Olen nyt vasta tajunnut millaisia ihmisiä Suomessa on. Kävelin vaaleanpunaiset lasit silmillä kymmeniä vuosia. Silloin kun minulla meni hyvin, oli ystäviä ja tuttuja ja kaikki olivat mukavia. Ihmettelin, miksi väitetään suomalaisten olevan kateellisia ym. Kun elämässäni tapahtui menetyksiä ja terveyteni alkoi horjua, enkä enää jaksanut olla hymyileväinen ja iloinen, ystävät ja jopa lähisukulainen alkoivat hyljeksimään ja jopa ilkeilemään minulle. Kun olin puolikuntoisena opiskelemassa sain ihmeellistä käytöstä osakseni. Vähäteltiin ja dissattiin. Jouduin kieron ihmisen mustamaalaamaksi. Koulun jälkeen olin lähes loppuu palanut ja jatkoin lasten päivähoitoa, vaikka olin työtön. Päivähoidossa lastentarhanopettaja näytti selkeästi, ettei pidä minusta. Jätti vastaamatta tervehdyksiin ja jopa tiuski minulle. Vihjaili, että lasteni pitäisi olla kotona tai vähemmän aikaa päivähoidossa, vaikka ovat lyhyttä päivää jo nyt. Ei ihme jos Suomessa paljon masentuneita, kun silloin kun olet heikoilla ilkeät ihmiset hyökkää kimppuun ja sukulaiset ja tutut hylkäävät. Nuo elämän ohjeet, että sulje negatiiviset ihmiset pois elämästäsi voivat olla tuhoavia jonkun käsissä, joka ei ihan tajua mitä sillä tarkoitetaan. Sillähän tarkoitetaan tälläistä masentajia jotka usein persoonallisuushäiriöisiä. Ei ihmisiä joilla on vaikeaa ja eivät sen takia pysty olemaan positiivisia. Näille ystäville ja sukulaiselle en ole kaatanut murheitani, vaan hyvin vähän puhunut niistä, mutta kun en ole enää niin nauravainen ja huoleton olen varmasti liian huonoa seuraa.
Ilkeät ihmisen hyökkää heikon kimppuun
27
481
Vastaukset
- Anonyymi
Otan osaa.
Olen kokenut ihan samaa mitä sinäkin ja voi kuinka onkaan vaikeaa sulkea negatiivisia ihmisiä pois kun se on niin yleistä nykyään. Surettaa että maailmanmeno menee kokoajan itsekkäämmäksi, niin myös Suomessa. Kilttejä ihmisiä päin suorastaan syljetään ja luullaan että ovat heikkoja vaikka heillä on vain itsetunto kunnossa kun ei tarvitse mollata toisia omaa oloa kohentaakseen.
Vaikeaa oikein neuvoa sinua mitenkään.
Toivon sinulle vain parempia vointeja ja ihmisiä kohdallesi.- Anonyymi
Kiitos. On niin kummallista, kun tuntuu, että eläisi ihan eri maailmassa kuin mihin tottui kun oli vielä kunnossa. Ihmiset suhtautuvat ihan eri tavalla. Kukaan ei halua ystävystyä ja jopa epäilevät kaikkea sanomisiani, vaikka olen hyvin rehellinen. Kaikki tuntuvat tietävän paremmin mikä minulle sopii. Ja kun en pystynyt ottamaan sukulaisen lapsia hoitoon kun olin niin väsynyt ja terveyteni reistasi, minun viesteihin ei enää vastattu, eikä pidetty pitkään aikaan yhteyttä. Yritin kertoa miksi en pystynyt ottamaan lapsia, mutta tuli yhtäkkiä niin kiire ettei ehditty kuunnella. Vieläkin sukulainen välttelee, eikä anna edes tilaisuutta jutella asioista. Nähdään ainoastaan juhlissa joissa muitakin, niin ettei voi jutella. Silloin kun eniten tarvisi läheisiä, kaikki häviävät. Jos tästä selviän, niin ainakin olen vahvempi kuin koskaan.
- Anonyymi
Trust no one on hyvä elämänohje.
Kun menee oikein huonosti niin läheisetkin sylkevät naamalle- Anonyymi
Tämän voin allekirjoittaa. Elämässäni on ollut tänä vuonna vaikea ajanjakso. Jopa äidiltäni olen saanut osakseni suoranaista v**ilua, ongelmien vähättelyä, nimittelyä ja mustamaalaamista. Tämä muistetaan. Pärjätköön äiti siis omillaan kun muutan toiselle paikkakunnalle.
- Anonyymi
Rotupuhtaassa homogeenisessä Suomessa elämä on kirjoitettu valmiiksi normaalitarinaksi. Muu on tarinaan kuulumattomia sivuja joita kukaan ei halua lukea.
- Anonyymi
Joo, nämä ilmiöt on jotakin kummallista
"pouhyh"
- Anonyymi
Näin kävi minullekin kun vammauduin lääkeainereaktiosta (fyysisen puolen lääkärissä).
Uskomatonta ilkeyttä saanut siitä lähin kohdata, etenkin äidiltäni.
"poiuhghhh"- Anonyymi
Ja koko aika vain pahempaa, olen jo aivan ihmeissäni.
"poujggggg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koko aika vain pahempaa, olen jo aivan ihmeissäni.
"poujggggg"Olen miettinyt josko ilmiöstä pitäisi puhua paholaisena joka toimii ihmisten välityksellä, hyökkää heikolla hetkellä ihmisten heikkoihin kohtiin.
"pouyggggg"
- Anonyymi
Henkisyydellä ei ole juurikaan yhteistä pahojen kanssa, joka asia on aiheellista pitää mielessä. 🙏
- Anonyymi
No se on aivan samaa, kuin "toisen kuolema on toisen elämä."
- Anonyymi
Kyllä voin samaistua. Kaikki ilkeät juorut muista voivat luoda ihmisestä ennakkoluuloja ja häntä haukutaan ja hyljeksitään tämän takia. Seka jos poikkeaa siitä ”normaalista” teet elämässäsi valintoja tai näytät erilaiselta kuin suurin osa niin auta armias mikä lanta läjä tipahtaa niskaan. Siis ihan uskomattoman suvaisemattomia, skeptisiä ja ILKEITÄ ihmisiä löytyykin.
En yhtään ihmettele jos jotkut ahdistuu kun tekee asioita joista itse pitää, mutta kun ne eivät ole asioita joita kaikki muut tekevät.. Siksi aidot ihmiset ja ystävät ovat kultaakin tärkeämpiä seisovat vierellä vaikka mitä kävisi eivätkä ole ilkeitä. Hanki itsellesi semmoisia- Anonyymi
Kun teet omanlaisiasi valintoja, joita muiden on vaikea ymmärtää, se ilman muuta aiheuttaa keskustelua.
Samoin kun haluat näyttää erilaiselta ja huomiota herättävältä, saat huomiota. Aina se ei ole kannustavaa.
Monelle on vaikea löytää se tapa olla oma itsensä niin, että ottaa myös muut huomioon.
- Anonyymi
Ilkeät ihmiset iskevät juuri siihen heikompaan ihmiseen koska vahvempiaan kohtaan he eivät pärjää.
Ilkeilläkseen on helpompi haavoittaa jo valmiiksi haurasta, valitettavasti.
Itse en pidä ilkeistä ihmisistä lainkaan.- Anonyymi
Vallankäyttöä ja negatiivisten tunteiden purkamista heikommassa asemassa olevaan tapahtuu kaikkialla, missä vain on ihmisiä. Perheissä, kouluissa, työpaikoilla, erilaisissa organisaatioissa, kaikille avoimissa julkisissa tiloissa kuten kadulla. Yhteiskunnassa kokonaisuutena, ja kansallisten yhteiskuntien kuten maiden ja valtioiden välillä. Ehkä jossain vaiheessa Maa-planeetan ja muiden avaruuden yhdyskuntien välilläkin...
Olemme jatkuvasti jonkinlaisessa sodassa yhteisöissä, joissa elämme. Sovussa tiettyjen yksilöiden ja ryhmien kanssa, riidassa joidenkin toisten kanssa. Aina emme vain huomaa sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vallankäyttöä ja negatiivisten tunteiden purkamista heikommassa asemassa olevaan tapahtuu kaikkialla, missä vain on ihmisiä. Perheissä, kouluissa, työpaikoilla, erilaisissa organisaatioissa, kaikille avoimissa julkisissa tiloissa kuten kadulla. Yhteiskunnassa kokonaisuutena, ja kansallisten yhteiskuntien kuten maiden ja valtioiden välillä. Ehkä jossain vaiheessa Maa-planeetan ja muiden avaruuden yhdyskuntien välilläkin...
Olemme jatkuvasti jonkinlaisessa sodassa yhteisöissä, joissa elämme. Sovussa tiettyjen yksilöiden ja ryhmien kanssa, riidassa joidenkin toisten kanssa. Aina emme vain huomaa sitä.Heh, tuossa tiivistyy maailman onnellisin kansa...
Tuskin kukaan kovin onnelliseksi tulee kohdellessaan muita huonosti, niinkuin aidosti onnelliseksi.
Ja kun tuollaisia ihmisiä on paljon niin silloin on myös paljon niitä heikompia jotka siitä joutuvat kärsimään.
Oikeestaan tuli mieleen että jos meidän onni onkin salattu kun jossain laulussakin aikoinaan sanottiin " kell onni on, se onnen kätkeköön ".
Kuka uskaltaa onnensa näyttää, sitäkään eivät kaikki osaa.
Mutta ilkeät ihmiset eivät olisi ilkeitä jos olisivat riittävän onnellisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, tuossa tiivistyy maailman onnellisin kansa...
Tuskin kukaan kovin onnelliseksi tulee kohdellessaan muita huonosti, niinkuin aidosti onnelliseksi.
Ja kun tuollaisia ihmisiä on paljon niin silloin on myös paljon niitä heikompia jotka siitä joutuvat kärsimään.
Oikeestaan tuli mieleen että jos meidän onni onkin salattu kun jossain laulussakin aikoinaan sanottiin " kell onni on, se onnen kätkeköön ".
Kuka uskaltaa onnensa näyttää, sitäkään eivät kaikki osaa.
Mutta ilkeät ihmiset eivät olisi ilkeitä jos olisivat riittävän onnellisia.Joo mutta kun heikkokuntoista kohtaa yllättävää onnistumista, niin siitä seuraa pahin emotionaalinen hyökkäys, niin ainakin mulle kävi. Niinhän mun äiti sanoi mua kohdanneista onnistumisista: "Voi raukkaa ootko mennyt niistä kertomaan !" Ja sitten oletus, että ne voidaan saada piloille, Ja itse hän on ollut viime aikoina aivan uskomattoman ilkeä, peitellysti.
"ppoiuyhgg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta kun heikkokuntoista kohtaa yllättävää onnistumista, niin siitä seuraa pahin emotionaalinen hyökkäys, niin ainakin mulle kävi. Niinhän mun äiti sanoi mua kohdanneista onnistumisista: "Voi raukkaa ootko mennyt niistä kertomaan !" Ja sitten oletus, että ne voidaan saada piloille, Ja itse hän on ollut viime aikoina aivan uskomattoman ilkeä, peitellysti.
"ppoiuyhgg"Tarkennus: Hän tarkoitti, että oonko mennyt jotain taideideoistani kertomaan "auttajilleni".
No en ole tarkkaan mitään kertonut, mutta sen että on jotain. Kauheaa on ollut sen jälkeen tietyllä elämän alueella. Mieluummin en enää juttele hyvien ideoideni ulkopuolisille, jottei mene vielä kauheemmaksi.
"pouuyhhg" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennus: Hän tarkoitti, että oonko mennyt jotain taideideoistani kertomaan "auttajilleni".
No en ole tarkkaan mitään kertonut, mutta sen että on jotain. Kauheaa on ollut sen jälkeen tietyllä elämän alueella. Mieluummin en enää juttele hyvien ideoideni ulkopuolisille, jottei mene vielä kauheemmaksi.
"pouuyhhg"On tosi ikävää jos siitä pilkataan että ihminen onnistuu jossain, silloinhan pitäisi kehua ja olla iloinen toisen puolesta.
- Anonyymi
Tiesit kai, että ihminen on maapallon kehittynein eläinlaji. Emme ole kovin merkittävästi muuttunhet 100.000 vuothen.
Hiukan krapsuttamalla meitistä löytyy saalistava petoeläin.
Kun kristillisyyden kaapu on hiukan flöijääntyny ikikorvesta muuttamisen jälkhen, tämä tuli kyä huomatuksi. Turphan on tult niettä tukkakin lähti. - Anonyymi
Onhan tuo nähty myös politiikassa , yököttää nämä mukamas uskovaiset jotka sitten heikoimpia kurjuuttavat .
- Anonyymi
Suomi24:ään on näköjään tullut parempia keskusteluja. Maailma muuttuu.
Toistaiseksi en vieläkään uskalla kertoa kelleen millaista äärimmäistä henkistä sadismia olen kohdannut, ihmiset eivät ole kykeneviä kuulemaan sitä. Jumala tietää.
"poiiuujhhhh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi24:ään on näköjään tullut parempia keskusteluja. Maailma muuttuu.
Toistaiseksi en vieläkään uskalla kertoa kelleen millaista äärimmäistä henkistä sadismia olen kohdannut, ihmiset eivät ole kykeneviä kuulemaan sitä. Jumala tietää.
"poiiuujhhhh"Mihinkään auttavaan puhelimeen en yritä alkaa kuuroille korville puhumaan.
Vasta sitten puhun, jos jollain ei ole kuurot korvat.
"ppiuyyhhhh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinkään auttavaan puhelimeen en yritä alkaa kuuroille korville puhumaan.
Vasta sitten puhun, jos jollain ei ole kuurot korvat.
"ppiuyyhhhh"He ei siellä auttavissa puhelimissa halua kuulla aivan oikeaa totuutta. Se on varma totuus. Jos meinaisi totuutta puhua, tunnelma muuttuu sellaiseksi, että tuskin saisi ääntä kurkusta tulemaan. Totuudelta on suljettu korvat jo etukäteen. Tämä on totuus.
"ppoijhhhjjj" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He ei siellä auttavissa puhelimissa halua kuulla aivan oikeaa totuutta. Se on varma totuus. Jos meinaisi totuutta puhua, tunnelma muuttuu sellaiseksi, että tuskin saisi ääntä kurkusta tulemaan. Totuudelta on suljettu korvat jo etukäteen. Tämä on totuus.
"ppoijhhhjjj"Ne keskustelut ovat olleet yhtä pelleilyä pääosin. Ei yhtään keskustelua todella syvää totuutta.
"ppiuiuhhh" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne keskustelut ovat olleet yhtä pelleilyä pääosin. Ei yhtään keskustelua todella syvää totuutta.
"ppiuiuhhh"Näin minullekin on vähän käynyt asioissani. Todistustaakka painaa niin ettei meinaa henkeä saada. Eipä sellaista ole sälytetty minun mustamaalaajilleni.
- Anonyymi
Tätä esiintyy ulkomailla, vielä vahvemmin niillä on jopa tarve hukuttaa heikompi loma matkoilla
Ihminen hyökkää ihmisen kimpuun, ottaa koiran terveydenhoito ruoka avuin,
ensin, ihminen on sisältä ulos päälle hyökkääjä, melan uhri osuus, koira saa arvoisensa koulutuksen.
Ensin se ei tiedä nuolen suunta kun ruoka apu on alkometriin liittyvä.
Koiran sisäinen kello älyää kasvattajanssa
Vaikka naapurin konehalli koirat kuinka ulvoo
Koira lopuksi on kasvattajan kanssa nahinoissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412382Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781087
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921