Rahti raketin lähtö kohti avaruusasemaa onnistui

Katso video: Raketilla rautainen lähtö avaruuteen
Orbitalin ja monen muunkin jännittämä rakettilaukaisu sujui täydellisesti. Video löytyy jutun lopusta.




Raketti lähti matkaan Floridasta.
Raketti lähti matkaan Floridasta.­KUVA: NASA/KIM SHIFLETT

Digitoday
7.12.2015 11:10 | Päivitetty 7.12.2015 11:09
Orbital ATK (aiemmalta nimeltään Orbital Sciences) juhlii onnistunutta raketin laukaisua avaruuteen.

Puolen yön tienoilla maanantaina Suomen aikaa matkaan lähti miehittämätön Cygnus-rahtialus, joka kuljettaa yli kolme tonnia tarvikkeita kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Kapselin on määrä olla perillä keskiviikkona.

Kyseessä ei ollut sama rakettityyppi, joka räjähti viime vuonna tuhoten edellisen Cygnus-aluksen. Lisäksi Orbital käytti laukaisussa ulkopuolista United Launch Alliance -yritystä. Laukaisun onnistuminen oli kuitenkin tärkeää, koska viime vuonna menetettiin myös kaksi muuta rahtialusta, joiden piti tavoittaa avaruusasema.

Cygnuksen myötä ruokaa riittää ISS:llä pitkälle ensi toukokuuhun asti, Nasa huomauttaa. Toki mukana on runsaasti muutakin tavaraa, kuten tieteellisiä kokeita, jotka menetettiin edellisissä epäonnistumisissa.

God Pless USA
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Katso video: Raketilla rautainen lähtö avaruuteen
Orbitalin ja monen muunkin jännittämä rakettilaukaisu sujui täydellisesti. Video löytyy jutun lopusta.




Raketti lähti matkaan Floridasta.
Raketti lähti matkaan Floridasta.­KUVA: NASA/KIM SHIFLETT

Digitoday
7.12.2015 11:10 | Päivitetty 7.12.2015 11:09
Orbital ATK (aiemmalta nimeltään Orbital Sciences) juhlii onnistunutta raketin laukaisua avaruuteen.

Puolen yön tienoilla maanantaina Suomen aikaa matkaan lähti miehittämätön Cygnus-rahtialus, joka kuljettaa yli kolme tonnia tarvikkeita kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Kapselin on määrä olla perillä keskiviikkona.

Kyseessä ei ollut sama rakettityyppi, joka räjähti viime vuonna tuhoten edellisen Cygnus-aluksen. Lisäksi Orbital käytti laukaisussa ulkopuolista United Launch Alliance -yritystä. Laukaisun onnistuminen oli kuitenkin tärkeää, koska viime vuonna menetettiin myös kaksi muuta rahtialusta, joiden piti tavoittaa avaruusasema.

Cygnuksen myötä ruokaa riittää ISS:llä pitkälle ensi toukokuuhun asti, Nasa huomauttaa. Toki mukana on runsaasti muutakin tavaraa, kuten tieteellisiä kokeita, jotka menetettiin edellisissä epäonnistumisissa.

God Pless USA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu