Oripään lahja ihmiskunnalle, Annika Saarikko, esittää uuden yliopiston perustamista jotta hänen nimiinsä tulisi muitakin ansioita kuin vasemmiston apupuolueen puheenjohtajana toimiminen.
Aikaisemmin ministeri Saarikko on esittänyt imaamikoulutuksen aloittamista Suomessa. Nyt on Porilla iskun paikka yliopiston saannissa; palaset loksahtelevat paikoilleen. Edellisen yliopistotarjouksenhan Pori torjui hieman ylimielisesti sillä perusteella, että sillä oli puuvilla, Karjaranta ja Rosenlew. Nyt kun tilanne on hieman muuttunut, niin yliopisto Poriin ja sinne imaamitiedekunta! Ja jotakin muuta kylkiäisiksi. Vaikka räppäyskonservatorio.
Aluksi voitaisiin kouluttaa 100-150 uutta imaamia vuodessa ja hankkia pätevät opettajat Iranista, Afganistanista ja sieltä kunnes koulutus edistyisi niin pitkälle, että opettajat saataisiin omasta takaa.
Käytännön toimena esitän, että muessinien harjoitusrukouskutsutornina voisi toimia palokunnan letkutorni - sieltä aamusta iltaan kaikuvat uskovaisia rukoukseen kutsuvat huudot kuuluisivat aukeallalaakealla kauas, kenties Ulvilaan saakka.
Imaamitiedekunta Poriin ja heti!
1
94
Vastaukset 1
- Anonyymi
Uutisessa mainitussa ehdotuksessa on järkeä. Parempi että meillä on Suomessa koulutetut ja paikalliset lait tuntevia imaameja kuin että tuontitavarana vihapuhujia Pakistanista ja Saudi-Arabiasta. Kun siis niitä imaameja joka tapauksessa tulee Suomessa olemaan haluttiinpa sitä tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591521- 261154
- 821002
- 41823
- 65816
- 92764
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13720Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19705- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �142605- 4602
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523- 41518
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t71503Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477