaankin, jos pandemia ei saada siihen mennessä hallintaan globaalisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on asia jota vasemmisto ei tajua tai ei halua tajuta.

        On kaksi asiaa :

        - korona elvytys ja
        - talouden tervehdyttämistoimenpiteet.

        Korona elvytystä pitää tehdä. Ongelma on hiukan ollut ettei se ole pysynyt hallituksen hallinnassa. Rahaa on mennyt välillä mihin sattuu.

        Talouden tervehdyttämustoimenpiteet pitää laittaa työn alle (olisi pitänyt jo) riippumatta korona tilanteesta. On tietysti toinen kysymys, milloin ne otetaan käyttöön eli milloin syntyy säästövaikutus.

        Siellä on toimintaa tehostavia asioita, leikkauksia olemassa oleviin ja päätöksiä jättää tekemättä joitain asioita. Esimerkiksi viimeiseen kohtaan: maksuton koulutus pitää jäähdyttää toistaiseksi samoin hetu uudistus.

        Työllistämistoimet heti työn alle.

        Työllistämistoimilla ei paranneta sitä ongelmaa, mikä aiheuttaa yleisen taloustaantuman. Tottakai päätöksiä pitäisi tehdä työllistämistoimista, mutta ne toimet tulee ottaa käyttöön vasta siinä vaiheessa, kun näemme talouden kiipeävän ylämäkeen. Ja sihen tarvitaan pikemminkin porkkanaa kuin keppiä.

        Toisekseen, tuo koulutusuudistus on syytä tehdä juurikin nyt, koska sen vaikutukset tulevat vasta viiveellä näkyviin. Mikäli sitä alettaisiin nyt jarruttelemaan, niin tilanne olisi viimeistään ensi vuosikymmenelle tultaessa, että tarvitsisimme huomattavasti enemmän työperäistä maahanmuuttoa nykyarvioihin nähden, koska yhä useampi nuori jäisi vaille opiskelumahdollisuuksia ja täten riski olisi, että kortistossa makaisi entistä suurempi joukko kouluttamatonta väkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS haluaa leikellä niitä menoja, jotka voidaan säästää suomalaisten hyvinvointiin ja jotka voidaan jakaa järkevämmin.

        Varsin ympäripyöreästi sanottu tuttuun perussuomalaiseen tapaan. Käytäntö onkin sitten jo ihan toinen juttu.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Eiköhän se hallituksen "yhteinen" kannatus siitä pikkuhiljaa laske, kun potkivat kusipottaansa jatkuvasti nurin. Toivottavasti hallituksen aiheuttamat tuhot eivät vaan ole liian suuria ja pitkäkestoisia, jotta niistä tulevaisuudessa selvitään.

        Mitä tuhoja hallitus on muka saanut aikaan? Kommenttisi on kouluesimerkki populistisesta jargonista vailla totuuspohjaa. Populistista mielikuvapropagandaa vailla näyttöjä siitä, että oppositio saisi itse muka jotakin paremmin aikaiseksi.

        Kokoajanhan joku homma kusee hallituksella nilkkasukille, ja sitä selitellään. Tuhoja tulee kun hommat eivät hoidu. Ilmastohäröily ja hosuminen on vienyt työpaikkoja jne. jne.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten arvot ja politiikan päämärät on kiistämättä Suomelle tärkeitä asioita. Nämä asiat on vain jääneet monen muun asian varjoon, ja siinä varjossa nyt kärvistelemme, talous pahasti pakkasella, riippuvaisena ulkomaisen valtajärjestelmän "sosiaalituista", massatyöttömyydessä, yhteiskuntaa hajottavissa ilmiöissä yms. Näistä ilmiöistä yksi on Sannan hypetys, johon Sanna sai lähes koko valtamediakentän tuen. Lisäksi valtamediakenttä on tukenut punavihreää ideologiaa, kyseenalaisinkin keinoin, samalla aiheuttaen anteeksiantamatonta vahinkoa Suomen poliittisen järjestelmän uskottavuudelle (johon tietenkin ovat osallisena myös poliitikot). Onneksi Perussuomalaiset on vahva puolue, joka ei ole antanut periksi intensiivisemmällekään antipersuaktivismille.

      Toivo elää!

      • Anonyymi

        Perussuomalaisia tarvitaan. Suomalaisessa moni puoluejärjestelmässä. Ainoa oikea vastavoima vasemmistolle tällä hetkellä.

        Mutta on hyvä että muutamille persujen kannanotoille löytyy vastavoima tai voimia.

        Esimerkiksi olisi järkyttävää herätä joku aamu ja kuulla uutisista että Suomi aloittaa Fixit neuvottelut. Irtautuminen EUsta veisi meidät takaisin ahdistavalle 70..80 - luvulle. Ei kiitos.

        Täsmennys: Putin tarvitsee putinsoomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täsmennys: Putin tarvitsee putinsoomalaisia.

        Istutko foliohattu päässä ja pelkäät Putinia, näet oletettavasti pikkuputineita joka paikassa, Putin siellä, Putin täällä joka puolella Putin . . . . . hakeudu hullu hoitoon.

    • Anonyymi

      SDP on suurin puolue. Tämä on nyt vain tämän hetken mielipidekysely, kyselyotos ei liene kovin korkea.
      Muistutan myös, että tälläkin palstalla on suhtauduttu epäilevästi YLE:een, joten miten suhtaudutte kyselyyn nyt?

      • Anonyymi

        Samalla tavalla kuin aina, epäilevästi, mutta miten sinulle tuli mieleen avautua aiheesta, kun olet yleensä niin kovin reppava ja puolustat kyselyjä, kun SDP on kärjessä.

        Kyselyotos taisi olla tuossa kyselyssä n. 1800 kun se niissä aikaisemmissa SDP;N johtokyselyissäon ollut n. 1000

        Niin, ero vaikuttaa lähinnä virhemarginaalin suuruuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ero vaikuttaa lähinnä virhemarginaalin suuruuteen.

        Perussuomalaiset meni kaikista kerralla ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset meni kaikista kerralla ohi.

        tuuli huulia heiluttaa

    • Anonyymi

      Poliittiset vastustajat tekevät oikein, kun nyt nauravat 😂. Vaalien jälkeen ei naurata sitten millään 😂.

    • Anonyymi

      Jatkakaa demarit sitä feminististä miesvihaanne ja rahan lähettämistä Italiaan niin menetätte loputkin miesäänestäjät :D

    • Anonyymi

      PS on ainoa puolue, joka suhtautuu kriittisesti haittamaahanmuuttoon.
      Yhä suurempi osa kansasta pitää haittamaahanmuuton lopettamista ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistamista yhä tärkeämpänä asiana.

      Äänestin, ja tulen äänestämään PSää vain ja ainoastaan siksi, että vihdoin saataisiin jotain tolkkua maahanmuuttopolitiikkaan.

      Viime aikojen uutiset Helsingin väkivaltaisista nuorisojengeistä ja erilaisten yhteiskunnan tukien ohjautumisesta suhteettomassa määrin maahanmuuttajille satavat suoraan PSn laariin.

      • Anonyymi

        Ps myös ajaa duunarien, yrittäjien ja työttömien asemaa yhtä aikaa. Tämä on hyvä että puhalletaan yhteen hiileen. Demareita ja vasureita kiinnostaa vain syytellä Suomalaisia miehiä kaiken pahan aluksi ja ajavat feminismiä.

        No nyt tuli perus sontaa ihan kokkelisesti. Persut leikkasi työttömiltä, persut leikkasi sotaveteraaneilta, missä persu siellä kallis mersu ja sen kustanti kuka??

    • Anonyymi

      >Älä demu kiemurtele, meitä on nyt enemmän<, kuiskasi kusiainen käärmeelle!

      • Anonyymi

        Punavihreät on yrittäjä vastaisia kuten oli kommunistitkin.

    • Anonyymi

      0,3 % ero on tuossa vastaajien määrässä noin 2-3 ihmistä. En vielä kovasti juhlisi, jos olisin persu!

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset kerää kannattajia myös kokoomuksesta.

    • Anonyymi

      Päivä päivältä kaikkoaa perussuomalaisista järkevät ja Suomen etua maailman markkinoilla ymmärtävät.
      Persuihin jäävät ne rasistista populismia ja Suomen oikeusvaltiota vastaan hullunlailla huutavat maalaisänkyrät.

      Perussuomalaiset on kuuluttanut pitkään, että valtion menot pitää mitoittaa tulojen mukaan ja kuitenkin rakentanut vaihtoehtobudjettinsa rajun lisävelan varaan.

      PS ottaisi ensi vuonna lisää velkaa 11,64 miljardia, mikä on vain karvan alle vähemmän kuin hallituksen budjettiesityksessä.

      Valtiovarainministeri Matti Vanhanen totesikin PS:n vaihtoehtobudjetista, että ”onko se ylipäätään vaihtoehto”.

      Mutta täydestä menee tietynlaiseen porukkaan, vaikka täysin turhaa populistista potaskaa onkin.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti!

    • Anonyymi

      Paras johtaa.

    • Anonyymi

      Menovesi on tyyristä.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä oli hallituksen aloittaa turpeen alasajo kun nyt poltetaan mm. Venäjältä tuotua puuta kattiloissa. Järjetöntä. Tuhannet menettää työpaikan ja yrityksen.

    • Anonyymi

      Hyvä perussuomalaiset.

    • Anonyymi

      Hyvä hyvä hyvä perussuomalaiset.

      • Anonyymi

        Aivan hyvä.
        https://www.youtube.com/watch?v=Is6Sf227V7o

        Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen paljastaa Nelosen uutisille, ettei korkki ole pysynyt kiinni kesällä.

        Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen paljastaa Nelosen haastattelussa ratkenneensa juomaan Sonkajärvellä 6.-.7.7. järjestettyjen Eukonkannon MM-kilpailujen yhteydessä.

        - Juhannuksena tuli vähän törtöteltyä ja Eukonkannon jälkeen otin vähän. Seurassa vähän kallistelin siinä. Joten ajattelin, että syntini tunnustan, Hakkarainen sanoo Nelosen uutisille.

        Hakkarainen hakeutui keväällä hoitoon alkoholiongelmansa vuoksi.

        Hakkaraisen mukaan olutta tuli repsahdusten aikana otettua muutamana päivänä, mutta humalatilasta ei koitunut ongelmia hänelle tai kellekään muullekaan.

        - Olinhan mä humalassa. Minä tulen aina viinasta humalaan, oli Hakkaraisen vastaus kysymykseen humalan voimakkuudesta.

        Hän sanoo katuvansa alkoholinkäyttöään.

        - Ei se kuulu mulle se koko homma, eikä siitä ole mitään hyötyä. Paha olo vain tulee.

        IS

    • Anonyymi

      Hyvä perussuomalaiset.

    • Anonyymi

      Onko persut kaikki alkoholisteja? Juoneet aivonsa narikkaan? Siltä näyttää!

    • Anonyymi

      Onpa mukava uutinen. Hyvä perussuomalaiset.

    • Anonyymi

      Persut eivät ole muuta kuin huono vaihtoehto!
      Kuka muka haluaa vaihtaa hyvän huonoon!
      Täytyy olla hullu, jos niin tekee!

    • Anonyymi

      Toivottavasti perussuomalaiset pysyvästi ykkönen.

    • Anonyymi

      Hyvin todennäköisesti perussuomalaiset kuntavaaleissa ykköseksi.

    • Anonyymi

      Hallitus kurittanut eniten köyhimpiä suomalaisia mm. Bensiini kallistunut.

      • Anonyymi

        Aivan, ja kun persut oli hallituksessa hinta laski? Tosin mistäs persut ja mitä puolue edustaa, porvareita, eli työssä käyviltä leikattiin vähemmän palkkaa enemmän työaikaa, oi ja sitten sivari Alla-uho, siinä sitä vasta, mites se vanha sanonta menee valheet on vaikea nileskellä....

    • Anonyymi

      Hyvä perussuomalaiset.

    • Anonyymi

      Ihanaa.

    • Anonyymi

      Hallitus poseeraa kun ensi vuonna kunnallisvaalit...

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten suosio näkyy myös punavihreän jengin kannattajien katkerana kitinänä.

      • Anonyymi

        Uskot siis kalluppeihin, hahahahahah.

    • Anonyymi

      Tapaus Pekka Haavisto. Missä on rehellisyys. Voi voi....

      • Anonyymi

        Aivan, rehellinen kansanedustaja/ministeri siinäpä sitä.......
        googleta rikolliset kansanedustajat.

    • Anonyymi

      Joo ei selvinnyt Pekka puhtain paperein vaikka...

    • Anonyymi

      Mukavaa on...

    • Anonyymi

      Merkel joutui antamaan periksi Unkarille ja Puolalle.

    • Anonyymi

      Tehkäämme kaikkemme että perussuomalaiset on seuraavissa eduskuntavaaleissa yli 30 prosentin puolue. Maamme parhaaksi.

    • Anonyymi

      Hyvä perussuomalaiset minunkin puolesta.

      • Anonyymi

        Persut on paska puolue typeryksiä alusta loppuun!!

    • Anonyymi

      Hienoa perussuomalaiset.

    • Anonyymi

      Suomalaisten onneksi perussuomalaiset.

    • Anonyymi

      Joko loputkin uskoo ettei punavihreät ole suomalaisten puolustajia.

      • Anonyymi

        Aikaisemmin demarien kannattaja, ei tosiaan voi enää antaa tukeaan puolueelle joka laittaa suomalaiset vaaraan tukemalla terrorismia.

      • Anonyymi

        Valehtelu on punavihreiden ensisijainen ominaisuus. Suomen hallitus erottuu negatiivisesti maailmalla tuomalla nais-terroristeja Suomeen. Ainut muu maa on Saksa, joka pidätti heti lentokentällä nais-terroristin. Suomessa nais-terroristit saavat tukea jatkaa terroristi-toimintaansa.

        Perussuomalaisten kannatus nousi Hs gallupissa tänään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4964
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3257
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1395
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1235
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      71
      929
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe