Eilen oli kelan järkyttävistä maksuista mamuille medioissa. Vielä lisä riemua todellisiin kustannuksiin tuo rikoksista aiheutuvat kulut. Raiskaukset, ryöstöt ja väkivaltaisuudet ovat näiden vieraiden erikoisosaamista ja näistä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ja vahingonkorvaukset jäävät lähes täysin yhteiskunnan maksettavaksi. Summa on järkyttävä ja lisääntyy koko ajan.
Mamutuksesta aiheutuvat muut kulut
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-11680542
Lukekaa linkki, aloittaja oikeassa elikkä kelan maksujen lisäksi - Anonyymi
Lisäksi tämä: Korona leviää etupäässä mamujen keskuudessa, eli valtavat satojen miljoonien kulut vielä Koronastakin veronmaksajille.
- Anonyymi
Se, että pakolaisille maksetaan enemmän, kuin suomalaisille on vain mitalin toinen puoli. Suomessa noudatetaan diskriminaatiota, eli positiivista erityiskohtelua, suomeksi sanottuna pakolaiset asetetaan kaikessa suomalaisten edelle.
Rikoksen tehdessään pakolainen saa lievemmän tuomion kuin suomalainen. Tällainen on esimerkiksi rangaistuksen koventamisperuste. Jos suomalainen lyö pakolaista ja hänen motiivinsa on rasistinen, niin suomalaisen rangaistusta kovennetaan, mutta ei toisin päin. Laki ei ole sama kaikille, pakolaiset ovat erityissuojelussa suomalaisten pahoilta teoilta. - Anonyymi
Kelle niistä se rikastus tulee ?
- Anonyymi
Helsingin Sanomien paperiversiossa ei tänään asiasta mitään. Eilen ei myöskään Ylen pääuutisissa, MTV3:n uutisissa lyhyt maininta.
- Anonyymi
On hienoa lukea kun maahantullut "työvoimavajeen paikkaaja saa valtion varoista asianajaja kulunsa - 11258,- valtion varoista.
Harmi että joutuu maksamaan itse uhrille 8500,- kivusta ja särystä sekä lääkärikuluista 128,- . Sitten vielä se pahuksen rikosmaksukin pitäisi maksaa.- Anonyymi
Todellisuudessa vastaaja ei maksa mitään, vaan ja taas yhteiskunta.
- Anonyymi
Saa siinä suomiduunari painaa pitkää päivää, jos töitä on, että voimme täyttää vieraidemme kaikki vaatimukset täysimääräisesti. Kalliiksi tulee tämä idealistinen hyysääminen, kiitos EU, joka tähän meidät pakottaa ja oikeusvaltioperiaate. Näiden kanssa olemme enemmän kuin pulassa, ja olemme vasallivaltio, tällä kertaa Keski-Euroopan suuntaan . 1980- luvulla eli peräti yhden vuosikymmenen olimme itsenäinen valtio mutta se olikin liian hyvää kansalle ja nopeasti tehtiin muutos.
- Anonyymi
Ilmankos vihreät aloitti hampaat irvessä räkytyksen ja paskan sylkemisen siitä, kun PS vaati noita maahanmuuton kustannuksia tuotavaksi näkyville. Samaa peliä rämpättää tuo arvopohjan meininki. Jakavat jonossa rahaa ja ylistystä halosta myöten huijareille.
Ottaako troijanhevosten tunkioharakoita pikkusen pattiin, kun taas on ollut PS täysin oikeassa. - Anonyymi
Mamut on kulueriä
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273563Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2933438TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.282251Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e352064- 1332002
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191741- 451541
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71470Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21343Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91223