Hain läpällä-sain 3 miljoonaa (tositarina!)

Anonyymi

Joo, viikko sitten netissä tutkin ajankuluksi mitä vippejä on tarjolla ja törmäsin johonkin uuteen kilpailutuskioskiin nimeltä EPR . Täytin ihan läpällä hakemuksen ja vedin palkin tappiin 3 miljoonaan jolloin tuli kk-erän suuruudeksi joku älytön yli 15000 tuhatta muistaakseni ja maksuaika 220 kk. Tein loppuun ja laitoin menemään naureskellen koko hommaa kun oli täysin älytön summa. En tiedä mitä tapahtui mutta eilen menin verkkopankkiin maksamaan pari laskua niin jäin haavi auki tuijottamaan saldoa joka oli tonnin sijasta yli 3 miljoonaa. Ensin luulin että joku virhe on kyseessä mutta sitten tajusin laskut maksettuani että yhä on summa yli 3 miljoonaa! Aloin tutkia ja se oli keskiviikkona tullut jostain ulkomailta. Ensin luulin että joku on vahingossa laittanut väärälle tilille rahat mutta lopulta tajusin että se on tullut minulle tarkoituksella joltain ulkomaiselta pankilta tai rahoituslaitokselta. Taustalla oli tuo 3 miljoonan lainahakemukseni.

No ei tämä vielä mitään, mutta kun minulla on paha peliongelma niin mieleeni juolahti että nyt kun on massia jota ei olisi pitänyt saada niin voisin surutta pelata ilman riskiä niin että voitan isoilla panoksilla rahaa jotka saan itselleni ja minulle jää hyvä laillinen summa vaikka maksan tuon 3 miljoonaa takaisin sinne mistä se tulikin. Pelit ei kuitenkaan menneet ihan putkeen vaan jäin 5 eri nettikasinolla yhteensä noin 400000 euroa tappiolle. Tietystikään en nyt enää pysty maksamaan 3 miljoonaa takaisin, jäljellä on kuitenkin noin 2,58 miljoonaa vielä. Ikinä en pysty edes tuolta reilua 400000 euroa maksamaan takaisin joten lienee ainut keino lyödä pitkävetoon jättiveto tänään. Alan nyt tutkia minkä kohteen pelaisin. Jos löytyy joku "varma" missä kerroin on yli 1,5 niin vedän sitä 2 miljoonalla jolloin saan hävityt rahat takaisin. Nyt on pakko nukkua pari tuntia koska valvoin kasinoita kiertäen netissä koko yön ja meni tuo yli 400000 siinä sivussa. Nyt otetaan vihjeitä vastaan, on tosi kyseessä sillä jos veto kusee ei tule talouteni kuntoon enää ikinä. Uskomatonta että näin voi käydä, onkohan tuo rahat myöntänyt joku rahanpesufirma jolla perintä voi olla tavallista väkivaltaisempaa? Alkoi huolestuttaa oikeasti kun sain rahat ilman kyselyitä.

9

724

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korkeintaan 💯 lainoja jakavat 500% korolla?

      • Anonyymi

        Laita screenshot pankkitilin saldosta. Toi juttu kuulostaa niin jäätävän älyttömälle, etten kyllä muuten usko :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita screenshot pankkitilin saldosta. Toi juttu kuulostaa niin jäätävän älyttömälle, etten kyllä muuten usko :D

        Ei se uskalla 😂 unta se vaan on nähny tommoista vippifirmaa ei oo olemassakaan ..


    • Anonyymi

      Tee sama, kuin mitä minä tein. Ilmoitin kavereille sähköpostilla, että en voi maksaa velkaa takaisin. Seuraavana päivänä tuli kohtelias vastaus, jossa sanottiin että ei sillä olle niin väliä, ei tarvitse maksaa mitään takaisin. Tosin minulla oli vain 2 miljoonaa euroa, sinulla on enemmän. Tosi tarina tämäkin.

    • Anonyymi

      voi sua haaveissa kuvittelet että sait noin paljon rahaa tais raukka nähdä vaan unta :D onko lääkkeet ottamatta?? varo kohta vankila oottaa

      • Anonyymi

        Hävisin melkein kaikki jo. Pelasin vääriä kohteita pitkävetoon. Olisi pitänyt ottaa vaan yksi ainoa oikea kohde muttei mikään bookeri antanut pelata 2 miljoonalla yhtä kohdetta. Näinpä hajoitin vedot max. 100 tonnin panoksin useisiin kohteisiin. Ensimmäisistä 20 kohteesta vain 5 osui ja 15 kusi. Jatkoin yhä mutta ilman menestystä. Eilen oli enää alle 100000 jäljellä rahoista. Tänään vielä viimeiset vedot sisään niin että 50 000 jätän itselleni sukanvarteen koska ne voi olla isoon tarpeeseen vielä. Ei olis kannattanut hosua mutta 3 miljoonaa tilillä saa kummasti vibaa punttiin. Jää nähtäväksi miten velan takaisin periminen sujuu mutta toisaalta loppu tulokseen sillä ei ole vaikutusta kun se jää nyt maksamatta. T. Ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävisin melkein kaikki jo. Pelasin vääriä kohteita pitkävetoon. Olisi pitänyt ottaa vaan yksi ainoa oikea kohde muttei mikään bookeri antanut pelata 2 miljoonalla yhtä kohdetta. Näinpä hajoitin vedot max. 100 tonnin panoksin useisiin kohteisiin. Ensimmäisistä 20 kohteesta vain 5 osui ja 15 kusi. Jatkoin yhä mutta ilman menestystä. Eilen oli enää alle 100000 jäljellä rahoista. Tänään vielä viimeiset vedot sisään niin että 50 000 jätän itselleni sukanvarteen koska ne voi olla isoon tarpeeseen vielä. Ei olis kannattanut hosua mutta 3 miljoonaa tilillä saa kummasti vibaa punttiin. Jää nähtäväksi miten velan takaisin periminen sujuu mutta toisaalta loppu tulokseen sillä ei ole vaikutusta kun se jää nyt maksamatta. T. Ap

        Lainaapas mulle 2000e??


    • Anonyymi

      Voimaa AP, voitat kyllä takaisin nuo 3 miljoonaa ja vielä ylikin. Ole uskossasi vahva ja pelaa pelottomasti!

    • Anonyymi

      Vaikea sijoittaai hyödyllisesti ellei jopa mahdotonta. Ensin sapatti vuosi olisi paikallaan, 24 edes takaisin risteilyä valtamerellä yhden hengen sviitissä maksaa 120 000 henkilökunnan palvelumaksut tipit pari kierrosta rulettia laivan casinolla, noin 150 000 euroa. Reikä saattaisi reistailla noin pitkällä risteily reissulla.

      https://www.youtube.com/watch?v=pjjKN4k7mLE

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      689
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      52
      664
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      625
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      575
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      10
      527
    Aihe