Meidän täytyisi jo erota kirkosta!

Eikö olisi jo aika koko porukkana lähteä kirkon helmoista? Emme tarvitse moista porttokirkkoa mihinkään. Perusteeksi ei riitä sekään, että Kirkko tarjoaa töitä uskovaisille papeille ja kanttoreille. Me emme nykyisin saa edes hengittää vapaasti kirkossa, emmekä opettaa Jumalan sanan mukaisesti. Miksi siis roikkuisimme kirkossa?

Itse tein jo henkilökohtaisen ratkaisuni erota kirkosta. Toivottavasti mahdollisimman moni vl toimii samoin. Olisi jo vihdoin aika perustaa oma kirkko. Mitä useampi vl eroaa kirkosta, sitä suuremmat paineet SRK:lla on perustaa oma kirkko. Nykyinen kirkko ei enää palvele meidän tarpeitamme!
43<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kirkko on portto juuri teidän takia.

Äänestä
  • Kirkko on kyllä maallistunut ja erkaantunut Jumalan Sanasta ihan muista syistä. Kirkossa ei saa enää saarnata syntiä synniksi, eikä kertoa, missä Jumalan valtakunnan raja menee. Raamattuakaan ei saa enää siteerata avioliittokysymyksessä.

    Äänestä

Eroa pois. Kun vuoden loppuun mennessä sen teet et maksa kirkollisveroa enää 2021.
Se ero ei vaikuta elämääsi millään tavalla. Voit uskoa ja olla uskovainen ilman että kuulut mainitsemaasi porttokirkkoon.

Äänestä
  • Olisi hyvä, jos vl-liike lähtisi kirkosta, se olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi hyvä, jos vl-liike lähtisi kirkosta, se olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu.

    EI vielä pidetä kiirettää eroamisella, saattaapi olla niinkin, että ev.lut. kirkko tarvitsee VL-väkeään siellä, koska ei tuommoinen "elämä" pitkään pidä kirkkoa pystyssä. Loppupelissä lienee niin vähän kirkollisverojen maksajia, että saavat ruveta kirkkojaan myymään, kun ei ole varaa niitä ylläpitää ja korjausvelkaa alkaa olla vanhoissa rakenteissa. Ei ne vanhat vapaaehtoiset jaksa kovin kummoisia talkoita tehdä, yhteisvastuu piirakoita paistella ja kolehtia kantaa, saati sitten kirkkokuoroissa veisata ja pappien palkkoja maksella.
    On se vain jonkinmoinen "sakki" VL-lapsia joita kastetaan kirkoissa ja aina niistä joku jää kirkonkirjoihin ja kirkonveroja maksamaan, että lienevät tulevaisuuden maksumiehiä.!?
    Maaseudulla jo seurakunnat ovat myymässä leirikeskuksiaan, kun ei ole varaa korjauksiin, siitä ne lähtee seurakuntasalit ja kirkot myyntiin !!
    Eipä hättäillä vielä tuo asian kanssa !?!

    Siinä kävis niin, että monet eronneet liittyisivät kirkkoon takasin, jos vl-liike lähtisi pois.

    Äänestä

  • Olen jo eronnut. Ei sitä voi toistamiseen tehdä. Kehoitan kaikkia muitakin eroamaan. Nykykirkkoa ei tarvitse kukaan. Ei uskovainen, uskonnollinen, kuin umpiateistikaan. Kirkko on hukannut sanansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI vielä pidetä kiirettää eroamisella, saattaapi olla niinkin, että ev.lut. kirkko tarvitsee VL-väkeään siellä, koska ei tuommoinen "elämä" pitkään pidä kirkkoa pystyssä. Loppupelissä lienee niin vähän kirkollisverojen maksajia, että saavat ruveta kirkkojaan myymään, kun ei ole varaa niitä ylläpitää ja korjausvelkaa alkaa olla vanhoissa rakenteissa. Ei ne vanhat vapaaehtoiset jaksa kovin kummoisia talkoita tehdä, yhteisvastuu piirakoita paistella ja kolehtia kantaa, saati sitten kirkkokuoroissa veisata ja pappien palkkoja maksella.
    On se vain jonkinmoinen "sakki" VL-lapsia joita kastetaan kirkoissa ja aina niistä joku jää kirkonkirjoihin ja kirkonveroja maksamaan, että lienevät tulevaisuuden maksumiehiä.!?
    Maaseudulla jo seurakunnat ovat myymässä leirikeskuksiaan, kun ei ole varaa korjauksiin, siitä ne lähtee seurakuntasalit ja kirkot myyntiin !!
    Eipä hättäillä vielä tuo asian kanssa !?!

    Jos kirkkojen ylläpito jää vain meikäläisten kontolle, niin kalliiksi kyllä tulee. Emme me pieni Jumalan lasten joukko voida millään ylläpitää kaikkia kirkkoja. Kaatukoon pois, onhan meillä Rauhanyhdistykset. Muutetaan ne kirkoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen jo eronnut. Ei sitä voi toistamiseen tehdä. Kehoitan kaikkia muitakin eroamaan. Nykykirkkoa ei tarvitse kukaan. Ei uskovainen, uskonnollinen, kuin umpiateistikaan. Kirkko on hukannut sanansa.

    Googleta Eroa kirkosta. Helppo juttu.

    Äänestä

  • Heipodei. Jeesus ajoi myyjät ulos temppelistä 2000 vuotta sitten . Sun ajatukset on vaan rahassa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen jo eronnut. Ei sitä voi toistamiseen tehdä. Kehoitan kaikkia muitakin eroamaan. Nykykirkkoa ei tarvitse kukaan. Ei uskovainen, uskonnollinen, kuin umpiateistikaan. Kirkko on hukannut sanansa.

    Milloin erosit . Sanoitko Jeesukselle ettet tarvi enää evankeliumia ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kirkkojen ylläpito jää vain meikäläisten kontolle, niin kalliiksi kyllä tulee. Emme me pieni Jumalan lasten joukko voida millään ylläpitää kaikkia kirkkoja. Kaatukoon pois, onhan meillä Rauhanyhdistykset. Muutetaan ne kirkoiksi.

    Sellaiset yhdistykset missä kuulkaa on juoppoja huumeita ihan mitä vaan ja Moosesta hampaat irvessä yritetään .....🦇🦇🦇🦇🦇🧟🧟🧟🎎🎎

    Äänestä

  • Raamatussa on kaksi porttoa . Portto Israel ja portto rahab . Isebelin henki . Sä kiroat nyt ihan Jeesus Messiaan omia . Lestat on vajonnut kirjaimen vanhaan eli lain kirjaimeen . Eläinuhrit kymmenykset ympärileikkaus lihassa . Lain teot . Juuda . Juudas . Raha . Varastaminen . Myyntikojut basaarit . Jeesus ajoi ne ulos . Kun kiroat pojan uskoisia ole hajottaja kuin juutalaisten saatana . Lopunajan eksytykset . Älä hajota vaan kokoa kuten Jeesus käski . Elä armosta älä laista .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi hyvä, jos vl-liike lähtisi kirkosta, se olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu.

    Ainakin lakihenkisyys ei sovi kirkkoihin .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI vielä pidetä kiirettää eroamisella, saattaapi olla niinkin, että ev.lut. kirkko tarvitsee VL-väkeään siellä, koska ei tuommoinen "elämä" pitkään pidä kirkkoa pystyssä. Loppupelissä lienee niin vähän kirkollisverojen maksajia, että saavat ruveta kirkkojaan myymään, kun ei ole varaa niitä ylläpitää ja korjausvelkaa alkaa olla vanhoissa rakenteissa. Ei ne vanhat vapaaehtoiset jaksa kovin kummoisia talkoita tehdä, yhteisvastuu piirakoita paistella ja kolehtia kantaa, saati sitten kirkkokuoroissa veisata ja pappien palkkoja maksella.
    On se vain jonkinmoinen "sakki" VL-lapsia joita kastetaan kirkoissa ja aina niistä joku jää kirkonkirjoihin ja kirkonveroja maksamaan, että lienevät tulevaisuuden maksumiehiä.!?
    Maaseudulla jo seurakunnat ovat myymässä leirikeskuksiaan, kun ei ole varaa korjauksiin, siitä ne lähtee seurakuntasalit ja kirkot myyntiin !!
    Eipä hättäillä vielä tuo asian kanssa !?!

    Sä et tiedä sitten että lestat maksaa omiin lahkoihinsa Mooseksen aikaisia kymmenyksiä kuin synagogilla .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI vielä pidetä kiirettää eroamisella, saattaapi olla niinkin, että ev.lut. kirkko tarvitsee VL-väkeään siellä, koska ei tuommoinen "elämä" pitkään pidä kirkkoa pystyssä. Loppupelissä lienee niin vähän kirkollisverojen maksajia, että saavat ruveta kirkkojaan myymään, kun ei ole varaa niitä ylläpitää ja korjausvelkaa alkaa olla vanhoissa rakenteissa. Ei ne vanhat vapaaehtoiset jaksa kovin kummoisia talkoita tehdä, yhteisvastuu piirakoita paistella ja kolehtia kantaa, saati sitten kirkkokuoroissa veisata ja pappien palkkoja maksella.
    On se vain jonkinmoinen "sakki" VL-lapsia joita kastetaan kirkoissa ja aina niistä joku jää kirkonkirjoihin ja kirkonveroja maksamaan, että lienevät tulevaisuuden maksumiehiä.!?
    Maaseudulla jo seurakunnat ovat myymässä leirikeskuksiaan, kun ei ole varaa korjauksiin, siitä ne lähtee seurakuntasalit ja kirkot myyntiin !!
    Eipä hättäillä vielä tuo asian kanssa !?!

    Oikein . On tyhmää myydä yhtäkään tonttia jolle voi rakentaa uutta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen jo eronnut. Ei sitä voi toistamiseen tehdä. Kehoitan kaikkia muitakin eroamaan. Nykykirkkoa ei tarvitse kukaan. Ei uskovainen, uskonnollinen, kuin umpiateistikaan. Kirkko on hukannut sanansa.

    Ai minkä sanan . Hukannut Jeesuksen vai . Kirkon tehtävä on evankeliumin julistaminen . Se ei ole yhtään hukassa . Paitsi sulta se on peitetty .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Googleta Eroa kirkosta. Helppo juttu.

    Älä hajota . Saatana on hajottaja . Eksyttäjä . Minkä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin erosit . Sanoitko Jeesukselle ettet tarvi enää evankeliumia ?

    Missähän tuolle Jeesukselle voi ilmoittaa henkilökohtaisesti asiasta. Missään ei ole ainakaan julkisesti kerrottu missä tavattavissa?

    Äänestä

Menkää vain, molemmat.

Äänestä

Joo, liitytään helluntailaisten lahkoon ja opetellaan kielilläpuhumista ja kaatumaan oikein kun evankelista tyrkkää nurin.

Äänestä
  • Saattaa olla budha joka kaataa.

    Äänestä

Kai tajuat loukkaavasi ihmisiä ja kristittyjä ja Jeesuksen omia ?? Vihapuhetta . ( Israel on Raamatussa portto )

Äänestä
  • Jumala tuhoaa suuren porton joka on maailmassa toimivat väärät uskonnot, etenkin kirkot.
    Ilmestys kuvaa oikein hyvin näitä politiikan ja rahan kanssa haureutta harrastaneet kirkot ja lahkot.
    Ihmiset eivät usko Jumalan suunnitelmiin mutta ne kaikki tapahtuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumala tuhoaa suuren porton joka on maailmassa toimivat väärät uskonnot, etenkin kirkot.
    Ilmestys kuvaa oikein hyvin näitä politiikan ja rahan kanssa haureutta harrastaneet kirkot ja lahkot.
    Ihmiset eivät usko Jumalan suunnitelmiin mutta ne kaikki tapahtuvat.

    Kristus kallio . Sitä eivät Tuonelan ( Manala) portit voita . Et sä Jeesusta suurempi ole ei kukaan ole .

    Äänestä

Olen kanssasi täysin samaa mieltä!!

Äänestä

Itse erosin vasta kirkosta ja moni meikäläinen kaverini on tehnyt samoin. Protestiksi erottiin, koska kirkko on ajanut meidät nurkkaan. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää tilaa hengittää ev.lut.kirkossa.

Äänestä
  • Jeesuksen henki kyllä mahtuu muut ei .

    Äänestä

Kaikkien kannattaisi itse mielessään miettiä miksi kuuluu kirkkoon?

Ja tunteeko olevansa oikeassa joukossa?

Pelastuskysymys tuskin riippuu siitä kuuluuko vai ei kuulu Luterilaiseen kirkkoon?

Äänestä
  • Kaikkien kannattaa miettiä muutenkin riippumatta siitä onko uskovainen tahi ateisti. Ei kirkko palavele kettään. Siellä ei saa sananrieskaa, eikä ateisti sadunnäläkää tyydytettyä. Niin laihoja ovat saarnat siellä.

    Äänestä

  • Sama se on muissakin kirkoissa ortodoksit on ainoa oikea ....

    Äänestä

  • Ainakin hellarivaparit varastaa myös ortodoksi judet ....muslimit varastaa huoraa huumeet...mene niihin saarnaan .

    Äänestä

Kaikkien kandeis erota. Kirkkoon kuulumisen sijasta kandee uskoa Jeesukseen.

Äänestä
  • Tällä puhutaan vaihteeksi oikeaa asiaa. Kirkkoon kuuluminen on tapa. Vanhemmat ihmiset ja vanha moraalinen ajattelu on sitkeästi seurannut sukupolvia. Nyt on havaittavissa että kirkko menee jo sateenkaariajatteluun ja Raamatusta välittämättä siunaillaan homoja ja lesboja.
    Onko aivan välttämätöntä maksella veroja moiseen toimintaan.

    Äänestä

  • Niin.....

    Äänestä

Oikealla jumalansanalla on kuitenkin kirkossamme vielä tehtävä.

Äänestä
  • Kun viimeksi kävin kirkossa niin pappi otti jostakin päivän sanan ja luki sen. Lopun aikaa hän puhui mitä Luther sanoi. Selvä peli, ei sanaakaan Jeesuksesta. Kuva kyllä oli peräseinällä.

    Äänestä

Eikös se VL-liike ole sellainen perinneyhdistys ja henkilökultti menneisyyteen katsova taantunut uskonliike.
Uudistukaan mielenne muutoksen kautta, neuvoo Raamattu.

Äänestä
  • "Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin"

    "Katso: minä luon uutta."

    Äänestä

Koronan takia yhteiset seurat ja suviseurat on taakse jäänyttä elämää.

Tilalle tulee yksilöusko, jossa mennään kammioon rukoilemaan.

Ei nyt kannata kirkosta erota ja lahkolaisen leimaa ottaa otsaansa ja käteensä.

Äänestä

Tervemenoa vaan jos nykyinen kirkko ei miellytä. Se puhdistaisi paljon ilmaa. Kirkon tehtävä on yhdistää sovussa kaikkia seurakuntalaisia, kaikkia sellaisinaan kuin ovat. Se on todellista kristillisyyttä. Kukaan ei saa ylentää itseään muiden yläpuolella, vaan toivottaa nöyrästi kaikki seurakuntalaiset vertaisinaan yhteen. Jos tämä kyky joltakin puuttuu, se ei ole soveliasta käytöstä muita kohtaan ja liittymistä yhteiseen kristilliseen seurakuntaelämään.

Äänestä

Vois kyllä erotakki, mut kun se alttaril laitettu lammaski o viäl syämätei?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eikö olisi jo aika koko porukkana lähteä kirkon helmoista? Emme tarvitse moista porttokirkkoa mihinkään. Perusteeksi ei riitä sekään, että Kirkko tarjoaa töitä uskovaisille papeille ja kanttoreille. Me emme nykyisin saa edes hengittää vapaasti kirkossa, emmekä opettaa Jumalan sanan mukaisesti. Miksi siis roikkuisimme kirkossa?

Itse tein jo henkilökohtaisen ratkaisuni erota kirkosta. Toivottavasti mahdollisimman moni vl toimii samoin. Olisi jo vihdoin aika perustaa oma kirkko. Mitä useampi vl eroaa kirkosta, sitä suuremmat paineet SRK:lla on perustaa oma kirkko. Nykyinen kirkko ei enää palvele meidän tarpeitamme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu