Einar Vihma teloitti omia

Anonyymi

sotilaita 1944. Sitten hän korkea-arvoisimpana rintamakomentajana koki loppunsa Ihantalassa.

14

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Wiki: Mannerheim kirjoitti myöhemmin muistelmissaan:
      »Viimeinen Itä-Karjalasta siirretyistä yksiköistä eli 6. divisioona, komentajanaan urhea kenraalimajuri Vihma, joka näissä taisteluissa kaatui sankarina, saapui paikalle ajoissa ehtiäkseen vakauttaa puolustuksen Ihantalan luona.»

      • Anonyymi

        Liekö ollut varomaton.


    • Anonyymi

      Naapurin puolella karkurit ammuttiin armotta.

      • Anonyymi

        Samoin vangiksi antautuneet, jos palasivat.


    • Anonyymi

      Tuntemattomassa sotilaassa ollut teloitus tapahtui todellisuudessa 2./JR 9:ssä Goran taistelujen aikana joulukuussa 1941. Kymmeniä sotilaita lähti karkuun, mutta heidät saatiin kiinni.
      Kiinni jääneille ilmoitettiin, että jos he palaavat takaisin yksikköönsä, niin asia unohdetaan. Ne ketkä kieltäytyvät palaamasta joutuvat sotaoikeuteen. Siellä ainoa mahdollinen tuomio pakenemisesta vihollisen edestä on kuolemantuomio.
      Lopulta vain kaksi jatkoi kieltäytymistä. Sotamiehet Toivo M. ja korpraali Voitto A. Sotaoikeuden edessä molemmille annettiin vielä kerran mahdollisuus palata yksikköönsä, molemmat kuitenkin kieltäytyivät. Kuultuaan, että kuolemantuomio pannaan täytäntöön heti, eikä siitä voi valittaa, molemmat peruivat kieltäytymisen.
      Heidät teloitettiin ampumalla 20.12.1941 Baranissa.

      • Anonyymi

        Hienosti tehty. Punikeille vaan kuulaa kalloihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti tehty. Punikeille vaan kuulaa kalloihin.

        Aikansa halla-ahoja.


      • Anonyymi

        Goran taisteluihin liittyen pikaoikeus tuomisti Baranissa kaksi 2./JR 9:n miestä kuolemaan 20.12.1941, sillänämä kieltäytyivät palaamasta yksikköönsä etulinjaan, Goraan. Tuomitut, Voitto Veikko Ahomäki ( s.16.3.1915 Ilmajoki ) ja Toivo Iisakki Mäkelä ( s. 25.6.1917 Ilmajoki ). Tuomitut teloitettiin ampumalla samana päivänä Baranin kylän eteläreunalla, maantien varressa virtaavan puron, Noidanojan, uomassa.

        https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/514/country/9/area/85/

        Oho -molemmat tästä pitäjästä, eipä ollut paapan kanssa noista puhetta.....................


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti tehty. Punikeille vaan kuulaa kalloihin.

        Kotona pilossa kurkkivat lahtarit olisivat joutaneet itse etulinjaan puolustamaan rikkauksiaan, mutta sen sijaan lahtarit teloittivat köyhiä jotka eivät halunneet uhrata henkeään lahareiden suuromaisuuksia puolustaakseen.

        Vieläkin voisi kostaa noiden lahtareiden jälkeläisille, jotka nyt kiristävät köyhää työväestöä ottamaan vaarallisen rokotteen, jota lahtarit eivät itse ota.


    • Anonyymi

      Mitäs läksi?

    • Anonyymi

      Vihma oli yksi niistä maanpettureista ja sotarikollisista. Vapaussota-myytti on aikaa sitten kumottu. Vihma oli samanlainen roisto kuin oli esim Hans Kalm.

      • Anonyymi

        Tappoi kuitenkin paljon punikkeja, joka nostaa miehen arvoa huomattavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappoi kuitenkin paljon punikkeja, joka nostaa miehen arvoa huomattavasti.

        Termille tieteellinen marxismi-leninismi rohjetaan jo nauraa vapautuneesti.

        -keksivätkö sosialismin tiedemiehet vai poliitikot, toimittaja kysyi mummolta
        -poliitikot, mummo vastasi oitis
        -mistä tiedät, toimittaja tivasi
        -tiedemiehet olisivat kokeillet ensin rotilla, mummo jatkoi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Termille tieteellinen marxismi-leninismi rohjetaan jo nauraa vapautuneesti.

        -keksivätkö sosialismin tiedemiehet vai poliitikot, toimittaja kysyi mummolta
        -poliitikot, mummo vastasi oitis
        -mistä tiedät, toimittaja tivasi
        -tiedemiehet olisivat kokeillet ensin rotilla, mummo jatkoi

        "tiedemiehet olisivat kokeillet ensin rotilla"
        -
        Siis ensin olisi testattu kokoomusäänestäjillä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      16973
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4694
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      298
      2676
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      138
      1954
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1569
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1512
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1429
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      19
      1155
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1079
    Aihe