Vaimoni haluaisi katsella kanssani pornoa, mutta hänen vaatimuksensa elokuvien suhteen ovat niin kovat, että on vaikea ainakin nopeasti löytää pornosivuilta sopivaa materiaalia. Hän haluaisi, että elokuvissa on juoni, edes jonkinlainen. Elokuva pitäisi olla myös kuvattu laadukkaasti eivätkä näyttelijät saisi olla riutuneen näköisiä eikä toisaalta myöskään oikein ylisuurilla silikoneilla varustettuja seksikoneita. Tietty aitous, rauhallisuus ja sensuelli ote ovat ehkä avainsanoja. Löytyykö keneltäkään ehdotuksia tähän kaavaan sopivista elokuvista?
Sensuellit seksielokuvat
12
3506
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa on kaivattu. Ei siinä oikein idistä ole, kun mennään suoraan jyystämiseen haluttoman oloisena. Joskus vuosia sitten osui elokuva, jossa nainen ohjaantui vähitellen viettien viemänä ja parin miehen kouluttamana ensin paljastelemaan, sitten elokuvateatterissa hyvänä pidettäväksi, autoajelulle ja auton valoissa katselijoiden läsnä ollessa pantavaksi ja lopulta porukalla pantavaksi. Se oli hyvin vähitelken vietteihin ohjaantuvan naisen sensuelli kuvaus, eikä kaikki ollut pelklää panoa. Valitettavasti en filmin nimeä muista.
Myös Emmanuellesta saisi uutena versiona hyvän juonellisen filmin. Varsinkin ykkösosasta, missä joutuu lenskarissa parin miehen pantavaksi ja myöhemmin yhden ukon koulutettavaksi ja joutuu antamaan huumeluolassa, temppelissä papeille, nyrkkeilyottelun palkintona ja harjoittelemaan naitattamista ilotaloon. Valitettavasti näitä juonijuttuja ei juuri ole. Kaikki tulee jenkkilästä halppisputkessa.- Anonyymi
Juuri tuollaiset sytyttävät meitäkin. Katsoimme tuon linkin videon vaimon kanssa
https://www.xnxx.com/video-t8rlp09/jay_taylor
Vaimo kuumeni täysin ja itsekin kyllä kiihotuin ja ennen elokuvan loppua vaimo imi jo kalua kiihkeänä. vaikka siinä on ns. kovaa pornoa, niin se on aistikkaasti rakenneltu ja siinä on pieni tarina. Suosittelen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuollaiset sytyttävät meitäkin. Katsoimme tuon linkin videon vaimon kanssa
https://www.xnxx.com/video-t8rlp09/jay_taylor
Vaimo kuumeni täysin ja itsekin kyllä kiihotuin ja ennen elokuvan loppua vaimo imi jo kalua kiihkeänä. vaikka siinä on ns. kovaa pornoa, niin se on aistikkaasti rakenneltu ja siinä on pieni tarina. Suosittelen!Niinhän ne pipipäät katselee toisten bylsimisiä sairasta ihmisarvoa alentavaa sontaa.. Naista pannaan ku vierasta sikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne pipipäät katselee toisten bylsimisiä sairasta ihmisarvoa alentavaa sontaa.. Naista pannaan ku vierasta sikaa.
Oletko koskaan katsonut itse? Vai perustuuko mielipiteesi kaverilta kuulemaasi?
Pornon joukosta löytyy kaikenlaista. Myös ne kaikki ääripäät mukaanlukien. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne pipipäät katselee toisten bylsimisiä sairasta ihmisarvoa alentavaa sontaa.. Naista pannaan ku vierasta sikaa.
Ei oo ,vaan kiimast naintia ja naintia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuollaiset sytyttävät meitäkin. Katsoimme tuon linkin videon vaimon kanssa
https://www.xnxx.com/video-t8rlp09/jay_taylor
Vaimo kuumeni täysin ja itsekin kyllä kiihotuin ja ennen elokuvan loppua vaimo imi jo kalua kiihkeänä. vaikka siinä on ns. kovaa pornoa, niin se on aistikkaasti rakenneltu ja siinä on pieni tarina. Suosittelen!Pääsisinpä itse kokemaan tuon
- Anonyymi
Me katselemme sillointällöin pornhubista tai youpornista pätkiä, vähän samalla ajatuksella. Niissä ei kyllä ole juonta, mutta amatööriporno eli pariskuntien itsensä kuvaamat jutut ovat yleensä kivoimpia.
- Anonyymi
Surkean mielikuvitukse ommavat noita katsoo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surkean mielikuvitukse ommavat noita katsoo
Mielikuvitus on kuin avaruus, äärettömän suuri ja laajenee silti.
- Anonyymi
Homokaasu haisee
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487