Tappelevat punakorvakilpikonnat

Minulla oli kauan aikaa sitten 3 punakorvaa. Ne eivät sitten jonkun ajan päästä tulleetkaan enää toimeen, joten eroittelin ne väliseinällä. Se oli kuitenkin liian myöhäistä 2 konnaani sairastui. Monien antibiootti kuurien ym. jälkee 2 konnaani menehtyi. yksi on vielä elossa. Eli jos omistat ison altaan esim. n. 500 - 600 L voi sen jakaa kahtia, mutta jos allas on pienempi kannattaa hankkia toiselle konnalle oma allas omine välineineen.

Meillä on punakorvapariskunta, joka yleensä tulee keskenään hyvin toimeen (ovat n. 10 v.), mutta syksyisin ilmeisesti "paritteluajan" yhteydessä ne tappelevat niin, että kilppariherra nukkuu öisin "vauvanaltaassa" kylppärissä. Tappeleminen tapahtuu yleensä öisin, heti kun valot sammuvat se tarrautuu naaraan kaulaan kiinni eikä millään päästä irti. Naaras yrittää silloin vuorostaan purea takaisin. Päivisin ne kyllä pystyvät olemaan akvaariossa yhdessä.

Onneksi eivät tappele koko ajan, parin kuukauden kuluttua kilppariherra alkaa taas käyttäytymään ja viettää myös yönsä akvaariossa. Sen parin kuukauden kestää tätä rumbaa, joten ei onneksi sen pahempaa.

Monet kilpparit eivät näköjään tule ollenkaan toimeen, itse harkitsisin kyllä toiselle konnalle omaa allasta jos ne jatkuvasti tappelisivat.

Kun tappelu on alkanut, niin yleensä se vaan pahenee. Et tainnut kertoa onko kyse uroksista tahi naaraista... mutta ei sen oikeastaan niin väliäkään :)
Jouduin erottamaan konnani eri altaisiin koska tappelut vaan pahenivat ja pahenivat. Lopulta naaras ei suostunut menemään enää veteen ollenkaan ja yrittäessään juoda maa-alueen reunalta, uros "hyökkäsi" vedestä kuin hai ja yritti kiskoa naarasta veteen..
Otin yhden konnan perheestä joka kertoi että konnia oli alunperin ollut 2 mutta toinen oli repinyt toisen riekaleiksi. Löytyi aamulla altaasta kilpi riekaleineen...
Punakorvat ovat siis erakkoja eivätkä kaipaa/ toista kaveriksi, kun ainoastaan lisääntymisajaksi. Luonnossahan niillä on hiukka isommat "altaat" ja reviiriä minne paeta liian tungettelevaa kaverusta.

Meillä oli ensin yksi naaraskonna parisen vuotta. Se oli meille tullessaan jo lähes 10 vuotias eikä siis ollut aiemmin ollut kenenkään kanssa samassa altaassa. Sitten otimme pienen naaraan, joka oli huonossa kunnossa. Silloin tämä eka naaraskonna oli juuri horrostamassa, joten pikkunaaras sai totutella akvaarioon rauhassa ja parannella itseään. Se oli muutenkin erittäin arka konna.
Silloin akvaariomme oli tosi pieni. Sitten miehenni rakensi uuden, ison akvaarion johon tehtiin myös taso jonne voi mennä köllöttelemään lämpölampun alle.
Totutimme konnat pikkuhiljaa yhteen tuossa isossa uudessa akvaariossa. Aluksi iso naaraskonna yritti jatkuvasti näykkiä pienempää uutta tulokasta. Sitten se tottui ja monesti pienempi konna riippui isomman niskassa, jolloin sillä ei ollut mitään vaaraa. Uskon että sekin auttoi, että pääsivät molemmat lämpöön köllöttelemään. Kuivalla ne olivatkin aivan sovussa, ja välillä päällekkäin niinkuin luonnossakin.

Myöhemmin otimme vielä koiraskonnan. Mutta se olikin vaikea tapaus. Se nimittäin jahtasi jatkuvasti naaraita. Yritti purra niskasta ja paritella väkisin. Se kiipesi jopa kuivatasolle häiritsemään naaraita. Jouduimme erottamaan välillä tämän häirikkökoiraan, joka ei muuta nähnyt kuin naaraan pepun :) Eikä sitä tuntunut rauhoittavan oikein mikään. Siksipä luovutimme sen takaisin eläinkauppaan, josta se oltiin ostettu.
Vara-akvaario on hyvä olla olemassa vaikeita hetkiä varten, mutta hankalaahan se käytännössä lopulta on.
En tiedä sitten tuleeko joistakin konnista koskaan niin hyvät ystävät, että eivät tappelisi. Kai siinä käydään jotain reviiritaistelua.