Britannian pääministeri Chamberlain neuvotteli Münchenissa Saksan ja muiden maiden edustajien kanssa Tsekkoslovakian Sudeettialueiden luovuttamisesta Saksalle. Tarkoituksena oli välttää sota.
Mutta Chamberlainin otteet neuvotteluissa olivat lähtökohdiltaan sellaiset, ettei tarkoitettua lopputulosta voinut mitenkään saavuttaa. Hän totesi Hitleristä siskolleen Idalle, että Hitlerin sanaan voi luottaa, vaikka Hitler olikin hänen mielestään häikäilemätön. Siis mitä???
En ole koskaan itse tavannut ihmistä, josta olisin sitä mieltä, että tämä henkilö on häikäilemätön ja että hänen sanaansa voisi silti luottaa. Täysin järjetön lähtökohta!
No, seuraukset nähtiin. Vai mitä olette mieltä seuraavista tapahtumista?
15.9.-38 pidettiin Obersalzbergissa Hitlerin kesäasunnolla neuvottelu, jossa Chamberlain ehdotti itsehallinnollisen alueen muodostamista Sudeettialueille ja että Tsekkoslovakian joukot vedetään alueelta, eli se on demilitarisoitu vyöhyke. Hitler myöntyi ehdotukseen.
22.9. Chamberlain vierailee uudetaan Saksassa, nyt Bad Godesbergissa Saksassa. Chamberlain kertoo, että tsekkolovakialaiset ovat suostuneet ehtoihin. Mutta Hitler vastaa, ettei se enää käy hänelle. Hän vaatii Sudeettilueen liittämistä Saksan valtakuntaa 1.10.-38 mennessä. Tsekkoslovakian on suostuttava tähän määräaikaan mennessä, joka Hitlerin vaatimuksesta on 28.9. klo 14.00.
Mitä tekee Camberlain? On järkyttynyt, mutta suostuu välittämään uudet vaatimukset Parahaan. Tsekkoslovakia kieltäytyy uusista ehdoista. Näyttää siltä, että sota syttyy. Britannia ja Ranska ilmoittavat tukevansa mahdollisessa sodassa Tsekkoslovakiaa.
Mussolinin esitetty rauhanvälitystarjouksensa, pidetään Münchenissa konferenssi, jossa Britannia, Italia, Ranska ja Saksa sopivat Sudeettialueiden luovuttamisesta Saksalle 10.10.-38 mennessä. Hitlerin 22.9. esittämästä vaatimuksesta muuttui siis vain ajankohta, jolloin alueluovutus tapahtuu. Toki siihen kirjataan lauseke kansanäänestyksestä, mutta sitä ei valvota mitenkään.
Tämä on kertomus typerimmästä diplomatiasta, mitä on koskaan tehty.
Neville Chamberlainin naiivius
45
116
Vastaukset
- Anonyymi
-------Britannian pääministeri Chamberlain neuvotteli Münchenissa Saksan ja muiden maiden edustajien kanssa Tsekkoslovakian Sudeettialueiden luovuttamisesta Saksalle.------
Millähän valtuuksilla neuvotteli vieraan maan alueen luovutuksesta Saksalle ?
-----Tarkoituksena oli välttää sota.----
Saksa oli syksyllä -38 sotilaallinen kääpiö joka ei olisi uhannut ketään. Englannin ja Ranskan sodanuhkaus olisi riittänyt pitämään Hitlerin kurissa.- Anonyymi
Chamberlainilla ei ollut mitään valtuuksia Tsekkoslovakialta. Hän teki niin, koska suurvaltojen päämiehillä on tapana sotkeentua muiden asioihin (ja tietenkin maailmansodan välttäminen oli mielessään).
Hitlerin päämääristä 1930-luvulla on hyvin usein vääriä mielikuvia. Hitleriä ei olisi mikään sodanuhka pidätellyt 1938, sillä Hitler itse ilmoitti lähipiirilleen tahtovansa sotaa Tsekkoslovakian kanssa eikä uskonut muiden puuttuvan siihen mitenkään. Hän oli valmis uhkapeliin tuolloin. Saksalaiset kenraalit olivat monet kauhuissaan, ja eräät heistä suunnittelivat vallankaappausta, jos Hitler veisi tilanteen sotaan. - Anonyymi
. Englannin ja Ranskan sodanuhkaus olisi riittänyt pitämään Hitlerin kurissa.
Siihen lisäksi Puola ja N-lliitto sekä tietenkin T-slovakian kohtalaisen vahva armeija bunkkerien takana. Hitler olisi vedetty vessanpytystä alas ja sen herran satu päättynyt siihen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
. Englannin ja Ranskan sodanuhkaus olisi riittänyt pitämään Hitlerin kurissa.
Siihen lisäksi Puola ja N-lliitto sekä tietenkin T-slovakian kohtalaisen vahva armeija bunkkerien takana. Hitler olisi vedetty vessanpytystä alas ja sen herran satu päättynyt siihen.Brittikaunainen valehtelija on aina yhtä tietämätön historian tosiasioista.
Vuodesta toiseen samat valeet.
Hitler uhkasi sodalla.Ch:n tavoite oli estää se,koska Ranska ei sitä halunnut, eikä briteillä ollut maavoimia.
Tshekit olivat puolustusvalmiina,mutta olisivat jääneet yksin.
Yksikään maa,edes tshekit,ei halunnut Puna-armeijaa Keski-Eurooppaan.NL vaati apunsa ehtona Ranskaa mukaan.Se taas ei halunnut sotaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chamberlainilla ei ollut mitään valtuuksia Tsekkoslovakialta. Hän teki niin, koska suurvaltojen päämiehillä on tapana sotkeentua muiden asioihin (ja tietenkin maailmansodan välttäminen oli mielessään).
Hitlerin päämääristä 1930-luvulla on hyvin usein vääriä mielikuvia. Hitleriä ei olisi mikään sodanuhka pidätellyt 1938, sillä Hitler itse ilmoitti lähipiirilleen tahtovansa sotaa Tsekkoslovakian kanssa eikä uskonut muiden puuttuvan siihen mitenkään. Hän oli valmis uhkapeliin tuolloin. Saksalaiset kenraalit olivat monet kauhuissaan, ja eräät heistä suunnittelivat vallankaappausta, jos Hitler veisi tilanteen sotaan.Tosiasiassa Hitler huomasi toukokuun provokaatiosta tshekkien puolelta, että Tshekki ja sen taustavoimat (Länsivallat) valmistelivat sotaa. Siten tehtiin päätös sodasta, mikäli Sudeettialueen ongelmaa ei ratkaista.
Se, että vaatimuksia kovennettiin kesken neuvottelujen, johtui myös Lännen touhuista. Saksa kuunteli salaa sotahaukkojen puhelinliikennettä. Muutenkin tilanteen kiristyminen paljasti, että asia on ratkaistava koko alueen liittämisellä Saksaan. Sotapuolue aloittaisi Englannin puolella sodan heti valtaan päästyään samojen tshekkien avulla kuitenkin. Heidän viestinsä tshekkien sotasiivelle paljastuivat myös - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chamberlainilla ei ollut mitään valtuuksia Tsekkoslovakialta. Hän teki niin, koska suurvaltojen päämiehillä on tapana sotkeentua muiden asioihin (ja tietenkin maailmansodan välttäminen oli mielessään).
Hitlerin päämääristä 1930-luvulla on hyvin usein vääriä mielikuvia. Hitleriä ei olisi mikään sodanuhka pidätellyt 1938, sillä Hitler itse ilmoitti lähipiirilleen tahtovansa sotaa Tsekkoslovakian kanssa eikä uskonut muiden puuttuvan siihen mitenkään. Hän oli valmis uhkapeliin tuolloin. Saksalaiset kenraalit olivat monet kauhuissaan, ja eräät heistä suunnittelivat vallankaappausta, jos Hitler veisi tilanteen sotaan.Britanniassa oli sotaan asti vahva natsimyötämielinen yläluokka johdossaan saksalaisperäinen Coburg-Gotha(Windsor) kuningashuone. Hitler oli näiden kanssa yhteisymmärryksessä että Eurooppa jaettaisiin Britannian ja Saksan intressipiireihin. Niinpä Tsekkoslovakian antaminen Saksan ja Puolan natsihallitusten pilkottavaksi ei ollut mikään ongelma. Brittien tarkoitus oli kuitenkin saavuttaa ylivalta vahvistamalla Puolaa valtiaaksi Itä-Euroopassa. Siksi Hitlerin hyökkäys Puolaan vei sukset ristiin näiden kolonialistivaltojen välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasiassa Hitler huomasi toukokuun provokaatiosta tshekkien puolelta, että Tshekki ja sen taustavoimat (Länsivallat) valmistelivat sotaa. Siten tehtiin päätös sodasta, mikäli Sudeettialueen ongelmaa ei ratkaista.
Se, että vaatimuksia kovennettiin kesken neuvottelujen, johtui myös Lännen touhuista. Saksa kuunteli salaa sotahaukkojen puhelinliikennettä. Muutenkin tilanteen kiristyminen paljasti, että asia on ratkaistava koko alueen liittämisellä Saksaan. Sotapuolue aloittaisi Englannin puolella sodan heti valtaan päästyään samojen tshekkien avulla kuitenkin. Heidän viestinsä tshekkien sotasiivelle paljastuivat myösHitlerin tuskin tarvitsi kuunnellaa salaa sotahauukkoja, sillä niitä ei ollut muualla kuin hänen omassa hallinnossaan.
Kirjoittamasi uusnatsien roska on vakiotavaraa kun "keskustellaan".
Mihin ihan oikeasti keksiäliäs ja älykäs keskustelu on kadonnut? Lobbareiden ja hörhöhen persieeseen? - Anonyymi
Ei olisi, Hitler oli hullu.
- Anonyymi
Neiti Chamberlaine oli vanhan ajan herrasmies-poliitikko.
Hänen sukupolvensa kammosi sotaa mantereella aikaisemman sodan teurastusten vuoksi.
Hän ei voinut kuvitella saati uskoa Saksassa nousseen valtaan otuksen,joka ainoan kerran nauroi hyvää naurua kun kuuli juutalaisten kärsimyksistä Gestapon kourissa.
Hitler kuvitteli olevansa ylivertainen nero,suurin tuhanteen vuoteen,ja olevansa määrätty johtamaan "arjalainen rotu" maailmanherruuteen.Sodan julistaminen sinne ja tänne oli sen rinnalla pikkujuttu...- Anonyymi
Tosiasiassa Chamberlain valmisteli sotaa täyttä päätä. Koska varusteluohjelma oli kesken, oli Saksaa miellytettävä. Sota oli suunniteltu alkamaan vasta 1939. Tämä sopi myös globaalieliitin kuvioihin. Tshekkoslovakian yhteydessä loattaisiin Saksa propagandalla ja siten saataisiin suuri yleisö sodan kannalle. Sehän kannatti vahvasti rauhaa. Vahvemman Saksan kanssa saataisiin myös suurempi sota, johon NL saataisiin mukaan. Tavoitteenahan oli kommunismin leviäminen

"Tosiasiassa Chamberlain valmisteli sotaa täyttä päätä."
Niin hurjat olivat sotavalmistelut, että kevääseen -39 asti armeijan suunnitelma käsitti kokonaisen kahden divisioonan lähettämisen mantereelle ;)
"Koska varusteluohjelma oli kesken, oli Saksaa miellytettävä. Sota oli suunniteltu alkamaan vasta 1939. "
Oikeastaan mitään suunnitelmaa ison maa-armeijan lähettämisestä ei tehty ennen kuin vasta Tsekin miehityksen jälkeen keväällä 1939.
"Tämä sopi myös globaalieliitin kuvioihin."
Jep, Illuminatin liskoihmiset Buckinghamissa vetelivät tiukasti sikeitä ;)
"Tshekkoslovakian yhteydessä loattaisiin Saksa propagandalla ja siten saataisiin suuri yleisö sodan kannalle."
Ilman muuta, ne olivat täysin hämillään miettiessään kuinka saada sopimuksia rikkova ja naapurimaita miehittävä Adolf näyttämään sopimuksia rikkovalta ja naapurimaita miehittävältä diktaattorilta ;)
"Sehän kannatti vahvasti rauhaa."
Ainakin niin kauan kuin toinen puoli harrastaisi sitä rauhaa ja aseistariisuntaa, mikä helpottaisi miehitystä...
"Tavoitteenahan oli kommunismin leviäminen"
Tietysti, Chamberlainin kaltaisten vanhoillisten siirtomaapolitiikkaa kannattavien konservatiivien salongeissa ei muuta tehtykään kuin kilisteltiin proletariaatin vallankumoukselle ;)
///MeAgaln - Anonyymi

///MeAgalnChamberlainkin joutui juoksemaan kommunismin levittämjien asialla. Halusipa tai ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chamberlainkin joutui juoksemaan kommunismin levittämjien asialla. Halusipa tai ei
No, mikset sitten liity hänen seuraansa kirmaamaan Kremlin muureilla?
Se voisi auttaa, sinulla kun täytyy olla raskasta kantaa yksin viimeisen natsin taakkaa ja saisit kavereita.
///MeAgaln - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Chamberlainkin joutui juoksemaan kommunismin levittämjien asialla. Halusipa tai ei
Tarkoitatko juutalaisia?
- Anonyymi
Münchenin sopimus mahdollisti Saksan varustautumisen Puolan valtaukseen, ja hyökkäyksen länteen.
Ranska ja Iso-Britannia saivat mitä tilasivat. - Anonyymi
Molotov - Ribbentrop sopimus oli suoraan seurausta Münchenin sopimuksesta.
Ilman Münchenin sopimusta ei Molotov - Ribbentrop sopimusta olisi koskaan solmittu.- Anonyymi
Niin juuri.
Anglo-amerikkalainen veri ei juurikaan vapissut käydessään kauppaa slaavien verellä.
- Anonyymi
-----22.9. Chamberlain vierailee uudetaan Saksassa, nyt Bad Godesbergissa Saksassa. Chamberlain kertoo, että tsekkolovakialaiset ovat suostuneet ehtoihin-----
Kun Chamberlain olisi tuossa vaiheessa kääntynyt Puolan ja N-liiton puoleen Saksan vastaisen liittoutuman perustamiseksi olisi se onnistunut aivan varmasti. Hitlerille olisi voitu välittää viesti, että jos se hyökkää niin Englanti, Ranska, Puola ja N-liitto julistavat sille sodan. Saksalla olisi ollut vastassaan sodassa näiden lisäksi tietenkin myös T-slovakian vahva armeija linnakkeissaan. N-liitto olisi voinut uhata valtaavansa Romanian öljyalueen ja Ruotsikin olisi pakotettu rautamalmin vientikieltoon. Se olisi riittänyt estämään sodan.- Anonyymi
Typerää jossittelua.Neuvottelut käydään aina sen ajan tilanteen perusteella.Jälkiviisaus on typerien valehtelijoiden puuhaa.
Puola oli Saksaa vastaan. NL ei halunnut ryhtyä sotaan ilman Ranskaa,joka taas ei halunnut sotaa lainkaan. Lisäksi NL epäili lännen hautovan Saksan kanssa sen perikatoa. - Anonyymi
Vai olisi Chamberlainin pitänyt kääntyä 22.9. Puolan ja Neuvostoliiton puoleen.
Hitler oli vaatinut Sudeettialueen liittämistä Saksan valtakuntaa 1.10.-38 mennessä. Tsekkoslovakian on suostuttava tähän määräaikaan mennessä, joka Hitlerin vaatimuksesta on 28.9. klo 14.00. Kommentoija siis kuvittelee, että C olisi ehtinyt viikossa neuvotella Puolan ja Neuvostoliiton edustajien kanssa Saksan vastaisen liiton perustamisesta. Tämä on täysin epärealistinen ajatus!
Hitler oli suunnitellut joka tapauksessa hyökkäävänsä Tsekkoslovakiaan, jollei mainittuun vaatimukseen suostuta määräpäivään mennessä. C ei olisi voinut ehdotetulla tavalla estää sodan alkamista Saksan ja Tsekkoslovakian välillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää jossittelua.Neuvottelut käydään aina sen ajan tilanteen perusteella.Jälkiviisaus on typerien valehtelijoiden puuhaa.
Puola oli Saksaa vastaan. NL ei halunnut ryhtyä sotaan ilman Ranskaa,joka taas ei halunnut sotaa lainkaan. Lisäksi NL epäili lännen hautovan Saksan kanssa sen perikatoa.Britit liittyivät sotaan koska aiempi avoin liitto Hitlerin kanssa meni pieleen - lähinnä kuninkaan vaihduttua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Britit liittyivät sotaan koska aiempi avoin liitto Hitlerin kanssa meni pieleen - lähinnä kuninkaan vaihduttua.
Valehtelet.
Esitä todisteet liitosta. Kuninkaalla ei ollut poliittista valtaa.
Britannia kyllä harjoitti ns.lepytyspolitiikkaa sodan välttääkseen.
Se päättyi Tshekkoslovakian miehitykseen maaliskuussa-39.
Britannia julisti sodan 3.9. 39 Saksan hyökättyä Puolaan.
- Anonyymi
Kova tupakkamies oli Chamberlain ja kolmen vartin jälkeen viimeistään sitten aina tupalle jonka Hitler varsin hyvin tiesi ja sopimus kiirehtimällä aikaan.
- Anonyymi
Siinä taas nähdään, että tupakointi ei ole epäterveellistä vain tupakoijalle itselleen.
- Anonyymi
Hitler oli suunnitellut joka tapauksessa hyökkäävänsä Tsekkoslovakiaan, jollei mainittuun vaatimukseen suostuta määräpäivään mennessä. C ei olisi voinut ehdotetulla tavalla estää sodan alkamista Saksan ja Tsekkoslovakian välillä.
Jos en väärin muista niin jo joskus 1930-luvun alkupuolella Ranska ja N-liitto olivat solmineet T-slovakian kanssa puolustussopimuksen. Ei kai sitä oltu irtisanottu ? Englanti olisi voinut julistaa hyvinkin nopeasti yhtyvänsä tähän neljänneksi. Enkä usko, että Puolankaan kanssa olisi pitkiä jorinoita tarvittu, kyllä Puolassa oli koko ajan päällä Saksan pelko ja tieto siitä mitä natsit pauhasivat Puolan pään menoksi.- Anonyymi
Musitat oikein. Tsekkoslovakialla oli puolustussopimus molempien mainittujen kanssa voimassa.
Brittien olisi pitänyt todellakin tehdä nopeasti jokin yksipuolinen julistus asiassa, koska mitään neuvotteluja ei olisi tilanteessa ehditty käydä. Puola ei olisi ollut halukas mihinkään tällaiseen liittoon, jossa Neuvostoliitto olisi mukana. Kaiken lisäksi Puola oli yksi niistä, jotka Saksan saadessa sudeettialueet haltuunsa Münchenin sopimuksella, sai itselleen pienen alueen Tsekkoslovakiasta liitetty maahansa. Puolalle sopi siis Tsekkoslovakian jakaminen (mikä oli myöhempien tapahtmien valossa puolalaisten idioottimainen virhe). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Musitat oikein. Tsekkoslovakialla oli puolustussopimus molempien mainittujen kanssa voimassa.
Brittien olisi pitänyt todellakin tehdä nopeasti jokin yksipuolinen julistus asiassa, koska mitään neuvotteluja ei olisi tilanteessa ehditty käydä. Puola ei olisi ollut halukas mihinkään tällaiseen liittoon, jossa Neuvostoliitto olisi mukana. Kaiken lisäksi Puola oli yksi niistä, jotka Saksan saadessa sudeettialueet haltuunsa Münchenin sopimuksella, sai itselleen pienen alueen Tsekkoslovakiasta liitetty maahansa. Puolalle sopi siis Tsekkoslovakian jakaminen (mikä oli myöhempien tapahtmien valossa puolalaisten idioottimainen virhe).Tässä NL-Ranska-Puola sopimuksessa oli ongelmana Ranskan asenne. Se ei missään tapauksessa halunnut joutua sotaan Saksan kanssa sen ilmavoimia peläten.
Kaupukien terroripommituksista oli saatu esimerkkejä Espanjan sodassa ja Ranskan ilmapuolustus oli heikko. Lisäksi ilmavoimien komentaja oli vieraillut Saksassa ja saanut nähdä todella tehokkaan ilmavoimien toimintanäytöksen.Se oli saanut jopa isännät haltioitumaan.
Tshekit puolestaan eivät halunneet Puna-Armeijaa apuun pitäen sitä Saksaakin pahempana.
Britannian ohjenuorana taas oli lepyttelypolitiikka,jolla haluttiin myöntyä Hitlerin joihinkin vaatimuksiin saadakseen hänet luopumaan enemmistä,ennen kaikkea sodasta.Niinhän Hitler lupasikin ja Chamberlain uskoi vain kokeakseen muutaman kuukaudenkuluttua suunnattoman pettymyksen.Sitten strategiaa kyllä muutetiin,mutta Hitler ei siihen uskonut. Vasta 3.9. 39 oli uskottava,mutta silloin oli jo myöhäistä. - Anonyymi
"Enkä usko, että Puolankaan kanssa olisi pitkiä jorinoita tarvittu, kyllä Puolassa oli koko ajan päällä Saksan pelko ja tieto siitä mitä natsit pauhasivat Puolan pään menoksi."
Puolan varsinainen huoli vielä noin vuosi ennen sodan syttymistä oli paljon enemmän idän suunnasta kuin lännen ja pääosa maan puolustusvalmisteluista meni siihen suuntaan aina talveen 38-39 asti. Vaikkakin he olivat rekisteröineet Saksan uudelleenaseistautumisen, Puolan hallitus ei todella osannut arvostaa uhkaa ennen kuin Tsekkoslovakian lopullisen eliminoimisen seurauksena syntyneen kolmen suunnan saarrostuksen myötä.

///MeAgaln"Puolan varsinainen huoli vielä noin vuosi ennen sodan syttymistä oli paljon enemmän idän suunnasta"
Johtuiko tämä siitä että Neuvostoliitto oli (paperilla) paljon Saksaa vahvempi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Puolan varsinainen huoli vielä noin vuosi ennen sodan syttymistä oli paljon enemmän idän suunnasta"
Johtuiko tämä siitä että Neuvostoliitto oli (paperilla) paljon Saksaa vahvempi?"Johtuiko tämä siitä että Neuvostoliitto oli (paperilla) paljon Saksaa vahvempi?"
Epäilemättä sitäkin, mutta tietysti historiallinen painolasti paljolti vaikutti siihen näkemykseen. Puola oli ollut rajasodissa useimpien naapureidensa kanssa paria vuosikymmentä aiemmin, mutta kaikkein dramaattisin sota oli Neuvosto-Venäjän kanssa käyty ja varsinaisesti edes hyökkäämättömyyssopimus ei pyyhkinyt sitä muistoa.
///MeAgaln - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Enkä usko, että Puolankaan kanssa olisi pitkiä jorinoita tarvittu, kyllä Puolassa oli koko ajan päällä Saksan pelko ja tieto siitä mitä natsit pauhasivat Puolan pään menoksi."
Puolan varsinainen huoli vielä noin vuosi ennen sodan syttymistä oli paljon enemmän idän suunnasta kuin lännen ja pääosa maan puolustusvalmisteluista meni siihen suuntaan aina talveen 38-39 asti. Vaikkakin he olivat rekisteröineet Saksan uudelleenaseistautumisen, Puolan hallitus ei todella osannut arvostaa uhkaa ennen kuin Tsekkoslovakian lopullisen eliminoimisen seurauksena syntyneen kolmen suunnan saarrostuksen myötä.
///MeAgalnMistä teoksista sinä olet saanut nämä tiedot, että "Puolan hallitus ei todella osannut arvostaa [Saksan uudelleenaseistautumisen] uhkaa ennen kuin Tsekkoslovakian lopullisen eliminoimisen seurauksena syntyneen kolmen suunnan saarrostuksen myötä" ja että se olisi johtunut muidenkin naapurien kuin Neuvostoliiton kanssa sotimisesta?
Ukrainan vielä ymmärtäisi, mutta miten Liettuan ja Tsekkoslovakian kanssa sotiminen vaikuttivat?
- Anonyymi
Kuika naiivia on kuvitella, että Englannin konservatiivien johtaja ja vanha imperialisti voisi olla jotenkin lapsellisennaiivi? Vai voiko kukaan luulla näin? Onko kyse demokrattiseen systeemiin kuuluvasta tekopyhästä lässytyksestä?
- Anonyymi
Kyse on tosiasiasta.Brittikaunaiselle valehtelijalle sellaiset ovat tuntemattomia.
Chamberlain oli vanhan liiton herrasmies, joka oli keskisuuren kaupungin pormestarina totunut siihen, että sopimukset pitivät.
Hänen maailmankuvaansa ei mahtunut, että suuren valtion johtajan sana ei pitäisi.
Hän heräsi maailman pahuuteen vasta Tsh:n loppuosan miehityksessä ja tajusi, että Hitler oli huijannut häntä pahan kerran.
Lepytyspolitiikka loppui siihen. - Anonyymi

Lepytyspolitiikka loppui siihen.Kyllä Britanniassa oli ulkopolitiikassa virkamiehistöä ja Kabinetissa muita ministereitä. Ei siellä eletty yksin C:n aivojen ja luulojen varassa. Lepyttelyjutut ovat jälkikäteen keksittyä pajunköyttä jonka osa on niellyt sellaisenaan. Huikeaa !
- Anonyymi
"Kuika naiivia on kuvitella, että Englannin konservatiivien johtaja ja vanha imperialisti voisi olla jotenkin lapsellisennaiivi?"
No, tämän "lapsellisennaiivin" hallitus yritti vielä kesällä -39 organisoida Hitlerin lahjomista niin, että tämä luopuisi sotasuunnitelmistaan, joten se on jo aika hyvä merkki ;)
///MeAgaln - Anonyymi
Siellä Britanniassa oli sodan alla suuri joukko "herrasmiehiä" alkaen Mosleystä Edward VIII:n joilla oli suunnitelma jakaa Eurooppakin Hitlerin kanssa kuten Afrikka. johtavan yläluokan Siirtomaa-ajan Britannia oli Euroopan natsiklikkien kärkiryhmässä. Chamberlain ei paljon kehoituksia tarvinnut Tsekkoslovakian myymiseen Puolan ja Saksan natseille. Vasta Edwardin syrjäyttäminen Havahdutti Hitlerin ja liittolaisten välit alkoivat rakoilla ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on tosiasiasta.Brittikaunaiselle valehtelijalle sellaiset ovat tuntemattomia.
Chamberlain oli vanhan liiton herrasmies, joka oli keskisuuren kaupungin pormestarina totunut siihen, että sopimukset pitivät.
Hänen maailmankuvaansa ei mahtunut, että suuren valtion johtajan sana ei pitäisi.
Hän heräsi maailman pahuuteen vasta Tsh:n loppuosan miehityksessä ja tajusi, että Hitler oli huijannut häntä pahan kerran.
Lepytyspolitiikka loppui siihen.Tuo on se korkkaritason höpötys
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Britanniassa oli ulkopolitiikassa virkamiehistöä ja Kabinetissa muita ministereitä. Ei siellä eletty yksin C:n aivojen ja luulojen varassa. Lepyttelyjutut ovat jälkikäteen keksittyä pajunköyttä jonka osa on niellyt sellaisenaan. Huikeaa !
Appeasement-eli lepyttelypolitikka oli Britannian virallinen linja Chamberlainin kaudella 1937-40.Myös ennen sitä.
Brittikaunaiset valehtelijat vain eivä tunne historiaa.
Linjalla oli tietenkin vastustajansa mm. konservatiivinen ulkoministeri Eden erosi hallituksesta vastalauseeksi myöntyvyydelle jo -38. Myös Churchilla
oli myöntyvyyspolitiikkaa vastaan.
Toisaalta Britanniassa oli suoranaisia Mussolinin ( Churchill) ja Hitlerin ihailijoita.
Tästä politiikasta on erinomainen selvitys:
A. J. P. Taylor: Toisen maailmansodan synty. Helsinki 1962.
Taylor on Britannian ehkä arvostetuin historioitsija.
Pajunköyttä täällä syöttävät brittikaunaiset valehtelijat,joiden tietolähteenä
on Moskovan propaganda. Tosin he eivät kunnolla tunne sitäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä Britanniassa oli sodan alla suuri joukko "herrasmiehiä" alkaen Mosleystä Edward VIII:n joilla oli suunnitelma jakaa Eurooppakin Hitlerin kanssa kuten Afrikka. johtavan yläluokan Siirtomaa-ajan Britannia oli Euroopan natsiklikkien kärkiryhmässä. Chamberlain ei paljon kehoituksia tarvinnut Tsekkoslovakian myymiseen Puolan ja Saksan natseille. Vasta Edwardin syrjäyttäminen Havahdutti Hitlerin ja liittolaisten välit alkoivat rakoilla ...
Hölynpölyä.
Joku tolkku voisi olla valehtelussakin.
Edvard VIII pakotettiin eroamaan avioskandaalin takia. Kyllä hänellä oli myös tiettyä natsimyönteisyyttä.Se ilmeni lähinnä kruunusta luopumisen jälkeen ja johti käytännössä maanpakoon.
Poliittista valtaahan kuninkaalla ei ollut.
- Anonyymi
----Tämä on kertomus typerimmästä diplomatiasta, mitä on koskaan tehty.-----
Mutta ainakin tällä palstalla sille löytyy kehuja ja jopa ylistystä.- Anonyymi
Tällä palstalla Britanniaa kritisoivat kirjoittajat,joilla ei ole mitään käsitystä poliittisesta tilanteesta 1930-luvulla. Poliitikot toimivat sen perusteella,ei jälkiviisauden.
Into Britannian mustamaalaukseen on kova. Sillä peitellään Saksan ja NL:n sotapolitiikkaa.
- Anonyymi
"tämän "lapsellisennaiivin" hallitus yritti vielä kesällä -39 organisoida Hitlerin lahjomista niin, että tämä luopuisi sotasuunnitelmistaan, joten se on jo aika hyvä merkki ;)"
Hitler olisi tehnyt viisaasti, jos olisi ottanut tämän "lahjuksen" vastaan. Pienen maan osa on ankea. Jakoivathan Hitler ja Stalin koko itäisen Euroopan keskenään etukäteen siten, että mm. Suomi "kuuluu" Neuvostoliitolle.
Minkä sille pikkuinen voi?- Anonyymi
Erittäin ajankohtainen aloitus! Kannattaa lukea ajatuksella läpi!
- Anonyymi
Saksa miehitti Reininmaan uudelleen Versaillesin sopimuksen vastaisesti. Ranska ei tehnyt mitään.
Aluksi ihmiset olivat valmiita antamaan natsi-Saksalle paljon tilaa, koska sitä pidettiin välttämättömänä suojamuurina kommunistista Venäjää vastaan. Jos ei olisi ollut suurta pelättyä kommunistista Venäjää, Chamberlain ei olisi antanut Hitlerille siimaa, Stalinia se olisi voinut hillitä edes vähän.
On kuitenkin huomattava, että Tšekkoslovakian puolustusta ei ollut suunniteltu torjumaan hyökkäystä Itävallasta, joten Anschluss oli heikentänyt Tšekkoslovakiaa liittolaisena hyvissä ajoin ennen Müncheniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006404
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283210Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46979Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869