Rokote - tehdas - bisnes

Miksi rokoteuskovaiset kuvittelee olevansa oikeassa? Todista ensin. että korona on totta, rokote ei aiheuta haittaa ja se toimii, kuten sitä myydään ihmisille.

Rokotebisnes, on yritystoimintaa. Kenenkään ei ole pakko ottaa mitään rokotteita, ihmisillä on oikeus sanoa ei. Varsinkin keskeneräisille keitoksille,
vaikka SITÄ ON MYYTY EEPPISELLÄ PELKOKAMPANJALLA KOKO VUODEN.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

YLE ylläri pylläri
näyttää myyvän rokotteita.

MITÄ HELVETIÄ yle?

onko YLE jokin itseohjautuva tuhokone?

Äänestä

Lääkärilehdessä on rokotteista ihan oikeaa tietoa. Ei tässä tarvitse olla peloissaan rokotteiden tähden. Koronarokote on parempi versio, kuin esim. infulenssarokotteet.
'Historiallisesti rokotteissa on käytetty inaktivoituja tai heikennettyjä kokonaisia viruksia. Seuraava askel kehityksessä on ollut viruksen tiettyjen osien käyttäminen.

– RNA-teknologian idea on, että rokotteessa ei ole mukana virusta, vaan viruksen geneettistä koodia, josta elimistön omat solut tuottavat viruksen osaa. Kun immuunijärjestelmä havaitsee sen elimistöön kuulumattomaksi, se muodostaa sille immuunivasteen, kertoo Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.'

Voitte lukea sen koko artikkelin.

Englanti aloitti tänään jo miljoonien ihmisten rokottamisen, joten kaikki haitat tuosta rokotteesta ehtii tulla esiin, ennenkuin Suomi saa ensimmäistäkään roketeannosta.

EU lääkevirasto vastaa lukee niitä tutkimustuloksia, lupaa EU ssa rokotteiden käyttöön ei vielä ole.

Korona tappaa maailmassa monta miljoonaa ihmistä, ettei sitä kannata väheksyä, ellei halua kuolla. Rokote pelastaa kymmenien miljoonien ihmisten hengen maailmassa.

Ilman rokotetta korona ei pysähdy ikinä.

Huuhaa uutisia ja salaliittoteorioita on liikkeellä, valehtelijat levittävät niitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi rokoteuskovaiset kuvittelee olevansa oikeassa? Todista ensin. että korona on totta, rokote ei aiheuta haittaa ja se toimii, kuten sitä myydään ihmisille.

Rokotebisnes, on yritystoimintaa. Kenenkään ei ole pakko ottaa mitään rokotteita, ihmisillä on oikeus sanoa ei. Varsinkin keskeneräisille keitoksille,
vaikka SITÄ ON MYYTY EEPPISELLÄ PELKOKAMPANJALLA KOKO VUODEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu