Eikö sairaalassa noudateta käsihygieniaa ja käytetä hengityssuojaimia, vai miten koronavirus voi mellastaa vapaasti?
Tartunnoista 19 on todettu potilailla ja 16 henkilökunnalla. Yksi koronatartunnan saaneista potilaista on kuollut.
Tartunnoista 19 on todettu potilailla ja 16 henkilökunnalla. Yksi koronatartunnan saaneista potilaista on kuollut.
Vastaukset 24
Vanhimmat
En oikeastaan ihmettele kun olen siellä käynyt. Ei ammattimaisuus paista. Sääliksi käy sinne joutuvia.
Kannattaisi varmaan lähettää koronapotilaat kotihoitoon. Saattaisi olla henkiinjäämisennuste parempi.
Vaikea sanoa mistä on tullut...omaiset kai rahan haku reissulla.
Nyt oli jo 42 ja yksi menehtynyt.
Surullista .
Jaksamista Koivulan asukaille . Suomen elintason nostajinen karu kohtalo.
Nyky polvi pistäny heidän työn hukaan ja Italian mafialle rahat.
Varmaan perintörahat mielessä siellä heiluttu.
On kyllä sellainen surmanloukku, että voi, voi, jos sinne joutuu.
4 kuollut, 48 potilasta ja 26 henkilökunnan jäsentä.
En oikeastaan ihmettele.
Eipä auta hengityssuojaimet ja käsihygienia tähän tautiin. Ainoastaan hajauttaminen, eli sosiaalinen eristäytyminen, takaa ettei altistu virukselle. Sairaalat ovat pahimpia surmanloukkuja.
Kansan suojautuminen ala-arvoista. Puutteelliset varusteet.
Mitä kansa tekee sairaalassa?
Levittää viirusta tietenkin.
Sairaalassa pitäisi olla vain työntekijät ja potilaat. Kansan paikka on aivan muualla.
Jos työntekijät piereskelee niin koronakuolema tulee.
Työntekijä on kansalainen, ja tekee vapaa-ajalla mitä huvittaa.
Sairaalatyöntekijä käyttää työpaikallaan täydellistä suojavarustusta, eikä siten tartuta muita.
Kansalaisilla ei ole vastaavaa velvollisuutta.
Käyttääkö ne jotain suodatinta peräaukolla?
Nyt jo yli sata tartuntaa, vaikka kaikilla on käytössään täydelliset suojaimet ja suojakertoimet.
Näyttääkin vahvasti siltä, ettei koronavirus juuri suojaimista välitä.
Hoitajilla on lapsia, jotka hakee tartunnat koulusta ja päiväkodista, oireettomina levittävät virusta eteenpäin vanhempiin, jotka vie sen sairaalaympäristöön. Sairaalan puutteellisesti ilmastoiduissa rakennuksissa ei leviämistä voi estää, lattialla ja vaatteissa, hiuksissa jne. oleva pöly levittää ja kulkeutuu kaikkialle.
Sairaalassa hoitajalla on täydellinen suojaus päällä, eikä siksi voi tartuttaa muita.
Ainoa johtopäätös on, ettei koronavirus välitä suojaimista lainkaan.
Ei ole täydellistä suojausta, eikä kaikkea voi desinfioida ja siviilikamppeissa henkilökunta rakennukseen kumminkin tulee.
Onko tämä Rauhaniemi vanhaa Pikäniemeä, sitä osaa Pitkäniemestä, mihin kuljetettiin ne lukuisat Pitkäniemen sairaalaan kuolleet ihmiset, ja sai siitä nimen Rauhalehto.?
Tavallaan on, samaa sairaanhoitopiiriä molemmat Niemet. Paikan nimi oli ja on vieläkin Koukkuniemi, mutta se kalskahtaa pahalta, niin on alettu käyttämään Rauhaniemi nimeä. Kuulostaa paremmalta, kun viedään Rauhanimeen kuolemaan, kuin Koukkunimeen koukkuun roikkumaan.
Nyt on tuossa kauhutalossa synnytetty jo 13 kuollutta.
Tässä näkyy taas tuon koneellisen ilmastoinnin ihmisiä sairastuttava ominaisuus. Vaikka ilmastointi putkistoista ei kuulema löytynytkään virusta kyllä ilmastointi sitä kuitenkin kierrättää talossa. Tuskin se virus on kiinnittynyt mihinkään tuuletusräppänään paikalleen odottamaan tarkastajia jotka sitten löytäisivät sen.
Rauhaniemessä ei varmaankaan koskaan avata ikkunoita jotta ilmastointi voisi saada tarpeeksi korvausilmaa ja muutenkin tulisi raitista ulkoilmaa. Ilmastointi pyörittää viruksia ympäri taloa kun sen täytyy ottaa korvausilmaa vaikkapa vessanpöntästä jossa joku virusihminen on juuri käynyt tai lavuaarin vesipärskeistä. Virus löytää helposti ihmisen silmät, suun, nenän josta se puikahtaa elimistöön. Pintojen tehopuhdistus ja käsien pesu ei auta kun virus lentää ilmastoinnin pyörittämässä huoneessa.
Laitoshan on kirottu.