Miten tapahtui

Olen joskus lukenut Vartiotorniseuran virallisilta sivuilta jutun jossa kerrottiin itse Jeesuksen käyneen vuonna 1914 tarkistamassa pääkonttorin . Mikä tämä juttu on ja mitenkähän Jeesus siellä kävi? Miten he näkivät Jeesuksen käynnin? Ja miten hän ilmoitti näille miehille että he ovat nyt sitten niitä valittuja?
1852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Voisiko Johanneksen poika valoittaa asiaa jotenkin?

Äänestä

Jehovan todistajien seurakunnassa tämä on ns. kirjastokysymys. Ei niin, että vastaus löytyisi kirjastosta, mutta puhuttelu kirjaston puolella voi viedä halun kysellä jatkossa turhia.

Kaikkihan näkevät, että Jehovan järjestö on Jeesuksen valitsema. Kuinka Jeesus edes voisi valita muuta kuin Jehovan järjestön?

Äänestä
  • Mitä tarkoitat tuolla ekan kappeleen tekstillä? Mistä ihmeen puhuttelusta sinä puhut?

    Miten käsität sanan kaikki? Mistä kaikki se näkevät että Jeesus olisi tämän järjestön valinnut. Tuskin on näin tehnyt, eiköhän se ole Russelin pimeiden ajatusten tuotosta koko valinta.

    Äänestä

  • 1914 on toinen Jeesuksen maanpäälle palaamisvuosi vartiotorniuskonnossa.
    Ensimmäinen oli 1874.
    Kumpikin paluu oli näkymätön, siis täysin erilainen kuin Raamatussa, jossa ihmiset näkevät paluun ja myös reagoivat siihen.

    Ja Jeesus kävi kehumassa lahkoa vartiotorniseurassa 1918. Tämä on kurantti juttu, se saattaa olla milloin hyvänsä seuraavaan vartiotorniin painettuna.

    Jeesus oli kuitenkin moittinut joulunviettoa, ja moite kaiketi otettiin varteen kun joulua vietettiin esim. 1926, josta joulunvietosta on lahkohistoriikissa "Jehovantodistajat - Jumalan valtakunnan julistajia" valokuva (vuosiluku oli asetettu pöydälle kuvaa otettaessa)

    Aloituksen kysymyksiin samoin meikäläinen toivoisi vartiotornikaupustelijan vastausta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat tuolla ekan kappeleen tekstillä? Mistä ihmeen puhuttelusta sinä puhut?

    Miten käsität sanan kaikki? Mistä kaikki se näkevät että Jeesus olisi tämän järjestön valinnut. Tuskin on näin tehnyt, eiköhän se ole Russelin pimeiden ajatusten tuotosta koko valinta.

    Russel varmasti kuvitteli olevansa oikeassa, mutta ei väittänyt edustavansa mitään Ainoaa Oikeaa Uskontoa. Hän kuoli 1916. Ruherford kaappasi hänen jälkeensä vallan Vartiotorniseurassa. Ja kuinka ollakaan, kohta hän huomasikin Jeesuksen valinneen tämän hänen johtamansa lahkon Jehovan edustajaksi. Ja vielä yksinoikeudella!

    Tämän huomion hän teki sen jälkeen, kun oli saanut Canadasta viinalastinsa kieltolain aikaan.
    Minäkin joskus nuorempana luulin kaikkea sen jälkeen kun olin kipannut pullollisen "ehtaa ainetta" pitkästäripaisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1914 on toinen Jeesuksen maanpäälle palaamisvuosi vartiotorniuskonnossa.
    Ensimmäinen oli 1874.
    Kumpikin paluu oli näkymätön, siis täysin erilainen kuin Raamatussa, jossa ihmiset näkevät paluun ja myös reagoivat siihen.

    Ja Jeesus kävi kehumassa lahkoa vartiotorniseurassa 1918. Tämä on kurantti juttu, se saattaa olla milloin hyvänsä seuraavaan vartiotorniin painettuna.

    Jeesus oli kuitenkin moittinut joulunviettoa, ja moite kaiketi otettiin varteen kun joulua vietettiin esim. 1926, josta joulunvietosta on lahkohistoriikissa "Jehovantodistajat - Jumalan valtakunnan julistajia" valokuva (vuosiluku oli asetettu pöydälle kuvaa otettaessa)

    Aloituksen kysymyksiin samoin meikäläinen toivoisi vartiotornikaupustelijan vastausta

    Voisko joku nyt selittää missä muodossa Jeesus kävi vartiotorniseurassa tuolloin 1918. Miten he näkivät Jeesuksen, pitäähän tästä käynnistä olla jotain konkreettista näyttöä. Muuten se on täyttä hölynpölyä ja mielikuvituksen tuotosta, joksi sen kyllä arvelenkin. On vaan saat ihmiset uskomaan olemattomia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Russel varmasti kuvitteli olevansa oikeassa, mutta ei väittänyt edustavansa mitään Ainoaa Oikeaa Uskontoa. Hän kuoli 1916. Ruherford kaappasi hänen jälkeensä vallan Vartiotorniseurassa. Ja kuinka ollakaan, kohta hän huomasikin Jeesuksen valinneen tämän hänen johtamansa lahkon Jehovan edustajaksi. Ja vielä yksinoikeudella!

    Russell kirjoitti vartiotorniin toukokuu 1913 sivu 84:
    " Me myönnämme er lahkoissa ja kirkoissa löytyvän Jumalan lapsia, ja olemme täydessä sopusoinnussa sellaisten kanssa sekä iloitsemme ollessamme yhteistyössä heidän kanssaan kaikella tavalla Herran työn edistämiseksi sopusoinnussa Raamatun kanssa"

    Ottakaapa mallia emolahkon perustajan Russellin sanoista, todistajat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisko joku nyt selittää missä muodossa Jeesus kävi vartiotorniseurassa tuolloin 1918. Miten he näkivät Jeesuksen, pitäähän tästä käynnistä olla jotain konkreettista näyttöä. Muuten se on täyttä hölynpölyä ja mielikuvituksen tuotosta, joksi sen kyllä arvelenkin. On vaan saat ihmiset uskomaan olemattomia.

    No se käynti ilmenee siten että vartiotornista on luettavissa Jeesuksen toimenpiteitä, kuten kehui lahkoa muuten vaan arvosteli joulunviettoa.
    Vartiotorniseuran johto toimi New Yorkissa, eikä esim. kaupungin arvovaltaisin sanomalehti New York Times uutisoinut Jeesuksen kunnioittaneen kaupunkia käynnillään

    Äänestä

JohanneksenPoika voisitko selittää tuota aloituksen juttua. Kiinnostaisi aihe.
Huomasin myös tuon karttamisesta tehdyn opetuksen. Miten se voidaan julkisesti kieltää televisiossa ym. kun kuitenkin on noin selvää opetusta aiheesta. Elävätkö jt:t yhä vanhan liiton opetusten mukaan?

Äänestä
  • Kyseenalaisesti toimivilla liikkeillä on tapana antaa ulospäin aivan erilaista informaatiota kuin liikkeen sisälle. Myös muissa lahkoissa ja kulteissa esiintyy vastaavaa valheellista asioiden kaunistelua.

    Ulospäin annettu informaatio on tarkoitettu vain ulkopuolisten hämäämiseksi. Liikkeen sisällä olevat tietävät, ettei sitä tule noudattaa, vaan todelliset toimintaohjeet löytyvät muualta.

    Äänestä

Huuhaata!

Äänestä
  • Ja taas tuli yksi tunti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taas tuli yksi tunti.

    Öintsattua juu

    Äänestä

Jeesus kävi laittamassa ns. mykän hiipimään pääkonttuurissa, ja se huumasi tasen ja tasen kamut. He päättivät jessulia jäljitellen laittaa henkistyttetyn ilosanomansa kiertoon näkymättömänä mutta ei hajuttomana.

Äänestä

se jeesuksen käynti on emä vale.jehovan hapatusta.

Äänestä
  • ei jehovan hipppakunnassa.jeesus käynnä jehovan emä vale.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen joskus lukenut Vartiotorniseuran virallisilta sivuilta jutun jossa kerrottiin itse Jeesuksen käyneen vuonna 1914 tarkistamassa pääkonttorin . Mikä tämä juttu on ja mitenkähän Jeesus siellä kävi? Miten he näkivät Jeesuksen käynnin? Ja miten hän ilmoitti näille miehille että he ovat nyt sitten niitä valittuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu