Pitäisikö lentomatkustamista rajoittaa kovalla kädellä?

Mielestäni pitäisi. Lentomatkustamiseen pitäisi heti aluksi saada pykälä että ellei matkustaminen liity yritystoimintaan tai virkamiehen täysin välttämättömään matkaan niin tämä turismimatkailu pitäisi rajoittaa yhteen lentoon per vuosi ja että sama tyyppi ei saa matkustaa kuin korkeintaan 6 kertaa 10 vuodessa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä! Myös sotilasilmailua voi rajoittaa turhana toimintana. Puolustuksessa tarvitaan lähinnä ilmatorjuntaa.

Äänestä

Helppo tapa on palata 50-luvun elintasoon. Silloin vain pienellä yläluokalla oli varaa lentämiseen. Työväenluokka kävi töissä jalan, polkupyörällä tai julkisella. Ei ollut saastumisogelmaa vaan elettiin kuten nyt punavihreät haaveilevat.

Ongelmat syntyivät kun työväenluokan eli massojen elintasoa korotettiin ja tavallinen rahvas alkoi lentelemään ja yksityisautoilemaan.

Yksinkertaisin keio on alentaa työläisten koulutustasoa takaisin 50-luvun tasolle.
Jos työläinen jättää yksityisautoilun ja lentelyn pois, entinen elitaso muutoin säästyy pienemmällä palkalla ja Suomen kilpailukyky paranee, vaikka hiilipäästöt vähenevät.

Korjataan punavihreiden tekemät luonnonsaastutusvirheet.

Äänestä

Vielä toiveesi tulee toteutumaankin. Tämä hallitus kyllä pitää huolen että ei kohta lennellä, luvan saa vain jo on oikeat suhteet ja riittävästi rahaa. Niinkuin Neukkulassa oli ennen 90-lukua.
Tämähän ei tietysti tule käyttöön kuin Suomessa eikä se koske matuja, ne saavat lennellä lomamatkojaan kuinka usein haluavat.

Äänestä

Matkustamista pitää rajoittaa ettei ihmiset kuole viruksiin ja saasteisiin.

Äänestä

Ei ole mitään tarvetta rajoittaa lentämistä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni pitäisi. Lentomatkustamiseen pitäisi heti aluksi saada pykälä että ellei matkustaminen liity yritystoimintaan tai virkamiehen täysin välttämättömään matkaan niin tämä turismimatkailu pitäisi rajoittaa yhteen lentoon per vuosi ja että sama tyyppi ei saa matkustaa kuin korkeintaan 6 kertaa 10 vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu