Tämän päivän uutisena kerrotaan, että Yara luopuu Soklin malmiosta nimelliseen hintaan (käytännössä siis ilmaiseksi) Suomen valtion omistaman Malminjalostus-yhtiön hyväksi.
Tälläkin sivustolla on julmisteltu, kuinka ministeri Mauri Pekkarinen aikoinaan myi Kemiran lannoitetuotantokaupassa pilkkahintaan Soklin kymmenien miljardien arvoisen malmiesiintymän Yaralle. Kai nyt on syytä tunnustaa, että Pekkarinen teki erinomaisen kaupan, koska valtio sai kaupassa Soklistakin miljoonapotin, jonka Yara on nyt siis todennut kannattamattomaksi. (Kuten Kemirakin 1980-luvun puolivälissä.)
No, Yaran luopuminen Soklista vahvistanee Siilinjärven fosfaattituotannon jatkuvuutta. Ehkä se kertoo myös siitä, että Siilinjärven malmiosta on löydettuy uusia lupaavia esiintymiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sokli palautui oikealle omistajalleen.
Nyt suunnittelemaan ratayhteyttä Jäämeren rantaan. Kaiken varalle.
Se on oikein, pyykkipoika matkaan vaan.