KD on julkaissut oman vaihtoehtobudjettinsa. Se tukee mm. lapsiperheitä ja pienituloisia. KD näkee, että sillä saadaan Suomi liikkeelle turvallisesti.
"Suomi liikkeelle turvallisesti
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän talouskasvua ja hyvinvointia tukeva vaihtoehtobudjetti 2021
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vastaisi koronan aiheuttamaan talouskriisiin veroelvytyksellä. Keskiviikkona julkaistussa vaihtoehtobudjetissa ryhmä esittää lähes miljardin euron edestä veronkevennyksiä. KD esittää muun muassa kevennyksiä tuloverotukseen ja korotusta kotitalousvähennykseen. Ruoan hintaa ryhmä laskisi siirtämällä hedelmät ja vihannekset alempaan 10 prosentin verokantaan. Omaishoidon tuki muutettaisiin verovapaaksi tuloksi helpottamaan omaishoitajien tilannetta. Kristillisdemokraatit peruisivat myös hallituksen tekemät kiristykset polttoaineveroon ja muihin energiaveroihin.
Haasteellisessa taloudellisesta tilanteessa KD esittää vain maltillisia lisäyksiä valtion menoihin. Suurimmat määrärahalisäykset liittyvät vanhustenhoidon tason parantamiseen, terapiatakuun käyttöönottoon ja lapsiperheiden tukemiseen. Monilapsisten perheiden aseman parantamiseksi ryhmä esittää varhaiskasvatusmaksujen poistamista sisaruksilta. Lisävaroja käytettäisiin myös keliakiakorvauksen palauttamiseen.
Vastoin eduskunnan selkeää tahtotilaa hallitus on jättänyt ruoka-apua jakavien yhdistysten tuen pois talousarviostaan. KD vaatii vaihtoehdossaan ruoka-avulle pysyvää määrärahaa sekä selkeitä käytäntöjä ja sääntöjä tuen jakamiseen.
Eduskuntaryhmä ei hyväksy hallituksen suunnitelmia oppivelvollisuuden laajentamiseksi. Hanke olisi pitänyt laittaa jäihin tässä tilanteessa. Oppivelvollisuuden laajentamisen sijaan KD panostaisi toimiin, joilla voidaan vähentää syrjäytymistä ja koulupudokkuutta.
Valtion talouden tulopuolta KD vahvistaisi muun muassa terveysperusteisen veron käyttöönotolla ja rajaamalla työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovapautta. Menoja ryhmä vähentäisi uudistamalla asumistukijärjestelmää. Kertaluonteisia lisätuloja ryhmän vaihtoehdossa saataisiin perumalla Ilmastorahaston pääomittamisen sekä vähentämällä Sitran pääomaa. Sitralta tuloutettavat varat käytettäisiin kertaluonteisiin avustuksiin yritysvetoisille kehityshankkeille, joiden avulla voidaan saada uutta kasvua.
Vaihtoehtobudjetin yhteydessä KD esitti työllisyyspaketin, jonka avulla voitaisiin tavoitella jopa 100 000 uutta työllistä lähivuosien aikana.
Kokonaisuudessaan KD eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti lisäisi valtion menoja 322 miljoonalla eurolla ja vähentäisi verotuloja 893 miljoonalla eurolla. Lisätuloja ja menosäästöjä vaihtoehtobudjetissa on esitetty 1,6 mrd. euron edestä. Vaihtoehtobudjetti vähentäisi valtion velanottotarvetta vajaalla 500 miljoonalla eurolla."
kd.fi/politiikka/ohjelmat/kdn-vaihtoehtobudjetti-2020/
Linkistä löytyy ylläoleva teksti, sekä linkkejä tarkempiin tietoihin.
KD vaihtoehtobudjetti tukee lapsiperheitä ja pienituloisia
6
136
Vastaukset
- Anonyymi
Tuolta linkin takaa löytyy hyvin materiaalia aiheesta. Tuo kd:n sivuilta löytyvä kopioimasi teksti on vasta pintaraapaisu, vaikkakin antaa hyvin kuvaa kokonaisuudesta.
- Anonyymi
On huvittavaa, kuinka KD:n vaihtoehtobudjettia vastaan hyökätään, mutta sitten kun pitäisi siihen tutustua ja sen jälkeen kommentoida, tulee hyvin hiljaista.
- Anonyymi
Hyviä pointteja tuossa kyllä. Etenkin lapsiperheitä tukeva. Kuinka vihreät tuohon suhtautuvat, kun ne haluaisi pienentää maapallon väkimäärää mm. syntyvyyttä alentamalla?
- Anonyymi
Monessa kohtaa olisi voittoja tavoittelematon organisaatio/yritys parempi ratkaisu kuin voittoja tavoitteleva yritys. Voittoa tavoittelematon non-profit yritys on siinä kohtaa järkevä kun puhutaan luonnollisista monopoleista. Luonnollinen monopoli on sellainen palvelu jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Sähköverkko sekä vesi ja viemäröinti voidaan mainita esimerkkeinä.
Voittoa tavoittelematon organisaatio käyttää tulonsa ylijäämää saavuttamaan lopullisen tavoitteensa sen sijaan, että se jakaa tulonsa organisaation osakkeenomistajille, johtajille tai omistajajäsenille. Rahaa peritään palveluista vain sen verran että homma pyörii (huomioidaan korjaukset ja tulevat investoinnit). Jos vuotuista voittoa tulee, se sijoitetaan takaisin toimintaan.
Voittoja tavoittelevan yrityksen tehtävä ja velvollisuus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Non-profit organisaatiolla ei ole velvoitteita omistajia kohtaan joten voittoja ei tarvitse "puristaa ulos" yrityksestä esim. palkkakuluja pienentämällä tai muilla tempuilla.
Tällaisessa olisi järkeä. - Anonyymi
Olisi kannattanut hallituspuolueiden lukea tuo vaihtoehtobudjetti. KD on myös köyhien ja lapsiperheiden asialla toisin kuin hallitus, josta saimme tänään elävän esimerkin.
- Anonyymi
KD on Suomen tervehenkisin puolue.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422732Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423422470- 352154
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471896- 241685
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251589- 441460
- 1001419
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391375- 361176