William&Mary

Katsoiko kukaan brittisarjan William&Mary 6.4 tulleen jakson (TV1 klo 22)? En nähnyt sitä ja ensi vkolla tulee viimeinen jakso. Lehdessä mainittiin jotain Williamille paljastuvasta salaisuudesta. Mikäköhän se oli? Tapahtuiko jaksossa jotain muuta merkittävää? Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista.
4336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siinä osassa tapahtui paljon: Williamin äiti kuoli hoitokodissa ja perinnönjaossa kävi ilmi, että hoitokoti sai jättipotin omaisuudesta, omaiset ym. nimellisosan. William raivostuu, sillä hän oli äitinsä painostuksesta aikoinaan jättänyt omat opintonsa kesken ja siirtynyt hoitamaan sukuyritystä, mille ei kuitenkaan perinnön kautta näyttänyt löytyvän rahallista tukea ja arvostusta.

Jakson lopussa Maryn exä saa kerrottua Marylle hänen ja Maryn äidin suhteesta. Vielä viime minuutilla, kun koko joukko on Maryn eteisessä, ovesta astuu sisään Maryn poikien isä.

Äänestä
  • Hyvä sarja.

    Sellaista vielä, että William oli koko ajan ollut hautausbisneksessä sen vuoksi että hänen äitinsä oli väittänyt firman olleen veloissa. Niillä hirmuisilla rahoilla jotka hoitokoti sai parin vuoden hoidon jälkeen olisi ko. velat maksanut mennen tullen.

    Maryllä oli sellainen keissi, että 16 v täyttävä tytteli oli viimeisillään. Tytön äiti oli juoppo kusipää joka vei tytöltä äitiystuet ja vietti niillä ravintolailtaa. Synnyttäneen tyttärensä hän ei antanut imettää, ettei tyttö kiinni lapseen, joka annetaan pois (hänen mielestään). Riidellessään Maryn kanssa kusipää-ämmä tönäisi Maryn seinää vasten ja Maryn päästä tuli verta. Joku toinen kätilö lupasi jotenkin hoitaa asiaa. Juoppo lehmä vielä väitti että tuore äiti on vasta 14-vuotias. Useita sisaruksiaan hoitamaan tottunut tyttö ei halunnut sossun puuttuvan asiaan...

    Äänestä

  • Kyyliö kirjoitti:

    Hyvä sarja.

    (Kiinni = kiinnY!)

    Williamia alkoi sen verta vituttaa se touhu että hän ilmeisesti myi koko hautaustoimistonsa...

    to be continued

    Äänestä

  • Kyyliö kirjoitti:

    (Kiinni = kiinnY!)

    Williamia alkoi sen verta vituttaa se touhu että hän ilmeisesti myi koko hautaustoimistonsa...

    to be continued

    tiedoista. Ei kun odottelemaan viimeistä jaksoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bansku71 kirjoitti:

Katsoiko kukaan brittisarjan William&Mary 6.4 tulleen jakson (TV1 klo 22)? En nähnyt sitä ja ensi vkolla tulee viimeinen jakso. Lehdessä mainittiin jotain Williamille paljastuvasta salaisuudesta. Mikäköhän se oli? Tapahtuiko jaksossa jotain muuta merkittävää? Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu