Yrittäjät näkevät PS:n vaihtoehtona yhä useammin

Kokoomuksesta siirtyy PS:ään päin kannattajia.
Kysehän on siitä, että halutaan turvata varallisuutta oamassa maassa, kyse on isänmaallisuudesta globaalin nielun sijaan.

Suomesta on puuttunut terve itsekkyys täysin.
Suomesta tuli 90-luvun alusta ääretön muiden nuoleskelija, jopa niin, että luullaan arvokkuuden olevan vain siinä paljonko jaetaan muille rahaa, joka on velkarahaa ja nyökytellään Ranskalle ja Saksalle.

Veronmaksajia kyykytellään, oma kansaa kyykytellään erinäisillä veroilla. Hupaisin uusi vero oli hulevesimaksu, joka piti keksiä, kun taakkatunkeutujia vastaanotettiin 2015.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Varsinkin pienyrittäjät kokevat PS:n ajavan paremmin heidän asiaansa kuntatasolla. Sitä kautta kannattajia tulee lisää myös PS:n kansanedustajille. Se että kannattajia siirtyy kokoomuksesta perussuomalaisiin ei ole hyvä juttu, sillä ilman kokoomusta perussuomalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta muodostaa hallitusta. Pitää ryöstää äänestäjiä keskustapuolueelta ja demareilta.

Äänestä
  • Kiinnostavaa sikäli, koska Persut ovat puheistaan huolimatta ajaneet hyvin vasemmistolaisia arvoja, kun eduskunnssa on äänestetty.

    Onko Suomi kääntymässä vasemmalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostavaa sikäli, koska Persut ovat puheistaan huolimatta ajaneet hyvin vasemmistolaisia arvoja, kun eduskunnssa on äänestetty.

    Onko Suomi kääntymässä vasemmalle?

    Anna yksikin esimerkki tästä, muuten valetta.

    Persut on keskusta-oikeistolainen puolue ja myös työväenpuolue ilman sosialismia ja kommunismia. Suomen etu on myös yrittäjien ja työväestön etu. Vasemmisto polkee suomalaisten ihmisoikeuksia mamutuksellaan ja positiivisella syrjinnällä. Köyhien suomalaisten elämänlaadun parantaminen ei enää kiinnosta vihervasemmistoa, joten sekin asia on jäänyt PS:n hoidettavaksi. Tutti Typpuräisen sanoin ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.

    Linkki viimeisen lauseen väitteeseen, muutoin valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anna yksikin esimerkki tästä, muuten valetta.

    Persut on keskusta-oikeistolainen puolue ja myös työväenpuolue ilman sosialismia ja kommunismia. Suomen etu on myös yrittäjien ja työväestön etu. Vasemmisto polkee suomalaisten ihmisoikeuksia mamutuksellaan ja positiivisella syrjinnällä. Köyhien suomalaisten elämänlaadun parantaminen ei enää kiinnosta vihervasemmistoa, joten sekin asia on jäänyt PS:n hoidettavaksi. Tutti Typpuräisen sanoin ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.

    PS on aatemaailmaltaan ja talouspolitiikaltaan porvaripuoluekin kuten kokoomus ja voisi aivan hyvin yhdistyä kokoomukseen.

    Äänestä

Persu Veikko Vallin turvasi varallisuutta siirtämällä rahat Viroon.

Äänestä
  • Samoin Teuvo Hakkarainen myymällä perheyrityksensä virolaisille.

    Äänestä

  • Kyllä siinä onkin isänmaallinen yrittäjä😂. Ei kyllä ymmärrä miten toi kaksinaamaisuus ei häiritse äänestäjiä.

    Äänestä

Yrittäjät ovat isänmaallisia , kuten myös Perussuomalaiset , haluavat oman kansan parasta , eivätkä kuten vasemmisto ja vihreät toimivat , heille on maahantunkeutujien ja sukupuolivähemmistöjen etu tärkeintä.

Äänestä
  • Yrittäjätkö isänmaallisia? Anna mun nauraa. Pahinta veronkiertoa koko ajan ja rahaa viedään ulkomaille turvaan suomalaisten "kateudelta".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäjätkö isänmaallisia? Anna mun nauraa. Pahinta veronkiertoa koko ajan ja rahaa viedään ulkomaille turvaan suomalaisten "kateudelta".

    Suomen oikeiston "isänmaallisuus" on aina ollu sitä, että sinun pitää ostaa Fazer-yrittäjän Sininen -suklaata, jotta osoitat olevasi suomalainen.

    Yrittäjän mielestä ei pidä maksaa veroja, vaikka veroilla juuri maksetaan Suomea.

    Miksei matujen elatuskuluja, kehitysapua jne voisi korvamerkitä ja verottaa vain niitä suomalaisia, jotka näitä asioita kannattavat? Silloin muiden verotus laskisi huomattavasti ja veronmaksuhalukkuuskin lisääntyisi kun tietäisi verojen päätyvän vain aitosuomalaisten hyvinvointiin.

    Taas tota typerää vääntöä. Valitaan mitkä verot itselleen sopis😂. Hyvää päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäjätkö isänmaallisia? Anna mun nauraa. Pahinta veronkiertoa koko ajan ja rahaa viedään ulkomaille turvaan suomalaisten "kateudelta".

    Oikeassa olet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen oikeiston "isänmaallisuus" on aina ollu sitä, että sinun pitää ostaa Fazer-yrittäjän Sininen -suklaata, jotta osoitat olevasi suomalainen.

    Yrittäjän mielestä ei pidä maksaa veroja, vaikka veroilla juuri maksetaan Suomea.

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

Hulevesimaksu on kuntien keksintöä. Se ei liity mitenkään verotukseen.
Hulevesimaksun tuotoilla ylläpidetään sadevesiviemäröintiä.

Äänestä
  • Kyllä voi täysin verrata verotukseen , kun hulemaksua pitää maksaa vaikka koko alueella ei ole sadevesiviemäröintiä.

    Äänestä

Mielenkiintoista nähdä miten PS nousee kuntavaaleissa.
Oletus että sitten äänestävät eduskuntavaaleissa samaa puoluetta.

Monet puolueet ovat kauhuissa ja paniikissa.
Ei olisi ihme että, täällä suoritettaisiin posti-äänestys, eli huijaus.

Jokaiseen äänestyspaikkaan tulisi laittaa kamerat ja tulisi tarkasti seurattava niitä äänilippuja siihen asti ettei väärinkäsittelyä pääse tapahtumaan.
Kameroiden tallenteet ovat luotettavien henkilöiden, useita, valvonnassa ja jos on jälkikäteen epäilyksiä, otetaan tallenteet esille, muuten ne tuhotaan jälkeenpäin sopivan ajan kuluttua.

Äänestä
  • Ja sitten vaan vainoamaan "väärin" äänestäneistä. Ei teillä persuilla ole mitään käsitystä Suomen laeista...

    Äänestä

  • Persujen salaliittoteoreetikko taas vauhdissa hourailuineen.

    Äänestä

PS on vaan niin hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kokoomuksesta siirtyy PS:ään päin kannattajia.
Kysehän on siitä, että halutaan turvata varallisuutta oamassa maassa, kyse on isänmaallisuudesta globaalin nielun sijaan.

Suomesta on puuttunut terve itsekkyys täysin.
Suomesta tuli 90-luvun alusta ääretön muiden nuoleskelija, jopa niin, että luullaan arvokkuuden olevan vain siinä paljonko jaetaan muille rahaa, joka on velkarahaa ja nyökytellään Ranskalle ja Saksalle.

Veronmaksajia kyykytellään, oma kansaa kyykytellään erinäisillä veroilla. Hupaisin uusi vero oli hulevesimaksu, joka piti keksiä, kun taakkatunkeutujia vastaanotettiin 2015.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu