YLE Teema; "Näin KOKOOMUS-SYÖPÄ tuhoaa maailmaa."

Laadukas dokumentti "Kuollut aasi ei hyeenaa pelkää", kertoo tarkalla Kuvauksella siitä miten globaali riisto-/rosvouskapitalismi yhdistettynä loputtomaan korruptioon, tuhoaa Afrikan luontoa ja ihmisten elinmahdollisuudet, aiheuttaen valtaisia pakolaistulvia myös Eurooppaan.

Dokumentissa kiteytyy kaikki se mitä Kokoomus Suomessa edustaa. Meno on samanlaista täälläkin. Kun esim. GTK on yli 100 vuotta verovaroilla kartoittanut kaikki arvokkaa kulta- ym. luonnonrikkaudet, mistä tutkimustyöstä kansa on maksanut kymmeniä miljardeja, on KOKOOMUS-SYÖPÄ varmistanut lainsäädännöllä kaikkien löydettyjen rikkauksien lahjoitettamisen maailman kaivosyhtiöille. Ulkomaiset sijoittajat käärivät kymmenet ja sadat miljardit liiveihinsä, ja kun kaikki on putsattu, jättävät Suomen kansalle tuhotun luonnon ja valtavat kulut jälkien siivoamiseen. Eikä tuhottua luontoa tai laajalti pilattuja pohjavesiä saada satoihin vuosiin ennalleen.

MIKSI SUOMEN KANSA ANTAA KOKOOMUS-SYÖVÄN TUHOTA OMAA ELÄMÄÄNSÄ, kuin olisimme Afrikan hölmölä? Miksi syöpä on saanut istua vuosikymmeniä vallassa keräämässä lahjuksia siitä että aiheuttaa maksimaalista tuhoa omalle kansalleen?

....KATSOKAA DOKUMENTTI!!!!!
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä+enemmän+terveydenhuollon+rahaa+ohjataan+sijoittajien+voittoihin+ja+johtajien+palkkioihin,+sitä+paremmin+koko+kansan+terveydenhuolto+toimii.+Nyt+vain+n.+20-30+%+menee+tuohon+tarkoitukseen.+Kunhan+saadaan+yli+80+%+kaikesta+suoraan+sijoittajille,+niin+alkaa+olla+kansan+terveydenhuolto+kunnossa.Terveisin+Häkämies,+Katainen,+Stubb,+Vapaavuori+ja+kumppanit.

Äänestä

Demarit johtaa, apulaisina Vihreät ja RKP sekä Vasemmisto. Nyt ihan pakosta elämämme kohenee, ehkä liikaakin. Rahaa virtaa tilille, köyhälistön ei tarvi pelätä töihin joutumista.
Turha siis vinkua vanhoista jutuista. Nauttikaa tämän hetken hallituksen tarjoamista hyödyistä ja huveista. Nytkin on menossa jännittävä sarja Pekka Hoon seikkailuista aavikolla.

Äänestä

Al-Holin seikkailut jatkuvat. Pekka pelastaa tyttösiä aavikolta ja tyrmää häijyn pelastustoimista kieltäytyneen autokuskin. Osa 4. Jatkuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Laadukas dokumentti "Kuollut aasi ei hyeenaa pelkää", kertoo tarkalla Kuvauksella siitä miten globaali riisto-/rosvouskapitalismi yhdistettynä loputtomaan korruptioon, tuhoaa Afrikan luontoa ja ihmisten elinmahdollisuudet, aiheuttaen valtaisia pakolaistulvia myös Eurooppaan.

Dokumentissa kiteytyy kaikki se mitä Kokoomus Suomessa edustaa. Meno on samanlaista täälläkin. Kun esim. GTK on yli 100 vuotta verovaroilla kartoittanut kaikki arvokkaa kulta- ym. luonnonrikkaudet, mistä tutkimustyöstä kansa on maksanut kymmeniä miljardeja, on KOKOOMUS-SYÖPÄ varmistanut lainsäädännöllä kaikkien löydettyjen rikkauksien lahjoitettamisen maailman kaivosyhtiöille. Ulkomaiset sijoittajat käärivät kymmenet ja sadat miljardit liiveihinsä, ja kun kaikki on putsattu, jättävät Suomen kansalle tuhotun luonnon ja valtavat kulut jälkien siivoamiseen. Eikä tuhottua luontoa tai laajalti pilattuja pohjavesiä saada satoihin vuosiin ennalleen.

MIKSI SUOMEN KANSA ANTAA KOKOOMUS-SYÖVÄN TUHOTA OMAA ELÄMÄÄNSÄ, kuin olisimme Afrikan hölmölä? Miksi syöpä on saanut istua vuosikymmeniä vallassa keräämässä lahjuksia siitä että aiheuttaa maksimaalista tuhoa omalle kansalleen?

....KATSOKAA DOKUMENTTI!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu