Saanut töiden kautta. Onnea Sofia Sinulle uuteen kotiin.
Sofialla oma koti Helsingin kantakaupungissa
Anonyymi
44819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Mistä tämän keksit?
En keksinyt. Juuri oli uutisissa. Sulla on huonot lähteet. Muuttaa vuoden alussa. Ikea-kassille töitä.
On vain väliaikainen asunto, kertoi myös sen vai etkö huomannut .Hyvä kuitenkin et pääsee toisten nurkista pois
Onnittelut. Stefan mukaan. ❣
Joo vois Stefu asua vaihteeks Sohfin asunnossa elätettävänä 😂
Hyvä pointti !!!!
Sepä on hyvä.
Nyt jännätään niitä kuvia uudesta paikasta. Julkisessa levityksessä ne ennenkin on ollut, joten oletus on, että on jatkossakin. Siis oletus on.
On kai valmiiksi kalustettu, koska väliaikainen työsuhde asunto on kuulemma.Stefan sai ajokorttinsa takaisin, asusivat vaan Hangossa ja huruttelisivat autollaan sinne.
Hanko ei käy Sofialle, ei käynyt Kivenlahtikaan. Helsingin keskustassa sen olla pitää. Ranen kanssa ollessa tottunut luxukseen. Ei pysty Stefan tarjoamaan Sofialle mitä Sofia haluaa.
Onko kortti jo tullut takaisin.
Kuulin et olis eilen saanut kortin takaisin.Jospa se hillitsisi viinan juontia ja ei sekoilisi sit enää niin paljoa.
Eihän ne voi yhdessä Hangossa asua, koska mihin Sofia menee siksi ajaksi kun Stefun tytär on Hangossa.
Jos Stefan saanut kortin takaisin niin on käynyt antamassa seuloja kaiketi poliisille. Niiden on täytynyt olla puhtaat 🤔
Miksi ei pystyisi? Myypi muutaman asunnon tai kiinteistön niin Ullanlinnasta kyllä löytyy aivan ihania asuntoja, kelpaisi varmasti Sofiallekin 200- 300 m2 .
Ketään ei kiinnosta mikä asunto kelpaa jollekin b-luokan tyrkylle. Se menee sinne asuntoon minkä saa.
Stefuhan esitteli ajokorttia, jossa Putinin kuva. On saanut kortin takaisin. Aiemmin esitteli upeaa urheiluautoa, lienee hankkinut sellaisen. Sen kyyti luulisi Sofialle kelpaavan. Stefun instassa kuva Sofiasta sydämen kera. Taitavat seurustella edelleen.
Eihän se kortti ennenkään ole hillinnyt! Eikö se kolme kertaa oo kiinni jäänyt ja montako kertaa ajanut kännissä jäämättä kiinni? Ostaisitko tältä mieheltä asunnon? Siis jos sulla olis massii🤣
Korviaan myöten veloissa olevalla Thermanilla ei ole varaa ostaa mitään 200 m2:n lukaalia kantakaupungista. Kivenlahden lukaalikin on myynnissä, koska on pakko myydä se velkojen vuoksi ja sekin on firman nimissä. Therman asustelee jatkossa Hangossa tai sitten jossain muualla vuokralla. Velkainen feikki miljonääri koko ukko. Sohvilla taas ei ole varaa minkäänlaiseen asuntoon,jolleivat sitä muut maksa.
Juurikin niin eipä se Sohvi paljon pysty vaatimaan asunnosta ,pakko tyytyä minkä sattuu saamaan ja kuka uskoo ,että pystyis itsekseen asumaan niinkuin normi 40 vtaitaa olla tämä Tuksun tittelin perijä aika avuton noissa hommissa.
Totuus on juuri tämä.
Eikö ajokielto anneta aina määräajaksi, vai onko jotain seuloja nykyään ehtona muka.
Jos ne asunnot ja kiinteistöt on rahoitettu velkarahalla, niin eipä niistä saa itse myydessä mitään.
Miksi ap. lähettää terveisiä jollekin julkulle täällä palstalla? 😂 Lähetä ne suoraan henkilölle itselleen. Et sinä täällä keskustele julkkisten kanssa 😅
Soffe viihtyy keskustassa. Autottomalle se on helpoin ratkaisu ja muutenkin Sofia tylsistyy maalla tai lähiössä.
Toivotaan, että uusi asunto on lähellä Ranea 😎
Saahan sitä viihtyä, kunhan maksaa vuokransa, ja työsuhdeasunnosta myös etuuden verot. Ilmaisia etuja ei ole. - Kyllä laitakaupungilllakin on kosolti asuntoja, ei tarvitse mihinkään lähiöön edes mennä.
Ei ole Sofian oma koti. Ei siis omista mitään.
Kyllähän se on Sofian oma koti. Ei sitä tarvitse omistaa... Myös työsuhdeasunto ja vuokra-asunto ovat ihmisten omia koteja.
Ei elämässä omistaminen ole tärkeintä, ihan muut asiat ne ovat tärkeämpiä.
Väliaikainen työsuhdeasunto... 💅🤳🧭
Tuollaiset löpinät Ullanlinnan 200-neliöisestä asunnosta pitää unohtaa. Sohvi on pt-n parin kuukauden koulutuksen omaava ihminen, jolla on 53 k velat ulosotossa.
Sohvi ei pysty edes vuokrata sellaista asuntoa, ostamisesta puhumattakaan. Tietysti Stebua voi käskeä ostamaan sellainen kun Kivenlahden fengshuit ovat niin huonot...
Mutta on ahnetta aina vaan vaatia ja vaatia, koska on tottunut saamaan mitä haluaa.
Miksi yksi ihminen tarvitsisi kaksisataa neliötä asumiseen?
40-50neliötä riittää ihan hyvin. On vähemmän siivottavaa.
Jos kartanon haluaa niin täytyy olla sitä mitä köyhät sanoo rahaksi, ja sitä ei sohvilla ole.
Sofialla siis oma koti kuten aloituksessa sanotaan.
Ei taida oikein viihtyä siellä.
Eikös Kalasatama myös ole osa kantakaupunkia?
On se ihmeellistä miten 30-vuotiaalla on oma vuokrakämppä 🙈😂
Pyörii edelleen sen keskenkasvuisen Thermannin kanssa. Tyhmä ämmä. Pian nöyryytys jatkuu.
Kaunis fiksu nainen parasta mitä Stefanilla on ollut pitkään aikaan. Toivottavasti pysyy raittiina, kun kerrankin on itse vapaasta tahdosta naisen kanssa, jota oikeasti rakastaa.
Joo pelais nyt kortit oikein ja muuttais elämänsä päihteettömäksi. Kaikki hyvät asiat on nyt elämässä oppisi jo tavoille.
Sen kunniaksi skål🍷
Juu nyt olisi hyvä tilanne vaikka panostaa myös taiteeseen. Stefu on selkeästi siinä lahjakas mikä selittää myös erityisherkkyyttä mitä esim tyttären kanssa näkynyt kuvissa.
Taideterapia olisi meille kaikille hyödyksi.
Tsemppiä ja Onnea heille.
Anna mun kaikki kestää vai taideterapia ,eiköhän se terapia huku sinne viinilasiin.
Fiksu ei päädy oikeuteen.
Eiköhän tää kämppä ole ihan Stefanin hommaama. Halvempaa vuokrata Sofialle joku väliaikainen asunto, kuin majoittaa sitä jatkuvasti hotelleissa.
Stefankin viihtyy siellä varmasti.
Kulkuri-elämää.
Stefan on saanut kortin takaisin ja nyt viiletellään misu kyydissä paikasta toiseen, eilenkin syömässä Tammisaaressa. Aiemmin kuva, missä koira kuunteli jouluradiota, oli Stefun autosta. Kyllä säälittää Sofian pinnallisuus, jos pelkkä hieno auto saa palaamaan. Stefun käytös ei tule muuttumaan, luonteelle ei voi mitään, välillä voi olla suvantovaihe, kunnes taas räjähtää. Sofian kannattaa nyt paneutua työntekoon, jos sitä ylipäätänsä edes on.