Abortista tuntuva rangaistus, se vasta lopettaa teot

Anonyymi

Miehenä ole kiinnostunut abortin tiukentamisesta. Naiset ovat saaneet 50 v aivan liian löpsösti abortin rikkomalla 6. käskyä, älä tee huorin. Niinpä uusi kansalaisaloite syntymättömän oikeudesta sanoo hedelmöittyneen lapsen ihmisarvon ei olevan riippuvainen siitä, kuinka hän on saanut alkunsa vaikka raiskauksesta tai insestistä. Myöskään äidin halu tai terveys ei saa vaikuttaa. Äidin täytyy aina synnyttää lapsi. Ei poikkeuksia. Näin on esim Filippiineillä ja Maltassa. Etelä Ameriikan maissa.

Jokaisen, joka on osallinen syntymättömän lapsen elämän riistämiseen, tulee joutua rikosvastuuseen lain edessä samalla tavalla kuin jo syntyneen elämän riistämiseen osalliset. Abortti on murha. Vasta äidin tuomitseminen murhasta tekee abortista lopun. Etelä Ameriikassa on joku nainen saanut jopa 50 v abortista.

24

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jason Lepojärvi kirjoittaa hyvin tästä äidin rankaisusta. Jos 50 v on opetettu aborttilainsäädäntöön missä abortti on aika sallittu ei voi äkkiä muuttaa että äidit heitetään vuosiksi vankilaan abortin takia. Tulisi olla asteittaisesti koveneva. Jossain Etelä Amerikassa äitejä on heitetty vankilaan jopa 50 vuodeksi.

      Joonas Laajanen oli keskustelussa kovempi: rangaistus heti äideille, koska ei voi syyttää tietämättömyydestä. Äidillä ei ole mitään oikeutta sikiöön.

      Kovaa on, mielipiteisiin vaikuttaa myös henkilön tausta.

      • Anonyymi

        Eikä se ihmisiä tappanut uskontohullu ollut joku Jason Manson.....murhaaja. Raiskaajilta kivekset pois .


    • Anonyymi

      Älä ole ääliö. Helppo se on miehen sanoa
      Tuo on törkeää.

      • Anonyymi

        Joo. Kovaa on. Naisvihaa on koko kansalaisaloite syntymättömän oikeudet mistä aloittajan referaatti mukaillen on. Sen allekirjoitti 5 viikossa 3500 kun OmaTahto 2020 sai 50 0003 viikossa. Tämä naisviha aloite ei voi Suomessa mennä läpi. 96 prosenttia hyväksyy nykykäytännön ja vain pari prossaa haluaa tiukentaa. Eduskunnassa tiukan lain hyväksyisi ehkä 5 tai 6.


      • Jep, tuommoselle 'miehelle' ananassuppo kerran päivässä kunnes alkaa ymmärtää mistä on kyse.


      • tuomikseksi = tuomiseksi, osaispa kirjoittaa...


      • Anonyymi

        Aloite lähti nuorista baptistipojista. Yksi varmaan 23 vee. Kamalan tiukka naisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloite lähti nuorista baptistipojista. Yksi varmaan 23 vee. Kamalan tiukka naisille.

        Ne on näitä reformoituja partajehuja. Peräkammarin poikien apostoleita. Suurin osa baptisteistakin katsoo heitä kieroon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne on näitä reformoituja partajehuja. Peräkammarin poikien apostoleita. Suurin osa baptisteistakin katsoo heitä kieroon.

        Toivottavasti yksikään naisraukka ei milloinkaan erehdy menemään naimisiin tämänkaltaisen arvomaailman omaavien henkilöiden kanssa. Kyllä olisi naisen elämä täyttä helvettiä.


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Toivottavasti yksikään naisraukka ei milloinkaan erehdy menemään naimisiin tämänkaltaisen arvomaailman omaavien henkilöiden kanssa. Kyllä olisi naisen elämä täyttä helvettiä.

        Sano muuta. En koskisi kahden metrin tikullakaan.:)


    • Anonyymi

      Höpö höpö, ÄLKÄÄ JUMALAUTA SOTKEKO JENKKI IDIOOTTIEN KOHKAAMISTA SUOMEEN!
      Suomessa on asiasta olemassa laki ja säädökset, raamattu ei ole mikään lakikirja. Toiseksi Suomessa abortin saaminen ei ole mikään läpihuutojuttu, sitä ei ole aikoihin käytetty ehkäisynä. Jenkki kakarat on tolloja kun ei ole asiallista sukupuoli valistusta. Toisella reunalla on ovat puoluhullut saarnurit jotka ovat saaneet porukat tappamaan lääkäreitä jotka ovat tehneet abortteja.
      https://www.youtube.com/watch?v=OSIrQBGfUtw&ab_channel=KennethCopelandMinistries

      • Anonyymi

        Reformoidut baptistiseurakunnat ovat amerikkalaista perua. Nuoret kypsymättömät miehet tykkäävät niiden äärioikeistolaisvivahteisesta keppimeiningistä.


    • Anonyymi

      Eräään miehen kanta lyhennettynä
      Tietämättömyys ei ole vastuusta vapauttava elementti, ja kyseenalaistan erittäin vahvasti sen etteikö äiti tiedä surmaamansa omaa lastaan, omatunto vain etsii tekosyytä jolla tämän hiljentää. Abortin tekijät eivät ole uhreja, surmattu lapsi on. Aloite ei tietenkään aja sitä että tähän mennessä tehdyt abortit joutuvat rikosvastuuseen, koska se on mahdotonta, vaikka se olisikin oikein.
      Ongelma tulee siinä, että meidän lakimme eivät anna taposta ja murhasta oikeudenmukaista rangaistusta, vaan se on epämääräinen ja subjektiivinen Vankilatuomio hengen riistämisestä.
      Syntymättömän henkeä ja sen riistämistä tuomitessa käytetään samaa standardia kuin jo syntyneeseen, sillä hän on samanarvoinen ja laki pitää tehdä hänen oikeuden ja arvon mukaan, ei hänen hengen riistäjien etua katsoen.

    • Anonyymi

      Eli abortoiva äiti vankilaan murhasta?

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan mies piti kivittää teosta. Eli kuka on kylväjä, niin kivitettäköön hänet ja hoidetaan tämä äiti, joka uhrina teki niin hoitaen hänen sielunsa kuntoon.

      'Eli aina miehet pitää kivittää, kun he tekevät haureutta, raiskaavat, väkisinmaakavat vaimonsa, käyttävät perheessä väkivaltaa, niin näin päästään ongelmasta aika pian.
      Evoluutio hoitaa loput.

      • Anonyymi

        Ehkä vain jätämme nämä miehet omaan hurskaaseen yksinäisyyteensä.


    • Anonyymi

      Muitakin kansalaisaloitteita voisi tehdä. Pitäisi myös kiinnittää huomiota katujengien tekemään elävien ihmisten ryöstöön ja pahoinpitelyyn. Tästäkin pitäisi tehdä kuten abortin teosta kansalaisaloite missä tiukasti kielletään kaikki katujengien tekemä väkivalta ryöstöinä ja pahoinpitelyinä. Väkivalta olisi rikos ihmisyyttä vastaan eikä siitä selviäsi lepsuilla tuomioila vaan kunnollisilla ehdottomilla vankilatuomioilla ja kunnon korvauksilla kuten USA ja Filippiinit tekee.

      • Anonyymi

        No, ei nuo katujengin ryöstöt ole lisääntyneet, päinvastoin.
        Se oli ennen se. Ennen Helsinki oli jengipaikkaa, tapeltiin ja tehtiin kaikkea ja lahtikin taisi olla shhhssshigako. Eli porukka ja jengit soti, siellähän vieläkin motooori porukka ihan on ampunut pizzapaikassa toisiaan. Eli ei enää sellaista ole.
        Nykyään vain pikkusta puukkkohippasta elävät


      • Anonyymi

        Kun joutuu kohteeksi ääni muuttuu kellossa


      • Anonyymi

        Ensin kannattaa hankkia yleissivistys. Ilman sitä syntyy vain roskakoriin joutavia turhia kansalaisaloitteita. Myöhäisherännäisillä on tapana keksiä asioita, jotka on jo kauan sitten huomioitu lainsäädännössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun joutuu kohteeksi ääni muuttuu kellossa

        No enpä tiedä. On minutkin aseella ryöstetty, enkä silti vaadi ryöstäjille kuolemantuomioita.:) Kaikki eivät pyöri vain oman napansa ympärillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No enpä tiedä. On minutkin aseella ryöstetty, enkä silti vaadi ryöstäjille kuolemantuomioita.:) Kaikki eivät pyöri vain oman napansa ympärillä.

        vaaditko baptistiveljuen tavoin aborttiäidille vankilaa


    • Anonyymi

      Mitäs jos sterilisoisit miehet nehän niitä huoraajia on . Vai miten naiset raskaaksi tulee ??

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3738
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      51
      1659
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1359
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      925
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      39
      807
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      771
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      750
    Aihe