Tapaus tulee seuraamaan häntä exodukseen asti. Presidentivaalit ovat nyt haaviston kohdalta ohi. Haavisto menetti tärkeimmän valttikorttinsa.
Haavisto ei nöyrtynyt tunnustamaan tekosiansa
Anonyymi
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei Pekka enää ehdolle pressaksi. Kuka viheriä sitten???? Pekka munannut mahdollisuutensa!
Jos niin hirveitä tapahtuisi, että presidentinvaaleissa olisi loppupelissä Haavisto ja Marin, niin kirkkoveneen lappuun piirtäisin.
siis ääni sannalle
On tää ihmeellistä. Vaikka mitä tekisi, niin kaikki painetaan villaisella. Vähän taustaa.
https://www.youtube.com/watch?v=X90nsiexbUs
Oletko kuullut jonkun rikollisen myöntävän tekonsa.
Minä ainakin olen kuullut monenkin myöntävän. Suomessahan on tätä varten ihan oma prosessinsakin nykyisin. Myöntämisestä saattaa monessa tapauksessa olla etua rikokseen syyllistyneelle ja kyllä he osaavat myös ajatella rationaalisesti.
Vihreät ja nöyryys yhdessä, mahdotonta.
Poljonkohan tämä "allhol" leikki on maksanut veronmaksajille ?
Sielä leirillä ja irakissa on moni ukko vieraillut - sähköisellä lentokoneella varmaankin jotta päästöjä ei aiheudu.
KELAn julkaisema tieto mamu tuista (STT. 8.12) 3300e/ kk !
Hyvässä työssä pitää Suomen kansalaisen olla että tuon summan saa käpälään / kk.
Esim. vihreä kansanedustaja
Tässä asiassa oli se suurin rikos suomalaisia vastaan se tapahtunut turvattomuuden lisäys, kun vankileireiltä tuotiin terrorisoluja elätykseen suomeen. Vihreät on uhka suomalaisille ! vihreät sdp vas rkp kepu suosii terrorismia.
Pervopekka on pahuuden asialla.
Jokuhan sitä takaa pökkii framille.
Onko hänessä Narsistin oireita, hehän ei tunnetusti tunne juurikaan syyllisyyttä tai häpeää?
Aika monella Vihreällä on narsismi, tai joku vielä vakavampi mielenterveyshäiriö, liekö huumeet osatekijänä.
Vihreitä ohjaa mitä suurimmassa määrin FANATISMI joka pyhittää kaikki laittomat keinot
Jos Haavisto olisi nainen, niin hänet olisi jo heivattu pois toimestaan.
Pekka on kokeneimpia ja ehkä hallituksen pätevin ministeri. Olisi järjetöntä, että ajojahdin takia syytön mies hylättäisiin. Eron vaatijoiden olisi syytä hävetä.
Voisit sinäkin lopettaa huumesienien syönnin, ennen kuin kirjoittelet tänne.
Mikä koulutus Haavistolla on?
Niskat taipuu moneen. Eestaas ja sinne tänne.
ihanvälistä
Kun on tarpeeksi tyhmä niin ei edes tajua omia virheitään.
Jesuittapappi Haavosto lausui vain totuuden
exitus acta probat
Ulkoministeri Pekka Haavisto vahvisti tänäänkin, että hän on toiminut ulkoministerinä juuri niin kuin pitääkin. Arvostukseni ja luottamukseni Pekka Haavistoon vahvistui tämän ajojahdin myötä entisestään.
Pekka Haavistosta tulisikin erittäin luotettava ja osaava presidentti Suomelle!
Ministeri Haavistolle respectiä ja voimia tehdä arvokasta työtänsä raukkamaisten oppositiolaisten hulluudessa, kun eivät ole mitenkään yhteiskunnallisesti kykeneviä, niin tätä samaa hallituksen kaatamista ja ministereiden jahtaamista koko ajan ja jatkuvasti.
Ja tuollaisia vielä pitäisi äänestää - ei koskaan ei missään vaalissa.
Haaviston koulutus on ulkoministeri. Sellaiseen ei ole koulutuslinjaa vaan kokemus pätevöittää.
Haavisto on poikkeuksellisen rehti ja osaava ministeri. Hän edustaa Vihreitä, joilla ainoana puolueena oikeudenmukaisuus on tärkein arvo.
Viime päivien tapahtumien valossa Vihreät ovat lähinnä ainoa puolue, joka rantauttanut Suomeen trumpilaisen spinnauksen. Mustaa yritetään kepulikonstein pestä valkoiseksi. Jopa jotkut kepujen aiemmat operaatiot kalpenevat jo tämän rinnalla.
Väiteään, että Haaviston on nyt todettu menetelleen laillisesti, vaikka valiokunta nimenomaan totesi hänen menetelleen laittomasti. Poimitaan valikoidusti asiantuntijoiden lausuntoja, vaikka entinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka katsoi lausunnossaan, että myös syytekynnys ylittyi. Yritettiin vaikuttaa valiokunnan hallistuspuolueita edustavien kantaan. Hyökättiin mietinnön laatinutta valiokuntaneuvosta vastaan. Puututtiin ns. jääviysongelmaan, mihin Kokoomuksen Ville Rydman vastasi hyvin ja kertoi, mikä on voimassa olevan lainsäädännön kanta asiaan. Vihreät eivät sen sijaan näe jääviysongelmaa siinä, että myös Vihreisiin kuuluneita kansanedustajia oli päättämässä asiasta. Yritettiin viedä keskustelua lasten oikeuksien puolustamiseen, vaikka se ei ollut tässä edes aiheena tai vaikuttamassa Haaviston laittomuuksiin. Haavisto ei edes myöntänyt laittomuutta vaan käytti erilaisia kiertoilmaisua välttääkseen keskustelemasta tästä asiasta. Kaikki nöyryys loisti poissaolollaan. Kyllä siinä on oikeudenmukaisuuden tunto hyvin kaukana. Oikeudenmukaisuutta edustaa siinä vain oma ja oman ryhmän kanta eikä mikään muu.
Haavistolla ei ole mitään koulutusta, vaan hän on ylioppilas. Toimiessaan YK:n tehtävissä muokkasi omaa CV:tä siihen suuntaan, että hänellä näyttäisi olevan yliopistotutkinto. Mutta kun ei ole, vaan Haavisto jäi tuostakin törkeydestä kiinni ja taas valehteli ja sössötti kuinka ihan vaan vahingossa valehteli.
Aivan samanlainen valehtelija kuin 2 rikostuomiota saanut pääministi valehtelusta kärynnyt Rinne, jonka Marin nyt palkitsi rikosksistaan perustuslakivalivaliokunnan puheenjohtajuudella.
MInä, minä, minä, minun hallitus Sannan ei olisi paljon varaa nimitellä muita puolueita, koska itse toimii härskimmin kuin yksikään toinen poliitikko. Oikea demariuden peruskuva viherkommari aatteella marinoituna.
Vihreä puolue pitää nyt nimetä uudelleen, niin että se kuvastaa enemmän totuutta:
Ruskea Puolue ry.
Kuten Pekkakin tietää, luonnossakin kaikki vihreä muuttuu lopulta ruskeaksi.... MOT.
Ikinä, koskaan, milloinkaan ei Pelkuri-Pekasta tule Suomen presidenttiä. Suomi ei tarvitse presidenttiä, joka yrittää pakottaa virkamiehet laittomuuksiin kun itse ei uskalla tehdä mitään.