Sivistys tulee (aurinko nousee) idästä.
Natomaat jäivät taas jälkijunaan kun Venäjä alkaa covidrokotukset ylihuomenna. Kiina on rokottanut vieläkin aiemmin.
Suomalaismedia kiersi tämän tosiasian niin, että Yle kertoi Britannian rokottavan ensimmäisenä länsimaana ja mtv kertoi, että Britannia rokottaa ensimmäisenä Pfizerin rokotteella.
Tuollasen median tähden me vielä joudumme perikatoon, ei mitään vastuuta.
Natomaat jäivät taas jälkijunaan kun Venäjä alkaa covidrokotukset ylihuomenna. Kiina on rokottanut vieläkin aiemmin.
Suomalaismedia kiersi tämän tosiasian niin, että Yle kertoi Britannian rokottavan ensimmäisenä länsimaana ja mtv kertoi, että Britannia rokottaa ensimmäisenä Pfizerin rokotteella.
Tuollasen median tähden me vielä joudumme perikatoon, ei mitään vastuuta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Pystytkö edes itse nauramatta suoltamaan näin lapsellista paskaa palstalle?
Suuttuuhan siinä jo suunnan mieskin kun Venäjä ja Kiina rokottavat täyttä päätä ja NATO kuolee täyttä päätä koronaan.
USA eilen 2800 kuollutta.
Taidat vähän yliajatella asiaa, ehkä aikuiset eivät vaan jaksa räkänokkien loputonta lapsellisuutta?
On lapsellista tapattaa niin paljon kansalaisiaan (2800/vrk) ja samalla olla tarjoamassa suojelusta suomalaisille.
Rägänokkaista jopa.
No ethän sinä sitä tietysti ymmärrä ettei ketään ole tapatettu vaan ovat pandemian uhreja kuten toista miljoonaa muutakin ihmistä, mutta kuten todettu räkänokan lapsellisuus on loputonta.
Edes jonkinlainen sivistys olisi suotavaa sinunkin tapauksessasi.
Onneksi kaikki suomalaisfirmat eivät seuraa jenkkien meille sanelemaa talousmantraa.
Kiinassa kasvaa talous ja lännessä pörssikupla. Kuulutko sinä lavean tien kulkijoihin.
Naton epäonnistuneesta koronapolitiikasta hiiskumattomuus ei puhdistä räkäistä nokkaa.
NATO:lla+on+jopa+65%+suojan+tarjoava+rokote+kunhan+luvat+sadaan+kuntoon.
Per+aspera+ad+Astra+Zeneca.
Venäjän on 2000-luvullakin sotalahdannut jo 15.000 eurooppalaista kristittyä.
On se vaan sankari?
Onko sinulle joku syöttänyt pafkaa?
Luin MV-lehdestä. Lisäksi Dosentti kertoi minulle pers kohtaisesti kaiken.
Asiat löytyy ihan vakiomediasta, ei tarvitse lukea Mitään Verkkouutisia.
Venäjällä on rokotteet ja rokotukset hyvällä mallilla koronaan ja homotkin sai juuri venäläisen hivrokotteen
Tämä rokote asia on erikoinen.
Pääasia on kuitenkin se, että on kehitetty jotain, jolla voidaan vaikuttaa pandemian kehittymiseen.
Se on aivan sama kuka tekee sen, ja miten se tehdään.
Joillekkin asia on vain poliittinen väline. Omien agentojen levittämiseen täällä saitilla.
Hyi hävetkää.
Yst. Terv. Uudistusmielinen/Ikävä kyllä.
Miksi NATO on jokin lyömäase Venäjää vastaan , Atlantin turskiahan ne vain NATO:ssa suojelevat.
Venäjä on ihana maa, tykkään.
Mutta putinisti-natsit ovat senkin sontineet.
Miksi muuten Putin ei uskalla ottaa venäläistä covid-rokotetta, vaan piilottelee kuin mikäkin pelkuri Sotsin koronabunkkerissaan?
Siinä on joku sääntö että presidentti ottaa viimeiseksi ei se uskalluksesta ole kiinni ja Putin on pannut NATOnazit Venäjällä kuriin
NIin+paljon+uskotaan+ja+luotetaan+venäläiseen+ihmerokotteeseen.
Sputnik-rokotteen+teho+ei+riipu+siitä,+uskooko+sen+saaja+kapitalismiin+vai+islamiin.+
Vaikutus+(94,5%+tehokkuus)+koskee+kaikkia+rokotteen+saaneita.
Astra- Zeneca yhdistää voimansa Sputnik-rokotteen kehittelijöiden kanssa saadakseen lisää potkua rokotteeseensa.
Oxfordin yliopiston kanssa covid-19-rokotteen kehittänyt AstraZeneca aloittaa kokeet rokotteensa yhdistämisestä venäläisen Sputnik V -rokotteen kanssa. Tällä tavalla pyritään lisäämään rokotteen tehokkuutta, kertovat lääkeyhtiö sekä venäläisen rokotteen kehittämisen rahoittanut RDIF-säätiö.
AstraZenecan ja venäläisen Gamaleja-instituutin yhteiskokeet aloitetaan vuoden loppuun mennessä.
AstraZeneca sanoin perjantaina etsivänsä keinoja yhdistää rokotteet menestyksekkääksi. Yhtiö ilmoitti etsivänsä rokotekokeisiin yli 18-vuotiaita ihmisiä Venäjältä. Tarkoituksena on selvittää, voiko rokotteet yhdistämällä tehostaa ihmisten immuunijärjestelmää ja kasvattaa suojaa koronavirusta vastaan.