Seuraava Phj kaupungin kansanvaltuusto, sopuvaalit

Pyhäjärvi tekee historiansa näköistä tulevaisuuspolitiikkaa ja asettaa vastuullemme vastattaviksi ikääntyneet onnellisen heimon heimosoturit valtuutetuiksi ja nykyiset sotapolulla hiiviskelevät rahankätkijät vihon vihon viimeiksi.

Karpalokodin asukkaista nimetään 5 hlöä
Järvenhelmestä asukkaista 5 edustajaa
Eläkeläiset (Heimolan kerho) 3 edustajaa
Eläkeliiton piiristä ( se mm. nuokkarilla toimiva) 3 edustajaa
Senioreista 2 edustajaa
Pohdin kunniapuheenjohtaja
sekä yrittäjäyhdistyksen eläkkeellä oleva edustaja
---
Selänteen työntekijöistä 2 edustajaa
Opettajien ammattiyhdistyksestä 2 edustajaa
MTK tuottajayhdistyksestä 1 edustaja
Kaivoksen eläkeköityneistä 2 edustajaa
----
varajäseniä kustakin tahosta sama määrä.

Nuoret voivat ryhtyä kisällinoppiin kukin oman ukkinsa tai mummonsa varavarjoksi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On jo aikakin ryhtyä sanoista tekoihin. Sieltä kokemusasiantuntijavaltuutetut, joiden puolelta kohdentuu eniten lakisääteistä huoltovastuuta.

Äänestä

Hallinto meidän, Tikkalanmäellä
Pyhäjärvi -ja järviset ovat valtakuntaasi
Tulkoon vähäosaiset seuraksesi
Meille ensin-tahto tukahtukoon
Pyhäjärvellä niinkuin muualla
Tulkoon samat haasteet ja vaivat
teidän päälle niinkuin meille,
turhan toimistanne tili tulkohon
lastemme vuoksi korkoineen
Pyhäjärvi, jos pyhä nimes on
Nouskoon uusi vastuuntunto
Tahtomme tasaverroin tapahtukoon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pyhäjärvi tekee historiansa näköistä tulevaisuuspolitiikkaa ja asettaa vastuullemme vastattaviksi ikääntyneet onnellisen heimon heimosoturit valtuutetuiksi ja nykyiset sotapolulla hiiviskelevät rahankätkijät vihon vihon viimeiksi.

Karpalokodin asukkaista nimetään 5 hlöä
Järvenhelmestä asukkaista 5 edustajaa
Eläkeläiset (Heimolan kerho) 3 edustajaa
Eläkeliiton piiristä ( se mm. nuokkarilla toimiva) 3 edustajaa
Senioreista 2 edustajaa
Pohdin kunniapuheenjohtaja
sekä yrittäjäyhdistyksen eläkkeellä oleva edustaja
---
Selänteen työntekijöistä 2 edustajaa
Opettajien ammattiyhdistyksestä 2 edustajaa
MTK tuottajayhdistyksestä 1 edustaja
Kaivoksen eläkeköityneistä 2 edustajaa
----
varajäseniä kustakin tahosta sama määrä.

Nuoret voivat ryhtyä kisällinoppiin kukin oman ukkinsa tai mummonsa varavarjoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu