Haavisto ei piittaa suomalaisten turvallisuudesta

https://yle.fi/uutiset/3-11692340
Ulkoministeri Haavisto ei näytä piittaavan suomalaisten ja Suomen edusta ja turvallisuudesta, kun yrittää kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin saada Isis-terroristien vaimoja ja jälkeläisiä kuljetutettua Suomeen, vaikka Supo on lausunut, että palautettavat henkilöt voivat olla vaaraksi Suomen turvallisuudelle. Mikä on Haaviston motiivi? Onko hänellä niin kova tarve saada tunnustusta työstään, että hänelle sopii toimia rikollisesti ja Suomen kansan selän takana? Miten tuollainen henkilö voi jatkaa suomalaisena ministerinä, henkilö, joka ei kunnioita maataan ja kansaansa, vaan tahtoo näille pahaa?
Toisaalta hän onkin ULKOministeri, joten hän saattaa yksinkertaisuudessaan ajatella, että maan sisäinen turvallisuus ei hänelle kuulu, koska se kuuluu toiselle viherhömelölle, Ohisalolle.
Ohisalosta suomalaiset alkavat saada jo niin tarpeekseen, että joku ääriryhmä suunnittelee jo tämän poistamista ministeriryhmästä rikollisin keinoin. En ihmettele.
Vihreät näyttävät olevan Suomen vitsaus.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Muutamia vuosia sitten Pekka Haavisto puhui hyvin innokkaasti siitä mahdollisuudesta, että voisimme ottaa Guantanamon vankeja tänne meille.

Äänestä
  • Hädän alaisessa asemassa olevat henkilöt ovat helppoja saaliita esim. jos jollakin on hirveät seksuaaliset himot sellaiset oli sillä itävaltalaisella, joka telkesi tyttärensä kellariin. Oli ulospäin ns.kunnon mies. Älkää luottako naapurin pojan julkisivuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hädän alaisessa asemassa olevat henkilöt ovat helppoja saaliita esim. jos jollakin on hirveät seksuaaliset himot sellaiset oli sillä itävaltalaisella, joka telkesi tyttärensä kellariin. Oli ulospäin ns.kunnon mies. Älkää luottako naapurin pojan julkisivuun.

    No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

Oli yölläkin työssä kertomansa mukaan,ilmeisesti puhe-yhteydessä isis-naisten kanssa. Eikö tämä ole maan petosta? Kiitos Pasi Tuominen. Huom. 16v ei ole enää lapsi. Missä ovat isis-naisten tytöt? Onko heidät jo myyty jonnekin tai vielä pahempaa.

Äänestä

Sotarikollisia vaan Suomeen lisää, hyvin menee.

Äänestä

Eihän tässä ole muusta kyse kuin laillisuuden noudattamisesta.
Haavisto yrittää noudattaa lakeja myös näiden leirillä olevien ihmisten osalta.
Kun nämä ihmiset kotiutetaan, loppuu tämä kähinä ja marmatus.

Äänestä
  • "Eihän tässä ole muusta kyse kuin laillisuuden noudattamisesta."
    Onko oikein noudattaa laillisuutta rikkomalla lakeja ja kehottamalla alaistansakin sellaiseen laittomaan tekoon, josta voi seurata ehdoton vankeusrangaistus? Eikö silloin toimita niin, kuin aloituskirjoituksessa sanoin, että hinnalla millä hyvänsä? Onko kohdeasia siihen liittyvät riskit huomioon otettuina sen arvoinen?

    Äänestä

Isis-Pekka ajaa kaikkien terroristien asiaa, varsinkin nuorten miesten.

Äänestä

Vihreiden Pekka haavisto siis vaaransi Suomalaisten turvallisuuden vastoin Supon varoituksia.

Äänestä

Yleensä ajetaan oman ryhmän etuja.

Suomenkansasta suurin osa ei ole vielä homoja, Haavisto on.

Miten kansa voi tosissaan uskoa että vihreät ovat luonnonpuolue (tai luonnollinen puolue) riittääkö siihen oikeasti muutama kuva mediassa jossa "vihreiden arvojen edustaja" ajaa polkupyörällä?

Äänestä

Jos velli kiehuu yki niin syytättkö te kattilaa vai kokkia?

Äänestä

Täähän oli se kun persut rupes pikkulapsia pelkäämään... :D

Äänestä
  • Niillä pikkulapsilla kun on parta.

    Äänestä

Tutkija ihmettelee, miksi Haavisto puhuu "hulluista isisämmistä" perheenjäseninä. Samanlaista retoriikkaa käyttää toinen mieleltään tärähtänyt, Bidee, väittämällä näitä perheenäideiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-11692340
Ulkoministeri Haavisto ei näytä piittaavan suomalaisten ja Suomen edusta ja turvallisuudesta, kun yrittää kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin saada Isis-terroristien vaimoja ja jälkeläisiä kuljetutettua Suomeen, vaikka Supo on lausunut, että palautettavat henkilöt voivat olla vaaraksi Suomen turvallisuudelle. Mikä on Haaviston motiivi? Onko hänellä niin kova tarve saada tunnustusta työstään, että hänelle sopii toimia rikollisesti ja Suomen kansan selän takana? Miten tuollainen henkilö voi jatkaa suomalaisena ministerinä, henkilö, joka ei kunnioita maataan ja kansaansa, vaan tahtoo näille pahaa?
Toisaalta hän onkin ULKOministeri, joten hän saattaa yksinkertaisuudessaan ajatella, että maan sisäinen turvallisuus ei hänelle kuulu, koska se kuuluu toiselle viherhömelölle, Ohisalolle.
Ohisalosta suomalaiset alkavat saada jo niin tarpeekseen, että joku ääriryhmä suunnittelee jo tämän poistamista ministeriryhmästä rikollisin keinoin. En ihmettele.
Vihreät näyttävät olevan Suomen vitsaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu