Anne Kukkohovin viimeisin haastis

Is:n haastiksessa lässyttää ihan puutaheinää. Onko hän muka ikinä ollut menestyvä malli? Kauheasti kehuu myös kuinka oli pätevä mainosalalla, ilman alan koulutusta ja pelkällä mannekiinin kokemuksella.

Potkut tuli kuitenkin viimeisimmästä firmasta ja miehensä kanssa perusti v. 2010 oman firman Supersuperin kun ei päässyt enää mihinkään muualle. Supersuperin liikevaihto v. 2019 oli 124.000e, joten ei hääppöstä. Annen Supermood ihonhoitosarja ei sekään ole ottanut tuulta siipiensä alle. Vuoden 2019 tilinpäätöstietoja ei saatavilla.

Ja missä omassa maailmassaan, omassa kuplassaan toi nainen muutenkin elää kun kehuskelee menevänsä Stockmannin Herkkuun jouluruokaostoksille. Stockkan Herkkua ei ole enää edes olemassa, se lopetettiin jo v. 2018! Anne taitaa pyöriä vain kotinurkissaan omissa oloissaan. Pelkkää soopaa syöttänyt is: n toimittajille, jotka tietenkin nielee taas ihan kaiken potaskan.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Annen kirjakaan ei tainnut mennäkaupaksi, ketäpä hänen sekoilunsa kiinnostaisi. Koko Suomi leipoo ohjelmassa näyttää turvonneelta ja rupsahtaneelta. Alko-ongelma?

Äänestä

Niin. En mä ainakaan muista et olis ollu mikään huippu. Nyt vetää teennäisesti koko Suomi leipoo juttua, jonka ideat suoraan Englannista.. vanha nainen joka yrittää olla pinnan päällä.

Äänestä
  • Vanha nainen ilman mitään koulutusta, entinen malli, missähän Anttilan postimyyntiluettolassa on esiintynyt ???

    Äänestä

Anne se varsinainen satutäti on, täyttä soopaa on hänen puheensa.
Sen verran tiedän minäkin ja lähipiiriä tunnen.

Eiköhän nämä molemmat ole kohta ulosoton asiakkaita, niin Anne kuin ex miehensä.

Äänestä

Mua nauratti kans toi Stockan Herkkuun meneminen, varmasti hienouden huippu Annelle. Niin vähän toi on perillä asioista, ei oo tainnut Stockalla käydä vuosiin. Kipitä, Anne, vaan Lidliin.

Äänestä

Supermood menee varmasti kohta konkkaan. Täysin velkainen yritys jonka omavaraisuusaste pahasti pakkasen puolella.
Anne oli ihan tusinamalli, ei ollut koskaan mikään huippumalli.

Äänestä

Aivan hirveetä valehteluu, hätäpäissään ja rahapulassa piti myös julkaista paljastelukirja ja lisämyynnin toivossa laittaa vielä alle kakskymppinen poikansa kuvittamaan se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Is:n haastiksessa lässyttää ihan puutaheinää. Onko hän muka ikinä ollut menestyvä malli? Kauheasti kehuu myös kuinka oli pätevä mainosalalla, ilman alan koulutusta ja pelkällä mannekiinin kokemuksella.

Potkut tuli kuitenkin viimeisimmästä firmasta ja miehensä kanssa perusti v. 2010 oman firman Supersuperin kun ei päässyt enää mihinkään muualle. Supersuperin liikevaihto v. 2019 oli 124.000e, joten ei hääppöstä. Annen Supermood ihonhoitosarja ei sekään ole ottanut tuulta siipiensä alle. Vuoden 2019 tilinpäätöstietoja ei saatavilla.

Ja missä omassa maailmassaan, omassa kuplassaan toi nainen muutenkin elää kun kehuskelee menevänsä Stockmannin Herkkuun jouluruokaostoksille. Stockkan Herkkua ei ole enää edes olemassa, se lopetettiin jo v. 2018! Anne taitaa pyöriä vain kotinurkissaan omissa oloissaan. Pelkkää soopaa syöttänyt is: n toimittajille, jotka tietenkin nielee taas ihan kaiken potaskan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu