Sillä lailla siinä käy kun ei uskota!
Muistelen lähivuosina jotain toistakin hukkumistapausta tuolla Suoparsaaren tien suunnalla, joten lieneekö kysdeessä ollut sama lampi/järvi.
Jäihin vajonnut luistelija kuoli Kiteellä
Pintapelastajat saivat sukellettua uhrin avannosta rannalle, mutta hänet todettiin kuolleeksi.
LUISTELEMAAN lähtenyt nuori mies kuoli Kiteellä Pohjois-Karjalassa vajottuaan järven jäihin Suoparsaaren lähellä keskiviikkona.
Pelastuslaitos sai hätäkeskukselta tehtävän ihmisen pelastamiseksi kello viiden jälkeen iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan mies oli lähtenyt luistelemaan noin tuntia aiemmin Suoparsaaren rannasta mutta ei ollut palannut takaisin.
Etsintöihin hälytettiin mukaan pelastuslaitoksen, ensihoidon ja poliisin resursseja. Operaatioon osallistui muun muassa pintapelastajia ja Puolustusvoimien helikopteri.
Alle kaksi tuntia hälytyksestä pelastuslaitoksen kelirikkokalustolla löydettiin avanto, johon luistelujäljet johtivat. Pintapelastajat saivat sukellettua uhrin rannalle, mutta hänet todettiin kuolleeksi.
Pelastuslaitoksen mukaan alueen jäät ovat vielä heikot, eikä Pohjois-Karjalassa ole vielä turvallista liikkua jäillä. Pelastuslaitos varoittaa, että virtaavat paikat esimerkiksi salmissa ja joensuissa voivat pysyä vielä pitkään vaarallisina
HS

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja järki oli naapurissa lainassa?
Parina yönä muutama aste pakkasen puolella ja eikun luistelemaan.
Onnea ja menestystä ja otan osaa!
Hän kuoli hukkuessa, ei luistellessa.