Ennen sivistyspuolueena pidetyn kokoomuksen piirissä on lisääntynyt osaamattomuus todella huolestuttavasti.
Petteri Orpo on nolla, eikä nyt puhuvaksi pääksi nostettu Timo Heinonenkaan osaamisellaan loista.
Petteri Orpo on nolla, eikä nyt puhuvaksi pääksi nostettu Timo Heinonenkaan osaamisellaan loista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toivon polulla ponnistellaan populismin voimin.
Kokoomus vastusti peruskoulua ja nyt oppivelvollisuuden pidentämistä, joka on juuri rakenteellinen uudistus, jota kokoomus perää joka viikko kyselytunnilla. Eikähän pidentäminen vaikuta kuin pieneen osaan nuorista, valtaosa opiskelee jo nyt 18-vuotiaaksi ja kauemminkin. Nyt panostetaan siihen pieneen porukkaan, jolla ei ole ammatillista koulutusta. Ei muuta kuin koulunpenkille, ammattilaisia tarvitaan.
Kun eletään velaksi eikä hallituksella vaikuta olevan mitään millä tuloja järkevästi lisää saadaan niin kaikkien menojen kanssa on oltava tarkkana ja pyrittävä budjettiin joka olisiylijäöämäinen. Ei mitään uutta ja vanhaa on riisuttava jos ei saada nykyisille työttömille työpaikkoja. Siinä ei edes kelpaa päätösperäiset työpaikat, koska ei hallituskaan voi päättää yritysten työvoiman lisäämisestä mutta se voi tehdä yritysympäristön houkuttelevaksi investoinneille ja siitä urkeaa uusia työpaikkoja!
Vaikka peruskouluun lisätään kymmenen luokkaa niin sieltä ei ammattilaisia ulos marssi! Se on vissiä. Minä aloitin koulutien 1949 syksyllä kansakouluun menemällä ja silti pärjäsin maailmassa varsin hyvin noin keskimääräisesti ajatellen. Kyse ei niinkään ole luokkamäärästä vaan siitä miten opetukseen suhtaudutaan oppilaiden taholta.
Erilaista ammattiinjohtavaa opetusta on aina ollut saatavilla enkä ole huomannut suurienkaan satsausten tuohon koulutukseen kovasti lisänneen osan nuorison intoa oppia uutta elämään ja työhön valmistavaa. Vanhallakin opetusjärjestelmällä pärjäsi jos viitsi olla asioista kiinnostunut! Kiinnostus on se avainsana edelleen!
Kunnallinen ammatillinen koulutus alkoi 60-luvulla, sitä ennen teollisuuden omia kouluja.
Peruskoulua kokoomus vastusti 60- luvun lopulla peläten työmiehen pojan ja tyttären saavan maksuttoman väylän kohti lukiota ja yliopistoa ja suurempaa vaikutusvaltaa. Sama ideologinen pohja näkyy edelleen tässä oppivelvollisuuden ikärajan nostamisessa. Maksuton lukio ja ammattikoulu on riski rahaluokan edustajille. Siinä suhteessa kokoomuksen linja on ollut stabiili.
Vaikka työssä oppii ja voi syventää monia taitoja, niin ei sitä voi korvata kunnon pohjakoulutuksella, jonka peruskoulu tarjoaa. Yhteiskunnan tasolla koko kansan osaamisen keskiarvon nostaminen ratkaisee, ei yksilöiden yksittäiset huippusuoritukset.
Kysehän lienee enemmänkin siitä, ettei pidä tehdä kuluratkaisuja ilman vastaavaa ansion kasvua! Sitä taas ei ole näkyvissä koska sosialistit vastustavat sitä ainoaa reaalia rahavirtojen kasvua verokirstuihin eli antamalla yritysten päättää omista asioistaan.
Ay mafia ei ole saanut aikaan täystyöllisyyttä vaan suurtyöttömyyden, joten siltä ei enää kannata kysyä vaan se on siirrettävä syrjään toistaiseksi ja päästettävä se osapuoli, joka kaiken hyvän meille tuottaa, sille jakkaralle joka talouden asioista päättää!
Itse olen kouluni käynyt -50 luvulla, opiskeluni suorittanut -60 luvulla Suomen raskaan lisäksi. Sen jälkeen olen vain työskennellyut pitäen omin voimin tietotaitoni ajan tasalla ammattialallani eläköitymiseeni asti tällä vuosituhannella. Opiskeluaikani rahoitin noin puoliksi säästöilläni sekä loput pankkilainan avulla, lainan jonka isäpappa takasi.
Opiskeltua siis saa ilman ilmaisuuttakin jos on järki päässä. Kun kaikki näyttää ilmaiselta, niin oikeaa asennetta talouteen ei synny ja se on jo nyt nähtävissä. Porukka tuhlaa jopa velaksi eikä ymmärrä sen tärkeyttä, että omavaraisuus on hyvinvoinnin ainoa kestävä perusta!
Kokoomus on aloittanut kilpailun: Suomen hörhöin puolue. PauliKiuru -niminen kokoomushörhö esittää vakavalla naamarilla eduskunnassa koneinsinöörejä poliiseiksi, jotka eivät osaa suomea
"Olisiko poliisiammattikorkeakouluun mahdollista ottaa maahanmuuttajataustaisia hakijoita, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei ole koulutukseen riittävä?”PauliKiuru