Galtung näki 18 v sitten USA-imperiumin alamäen

Rauhantutkija norjalainen Johan Galtung näki ensimmäisten joukossa Neuvostoliiton hiipumisen jo vuonna 1970. Keväällä vuonna 2003 Galtung ennakoi USA:n imperiumina hiipuvan 25 vuoden sisällä. Bushin toiminnan vuoksi Galtung lyhensi ajan 20 vuoteen. Joulukuussa 2016 Galtung haastattelussa totesi että vuonna 2021 USA:ta ei voida enää pitää globaalina ylivertaisena imperiumina vaan se on enää vain yksi suurvalta.

Galtungin visio on toteutunut ja maailma on nyt monenkeskinen. Yhdelläkään ei ole suvereenia hegemoniaa. Maailmantalouden painopiste on siirtymässä ja jo siirtynyt Aasiaan Kiina-Intia akselille. Atlannin alueen painoarvo laskee.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Imperiumeilla on nousuvaiheensa, lakipisteensä ja sitten alamäkensä. USA:n osalta lakipiste saavutettiin ilmeisesti 1990-1995. Mutta 2000-luvulla sen suhteellinen asema on alkanut selvästi heiketä.

Äänestä

Näkyikö samalla Venäjän alennustila , pullisteluista huolimatta?

Äänestä
  • Tauno Tiusanen ennusti jo 1970 luvun lopulla NL romahtavan 20 vuoden sisällä. Puheidensa takia hän joutui jättämään Suomen ja muutti Englantiin.

    "Tiusanen toi jo 1970-luvun lopulta julki havaintojaan Neuvostoliitosta ja sosialistisesta talousjärjestelmästä: teollisuustuotannon määrällisestä kasvattamisesta tuotteiden laadun kustannuksella, luonnonvarojen tuhlaamisesta, ympäristön turmeltumisesta ja byrokratian kankeudesta. Näin Tiusanen herätti kotimaassa siinä määrin pahennusta, että hänen sanomisiaan pyrittiin estämään, ja siksi hän siirtyi Glasgow'n yliopistoon, jossa hän väitteli tohtoriksi vuonna 1990."

    Äänestä

  • Näkyy Venäjänkin asema. Mitä sitten. Ei tässä ole kysymys mistään kilpailusta, vaan analyysista.

    Äänestä

Galtung ennusti 9 vuotta ennen Tiusasta NL:n heikentymisen. Muutamaa vuotta myöhemmin Kekkonen uskoi NL:n aseman vain vahvistuvan. Suomessa eliitti yhä kuvittelee USA:n pysyvän maailmanpoliisina. Stubb yllättäen on tullut kriittisemmäksi. Mutta juuri kukaan todellisen raskaan sarjan poliitikoista uskaltaa sanoa suoraan että USA:n hegemonian päivät ovat ohi.

Äänestä
  • Sitä USA:n hegemoniaa ei ole koskaan ollutkaan. Toki se on vahvin ollut taloudessa ja sotavoimiltaankin. Mistään "hegemoniasta" ei voi silti puhua, kun USA:a verrataan vaikka Rooman valtakuntaan, joka oli aikanaan todellinen hegemonia.

    Äänestä

Suomi haki Saksasta kuningasta siinä vaiheessa lokakuuta 1918 kun Saksan armeija oli jo käytännössä romahtanut.

Äänestä

Ei ollut romahtanut. Lännen armeijat olivat uupumassa ja valmistautuivat vetäytymään. Kaikki oli satsattu ns. Sadan päivän hyökkäykseen. saksalaiset olivat vetäytyneet ja viivyttäneet taktisesti loistavasti

Äänestä

Siksikö ikääntyvä Kiinan väestö yskii keuhkosyövässä ja koronassa. Ukko taitaa olla sinuakin typerämpi ja hyödyttömämpi, mikä on jo saavutus sinällään.

Äänestä
  • Yhdysvaltojen nuori väestö on viriiliä rikollisuuden alallla. Poliisi ampuu satoja vuodessa pitäessään amerikkalaisten kantaa riistanhoidollisissa tavoitteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvaltojen nuori väestö on viriiliä rikollisuuden alallla. Poliisi ampuu satoja vuodessa pitäessään amerikkalaisten kantaa riistanhoidollisissa tavoitteissa.

    Putinin unelma suuruudesta nojaa pelkkään ydinarsenaaliin ja ajanoloon väistyvään tankkausasemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinin unelma suuruudesta nojaa pelkkään ydinarsenaaliin ja ajanoloon väistyvään tankkausasemaan.

    Silloin, kun Putin lopullisesti tajuaa, että hänen unelma ei toteudu, on hän vaarallisimmillaan.

    Äänestä

Kiina on de facto nyt maailman ykkösvaltio. Kiina herättää kunnioitusta ja luottamusta eteenkin Aasiassa, Afrikassa, muslimimaailmassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Sen sijaan USA on hiipuvan lännen heikkenevä entinen "maailman poliisi".

Äänestä

EU:n hiipumisesta ei paljoa puhuta, vaikka se on hyvää vauhtia alkamassa muun muassa holtittoman rahankäytön vuoksi.

Äänestä

2020: Koronan, Trumpin romahtamisen ja Kiinan huippunopean kvanttitietokoneen vuosi. Symbolisoi sitä että olemme siirtyneen Amerikan jälkeiseen aikakauteen. Tällä hetkellä Dollarigorilla roikkuu nyrkkeilykehässä köysissä pahasti piestynä ja vielä koronapaskat housuissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rauhantutkija norjalainen Johan Galtung näki ensimmäisten joukossa Neuvostoliiton hiipumisen jo vuonna 1970. Keväällä vuonna 2003 Galtung ennakoi USA:n imperiumina hiipuvan 25 vuoden sisällä. Bushin toiminnan vuoksi Galtung lyhensi ajan 20 vuoteen. Joulukuussa 2016 Galtung haastattelussa totesi että vuonna 2021 USA:ta ei voida enää pitää globaalina ylivertaisena imperiumina vaan se on enää vain yksi suurvalta.

Galtungin visio on toteutunut ja maailma on nyt monenkeskinen. Yhdelläkään ei ole suvereenia hegemoniaa. Maailmantalouden painopiste on siirtymässä ja jo siirtynyt Aasiaan Kiina-Intia akselille. Atlannin alueen painoarvo laskee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu